Hyppy nykytanssiin

Juuri kukaan ei katso nykytanssia Tampereella. Kaikki istuivat Hakametsän hallissa jääkiekko-ottelussa (ei olisi kannattanut, sillä Tappara hävisi), kun tanssiteatteri MD esiintyi. Kourallinen naisia oli kokoontunut Hällään katsomaan Tommi Kittin koreografiaa ja kuuntelemaan Iiro Rantalan musiikkia.

Kuusi tanssijaa ja pianisti (Arto Piispanen) uurastivat esityksessä, hiki valui ja hengästytti ja  siksi pianisti avasi välillä oven ulos. Olen kerran nähnyt Tommi Kittin lavalla ja ihastuin hänen miehekkääseen tanssiinsa. Nyt miehen koreografiaa esittivät sekä miehet että naiset, sukupuolella ei väliä, kaikki oli puettu pitkiin housuihin, paitaan ja liiviin sekä mustaan lierihattuun ja liikekieli oli kaikilla samanlaista. Pianistin ja tanssijoiden yhteistyö pelasi hienosti ja esityksessä pilkahti huumorikin. Yhdessä osassa käytettiin vilkkuvaloa, joka on tietysti aika kulunut tehokeino, mutta toimi tässä hyvin. Vilkkuvassa valossa tanssijat liikkuivat kuin olisivat kokonaan irti lattiasta. Lavasteena toimi punainen neliskanttinen seinäelementti, josta saatiin lopulta liukumäki.

Tanssipläjäys on nähtävissä  Hällässä ainakin vielä sunnuntaina.

Näin viime yönä unta, jossa olin myöhässä lukupiiristä, kuljin kotiin jonkinlaisella heppoisella kanootilla voimakkaasti virtaavassa vedessä, jossa vallitsi suoranainen tungos. En muistanut lukupiirin emännän nimeä, ilmoittaakseni hänelle poissaolostani. Asuimme entisen mieheni kanssa talossa, jonka uuni savutti ja hormit muodostivat risteilevän verkoston. Nuorempi lapsi oli kateissa ja mieheni vuodelta x sanoi, että lapset voisivat olla minun luonani, sillä minulla on huonommat stereot kuin hänellä.

Tätä se Anita Konkan muistelmien lukeminen tekee. Siinä puidaan jatkuvasti kirjailijan unia. Puhutaan myös Hannu Salaman unista, joita Konkka epäilee keksityiksi.