Näin Paavo Väyrysen, joka on jonkinlainen satuolento, jonka käänteitä on saanut seurata lapsuudesta saakka. Hän on kuitenkin ihan oikeasti olemassa! Hän poistui ruokapöydästä hampaitaan kaivellen siinä vaiheessa kun Juha Sipilä oli vasta menossa syömään lounasta. Ei ihme, lukihan Väyrynen aikoinaan koko Dostojevskin tuotannon yhden viikonlopun aikana.
Kävin kollegan kanssa kokouksen jälkeen Ateneumissa katsomassa Ismo Höltön mainioita 60-luvun valokuvia. Kuvissa ihmiset selvästi luottavat kuvaajaan ja katsovat poseeraamatta suoraan kameraan. Valokuvista huomaa, miten valtavan muutoksen Suomi on läpikäynyt viidenkymmenen vuoden aikana.
Meillä oli virolaisia vieraita, jotka veimme musiikkitalolle konserttiin. Konserttitarjonnassa ei ollut paljonkaan vaihtoehtoja, joten kuuntelimme Oopperan helmiä. Sellaista "Hurmaava Carmen tättärättärää"-ohjelmistoa. Katsoimme soittajien selkiä, kuorolaisten juurikasvua ja alkavia kaljuja sekä kapellimestarin kasvoja. Yleisö tuntui olevan haltioissaan ja taputti innokkaasti. Kapellimestari nosti orkesterin pystyyn jokaisen numeron jälkeen (ehkä kyse oli työsuojelusta, sillä onhan istuminen todettu kovin epäterveelliseksi). Virallisen ohjelman lisäksi saimme kuulla kolme ylimääräistä numeroa.
Tulin kotiin Rovaniemen junalla. Se kulkee kovin verkkaisesti, jotta rovaniemelle asti matkustavat saavat nukkua kunnon yöunet ja autot saadaan kyytiin. Olin kotona yhden maissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti