Luin lehdestä, että neljä prosenttia ihmisistä on täysin amusikaalisia. He tunnistavat kappaleet vain sanojen perusteella.
Katsoin Teemalta ohjelmaa Kaija Saariahosta, joka sanoi kärsivänsä kuunnellessaan omia sävellyksiään konsertissa. Hän säälii kuulijoita, jotka joutuvat istumaan paikoillaan yli kaksi tuntia seuratessaan naisen itsensä säveltämää oopperaa "Kaukainen rakkaus".
Näin kerran Kaija Saariahon Pariisissa: pieni hauraan näköinen nainen.
Voin kuvitella, että amusikaaliselle ihmiselle konsertin seuraaminen on piinallista. Tunnen fiksuja ihmisiä, jotka eivät erityisemmin piittaa musiikista. Laulutaitaito on eri asia: laulutaidoton voi olla musikaalinen, kyse liian jäykästä kurkunpäästä tai jotain vastaavaa. Kaikki kuulemma oppivat laulamaan.
Olin kerran Valamossa kirjoituskurssilla samaan aikaan kun siellä järjestettiin laulukurssi laulutaidottomille. Kurssilaiset kokoontuivat majoituspaikkaan laulamaan ja aina laulu loppui samaan kohtaan. En enää muista mikä kappale oli kyseessä. Kannattaa välttää.
Väitöskirjaohjaajani on lukenut vain yhden fiktiivisen teoksen. Silti pidän hänen seurastaan. On vaikea ymmärtää, miten joku voi elää ilman kirjallisuutta, musiikkia, kuvataidetta, elokuvia ja teatteria. Joku toinen ajattelee, miten joku voi elää ilman jääkiekkoa. Jos joku pärjää ilman penkkiurheilua niin toinen kestää arkea ja juhlaa ilman teatteria.
Silti mietityttää ilman kaunokirjallisuutta ja musiikkia eläminen.
4 kommenttia:
Mikä se yksi teos on?
En tiedä.
No minäkin kärsin hieman kuunnellessani Saariahoa, joten vaihdan mieluiten muihin (ja helpompiin) musiikkilajeihin.
Kaunokirjallisuuden kaihtaminen sen sijaan on akateemiselta ihmiseltä aika järkyttävää. Vaikkakin se lisää jotenkin biodiversiteettiä, niin on se yksilön kannalta suorastaan sumeaa.
Piti googlata biodiversiteetti (näin sivistynyt olen). Hän luki sen kirjan koulussa. Moderni taidemusiikki on hankalaa kuunneltavaa. Olen keksinyt, että sitä sävelletään siksi, että muusikot saavat vaihtelua.
Lähetä kommentti