Eräs kirjoittajaystäväni kirjoitti facebookissa, ettei hänellä ole koskaan tylsää. Minulla on tylsää kun joudun kuuntelemaan huonoa luentoa tai istun seurassa, jossa puhutaan golfista.
Eräässä kongressissa kuuntelin pitkäpiimäistä luentoa, kunnes luennoitsijan pää yhtäkkiä katosi puhujapöntöstä. Nainen oli pyörtynyt. Hänet kiskottiin pystyyn ja hän halusi välttämättä jatkaa, kunnes taas alkoi huipata ja nainen talutettiin puoliksi pakolla ulos luentosalista. Eikös hevosen selästä pudonneen ratsastajankin pidä heti kiivetä takaisin hevosen selkään? Kiinnostaisi tietää luennoiko tuo nainen edelleen.
Yksin ollessa ei ole tylsää, sillä aina voi lukea tai kirjoittaa, jos ei löydy muuta luettavaa voi tavailla tekstejä maitopurkin kyljestä.
Korjailin eilen käsikirjoitustani (jota kukaan ei julkaise, tiedän sen). Nyt ymmärrän mitä tarkoittaa "kill your darlings". Olen kouliintunut työssäni ilmaisemaan asiat lyhyesti ja selvästi. Pystyisin tiivistämään Päätalon teokset kymmeneen sivuun. Koska kukaan ei halua painaa kymmensivuista kirjaa, on ollut pakko laverrella. En haluaisi millään deletoida tekstiin lisäämiäni pohdintoja, vaikka tiedän, että ne ovat tylsiä. Deletoiminen tuntuu samalta kuin heittäisi rakkaimmat farkut roskikseen.
Luin eilen Rosa Liksomin lyhytproosaa. Niin minä haluaisin kirjoittaa, mutta en osaa enkä uskalla.
4 kommenttia:
Sama ihailun kohde, Rosa Liksom. Oletko lukenut häneltä teosta Maa? Siinä kaarrellaan kotitalon ympärillä ja lopussa minä-kertoja on jo sisällä tuvassa. Eräässä tekstissä/pikkunovellissa kieli muuttuu keskellä virkettä yleiskielestä murteeseen ... "ja siinä molin isän kansa poroaijala..."-tyyliin.
Toinen, jonka lyhyttä tyyliä pidän esikuvanani on Claes Andersson. Hän osaa kertoa monivaiheisesta elämästään tiiviisti.
Kirjoittelen itse parhaillaan kansalaisiopiston kirjoituskurssilla elämäkerrallisia tekstejä, joiden pituus on korkeintaan sivu. Päivänavausten laatiminen kouluun on toiminut tähän hyvänä harjoitteluna. Niissäkin piti tiivistää ja iskeä, koska aikaa oli vähän ja porukan huomion kanssa vähän niin ja näin.
En ole lukenut kyseistä Liksomin kirjaa. Minäkin olen Claes Anderssonin ihailija, mutta ihailen häntä kokonaispakettina: poliitikkona, lääkärinä, näytelmäkirjailijana, runoilijana jne.
Mielestäni olet hyvä kirjoittaja, luen blogiasi tämän tästä ja viihdyn. Erityisesti kissasi Kerttu osaa asetella sanoja kivasti. Älkää vaan lopettako!
Olen kateellinen Kertulle.
Lähetä kommentti