Miltä humanistiperheissä tuoksuu?

Katsoin dokumentin "Särkyneitä sydämiä New Yorkissa". Rakkaus näkyy kuulemma aivojen magneettikuvauksessa aktiivisuutena samoilla aivoalueilla kuin muutkin addiktiot. Ei ihme, että jätetyt kyttäävät menetetyn rakkautensa porraskäytävässä ja huutelevat postiluukusta "Senkin paska!".  Ajattelevat toista 85 prosenttia ajasta (kuin juoppo ensimmäistä alkoholin lämmintä humausta). Ruikuttavat huomiota ja hetken hellyyttä ja ovat taas alkupisteessä, kuten alkoholistit, jotka lähtevät muka vain yhdelle oluelle.

Minuahan tälläinen ei enää tule koskemaan.  Minä vain syön salmiakkia, makaan sohvalla, pyörittelen ihania varpaitani ja luen kirjoja.

Keittiööni pitäisi laittaa uusi lattia. Kaikki rakentamiseen liittyvä sijoittuu jonnekin automatkan päähän, keskelle neliskanttisten rautakauppojen rykelmiä. Onneksi Kalevasta löytyi lattiakauppa, jonne saatoin pyöräillä. Hyörin kaupassa kärsivällisen myyjän kanssa ja ladoin lattiamateriaaleja varpaitteni eteen. Olin miettinyt linoelumia. Kun myyjä sanoi "Arkkitehdit käyttävät linoleumia", olin varma, että sitä sen on oltava.  En ole vielä soittanut kauppaan ja vaihtanut materiaalia.

Hesarissa joku mainitsi olevansa humanistiperheestä. Se kuulostaa hienolta, syvälliseltä. Tuoksuu kirjoilta, jazz-musiikilta ja punaviiniltä. Olen kateellinen humanistiperheissä syntyneille. Helppoahan teidän on olla syvällisiä.