Kun ulkonäkö on ratkaisee

Katsoin eilen televisiosta pätkän ohjelmaa, jossa kerrottiin pareista, joiden väillä on huomattava ikäero. Vanhempi nainen oli laitatuttanut itselleen silikonit pitääkseen nuoren poikaystävänsä. Nainen huhki lattialla ja teki vatsalihasliikkeitä. Kasvojen iho näytti oudon kireältä ja kiiltävältä. Silmien yläpuolelle oli tatuoitu kulmakarvat. Nainen ja hänen nuori miesystävänsä jonottivat solariumiin somasti yhdessä.

Uutisten jälkeen Teemalta tuli dokumentti vanhoista valokuvamalleista. He olivat uraansa aloitellessaan teini-ikäisiä ja kolmekymppisinä jo liian vanhoja työhönsä (osa naisista oli palannut malliksi yli viisikymppisenä). Mallinura vei pikkutytöt piireihin, jotka vilisivät kuuluisuuksia ja joissa kokaiinin nuuskaaminen oli yhtä tavallista kuin teekupposen nauttiminen.

Seuraavassa dokumentissa seurattiin miestä, josta oli tullut malli kummallisen ulkomuotonsa vuoksi. Töyhtöhiuksista ja harvahampaista miestä käytetään silloin, kun tuotetta halutaan myydä huumorilla. Tämä hupsun näköinen mies on perustanut mallitoimiston, johon hän kerää muita hieman kummallisen näköisiä tyyppejä. Hän on löytänyt heistä itselleen ystäviä. Aiemmin miestä kiusattiin.

"Ei meistä voi tulla lääkäreitä, tuomareita tai arkkitehtejä" mies sanoi.

Määrääkö ulkonäkö millä työllä hankimme elantomme? Aikoinaan kapakassa joku mies sanoi minulle:

"Jos sinä olet lääkäri, niin minä olen astronautti!"

Kävin uudessa Second Hand putiikissa. Myyjä kaiveli esille kasan mekkoja, jotka olivat kuuluneet kurvikkaalle tuomarille. Vaikka olin tullut vain katselemaan liikettä, löysin itseni pian sovituskopista.

Kivasta mustasta mekosta nainen sanoi:

"Näyttää hautajaismekolta".

Toinen kolttu sopi hyvin.

"Voit mennä tuo päällä konsertteihin tai teatteriin"

Mekko on kyllä hieno ja naisellinen. Se on mustaa kangasta ja siinä on neulehihat.

Jos ulkonäöstä jotain puuttuu, sen voi korvata valkoisella takilla ja stetoskoopilla tai tuomarin vanhalla leningillä.