sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Harmahtava smoothie

Seurasin heti herättyäni kännykän näytöltä ohjelmaa, jossa Maria Veitola käy yökylässä Sofi Oksasen luona. Ihan loppuun saakka en jaksanut katsoa, sillä kaipasin jo aamukahviani. Ohjelmassakin juotiin paljon maitokahvia.

Kirjailija paljastuu nykyisen terveellisyysvimman vastustajaksi. Ohjelmassa hän polttaa tupakkaa ja kertoo, ettei harrasta liikuntaa. Julkitupakointi on alkanut näyttää säädyttömältä.

Sofi Oksanen on myyvä kirjailija ja siksi kustantamo satsaa hänen uusimman romaaninsa markkinointiin ihan eri tavalla kuin jonkun rivikirjailijan tekeleeseen. Tämä panostus taas lisää myyntiä. Oksanen kuuluu kirjailijoiden A-luokkaan sekä laadullisesti että kaupallisesti.

Ohjelmassa kirjailijasta ei paljastu mitään sellaista, josta ei olisi jo aiemmin kirjoitettu. No ehkä se, että Sofi Oksanen on lähettänyt joskus aiemmin Veitolalle kannustusviestejä.

Takanani on neljän päivän sosiaalinen putki, johon on kuulunut elokuvateatteri Niagaran tapahtuma, erään tuttavan yllätyssynttärit (jos sinut viedään syntymäpäivänäsi ravintolan kabinettiin huivi silmillesi sidottuna, niin saatat kyllä epäillä jotain), itsenäisyyspäiväkyläily ja eilinen kolmen hengen pikkujoulu (sillä miksei kolmekin henkilöä voi muodostaa pikkujoulun).

Annan tähän loppuun kirjallisuusvinkin: Kate Atkinsonin Jackson Brodie -dekkarit, joista olen lukenut vasta yhden "Eikö vieläkään hyviä uutisia?" (nappasin pokkarin kirjaston poistohyllystä). Kirjailija luo mainioita tyyppejä, ihan pienintä sivuhenkilöä myöten. Kirjassa on mustaa huumoria,  se on hyvin kirjoitettu ja lopussa Atkinson onnistuu päättelemään roikkuvat langanpäät nätisti. Tykkäsin vaikka en ole vuosiin lukenut dekkareita. Seuraavaksi aion lukea sarjan ensimmäisen osan "Ihan tavallisena päivänä".

Tästä tuli sekoitus, jonkinlainen vetinen ja harmahtava smoothie, saman värinen kuin joulukuun alku.

2 kommenttia:

Leena Laurila kirjoitti...

Atkinsonin viimeistä kehuttiin tänään Hesarin rikosromaanien esittelyssä.

Alkoi kellot kilahdella päässä, kun luin tuon lauseesi, että hän päättelee nätisti langanpäät. Ja löysinkin sen kilahduksen syyn: "Loppuvaiheessa kirjailija on ehkä turhankin huolellisesti päätellyt joka ikisen hahmonsa kohtalon, eikä mikään jää avoimeksi." Tämmöisen huomion olen kirjoittanut Museon kulisseissa -romaanista.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Luin arviosi äsken, olet tosiaan kirjoittanut noin. Minusta on hauska seurata, miten kirjailija on vaivalla kursinut kaiken kokoon.