lauantai 6. maaliskuuta 2021

Uusioherätys

Varokaa, olen saanut feministisen uusioherätyksen! Ehtiihän tähän ikään saada useampiakin. Ensimmäisen koin jo opiskeluaikana, jolloin olin kovinkin tuohtunut naisten asemasta (syytäkin oli). Pidin tuohtumukseni enemmänkin omana tietonani, enkä noussut barrikadeille. Miehille en hiiskunut mitään, sillä halusin että minusta tykättäisiin. Näin vahva oli vakaumukseni.

Anu Silfverbergin kirjan Sinut on nähty (Teos 2020) jälkeen en voi enää koskaan katsoa elokuvia kiinnittämättä huomiota siihen, montako naishahmoa elokuvassa esiintyy, ovatko he vain koristeita vai ihan oikeita toimivia ihmisiä. 

Kokeilkaapa läpäiseekö tämän illan elokuva leikillisen, mutta hämmästyttävän hyvin toimivan Bechdelin testin: onko elokuvassa 1. vähintään kaksi naishahmoa 2. jotka keskustelevat keskenään 3. jostain muusta kuin miehistä. Monet rakastamani elokuvat eivät testistä suoriudu.

Silfverberg kertoo, että hänellä oli tapana laskea mm. elokuvissa ja televisiosarjoissa syntyvien lasten sukupuolia (huomattavasti enemmän poikavauvoja, lukuja en muista).

Kirjassa mainitaan Aino Havun opinnäytetyö, jossa laskettiin vuosien 2013-2017 suomalaisten elokuvien mies- ja naishahmojen määrä. Miehiä oli 70 prosenttia. Kahdeksallatoista naishahmolla oli elokuvissa jonkinlainen draaman kaari (naishahmoja oli yhteensä 200). 

Naisten puheaika elokuvissa on mieshahmojen puheaikaa lyhyempi ja romahtaa samaan aikaan kun suurennuslasilla saattaa aavistaa, että naisen silmäkulmaan tulee ihan lähivuosina ensimmäinen ryppy ja laskee siitä eteenpäin, kun miehet saavat puhua vielä vanhoinakin, vaikka selkä olisi jo köyryssä. Minunlaisiani naisia ei juuri elokuvista löydy.

Kirjassa pohditaan myös sitä, miten epärealistisesti ja mieskeskeisesti seksiä elokuvissa kuvataan. Ensin mies ja nainen suutelevat, sitten mies riehaantuu, riisutaan vaatteet, käydään toimeen (ei keskustella ehkäisystä, suostumuksesta, keskiössä on pikainen penetraatio)  ja sitten huohotetaan ja näytetään nuoren naisen täydellistä vartaloa ja naamaa. 

Toki elokuvat esittävät myös vähemmistöjä ja eri rotuisia ihmisiä vähän ja stereotyyppisesti, mutta se olisi jo toisen kirjan aihe. 

Nyt on Suomessakin monta nuorehkoa naisohjaajaa. Ehkä heitä kannattaa kuunnella ja heidän elokuviaan katsoa. 

Monestikohan Anu Silfverbergin sukunimi kirjoitetaan väärin, naputin sen tähän tekstiin kahdella erilaisella väärällä tavalla. Olisiko tämä nyt tässä. Lukekaa kirja.

4 kommenttia:

Marjatta Mentula kirjoitti...

Tämä on minulla varauslistalla. Tykkään Anu sifverbergin tyylistä. Olen lukenut hänen kolumnejaan ja Äitikortin, jossa arvosteltiin kivalla tavalla napakasti ja tervejärkisesti äitiydessä piehtaroijia, jotka lapsen saatuaan unohtavat kaiken muun.

Olen aina kärsinyt elokuvien teeskennellyistä seksikohtauksista. Ne on just tuollaisia mitä kuvasit. Ei niissä kyllä ole tietoakaan naisen orgasmista paitsi teeskennellystä. No, nykyään kuvauksissa on mukana läheisyyskoreografi; jos hän on nainen, niin voisi vähän opastaa yksityiskohdissa.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Sinäkin kirjoitit Silfverbergin väärin! Minäkin olen tykännyt hänen tyylistään ja tämä kirja sai taas ajattelemaan asioita.

Nimetön kirjoitti...

Tämä on tietenkin suuresti kiihdyttävää, mutta ei varsinaisesti yllätä: mitäpä miehet naisista ymmärtäisivätkään?!
(no, ehkä joukkoon jokunen empaattinen poikkeusyksilökin mahtuu)

Jos ja kun naisten osuus elokuvantekijöistä kasvaa - ja ehkä joskus tulevaisuudessa jopa ylittää miesten osuuden - koko elokuvan genre saattaa muuttua aivan toisekseen. Ehkä silloin mieskatsojat tekevät tilastollista analyysia siitä, montako kokonaista mieshahmoa leffasta löytyy ja mikä on miesten esineellistämisen aste!





Heidi Mäkinen kirjoitti...

Pidän tuota tulevaisuuden visiota hyvin epätodennäköisenä!