Ukkonen

Kirjoituskurssilla kirjoitettiin eilen iltapäivällä pieni novelli. Tässä teille luettavaksi. Hauska oli kirjoittaa. Kiitos Petri Tamminen!

Ukkonen

 

Ukonilmalla isä repi minut ja pikkusiskon sängystä myrskyä katsomaan. Manna olisi halunnut nukkua, mutta isä kaappasi hänet syliinsä ja kantoi olohuoneen maisemaikkunan eteen. Siinä tönötettiin koko perhe, vaikka mummo aina sanoi, ettei ukonilmalla saanut seistä ikkunan lähellä tai puun alla, eikä mennä järvelle soutelemaan.

Isällä oli päällään pyjama, jonka lahkeiden resorit oli leikattu auki. Manna nojasi isän olkapäähän, eikä suostunut aukaisemaan silmiään.  Äidin silmissä häilyi vuorotyöläisen samea katse, eikä se sanonut mitään. Tasapainon vuoksi teeskentelin innokkaampaa kuin olinkaan.

Tulinen juova halkaisi taivaan ja pian räsähti. Laskimme isän kanssa ääneen sekunteja välähdyksen ja jyrinän välillä. Äiti huojui isän vieressä ja näytti nukkuvan seisaallaan. Isä vaikutti pettyneeltä kun rajuilma oli ohi.

 

Samana kesänä löysin mummolan vintiltä Hopeapeili-lehden, jossa kerrottiin kuukautisista. Lehdet oli kasattu vintin takaseinälle talvitakkien taakse korkeisiin pinoihin, yhdessä pinossa oli viisi Hopeapeiliä ja kaikki muut olivat Yhteishyvä-lehtiä. Tiesin suunnistaa suoraan Hopeapeilien luo ja luin kuukautisjutun yhä uudestaan, vaikka osasin sen jo ulkoa.

Radiossa oli luvattu sadetta ja odotin, että pääsisin taas Hopeapeilin pariin. Toistaiseksi taivas oli ollut toivottoman kirkas. Mummo lämmitti kaasuhellalla eilistä lihakeittoa ja syönnin jälkeen mummo kasasi astiat ämpäreihin tiskausta varten ja lähdettiin raahaamaan niitä serkun kanssa rantaan. Mummo huusi perään ja käski varoa puukkoa. Upotettiin aamun puurokattila laiturin viereen ja odotettiin, että se täyttyi pienillä kaloilla. Laiturikalat olivat meidän elättejä. Istuttiin ja heiluteltiin jalkoja vedessä. Mummo käveli pihan poikki, pyllisteli ja noukki maasta jotain ja me tiedettiin, että se keräsi risuja. Äiti sanoi, että mummo oli siisti ihminen.

Minä pesin kattilan, juomalasit ja puukon, sillä olin serkkua vanhempi. Serkku kuurasi lautaset ja ruokailuvälineet. Laskettiin teelusikat, eikä yhtään ollut hukkunut tai harakat vieneet. Kun palattiin polkua pitkin sisälle, oli alkanut tuulla. Paksu musta pilvi tulla körötti järven suunnasta mummolaa päin.

Mummo pyyhki astiat mukarauhallisesti ja kurkki välillä akkunasta. Hyräili Maan korvessa kulkevi. Otti esille silmälasit ja eilisen Iisalmen sanomat ja alkoi lukea ääneen uutisia tulipaloista ja hukkumisista.

Sitten välähti ja rysähti niin, että lattia tärisi. Me nähtiin ensimmäinen salama vasta sen jälkeen. Taivas repeili ja leikkaantui teräviksi paloiksi. Kuului töminää kuin jättiläinen tamppaisi mattoja. 

”Onko se päällä”, serkku kysyi.

Keittiön verhot heiluivat tuulessa ja mummo vyöryi sulkemaan ikkunaa. Huoneen seinustalla seisoi valkoinen astiakaappi, jonka laatikoissa oli maalatut punaiset rivat. Mummo aukaisi ylimmän laatikon ja otti puukon, pienemmän veitsen ja isomman muovikahvaisen leipäveitsen, jota ei koskaan käytetty. Mummo aukaisi ulko-oven ja tuuli tarttui mummon mekon helmaan ja esiliinaan. Nutturasta irtosi tukku harmaita hiuksia. Veitsi kädessä ei saanut juosta. Mummo käveli reippaasti keskelle pihaa, navetan ja talon puoliväliin ja asetteli veitset maahan ja juoksi takaisin kyyryssä kuin kastuisi silloin vähemmän. Veitset kimalsivat ruohon keskellä. Välillä taivas valaistui, kuin olisi sytytetty valtava Tilley-lamppu.

Mummo tarkasti, että ulko-ovi oli varmasti kiinni, mutta ei laittanut säppiin, sillä vaari oli käymässä myymäläautolla. Laskeuduttiin yhdessä kellariin portaita. Tuoksui multaporkkanoilta. Mummo kulki edellä palavaa kynttilää kantaen ja minä ja serkku perässä. Mennessä ohitettiin mummon hillopurkit.

Kellarisaunaa ei lämmitetty kesällä, joten siellä haisi pitkään seisoneelle järvivedelle. Mummo asetti kynttilän kiukaan reunalle ja me kiivettiin saunan ylälauteelle. Mummo otti minua ja serkkua kädestä ja kertoi taloista, joihin salama oli iskenyt ja polttanut kaiken, pikkulapsetkin. Terävät veitset houkuttivat salamoita ja mummo eksytti ne siirtämällä vaaralliset ruokailuvälineet pois rakennusten läheisyydestä. Näin mummo suojeli meitä. Veisattiin vielä varmuudeksi yhdessä Ystävä sä lapsien.

Kun oli istuttu jo tovi, kuului keittiöstä kolinaa ja mummo komensi minut katsomaan. Vaari oli tullut myymäläautolta ja tuonut meille pussillisen Fazerin parhaita.

”Vaara on ohi”, kävin ilmoittamassa mummolle ja serkulle.

Noustiin portaita takaisin keittiöön, mummo käski ottaa kellarista vattuhillopurkin. Mummo haki pihalta veitset, eikä sanonut mitään, kuivasi vain ja laittoi laatikkoon. Ulkona ilma oli tiheää ja nurmikko märkää. Joriinit nuokkuivat ja jalkapohjat värjäytyivät vihreiksi. Oli täysin tyyntä, kuin joku olisi sammuttanut tuulen. Mummo alkoi sekoittaa lettutaikinaa.

Kiipesin vintille, istuin henkareissa riippuvien talvitakkien alle syömään Fazerin parhaita ja lukemaan juttua kuukautisista.

 

Kun isä vielä asui mummolassa, hän oli kirjoittanut vahakantisiin vihkoihin huomioita ”20. elokuuta. Poutaa. Tehtiin heinää Ukonsuolla”. Pienellä siistillä käsialalla. Niitä oli iso pino vaatehuoneessa. Ehkä isä oli niin kiinnostunut säästä koska hänen äitinsä pelkäsi ukkosta.  Tai sitten isäkin pelkäsi.