tiistai 29. kesäkuuta 2021

Tehostusta

Sain koronavirustehosterokotteeni melkein kuukautta sovittua aiemmin, sillä ikäluokkani saattoi ainakin Tampereella aikaistaa rokotustaan ottamalla AstraZenecaa, ensimmäinen rokotteeni oli Pfizerin valmiste. Olen siis saanut kahdella eri mekanismilla toimivat rokotteet. Toivon, että tämä oli järkevää.

Ensimmäinen rokote annettiin Ratinassa, jossa väkeä oli paljon, toinen taas pienessä Tammelakeskuksessa, jossa en ollut koskaan käynyt.

Kun hoitaja pyysi sisälle Mäkistä, kaksi tyyppiä pomppasi pystyyn. Selvisi, että minä olin kuitenkin ensimmäinen ja miesmäkisen aika oli vasta jälkeeni. Viime yönä kahdelta heräsin vilutukseen ja särkyihin, otin Buranan ja nyt olo on normaali.

Kävin poikani kanssa syömässä ja hän sanoi, että kaikissa suomalaisissa rokoteohjeissa mainitaan aina ensin sauna. Tämänkin ohjeen toisessa lauseessa kerrotaan, että saa saunoa, joka on meille suomalaisille huojentava tieto.


Ei kommentteja: