Saattaa kirpaista

Olen koronaepidemian ajan ruiskauttanut käsidesiä kauppojen eteisissä seisovista automaateista. Monista tippuu ikävä kyllä vain säälittävä tippa kyseistä ainetta. Niin vähäisestä määrästä ei ole merkittävää hyötyä. Sellainen pisara lie turhauttava myös ainetta päihtymistarkoituksessa nauttivan kannalta. Tulee vain paha mieli. Toisissa liikkeissä viinaa suorastaan suihkuaa. Erään seinään kiinnitetyn käsidesipullon kohdalle oli kiinnitetty lappu, jossa luki "Yksi painallus riittää!". Ei riitä, hygieniahoitaja ohjasi ottamaan kolme painallusta. 

Luen Adam Kayn kirjaa "Kohta voi vähän kirpaista", joka kertoo kirjoittajan työskentelystä lääkärinä NHS:ssä, brittien julkisessa terveydenhuollossa. Kayn kirja on ollut suuri kansainvälinen menestys (kannessa lukee, että se on käännetty 37 kielelle). En ole vielä lukenut teosta ihan kokonaan. 

Lääkärinä löydän kirjasta monta tuttua asiaa. Valtavan työmäärän. Toimimattomat potilastietojärjestelmät. Uran alkuvaiheeseen liittyvän jatkuvan päivystysrumban (joillain aloilla se jatkuu koko uran ajan). Huonon ohjauksen (ehkä se on jo parantunut), moni toimenpide näytetään kerran, sitten se pitää tehdä itsenäisesti ja kolmannella kerralla pitäisi olla valmis opettamaan se muille. Ihan kaikkea ei ehdi edes nähdä, mutta nuorilla lääkäreillä on onneksi nykyään YouTube, ennen kaikki piti opetella kirjoista. 

Kayn tekstissä kiusaa se, että hän työskentelee sairaalassa gynekologina ja kertoo potilastapauksista (nimettöminä tietysti), jotka ovat kyllä hauskoja, mutta saattavat kuitenkin olla potilaille kipeitä. Voivat lukiessa kirpaista, luulisin.

Minunkin olisi ehkä pitänyt pitää päiväkirjaa ja merkitä kaikki erikoiset/hassut jutut ylös, niin nyt voisin olla rikas ja kuuluisa.