Sitä sun tätä

Jyväskyläläisistä grillikioskeista sai ainakin 80-luvulla ostettua annosta nimeltä Sitä sun tätä. Pahvilootaan kauhottiin ranskalaisia perunoita ja päälle ripoteltiin rasvassa käristettyjä makkaran paloja. Oheen sai kurkkusalaattia, sinappia ja ketsuppia. Tarjoan teille samaa, mutta kirjallisessa muodossa. 

Sairastan pitkästä aikaa flunssaa. Olen joutunut jättäytymään pois kuntosaliryhmästä ja jumpasta, tämän päivän vesijumppakin taitaa jäädä väliin. Aamulla oli tarkoitus mennä Ikeaan aamiaiselle ja ostoksille ystävän kanssa, mutta peruimme sen. 

Illalla olisi liput Työviksen Pienen hauen pyydystykseen, mutta en uskalla mennä esitykseen, sillä pelkään yskiväni keuhkoni näyttämölle. Olisin istunut eturivissä. 

Luultavammin ihmiset luulisivat veristen keuhkojen olevan osa esitystä, sillä onhan lavalla muun muassa peijooneja. Näyttelijät sanoisivat "Oletko huomannut, että autossasi on peijooni?" ja "Oletko huomannut, että tuon eturivin naisen keukot ovat lentäneet näyttämölle?"

Sain Kirjallisuuden edistämissäätiöltä apurahan uuden läppärin hankkimista varten.  Kiitän säätiötä! Tunnen itseni oikeaksi kirjailijaksi. Ainakin hetkisen. 

Olen katsellut jalkalamppua erään vanhojen tavaroiden myymälän ikkunassa noin kuukauden verran. Eilen sitten päädyin siihen, että se olisi ihana ja kävelin liikkeeseen sitä ostamaan (lamppu ei ollut kallis). Kauppias kertoi, että valaisin myytiin netissä puoli tuntia aiemmin. 

Luen Rachel Cuskin esseekokoelmaa Mykkäkoulu (S&S, 2023). Esseet eivät vaadi yltiömäisen laajaa yleissivistystä tai ankaraa googletusta, mutta ovat fiksuja. 

Opin, että Englannissa mykkäkoulusta puhuttaessa (kaikki ovat varmasti törmänneet ilmiöön jossain vaiheessa) sanotaan, että ihminen passitetaan Coventryyn. Sillä joka operoi hiljaisuudella on suurempi valta (hän on jotenkin niskan päällä) kuin sillä joka menettää malttinsa ja huutaa. 

Tämäkin tuntuu kirjassa todelta ja omalta (lapsuudenperheeni muutti usein): 

"Me muutimme usein, ja joka kerta tuntui että lähtösysäyksen antoi ympäristön hioutuminen täydelliseksi, ikään kuin asuminen olisi rakennusprojekti joka oli saatu päätökseen."

Suosittelen Mykkäkoulua. En suosittele mykkäkoulua.

Runous on kuollut

Some-kuplassani revitään hiuksia ja valitetaan, että runous on kuollut. Runoilijat hyppivät sillankaiteilta. 

Pessimismi liittyy Hyppää vaan -teoksen julkaisuun, runoteosten vähäiseen kustantamiseen ja siihen, että Yle lopettaa Tanssiva karhu -runouspalkinnon jakamisen. Viime vuonna Tanssivan karhun voitti Olli Sinivaaran teos Puut. 

Päätin yrittää tehdä jotain runouden hyväksi ja käynnistin Instassani haasteen, jossa ihmisiä kehotetaan lukemaan nykyrunoutta. En ole Maria Veitola, joten haaste ei mennyt viraaliksi.

Olen flunssassa, yskin, nenä vuotaa ja on tukkoinen. Viluttaa ja eilen mittasin lämpöä katastrofaaliset 37.1, ensimmäinen mittaustulos näytti 34.8. Aikoinaan potilaat valittivat, että heillä on alilämpöä, joka tarkoittaa kyllä mittausvirhettä, ellei ole maannut pitkään lumihangessa tai pudonnut avantoon.

Osaisin sanoa kenelle vaan, että lepäile ja juo riittävästi. Itseni kohdalla arvon, että olenko ihan oikeasti niin kipeä, ettei kannata lähteä jumppaan. Ehkä olen.

Katsoin eilen väsyksissäni Flinkkilä & Kellomäki -ohjelmaa, jossa kaksi naista kertoi vanhempiensa itsemurhista. Ohjelma ei varsinaisesti parantanut vointiani. Vaihdoin Roope Lipastiin, jonka elämästä ei löytyisi materiaalia Flinkkilään & Kellomäkeen, näin päättelen hänen viimeisimmästä teoksestaan. Saatan olla väärässä.

En ole aiemmin lukenut Lipastin tuotantoa, mutta nyt lainasin hänen uusimman kirjansa Porakonekirjoittaja. Olen jossain nopealukuisen kirjan puolivälissä. Romaaniksi kirjaa ei  oikein voi kutsua, se on enemmänkin pitkitetty sujuva pakina. Sinänsä sopivaa sairasvuodeluettavaa, arkikirjallisuutta, jossa ei tarvitse pelätä kohtaavansa mitään mieltä ravisuttavaa. Mieskirjailija kulkee kouluissa puhumassa lukemisen tärkeydestä, istuu junissa ja kuuntelee ihmisten puheita, käy kirjamessuilla, kävelee vaimonsa kanssa ihailemaan kauniita taloja. Yöpyy hotelleissa. Ei tule paha mieli. Tarinointi on kivan humoristista ja helposti sulavaa. Luen kirjan tänään loppuun.

Saan syödä niitä hyvän makuisia yskänlääketabletteja, jotka eivät auta yskään! Suihkautan Nasolinia nenään, on ihanaa kun sieraimet aukeavat. Suihketta ei kuitenkaan saa käyttää yli kymmentä vuorokautta. Olen aikoinaan tavannut ihmisen, joka ei päässyt irti Nasolinista.

Kosmetologimusiikkia

Makasin eilen kosmetologin käsittelyssä. Olen käynyt elämäni aikana kosmetologilla kymmenisen kertaa. 

Tätä hoitoa myytiin alennuksella nimellä "Täydellinen kasvohoito". Naamaani höylättiin timanttihionnalla (?), mikä ei tuntunut niin pahalta miltä se kuulostaa. Hoidossani käytettiin myös ultraääntä, joku anturin oloinen pyöri otsallani, poskillani ja leuallani. Monenlaista tököttiä leviteltiin iholleni. Kysyin, kuinka usein tämmöisessä pitäisi käydä ja nainen sanoi, että kahden kuukauden välein. 

Menen uudestaan neljän vuoden kuluttua. Meinasin laittaa perään, että jos olen elossa, mutta se kuulostaa depressiviseltä. En oikein usko noihin hoitoihin. 

Nyt puhutaan paljon tekoälystä, kuinka se vie kaikilta työt. Siinä kosmetologin pritsillä maatessani mietin korviini kantautuvaa taustamusiikkia. Se on varmaankin tekoälyn säveltämää. Annat vaan tekoälylle määräyksen säveltää kosmetologimusiikkia ja tekoäly alkaa vääntää rauhoittavaa konehavinaa. Siinä ei mene kauaa.

Kysyin kosmetologilta, että onko olemassa oma musiikin genre, nimeltään kosmetologimusiikki. Hän sanoi etsivänsä musiikin Spotifystä hakusanoilla rauhoittavaa musiikkia. 

Näin uimahallissa naisen, joka vesijuoksi papiljotit päässä. Paplarit oli kyllä peitetty sellaisella vähän läpikuultavalla valkoisella myssyllä. Kun olin lapsi, jotkut naiset kävivät kaupassa papiljotit päässä. Rullien ylle oli solmittu sifonkihuivi.

Kosmetologi onnistui myymään minulle yhden voidetuubin. Sivelin sitä iholleni tänä aamuna.

Disko

Aiemmin pitkäperjantaina vallitsi tiukka huvikielto. Googlasin, että se kumottiin lopullisesti vasta kaksikymmentä vuotta sitten. Pitkäperjantai oli ihan oikeasti pitkä, sillä elokuvateatterit, kahvilat ja ravintolat pitivät ovensa säpissä. Televisiosta tuli harrasta ohjelmaa, räntää satoi, eikä kenellekään tullut mieleen, että olisimme maailman onnellisimpia ihmisiä. 

Tänä pitkäperjantaina kävin K-40 diskossa (lapseni eivät vielä pääsisi tilaisuuteen!). Disko järjestettiin uudella tuhannen katsojan keikkapaikalla, Tavara-asemalla. Rakennus valmistui 1907. Tavara-asema ei seiso enää alkuperäisellä paikallaan vaan sitä on raahattu 28 metrinä Tammelaan päin. Tavara-asemaa oltiin purkamassa, mutta kansalaisliike sai estettyä pytingin tuhoamisen. 

Katsoin Tavara-aseman ohelmaa ja siellä esiintyvät mm- Maustetytöt, Semmarit, Anssi Kela, Dumari jne. Tavara-asemalla järjestetään Euroviisubileet ja nousevien artistien kaupunkifestivaali Uusi Tampere. 

Tavara-aseman ovet olisivat auenneet jo seitsemältä, mutta saavuin samanikäisen ystävän kanssa paikalle kahdeksan jälkeen. Sieltä löytyi runsaasti tanssitilaa ja äänekästä musiikkia (suosittelen korvatulppia). Yhtenäisen tilan yläosaa kiersi parvi, jonka kaiteen yli oli kiva katsella porukan liikehtimistä. Tanssin tietysti myös itse.

Unisex-vessoihin ei ollut jonoa, eikä myöskään baaritiskeille vaikka tilaisuus oli loppuunmyyty. Turvallisen tilan sääntöjä heijastettiin seinälle (ehkä siksi, että minä olin paikalla rymyämässä ja luvatta toisiin asiakkaisiin kajoamassa). 

En tuntenut itseäni ikivanhaksi. 

Ihmiset eivät vaikuttaneet kännisiltä. Toisaalta lähdin kotiin jo kymmeneltä, jolloin porukkaa lappasi edelleen sisään. 

Suosittelen mukavia jalkineita, korvatulppia ja kevyttä pukeutumista. 

Yleisössä oli melkoinen naisenemmistö. Joku sanoi, että nykyään baareihin ja yökerhoihin mennään kavereiden kanssa bailaamaan ja iskuyritykset koetaan häirinnäksi. Seura haetaan sitten netistä. Itse olen nykyisin päätynyt kohdistamaan tarmoni ihan muihin asioihin. Sillä aiemmalla rakkauden ja läheisyyden metsästykseen kuluneella energialla olisin kirjoittanut viisi tiiliskiviromaania.

Muotia

Käytän uimahallissa kaksiosaista uimapukua, sillä se on helpompi pukea märälle iholle kuin tavallinen kokouimapuku. 

Pakarat paljastavat uima-asut ovat muuten saapuneet uimahalleihinkin. Joku oli nähnyt jopa karvaiset pakarat.

Huomasin eilisen vesijumpan jälkeen, että olin vetänyt uima-asuni alaosan jalkaani nurinpäin. 

Jumpan apuvälineena käytettiin frisbeeltä näyttävää lautasta, jota pidettiin välillä jommassa kummassa kädessä ja välillä seistiin nurin käännetyllä lautasella.  Kaikkea ne jumppaohjaajat keksivät. Lopussa naputtelimme päänahkaamme, joka tuntui aika hassulta. Siinä vaiheessa en ollut vielä huomannut pukeutumisvirhettäni.

Katsoin  aamulla Muodin huipulle -ohjelman päätösjakson. Finaaliin osallistui kolme aloittelevaa muotisuunnittelijaa, joista kaksi oli opiskellut alaa, mutta yksi oli opetellut ompelemaan Youtube-videoiden avulla. Kilpailun voitti Lahden muotoiluinstituutista valmistunut Pali Albin. Voitto ei ollut mikään yllätys, hän oli ehdottomasti taitavin ja omaäänisin suunnittelija ja voisin kuvitella hänen suunnittelevan myös valmisvaatteita meille tavan tallaajille. 

Eräänä päivänä kahvilan ikkunapaikalla istuessani näin Lauri Järvisen (yksi semifinaaliin päässeistä osallistujista) kävelevän Hämeenkatua! Hän ei näyttänyt ollenkaan pettyneeltä.

Instaa seuratessani olen huomannut, että siellä pyörii joukko vaikuttajia, jotka kutsutaan joka paikkaan. Voin kuvitella miten se vaikuttaa ihmiseen, alkaa ajatella olevansa jotenkin tärkeämpi kuin muut ja ei siinä mitään, se on ihan ok. Minäkin ajattelin joskus olevani tärkeä, vaikka en ollut edes influenssori. Toivottavasti jotain jää jäljelle, kun niitä kutsuja ei enää satele. 

Häviäjän on helppo hymyillä

Heräsin yöllä kahdelta katsomaan Ylen sivuilta eduskuntavaalien tuloksia (niille, jotka käyttävät blogia pääasiallisena uutislähteenä voin kertoa, että Kokoomus sai 48 paikkaa, Perussuomalaiset 46 ja SDP 43 paikkaa, siinä olivat siis ne kolme suurta). 

Kidutin itseäni yöllä lukemalla tulevien Persu-kansanedustajien vaalikonevastauksia. Ei olisi kannattanut. 

Persut kannattavat turkistarhausta, lihan tuotannon tukemista, maahanmuuton supistamista (mieluiten lopettamista), dieselautoilua ja vastustavat huumeiden käyttöhuoneita ja vihreää siirtymää. Suomi lopettaa vihdoin sen vihreän keulimisen! Pitkällä tähtäimellä Suomi ulos EU:sta, vaikka Riikka Purran mukaan se ei ole juuri tällä hetkellä ajankohtaista. Sokerina pohjalla on kulttuuri, johon meillä ei kuulemma ole varaa. Kulttuuri on luksusta. 

Voisitteko kuvitella valtion, jolla ei ole omaa oopperataloa? Vaikka käyn Helsingissä oopperassa kerran kymmenessä vuodessa, pidän ajatuksesta, että sellainen talo on olemassa. Puhumattakaan kakkataiteesta (Persut käyttävät tätä termiä puhuessaan nykytaiteesta), jota rakastan.

Äänestin Vihreitä, joten olen häviäjä (tiesin sen kyllä jo etukäteen).

Muistan ensimmäisen äänestykseni. Asuin pienellä paikkakunnallla, jossa kaikki tunsivat toisensa. Vaalipäivänä ne naapurit istuivat tiskin takana niin ankaran näköisinä, että jalkani tutisivat vaalikoppiin astellessani. 

Äitini oli kerran kunnallisvaaliehdokkaana. Hän ei saanut riittävästi ääniä päästäkseen valtuustoon. En tainnut olla vielä äänestysiässä, mutta vaikka olisin ollutkin, niin tuskin olisin häntä äänestänyt. Meillä oli poliittisia erimielisyyksiä.

Tämmöistä se demokratia on. Nyt sitten seurataan, miten se hallitus saadaan rutistettua.