Kuuntelin radiosta, kun joku kertoi mökistä, jossa oli viettänyt kaikki kesät syntymästään asti. Hän puhui mökistä kuin suuresta rakkaudesta.
Vanhemmillani on menossa jo neljäs mökki tai oikeastaan viides, sillä yksi purettiin ja tilalle rakennettiin uusi. Suurin osa mökeistä on sijainnut järven rannalla. Kallaveden rantamökin he vaihtoivat aikoinaan Kemiönsaaren mökkiin, jossa tuntui siltä kuin olisi lomaillut ulkomailla. Uimaan mennessä jalkojen alla pyörivät tasaiseksi hioutuneet kivet, eikä hiekka tai muta. Mökki keikkui jyrkässä rinteessä, johon rakennettiin portaat. Sauna oli ihan meren rannassa.
Mökin viereen syttyi kerran pienen pieni metsäpalo, jota tuli sammuttamaan Kemiön vapaapalokunta. Se oli kesän ehdoton kohokohta.
Asuntoakin vanhempani ovat vaihtaneet tiheästi. Kun muuttolaatikot on saatu purettua, on äiti alkanut katsella asuntoilmoituksia. Hän on myös sisustanut jatkuvasti, lukenut Avotakkaa, ostanut huonekaluja ja verhoja. Vaihdellut huoneita ja huonekalujen paikkoja. Rymsteerannut (tuota termiä ei meillä käytetty). Inhosin rymsteeraamista, enkä viitsi siirrellä huonekalujani.
Pesin olohuoneen ja keittiön ikkunat vaikka taloon on tulossa kohta ikkunaremontti. Tämä on kevään toinen ikkunanpesu, mutta kun lasit olivat paksun siitepölykerroksen sumentamat. Mummo puhui akkunoista eikä ikkunoista, kesäksi akkunoista revittiin liimapaperit, joilla ne oli tiivistetty ja sisempi lasi poistettiin. Nyt akkunoistani lankeaa puhdasta valoa.
maanantai 29. kesäkuuta 2020
sunnuntai 28. kesäkuuta 2020
Helle
Kerstin Ekmanin Sudentalja-trilogian ensimmäinen osa Herran armo viilensi kuin tunturipuro, jäätikkö tai ilmalämpöpumppu, huomattavasti paremmin kuin Tokmannilta viidellätoista eurolla hankittu tuuletin. Kirjassa pohjoistuuli puhaltaa, sataa pakkaslunta tai räntää ja hameenhelmoihin kertyy vettä ja jäätä painaviksi paakuiksi. Erinomainen romaani muussakin kuin viilennysmielessä, mutta sopii erityisesti aikaan, jolloin lämpömittarin lukema kohoaa yli 27 asteen.
Näin unta, jossa piti mennä päivystämään, mutta se osoittautui vaikeaksi, sillä tie oli jäässä, liukas ja tasainen kuin luistinrata. Työmatka ei edennyt.
Iltakävelyllä havaitsin Tampereen täydet puistot, vilkkaat terassit, ruuhkaiset rannat ja varatut puistonpenkit. Tuleeko tästä parveilusta joku uusi normaali?
Istuin päivällä tuntemattoman savolaismiehen vieressä (turvavälin päässä) kahvilan terassilla. Mies oli polttanut aurigossa pohkeensa, sillä miehet eivät (kuulemma) käytä aurinkovoidetta. Minusta aurinkovoide tuoksuu etelänlomilta, joita joskus tuli vielä tehtyä ja sille ominaisen hajun avulla voi simuloida hiekkarannat, retsinat, dirlandaat ja kreikkalaiset salaatit. Olen joskus nukkunut yöni makuupussissa jonkun kreikkalaisen saaren hiekkarannalla. Pelotti, että mopopojat ajavat jalkojen ylitse, sillä lähellä oli disko, jonne johti vilkas mopoliikenne.
Keskusta-asujan avoimesta makuuhuoneen ikkunasta kuuluu humalaisten örinää, musiikkia, autojen hurinaa, tupakkapaikalla seisovien tilityksiä, pariskuntien riitelyä ja lokkien kirkunaa vaikka ikkuna aukeaa sisäpihalle päin. Pian niitä ääniä ei enää kuule vaan niihin tottuu. Ne ovat kuin makuuhuoneen seinä, ei sitäkään kuuntele.

perjantai 26. kesäkuuta 2020
Tyynyn möyhentäjä
Sängyssäni makaa minun lisäkseni kolme tyynyä, yksi pitkä perustyyny, joka tarvitsee suojakseen tavallista suuremman tyynyliinan ja kaksi normaalin kokoista pielusta. Perustyyny pysyy yön ajan paikoillaan, pienempiä ruttaan ja leivon ja säätelen näin nukkumistani. Lukiessani kasaan kaiken irtonaisen pääni alle.
Face-ystäväni kertoo miehensä nukkuvan tyyny tiukasti vaaterissa, tyynyn keskelle painuu miehen pään aiheuttama siisti painauma, kun hän taas möyhentää tyynynsä epäsiistiin tilaan.
Minäkin kuulun noihin tyynyn ruttaajiin.
Taitava kirjoitusystäväni sai tällä viikolla hylsyn eräästä kustantamosta. Pettymyksen jälkeen hän toivoi ääneen saavansa jonkun merkin siitä kannattaako työtä enää jatkaa. Heti kun hän oli sanonut tämän, menivät sähköt (en pyytänyt lupaa tämän kertomiseen, mutta kun juttu oli vaan niin herkullinen).
Pääsen esiintymään sekä Tampereen että Helsingin kirjamessuille, esiintymiset eivät ole mitenkään messujen kiihkeimpänä ajankohtana, mutta hyvä kuitenkin.
Esikoiskirjastani tehdään äänikirja, joka kertonee kiihtyvistä äänikirjamarkkinoista. Mainittavia tuloja äänikirjoista ei kerry ainakaan kirjoittajalle.

torstai 25. kesäkuuta 2020
Ei saa elvyttää äänikirjana
Ei saa elvyttää on julkaistu äänikirjana (lukijana Jaana Pesonen). Ei sitä kukaan minulle kertonut (ilmoitettiin vain, että kesällä), mutta huomasin asian ihan vahingossa (sillä enhän suinkaan googlaile romaaniani, en ainakaan enää kerran tunnissa).
En yksinkertaisesti pysty kuuntelemaan kirjaa. Ensinnäkin teksti kyllästyttää, sillä olenhan jo muutaman vuoden sen parissa viettänyt ja toisekseen pelkään sen puutteiden paljastuvan räikeinä näin ääneen luettuina. Ehkä voin kuunnella sen joskus parin vuoden kuluttua jos se on vielä saatavilla.
V sanoo, että äänikirjat pitää kuunnella 1.5 kertaisella nopeudella (en kykene siihen, mutta 1.2 nopeus on minusta paras). Normivauhdilla nautittuina kirjat kuulostavat masentuneen ja uskonsa menettäneen henkilön ripittäytymiseltä.
Leena Lumi on blogissaan (linkki) suositellut suvikirjoja ja tuosta joukosta löytyy myös Ei saa elvyttää. Olen hyvin iloinen, sillä elvyttämisen pohtiminen sopii kesään. On siinä muutakin, eikä kirja masenna, jos sitä pelkäätte.
Tein eilen päätöksen, etten edes pyri vakavasti otettavaksi kirjailijaksi, vaan haluan viihdyttää lukijoita ja heti tuntui taas kivalta kirjoittaa. Huumori on ominaista kirjoittamiselleni, eikä sen käyttäminen sulje pois vaikeitakaan aiheita. Arvostuksen sillä menettää, mutta mitä siitä.
Anneli Kanto on kertonut, että häntä ärsyttää termi "eturivin kirjailijat". Pysyn takarivissä. Toisaalta olen heti valmis paljastamaan vaatekaappini ja elämäni jollekin naistenlehdelle. Ketään ei näytä kiinnostavan ja ehkä niin on hyvä, sillä avautuisin kuitenkin jostain alapäävaivoista.
Olen nyt maininnut romaanini (Ei saa elvyttää) riittävän monta kertaa. Tein sen taas. Kyllä tämä ohi menee, vähän kuin rakastuminen tai vatsatauti.

tiistai 23. kesäkuuta 2020
Pääsin elokuviin
Kävin pitkän tauon jälkeen elokuvissa, edellinen kerta oli filkkareiden aikaan maaliskuun alussa.
Katsoin Jane Austen filmatisoinnin Emma. Elokuva on näennäisen pinnallinen tarina hyväosaisesta Emmasta, joka manipuloi muiden ihmisten elämää järjestelemällä avioliittoja. Tarina sisältää runsaasti sarkastista huumoria. Autumn de Wilden ohjaus on nätti kuin joulukuusen karamelli. Ja loppu on tietysti onnellinen. Rakastan onnellisia loppuja vaikka niitä ei pidetä taiteellisina ja älyköt halveksivat mokomaa touhua.
Niagaran päivänäytöksessä kuusi katsojaa istui väljästi, oli viileää ja miellyttävää. Iäkkään katsojan kännykkä soi elokuvan aikana useita kertoja, mutta hän ei onneksi kuitenkaan vastannut soittoihin ja vaikutti siltä, ettei hän edes kuullut kännykkänsä vaativaa ääntelyä, ei ehkä osannut vaientaa puhelintaan tai sitten ei vaan välittänyt.
Pesin pesukoneessa kahdet lenkkarit ja yhdet "urheilusandaalit", enkä laittanut pesukoneen rumpuun mitään muuta, joten koneesta kuului lähes tauoton pelottava kolina. Jalkineet ovat taas hetken ajan kuin uudet.
Ei saa elvyttää julkaistaan äänikirjana 13.7 ja sen lukee Jaana Pesonen. En kuuntele äänikirjoja, joten en tiedä minkälainen lukija hän on, hyvä varmaan, osaa lukea. Ystävä sanoi, että kuunnellessa tekstin puutteet huomaa selvemmin kuin lukiessa, joten vähän hirvittää.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2020
Osaatko nylkeä hirven?
Tapasin eilisessä kyläpaikassa japanilaisen saksofonistin ja virolaisen räppärin (he molemmat asuvat pysyvästi Suomessa), ruokapöydän ääressä istui yhteensä kymmenen henkeä. Illalla kotona mietin, että porukasta voisi kirjoittaa mainion vanhanajan dekkarin.
Japanilainen saksofonisti kertoi, että hänen kotimaassaan voi konsultoida kirjasommelieria sopivia kirjoja valitessaan. Hänen äitinsä oli käyttänyt tällaista asiantuntemusta ostaessaan lapsenlapselleen kirjoja. Sommelieri hyödynsi lastenkirjojen valinnassa lapsen persoonallisuuden piirteitä, eikä siis maistellut kirjoja.
T:ltä kysyttiin ruokapöydässä osaako hän tehdä origameja (sellaistahan japanilaisilta kysytään). T osaa taitella kurjen. Jos ihminen sairastuu ja halutaan auttaa häntä parantumaan, pitää taitella tuhat kurkea. Kuulostaa vaivalloiselta.
Mitä taitoja suomalaisella oletetaan olevan? Osaatko lämmittää saunan? Osaatko hiihtää? Neuloa villasukan? Suomustaa ahvenen? Nylkeä hirven? Soittaa hevimusiikkia?
Söin ensimmäistä kertaa sillröraa (suomeksi sillipöperöä), johon oli sotkettu sillinpaloja, kananmunaa, kapriksia ja hapankorpun muruja. Hyvää oli kuten kaikki muukin, mitä tarjottiin.
Tänään vanha ystävä poikkeaa ohikulkumatkallaan ja juhannus alkaa olla lopulta lusittu.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)