Kerstin Ekmanin Sudentalja-trilogian ensimmäinen osa Herran armo viilensi kuin tunturipuro, jäätikkö tai ilmalämpöpumppu, huomattavasti paremmin kuin Tokmannilta viidellätoista eurolla hankittu tuuletin. Kirjassa pohjoistuuli puhaltaa, sataa pakkaslunta tai räntää ja hameenhelmoihin kertyy vettä ja jäätä painaviksi paakuiksi. Erinomainen romaani muussakin kuin viilennysmielessä, mutta sopii erityisesti aikaan, jolloin lämpömittarin lukema kohoaa yli 27 asteen.
Näin unta, jossa piti mennä päivystämään, mutta se osoittautui vaikeaksi, sillä tie oli jäässä, liukas ja tasainen kuin luistinrata. Työmatka ei edennyt.
Iltakävelyllä havaitsin Tampereen täydet puistot, vilkkaat terassit, ruuhkaiset rannat ja varatut puistonpenkit. Tuleeko tästä parveilusta joku uusi normaali?
Istuin päivällä tuntemattoman savolaismiehen vieressä (turvavälin päässä) kahvilan terassilla. Mies oli polttanut aurigossa pohkeensa, sillä miehet eivät (kuulemma) käytä aurinkovoidetta. Minusta aurinkovoide tuoksuu etelänlomilta, joita joskus tuli vielä tehtyä ja sille ominaisen hajun avulla voi simuloida hiekkarannat, retsinat, dirlandaat ja kreikkalaiset salaatit. Olen joskus nukkunut yöni makuupussissa jonkun kreikkalaisen saaren hiekkarannalla. Pelotti, että mopopojat ajavat jalkojen ylitse, sillä lähellä oli disko, jonne johti vilkas mopoliikenne.
Keskusta-asujan avoimesta makuuhuoneen ikkunasta kuuluu humalaisten örinää, musiikkia, autojen hurinaa, tupakkapaikalla seisovien tilityksiä, pariskuntien riitelyä ja lokkien kirkunaa vaikka ikkuna aukeaa sisäpihalle päin. Pian niitä ääniä ei enää kuule vaan niihin tottuu. Ne ovat kuin makuuhuoneen seinä, ei sitäkään kuuntele.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti