Veistoksellinen ihminen

Rakettien räiskeessä uuden vuoden aattona nuo uuden vuoden lupaukset helposti unohtuvat. Niinpä teen ne näin valvotuissa kotioloissa.

Vuonna 2009 aion olla syvällinen ihminen, ajattelen syvällisiä ajatuksia ja luen syvällisiä kirjoja. Kaikki kokoontuvat ympärilleni kuuntelemaan syvällistä puhettani. Kaikki ihmettelevät, että onpas siitä tullut mahdottoman syvällinen ihminen.

Vuonna 2009 ryhdyn veistokselliseksi ihmiseksi. Käytän veistoksellisia Ilona Pellin suunnittelemia takkeja ja jakkuja. Käytän veistoksellisia koruja, jotka sopivat tällaiselle ihmiselle, joka on päättänyt ryhtyä veistokselliseksi.

Veteraanisivari

Istuimme tänään töissä pienessä ikkunattomassa kahvihuoneessamme minä ja kaksi sivaripoikaa. Pöydällä oli rasiallinen suklaakonvehteja, jotka työpaikkamme johto oli armeliaisuudessaan meille antanut. Niitä saa marketista kolme kympillä. Toinen sivaripoika sanoi toiselle "kun sinä olet sellainen veteraanisivari..." Tämä veteraanisivari oli jo lopettanut sivarin hommat ja toimi lähettinä. Mietin, että eikö olisi hienoa kun linnan juhliin köpöttelisi rollaattorin kanssa veteraanisivari vaimonsa saattelemana. Hän pääsisi veteraanisivarina presidentin pöytään kahville ja tiedoitusvälineet kysyisivät häneltä mielipiteitä maailman menosta ja hän vastaisi olisihan hän veteraanisivari. Hautakiveen painatettaisiin, että hän uhrasi vuoden nuoruudestaan olemalla oivallinen sivari.

Arvoisa lukija

Minulla on yksi virallinen lukija. Liitin hänet tuohon blogin sivuosioon. Ei se määrä vaan se laatu.

Suomalaiset, maailman negatiivisin kansa!

Miksi minua ei kutsuttu siihen Suomi brändi komiteaan, kaikenlaisia Jorma Olliloita positiivisine ajatuksineen vain. Sellaiset menestyvät henkilöt pilaavat Suomen maineen. Minusta suomalaisten voimavara on negatiivisuus, sillä on selvitty edelliset lamat ja sillä nytkin selvitään. Tänne ei positiivisuus istu. Ehdotankin Suomen mainoslauseeksi "Suomalaiset, maailman negatiivisin kansa, Suomi maailman viheliäisin loukko!". Jo ryntäisivät turistit tätä ihmettä katsomaan. Mitä oivallista lepoa Suomi tarjoaisikaan amerikkalaisturistille, joka on koko elämänsä hymyillyt poskilihakset kipeinä. Saisi näyttää ikävää ilmettä, eikä tarvitsisi kenellekään selitellä. Monelle ulkomaalaiselle tarjoaisi uuden elämyksen se, ettei missään palvella, ruoat ja kahvit haetaan itse ja ruokailun jälkeen pöytä puhdistetaan itse. Olisihan se noloakin jos joku toinen sen tekisi. Kaupassa ei kukaan ryntää häiritsemään ja hyviä päiviä toivottelemaan. Tällainen ikävä tapa on tosin joihinkin kauppayrityksiin Atlantin takaa levinnyt, mutta ei onneksi kovin laajalle. Negatiivisuus kunniaan!

Alennusjouluenkeli

Löysin kaikille mummoille ja papoille hoitopaikat, ei tarvinnut ottaa ketään kotiin yöksi. Pääsin kotiin kuuden aikaan ja söin loput Joulun suklaarasiasta.

Katsoin eilen ikiromattisen elokuvan Englantilainen potilas, näin sen ainakin kolmatta kertaa. Söin palan sinihomejuustoa ja keksejä (suklaa loppui). Aamulla kävin kuuliaisesti hoitamassa terveyttäni rasvanpolttojumpassa, epäilen, ettei Joulun rasvamäärä kuitenkaan vielä palanut. Lääketiede tuntee munuaisensiirron ja jopa sydämen siirron. Voitaisiinko rasvaa siirtää jollekin anorektiselle henkilölle, voisin heti mennä siirtojonoon. Pidin pitkään lompakossani elintensiirtokorttia kunnes ex-mieheni totesi "mikähän elin sinulta vielä kelpaa".

Jouduin eilen alennusmyyntipsykoosiin. Ostin joulukoristeita alennuksella, nyt laittomassa joulukukka-asetelmassani kököttää Aarikan jouluenkeli. Ostin paksun pitkän toppatakin ja odottelen, että ne kovat pakkaset tulisivat. Ostin pojalleni paidan, hukkasin pussin ostohuumassani.

Joulunaaton sinkkuristeily

Menin junalla joulunviettoon. tyttäreni sanoi, että junan ravintolavaunussa aina tutustuu ihmisiin. Menin sinne kahville. Kukaan ei puhunut minulle. Jouluaattoaamuna ikäiseni siistin näköiset naisihmiset kiskoivat hilpeinä lonkeroa. Olivat menossa sinkkuristeilylle.

Nautin Jouluna sellaisen suolamäärän, että korvissani korkea verenpaine suhisee. Vein siskolle tuliaiseksi gourmet sormisuolaa, sitruunalla maustettua, sitä sitten ripottelimme suolakalojen ja perunalootien päälle. Ratisee kivasti hampaissa.

Tulin tänään junalla Tampereelle, junassa oli lisäkseni muutama opiskelija raahaten silityslautaa yms. ns. hyötylahjaa. Söin surkeana suklaata isosta lahjarasiasta. Huomenna pääsee taas töihin, iltarukouksessani pyydän, että löydän kaikille jatkohoitopaikan.

Noloa Joulua!

Yllä oleva kuva tuli ensimmäisenä Googlesta hakusanalla joulu. Lapsena riitely piti lopettaa joulurauhan julistamiseen. Ei se siihen loppunut. Isäni on jouluintoilija. Joulukuusen valitseminen on tarkkaa puuhaa. Joskus kuusessa ei ollut hänen mielestään tarpeeksi oksia. Ei muuta kuin poraamaan runkoon reikiä, johon istutettiin lisäoksia. Jouluksi ostettiin aikakausilehtiä, isä laittoi lehdet lahjapaketteihin. Jouluna ostettiin kokonainen laatikollinen omenoita ja lisäksi mandariineja. Lipeäkala kuuluu vanhempieni luona edelleen joulupöytään. Eräs tuttuni kertoi, että hän lakkasi uskomasta joulupukkiin kun naamarin silmänreistä alkoi valua oksennusta. Epäilen, että kyseessä on urbaanilegenda. Noloa Joulua kaikille!

Not for you madam

Käytän vaatekokoa M. Thaimaassa menimme ostoskeskukseen, jossa oli vaatetusliikkeitä. Näin kivan puseron kokoa XL, myyjä puisteli päätään "not for you madam, too small". Viimeisetkin itsetunnon riekaleet katosivat.

Kosmetiitiikkatuotteissa mainostettiin voiteiden ihoa vaalentavia ominaisuuksia. Mutta kun iho sattuu jo olemaan maidonvaalea ja sitten pikkuporsaanpunainen ja tavoitteena on juuri se ihonväri, josta paikalliset pyrkivät eroon.

Kävin kasvohoidossa. Käsittely oli raakaa. Tuntuu kuin kuorinta olisi suoritettu hiekkarannalta haetulla hiekalla. Sen jälkeen naamalle lätkäytettiin puoli kiloa kylmiä pitkulaisia kurkkusuikaleita. Olin varma, että heitän henkeni tukehtumalla kurkkuun. Suun kohdalle oli jätetty pieni hengitysreikä, onneksi sillä muuten en olisi tätä tähän kirjoittamassa.

Laiton joulukukka-asetelma

Kävin kukkakaupassa. Siellä oli hieno jouluruusuasetelma, lasiseen maljakkoon oli laitettu sammalta ja päälle istutettu jouluruusu. Minusta se oli kaunis ja halusin samanlaisen. Minulla on halpa lasimaljakko, otin muovikassin mukaan ja kävelin Pyynikille, siellä kaivelin polun vierestä puoliksi jäätynyttä sammalta muovikassillisen. Nyt minulla on laiton joulukukka-asetelma. Pyynikki on kuulemma luonnonsuojelualuetta, eikä sieltä saa kaivella sammalta. Kaipa vien sammalet joulun jälkeen takaisin.

Heräsin klo 6.30 ja laitoin joululaulukanavan radiosta pauhaamaan. Naapurissa tuntui eilen illalla olevan kosteat juhlat, varmaan ilahtuvat kun heräävät hartaisiin joululauluihin. Katselen laitonta joulukukka-asetelmaani.

Ajatusten negatiivinen lounas

Lupasin perustaa ne negatiivarit (kts. positiivarit) . Tässä ensimmäinen päivän negatiivinen ajatus.

Ahneella on paskainen loppu.

Lausetta ei tarvinne paljon selitellä kun katselee maailman menoa ja ilmaston tilaa.

Vapaa-ajan työ

Viitaten edellisen kirjoituksen kommenttiin, on ihan totta, että moni tekee lomallaan ilmaista työtä. Kuitenkaan viranomaiset eivät sitä vaadi. Usein laivalla/lentokoneessa ei ole kyse heroistisista hengen pelastavista toimista vaan esim. pahoinvointilääkkeen antamisesta. Näin oli tuossa tapauksessa. Onhan toki lentokoneessa synnytettykin ihan lähiaikoina. Mielelläänhän sitä auttaa jos voi (ja osaa), mutta samalla joutuu kantamaan vastuun vaikka olisi juonut pari lasillista punaviiniä. Koneessa ei koskaan kuuluteta, olisiko matkustamossa tarjoilijaa, emme ehdi jaella juomia tai lentokonemekaanikkoa, mittareissa on jotain vikaa tai lentäjää, meillä on vähän työvoimapulaa. No itse olen ammattini valinnut vaikka en tainnut aikoinaan ihan ymmärtää mihin jouduin. Suomalaisten lääkärien ja muunkin hoitohenkilökunnan moraali on korkealla, vaikka ei sitä taida enää kukaan uskoa.

Singha olutta ja jalkahierontaa

Palattu on synkeään tylyyn pohjolaan. Tässä pieni mukaeltu "päiväkirja" reissulta.

2.12 Lähtö

Vedän matkalaukkua läpi kaupungin, en raaski tilata taksia. Matkabudjetti huomioonottaen teko on järjetön. Laukku kulkee huonosti hiekotetulla jalkakäytävällä. Vettä tihuuttaa. Bussissa lentokentälle joku mies kailottaa pojalleen traktoriin liittyviä ohjeita.

3.12.

Koneessa jalat puutuvat, päätä alkaa särkeä ja Burana on matkalaukussa. Vauva seuraavalla rivillä itkee koko yön. Ruoka ei maistu miltään, kaadan siihen pussillisen suolaa.

4.12.

Olen matkalla vanhan ystäväni kanssa, hänen miehensä ei halua aurinkolomille. Hotellihuoneeseen on aseteltu orkidean kukkia. Nukumme 12 tuntia putkeen.

5.12.

Thaimaalaiset kumartelevat kämmenet yhteen liitettyinä ja hymyilevät käsittömästi. Hotelli on tavallinen turistiluokan paikka, mutta henkilökuntaa on kamalasti. Aamiaishuoneen ovella on kaksi naista, molemmat kumartavat, toinen kysyy huoneen numeron ja toinen kirjoittaa sen ylös. Lähdemme rannalle. Massage, massage ( tai oikeastaan massaaaaage). Jalkahieronta on ihanaa, sekä sormien että varpaankynsissäni on kaunis ranskalainen mani/pedikyyri. Kun kadulla mies tulee vastaan ja kättelee (yleensä kukaan ei kättele) älä tartu käteen sillä mies alkaa kädestä kammeta sinua vaatturinliikkeeseen ja pian huomaat omistavasi thaisilkkisen jakkupuvun.

Tänään on kuninkaan syntymäpäivä, hän täyttää 81 vuotta, mutta ei näytä päivääkään yli 40-vuotiaalta. Hotellimme edessä on hänen kuvansa, ympärillä on keltaisia samettiruusuja.

6.12.

Suomen juhlapäivä. Minulla on aurinkoihottumaa. Käymme ostamassa apteekista antihistamiinia, kortisonitabletteja, voimakasta kortisonivoidetta. Mitään resptiä ei vaadita. Lääkityksestä huolimatta ihoni kutiseen hillitömästi.

8.12.

Käymme retkellä Similan saarilla, jotka ovat luonnonsuojelualuetta. Kävelemme 10 minuutin pituisen "viidakkopolun" ja käymme juomassa Singha oluet rantabaarissa. Saarille menemme pikaveneellä, kapteenimme on paikallinen Kimi Räikkönen, joka hieman hiljentää vauhtia kun naiset menevät vessaan, muuten pytyllä pysyminen olisikin mahdotonta. Snorklaamme ja näemme kauniita kaloja.

9.12.

Lähdemme aamulla rannalle kuin töihin. Päivä päättyy klo 16. Olen lukenut jo 4 romaania. Pääni on tyhjä, iho kutisee.

11.12.

Käymme retkellä "James Bond saarella". Retkeläiset ovat sekalaista kansainvälistä joukkoa. Saari on siis esiintynyt jossain näissä kulttuurielokuvissa. Sieltä saa ostaa matkamuistoja ja Singha olutta. Käymme syömässä toisella saarella, jossa suomalaisen matkatoimiston opaskirjasen mukaan asuu merimustalaisia, kansaivälisessä lehdykässä puhutaan merimuslimeista. Siellä on moskeija ja myyntikojuja. Melomme kumiveneellä tai itse emme melo vaan sitä varten on paikallinen mieshenkilö, joka on ensimmäinen tapaamamme thaimaalainen, joka alkaa kerjätä, annamme hänellä 100 bahtia, joka on varmaan liikaa.

14.12.

Menemme kabareeseen, jossa miehet esittävät naisia. Nuo "naiset" ovat kauniita, ja show on thaimaalaiseen tapaan kovin krumeluurinen. Muutenikin Thaimaassa näkyy paljon näitä lady boy tyyppejä. Thaimies käykin hentona ja sirona paremmin naisten vaatteisiin kuin suomalainen sikafarmari, joka oli mieltynyt naiseksi pukeutumiseen. Näin hänestä telkkariohjelman.

15.12.

Aurinkoihottuma alkaa helpottaa. Olen lukenut 5 romaania. Alan pitää maasta ja rannalla olosta. Pää on ihanan tyhjä, nukumme 10 tunnin yöunet.

16.12

Puemme aamulla tottuneesti bikinit, rasvaus ja menoksi. Varjon alle ja silmän kiinni, välillä pulahdus veteen. Illalla ihania äyriäisruokia ja Singha olutta. Välillä jalkahieronta ja sitten taas 10 tuntia unta raskaan päivän päälle.

17.12.

Joko se loppui. Lentokoneessa kuulutetaan lääkäriä, meitä tulee neljä paikalle. Antavat pikkupullon kuoharia palkaksi. Moniko muu ammattilainen tekee ilmaiseksi työtä lomallaan?


18.12.

Sataa. On pimeää ja ihmiset ovat epäystävällisiä. On hienoa olla taas kotona.

Porvari!

Kävin lenkillä ja etenin porvarivihan voimalla. Latasin MP3 soittimeeni Brelin lauluja. Nyt sitten odottelen lähtöä. Istuskelen rauhallisena lukien tai kirjoitellen. Vähän väliä hyppään pystyyn kiikuttakseni matkalaukkuun jonkin tuikitarpeellisen esineen. Eilen ostin kylmävahalappusia, joilla saa bikinirajat siistittyä. Tiedän asian tarpeellisuuden, olenhan katsonut Sinkkuelämää. Samoja liuskoja voi käyttää kainaloihin. Liuskat kyllä tarttuivat kipeästi ihoon, mutta yhtään karvaa ei niihin jäänyt kiinni. Iho alkoi punoittaa ja kutista. Nyt ymmärrän, miksi paketissa luki: älä käytä ennen tärkeitä tilaisuuksia. Tyydyin vanhaan systeemiin, kertakättöisiin teriin.

Olen siis poissa koneen äärestä kaksi viikoa, jos joku vaikka ihmettelee...

Bullworker

Kuinkahan monella suomalaisella on autotallin tai vintin nurkassa pari kertaa käytetty kuntoväline. Lapsuuden kodissani oli aikoinaan kuntopyörä. Kyllä sillä joku varmaan muutaman kerran polkaisi kunnes huomasi, että ulkona liikkuminen tai sohvalla makoilu on paljon mukavampaa. Entäs sellainen pieni stepperi, moinen tepastelu ei jaksa kauan kiinnostaa. Kouluajan hintelällä poikaystävälläni on voimailuväline nimeltään Bullworker. Laitetta myytiin ainakin postimyynnissä, kuvissa lihaksikkaan miehet poseerasivat lihakset öljyttynä. Kyseessä oli metallinen tanko, jonka päissä oli muoviset ottimet, josta sitä sai painaa kokoon, minun voimillani laite ei hievahtanutkaan. Sitten siinä oli kumiset osat, joita saattoi vetää. Mukana tuli lehtinen, johon sai merkitä hauiksen ympärysmitan harjoittelun edetessä. Poikanen oli merkinnyt siihen kaksi pitenevää mittaa ja sen jälkeen mitan kohdalle oli kirjoitettu "paskat".

Phuket

En ole vuosiin käynyt seuramatkalla. Huomenna lähden Phuketiin. Kaikki muut ovat siellä jo käyneet. Ystävällisiä ihmisiä, lämpöä, halpaa ruokaa, 17 sotilasvallankaappausta ja luihuja poliitikkoja. Ilmeisesti prostituutio ei näy tuossa perhekohteena mainitussa paikassa. Mitäpä siitä ja ekologisesta jalanjäljestä, jonka jätän. Olen väsynyt pimeyteen ja sateeseen ja varustautunut matkaan syrjäseudun kirjastoauton valikoimaa vastaavalla kasalla kaunokirjallisuutta. Enkä omista keltaista tai punaista T-paitaa.

Lentävät hiukset

Olen lukenut viikonloppuna Marjo Niemen kirjan "Miten niin valo". Löysin kirjasta yhtymäkohtia omaan elämääni ja kosketuksen omiin erään elämänvaiheen aikaisiin tuntemuksiin. Hieno kirja. Näen sen elokuvana. Kirjailija on aiemmin tehnyt näytelmiä ja sen huomaa kirjasta.

Yksi kirjan kolmesta naisesta, keski-ikäinen naislääkäri katsoo aamulla krapulaista naamaansa hotellin vessan peilistä ja näkee kuinka eri suuntiin sojottava tukka lähtee lentoon hotellihuoneen seinän läpi ja sen näkee viereisessä huoneessa asuva bonuspisteitä laskeskeleva maatalon isäntä ja päättelee, että kyseessä täytyy olla lintu.

Aamu Tampereella

Kaunokirjalliset teokset kertovat aina ihmiselämän käännekohdista, suurista kriiseistä, jotka muuttavat ihmisen. Suurin osa elämää on kuitenkin tasaista, vailla suuria oivalluksia ja tapahtumia. Luin lapsena pitämääni päiväkirjaa, joka alkoi joka aamu samoin: heräsin, puin päälleni ja söin aamiaista. Nyt voisin aloittaa: heräsin, kävin suihkussa, laitoin hiuksiini muotoilutuotetta, laitoin deodoranttia, kosteusvoidetta, ihon punoitusta peittävää voidetta, meikkivoidetta, puuteria, poskipunaa, luomiväriä, rajauskynää, ripsiväriä ja huulikiiltoa. Suunnittelin laittavani päälle hameen, mutta puin päälleni vanhat farkut. Napsautin kahvinkeittimen päälle, föönasin hiukset, laitoin muotovahaa ja hiuslakkaa. Tein itselleni voileivän. Otin keittimestä kupin kahvia. Luin Aamulehdestä saako Hämeenkatua ajaa pyörällä vai ei, juttu on aina sama, vastaus vaihtelee ajankohdan mukaan ihan kuten kauppojen sunnuntaiaukioloajat, mielipiteet asiasta menevät myös yhtä voimakkaasti ristiin. Jalkakäytäville maalataan pyöräteitä osoittavia valkoisia viivoja ja sitten niitä taas hinkataan pois. Juon siis kahvikuppini ja perehdyn siihen saako kulloisenakin aamuna pyöräillä ja missä. Laitan ulkovaatteet päälle, astun ulos asunnostani ja koska siellä on hopeoitu porokynttiläjalka, jota roistot havittelevat, laitan oven turvalukkoon.

Talvipuuhia 10 v. sitten

Aamulla piha on paksun lumikerroksen peitossa. Kahlaan lumessa autolle. Raaputan tuulilasiin pienen aukon nähdäkseni ajaa töihin. Lähden ajamaan. Kuuluu outoa kolinaa. Auton perässä roikkuu jotakin. Lämmittimen johto.

Illalla lapioin pihaan kapeat käytävät. Haen liiteristä polttopuuta. Paleltaa. Ladon hakkaamani halot uuniin ja muutaman yrityksen jälkeen saan ne palamaan. Puut ovat vähän kosteita. Laitan lapsille ruokaa.

Illalla hanasta ei tule vettä. Latelen kaikki tuntemani kirosanat vaikka kukaan ei kuule. Tuttu putkimies tulee pelastamaan. Jätän hanan vuotamaan ja virittelen erilaisia lisälämmittimiä.

Ilta Tampereella

Heittäydyn petiin, ihana löhöillä omassa sägyssä ja lukea romaania. Kirja unohtui olohuoneen sohvalle, nousen ylös ja haen sen. Silmälasit unohtuivat keittiöön, kipaisen hakemassa. Asun maailman vaarallisimmassa kolkassa Tampereella, roistot himoitsevat hopeoitua porokynttilänjalkaani. Menen eteiseen ja laitan oven takalukkoon. Unohdin ottaa kalkki-D-vitamiinitabletit, oikein tunnen kuinka luuni haurastuvat. Menen keittiöön, otan kaapista lasin, valutan siihen vettä ja nielaisen kaksi suurta tablettia. Käyn pitkälleni ja avaan kirjan. Pitäisikö kuitenkin vielä käydä vessassa, ettei tarvitse keskellä yötä nousta. Käyn vessassa. Naistenlehdessä sanottiin, että jalkapohjia pitää rasvata, kantapäät alkavat yhtäkkiä tuntua rutikuivilta. Haen juuri ostamani jalkavoiteen ja levitän sitä huolellisesti paksun kerroksen jalkoihini. En jaksa odottaa rasvan imeytymistä vaan menen peiton alle. Tunnen kuinka rasvainen voide leviää inhottavasti lakanoihin. Käytän kännykkää herätyskellona, en muistanut ottaa sitä sängyn viereen, noudan sen olohuoneen pöydältä ja laitan herätyksen. Nyt kun olen pystyssä voin samalla tyhjentää astianpesukoneen...

Korjaus

Närkästynyt tamperelainen kertoi, ettei kohollansa ole Tampereen kieltä. Onneksi.

Ajatusten negatiivinen aamiainen

Siskoni suositteli minulle Positiivarien "ajatusten positiivinen aamiainen" tilaamista. Nyt se tipahtaa työsähköpostiini päivittäin. Kaikessa harmaudessa se lähinnä ärsyttää ja huvittaa. Olen todennäköisesti ihminen, joka aidosti tarvitsee tuollaisen positiivisen ajatuksen päivittäin. Elämä on kuitenkin karua ja harmaata ja ihmiset usein ikäviä. Huumorilla päivä kerrallaan on mentävä. Taidan perustaa nettiin negatiivarit, josta saa tilattua "ajatusten negatiivisen lounaan". Tuollainen negatiivinen ajatus istuisi tuohon kiireiseen hetkeen oivallisesti.

Tampere on vaikuttanut kieleeni negatiivisesti. Meinasin äsken kirjoittaa kerrallaan sijaan kerrallansa, täällä ei ole laboratorioarvo koholla vaan kohollansa. Kirpputorilla myydään lasten pyäräilykypäriä 1 e kappale, muualla ajetaan pyörällä täällä ei nyt saa talviaikaan ajaa Hämeenkatua pyärällä.

Tänään tulee onneksi fiksuja itä-suomalaisia naisia kylään.

Tyhmä nainen

Minua ei ole kasvatettu tyyliin, kylläpä olet hyvä. Olen pyrkinyt osoittamaan kelvollisuuteni monin tavoin. Nyt viimeksi väittelin tohtoriksi. En vieläkään tunne itseäni viisaaksi vaan koen, että on tapahtunut virhe ja pian minulle ilmoitetaan, että koko homma on peruttu. Huomaavat yliopistolla, että sehän on yksinkertaisesti tyhmä. Sitäpaitsi, viime aikoina ovat tiedotusvälineet jankuttaneet, että tohtoreita on liikaa, meitä on joka kylässä ja olemme kaiken lisäksi aivan liian vanhoja. Kohta tohtorin hattuja myydään Prismassa ylioppilaslakkien vieressä. Hain kirjoittajakoulutukseen ja sain tietysti hylkäävän päätöksen. Monistetussa lapussa kehoitettiin jatkamaan hyvää harrastusta. Taas tuli todistettua, ettei minusta ole mihinkään. Sitten minut pyydettiin kolumnistiksi erääseen lehteen, ensin olin iloinen ja hehkuttelin onnekkuuttani, kunnes tajusin, että pyytäjät eivät varmaan oikein oivaltaneet kuinka lahjattomasta henkilöstä on kyse. Kun yhteen lääketieteen alan lehteen pyydettiin minulta pääkirjoitusta ajattelin, että eipä hääppöistä tarvita moiseen hommaan, ovatko toisetkin kirjoittajat yhtä tyhmiä. Jos joku pitää minusta arvelen, että hänen arvostelukyvyssään on jotain vikaa. Vaikka kuinka yritän olla hyvä naisena tyhjä pakastimeni ja pesemättömät kattoni suorastaan huutavat huonouttani. Eron jälkeen kävin sellaisen erokurssin. Siellä piti jokaisen kirjoittaa toisistaan jotain positiivista, homma ei ollut ihan helppo. Positiiviset asiat luettiin ääneen ja monella tuli tippa silmään. Säilytin pitkään nuo laput. Eräs mies kirjoitti minusta: olet niin vahva, mutta kuitenkin niin naisellinen. Otin lapun usein esille ja luin sitä. Emmehän oikeasti edes tunteneet toisiamme, silti se tuntui hienolta ja lohdutti minua.

Väärä kampaaja

Tilasin kampaaja-ajan netin kautta. Tavallisesti varaan jo seuraavan ajan kampaajalta lähtiessäni. Menin tänään pahaa aavistamatta varaamalleni ajalle. Olin möhlinyt nettivarauksen kanssa. Nuori mies, joka on minua hoitanut pesi toisen naisen hiuksia. Olin mustasukkainen: sillä sialla on muita naisia. Yllätin hänet itse teosta. Nainen oli sitäpaitsi työkaverini. Tällaista peliä ovat pitäneet selkäni takana. Aloin voivotella epäonneani. Nainen, joka joutui leikkaamaan hiukseni näytti säälittävältä. Vakuuttelin, että kyllä hän on varmaan ihan taitava alansa edustaja. Nyt minulla on väärin leikattu tukka. Haluan seuraavalla kerralla omalle nuorelle miehelleni. En kehdannut tehdä varausta lähtiessäni, koska se olisi ollut noloa toisen kampaajan kannalta. Kyllä elämä on monimutkaista.

selvennys

Siinä jutussa, jossa sanottiin, että naiset eivät ota vähemmän ansaitsevaa miestä vaan ovat mielummin ilman ei ilmeisesti ollut kyse väitöskirjasta vaan korkeintaan gradusta tai väitteestä jollain miespäivillä...

Akateemiset naiset ja peräkammarin pojat

Yksi neropatti mies on väitellyt miesraukkojen kaltoinkohtelusta avioliittomarkkinoilla. Me koulutetut naiset emme ota vähemmän ansaitsevia miehiä elätettäväksemme ja nuo miehet jäävät vallan vaille naisseuraa. Voihan se olla, ettei maaseudun peräkammarin pojan tai syrjäytyneen alkoholisoituneen miehen ja koulutetun naisen välillä ole paljon yhteistä. Toisaalta joku nainen saattaa ottaa tuollaisen miehen vastuksekseen. Varmasti fiksu älykäs mies kelpaa akateemiselle naiselle vaikka saisikin vähemmän palkkaa. Mikä sitten kelpaa tuolle fiksulle miehelle, miesten valintakriteerit ovat nuoruus ja kauneus. Mies voi nostaa haluttavuuttaan nostamalla asemaansa yhteiskunnallisesti naisen tulee olla vain nuori ja nätti. No ehkä asiat eivät ole noin yksinkertaisia.

Miehet eivät usein kestä yksinoloa. Miehet ovat usein "yksinäisiä" myös avioliitoissaan ja siihen tarvitaan rakastajatar. Naisten kesken on keskusteltu siitä, että jos fiksun miehen haluaa saada on osuttava siihen kahteen tuntiin kun edellinen nainen on lähtenyt. Tavallisimmin silloinkin on myöhäistä sillä vaihto tapahtuu vauhdissa ja miehen tavarat kärrätään jo suoraan uuden tyttösen asuntoon.

Olen jo hankkinut kaksi lasta ja kokenut avioliiton, joka ei ehkä ollut parhaimmasta päästä, mutta en kadu. Torsti Lehtinen on sanounut, että "Ihminen tekee virheitä, virheet tekevät ihmisen". Minusta se on lohduttavasti sanottu. Virheitä ihmissuhteissa on tullut tehtyä myös ennen ja jälkeen avioliiton, mutta ne ovat osa minua.

Sylvi Salos tyyppinen asunto

Eräs lukija on kysynyt mikä on Sylvi Salos tyyppinen asunto. Se on ihan omaa mielikuvitustani: koriste-esineitä, kynttilöitä, pehmeitä itämaisia mattoja ja kultakehyksisiä tauluja. Asunto, jossa asuu huolellisesti meikattu ja tupeerattu myöhäisessä keski-iässä oleva nainen, jolla on aidot helmet ja paljon kultasormuksia. Minulla on kyllä vain yksi kultakehyksinen taulu, hopeoitu porokynttilänjalka ja matto, jota voi hyvällä mielikuvituksella pitää käsinsolmittuna itämaisena mattona. Käytän farkkuja ja hopeakoruja enkä tupeeraa hiuksiani. Mutta tällä tiellä siis ollaan, liekö enää paluuta. Kohta hommaan samettiverhot oviin ja niihin sellaiset tupsupitimet ja kattoihin kristallikruunut.

Avaimet

Lähdin aamulla täynnä tarmoa lenkille, vein samalla jätepaperit. Koin olevani hyvä Suomen kansalainen. Eteisessä odotti valmiina imuri, olen kunnon ihminen ja pidän kotini siistinä. Juosta kirmaisin kolmisen kilometriä, jostain syystä tarkistin, että avain on mukana. Ei ollut. Soitin talonmiesfirmaan, mies tuli avaamaan oveani. Olin ollut niin tunnollinen, että olin laittanut oven turvalukkoon, mies ei päässyt sisälle. Soitin lukkofirmaan, hommaan menisi pari tuntia 100 e/tunti sekä tarvikekulut ja kilometrikorvaukset. Ajattelin, että avain on mennyt jätepaperilaatikkoon, käytännössä tyhjensin laatikon, ei avainta. Kaivelin laatikon pohjia takapuoli pystyssä, näytti varmaan siltä, että etsin lukemista. Taloyhtiön väelle tulee surkeita lehtiä. Vanhemmillani 200 km päässä olivat ainoat avaimet, joten äitini ajoi tänne ja toi ne. Ja minä olen sentään viisikymppinen.

Persekeskeinen ihminen

San Franciscon hotellissamme oli Happy Hour 5-6 p.m. Ilmaiseksi sai olutta ja kalifornialaisia viinejä. Mietimme millainen olisi Unhappy Hour. Olisiko se ravintolan aukioloajan viimeinen tunti? Silloin yksinäiset surkimukset, joilla ei ole flaksi käynyt, ja joilla ei ole ketään kotona, joisivat alkoholia kiskurihintaan.


Yksi ystäväni, kollega, jolla ei ole blogia ja ei siitä syystä voi välkkyjä ajatuksiaan julkaista kertoi, että hänen takapuolensa on kipeä ja hän sanoi olevansa persekeskeinen ihminen. Hänen hautajaisissaan pappi tulee puhumaan lämmöllä kuinka persekeskeinen ihminen menetettiin. Kirjoitan Lääkärilehteen nekrologin ja kerron kauniin asian hänen elämästään: hän oli uraihminen, mutta kaikkein tärkeintä hänelle oli kuitenkin oma perse.

Sielu rahtilaivassa

Täällä taas ollaan töykeässä, kylmässä ja pimeässä Suomessa. Nukuin melatoniinin voimalla kellon ympäri. San Franciscossa oli lämmintä, kaupoissa ja ravintoloissa sai (liian?) ystävällistä palvelua. Lämmin ailahdus tuntui suomalaisessa mielessäni Frankfurtin lentokentällä, verovapaan myymälän kassa huokasi syvään kun joutui minua palvelemaan. Toisessa kaupassa myyjä olisi huomattavasti mieluummin järjestellyt olutkolpakkomagneetteja kun palvellut minua. Hienoa olla taas Euroopan maankamaralla!


Siirtyminen maanosasta toiseen käy liian nopeasti, kroppa ei pysy mukana. Jos ihmisellä on sielu se ainakin matkaa rahtilaivalla perässä.

Liian hieno koti

Olen lähdössä USA:ssa pidettävään kongressiin huomenna. Päätin olla ekologinen ihminen (lisäksi pelkään lentämistä varsinkin potkurikoneilla), menen "Hei me lennetään!" koneen sijaan bussilla Hesaan. Kadun raskaasti ekologisuuttani, bussi lähtee aamuyöstä ja joudun tekemään lähtöselvityksen ruuhkaisella Helsinki-Vantaan kentällä Pirkkalan sijanaan. Päädyin yöpymään siskon luona Hesassa.

Sain hienoja väitöslahjoja: suurikokoisen kultakehyksissä olevan maalauksen, joka on todella kaunis, design lampun, hienon maton. Nyt istun kotonani nojatuolissa ja tunnen itseni Sylvi Saloseksi. Tänne on äkkiä saatava jotain rähjäistä, ehkä sohvalle mies verkkareissa kaljaa ryystämään.

Shamppanjan voimalla eteenpäin

Väitös on ohi. Elämääni on tullut yksi muutos: saan nukuttua enkä pyöri petissä tekemättömiä töitä vatvoen. Hollantilaisella vastaväittäjälläni oli päällään asu joka muistutti aamutakkia ja päässään musta samettilakki. Itse näytin pankkineidiltä meikattuna ja kammattuna ja musta housupuku päällä. Nautimme pienen määrän konjakkia ennen piinaa. Kamalin hetki oli kun odotimme saliin astumista.

Ilta oli kuin juhlitulla filmitähdellä. Savolaisena pessimistinä voisinkin sanoa, että nyt se on sitten yhtä alamäkeä. Onneksi syksyä piristää lukuisa määrä koruja, neljä pulloa aitoa shamppanjaa, kirjakaupan lahjakortit yms.

Pillerinpuolikas

Kohtalon hetket lähenevät, enkä pysty keskittymään mihinkään muuhun kuin itse väitökseen. Heräilen edelleen aamuyöstä ja nukahtaminenkin on vaikeaa. Sain ohjaajaltani puolikkaan nukahtamistabletin, otin siitä puolikkaan eilen ja nukuin joten kuten. Tabletti oli Minigrip pussissa, nyt minulla on vielä puolikas puolikkaasta jäljellä ja yhtenä yönä voin nuoleskella pussin sisäpuolen.

Kärpäsjahti

Meillä kotona ei ryypätty eikä oltu väkivaltaisia.Siskoni halusi syödä voita lusikalla. Isä sanoi, että älä sitten tule aikuisena syyttämään kun olet lihava. Siskostani ei tullut lihavaa. Kun söin karkkia hän sanoi, ettei pidä sitten aikuisena syyttää häntä huonoista hampaista. Meitä pidettiin pienikokoisina aikuisina, jotka ovat kykeneviä tekemään itseämme koskevat päätökset. Emme ole syyttäneet häntä kiloistamme tai hampaistoistamme. Emme ole myöskään omien lastemme kohdalla toimineet aina oikein ja johdonmukaisesti.

Nykyajan lapset pelaavat väkivaltapelejä tietokoneella. Minä ja serkut saimme mummolassa kärpäslätkät, lisäksi jokainen sai tyhjän pahvisen kahvi- tai rusinapaketin sekä luutun. Virtuaalitappamisen sijaan tapoimme oikeasti. Listin kärpäsen lätkällä, laitoin sen laatikkoon ja pyyhkäisin tappojäljen luutulla seinästä. Kehityin vähitellen tosi taitavaksi tappajaksi.

Väitös

Väitöspäivä lähenee. Tarvitsisin sihteerin. Kirjan painatus on hankalaa, ensin pitää saada kirja PDF muotoon, sitten abtrakti on liian pitkä, huulta purren olen deletoinut tekstiä. Sitten puuttuu ISBN numero, sitten avainsanoja on liian vähän, sitten tarvitaan jotain NLM juttuja.

Pöydällä on pino kahdenlaisia kutsukortteja, pelkään, että laitan väärän kortin väärään kuoreen, kutsun vääriä ihmisiä, jätän oikeita kutsumatta. Olen kutsunut niin monta eläkeläistä ja sydänvaivaista, että onneksi vieraissa on yksi anestesialääkäri.

Mitä ruokaa valitsen. Mitä viiniä. Jos valitsen halpaa kaikki pitävät pihinä ja arvostelukyvyttömänä, jos kallista loppuu rahat.

Hiljainen laulaja

Oivalsin tänään, että olen lahjaton ihminen. Istuin seurueessa, jossa keskusteltiin linnuista. Puhuttin kaikenmaailman kurpista, kuoveista ja hippiäisistä. Minulla on vain yksi nimike näille otuksille: lintu. Ääni, jota nämä eläimet pitävät on linnunlaulua. Entinen mieheni kuvasi lintutuntemustani osuvasti: ei erota harakkaa linja-autosta.

Viimeinen niitti, joka mursi itsetuntoni oli Soile Isokosken konsertti. Miten joku voi laulaa noin kauniisti. Olen aina haaveillut kuorolaulusta, mutta en kuorossa, johon minunlaisiani laulajia otetaan. Aikoinaan luokkamme esiintyi ihan televisiossa, lauloimme suorassa lähetyksessä, kuvaruudussa oli vilahtanut puolikas kasvoistani. Joku kertoi, että hänellä oli tosi kunnianhimoinen laulunopettaja, joka kehoitti kevätjuhlan kuoroesityksessä osaa lapsista ainoastaan aukomaan suutaan.

Edullinen hame

Ostin H &M kaupasta edullisen hameen 15 e, ostin luonnollisesti hameeseen sopivat sukkahousut 12 e. Sitten huomasin, ettei minulla ole hameeseen sopivia kenkiä, löysin onneksi sellaiset Sokokselta 125 e. Lähdin liikenteeseen se hame päällä ja huomasin, ettei vanha takkini sovi sen kanssa, hyvä onneni jatkui, löysin juuri sopivan takin, vähän kyllä kirpaisi 189 e. Takkia voi kyllä käyttää myös farkkujen kanssa. Sormikkaat ovat kyllä nyt väärän väriset eikä sen tyylikkään takin ja kenkien kanssa voi käyttää reppua, joten huomenna on lähdettävä niitä etsimään.

Hopeaionit

Olin patikoimassa Seitsemisen kansallispuistossa. Yövyimme yhden yön teltassa. Välillä nanosekunnin ajaksi unohdin väitös ym. stressin. Nukuin lyhyitä pätkiä. Nukkumaan mennessä laitoin hanskat käsiin ja pipon päähän. Siitä huolimatta alkuun paleli, kunnes tuli kuuma. Alusta oli kova ja aamulla olin kankea. Yöllä vessaan mennessä unohdin ottaa otsalampun mukaan ja luulin opastetaulua joksikin suureksi villieäimeksi. Kammottavat kuivaruoat maistuivat ihanalta. Vesi loppui, otimme järvestä ruskeaa vettä ja laitoimme desinfiointitabletin vesipulloon. Tableteissa luki, että ne ovat erittäin vaarallisia nautittavaksi. Mihin se vaara veteenliotuksen jälkeen katoaa. Tabletit sisälsivät mm. hopeaioneja. Veden väri pysyi sellaisena, ettei tiennyt oliko jo käyttänyt teepussia kupissa vai ei.

Kotona ja koulussa

Lapsena kuulin, että mustalaiset vievät jos ei ole kiltti. Äiti sanoi, että minut viedään kasvatusneuvolaan jos en tottele. Kuvittelin kasvatusneuvolan jonkilaiseksi lasten tuomioistuimeksi, josta johtaa suora tie lastenkotiin. Eräs itseäni nuorempi nainen oli pelännyt, että joku vie hänet. Hän oli lohdutusta saadakseen kysynyt äidiltään onko sellainen mahdollista. Äiti oli sanonut, että kyllä ne sinut pian palauttavat kun huomaavat millainen olet.

Matikanopettajamme Eki palautti kokeet huonommuusjärjestyksessä. Ensin huonoin reppana kutsuttiin luokan eteen. Opettaja kysyi "kotona vai koulussa", joka tarkoitti kummassa paikassa halusi selkäsaunan. Kysymykseen vastattiin kotona. Siitä sitten edettiin oppilas kerrallaan luokan parhaimpaan.

Historian tunnilla kysyttiin tsaarin tyttären nimeä ja minä innoissani hihkaisin eutanasia. Vuosien mittaan tapauksen aiheuttaman häpeän tunne on jo onneksi lievittynyt.

Haivaara

Pelkään lentämistä. Juon aina lasin viiniä ennen lähtöä. Nousut ja laskut ovat vaarallisimpia, laskuja en pelkää, silloinhan mennään jo kohti maata. Nousun aikana istun varmuuden vuoksi kädet ristissä. Kun päästään lentokorkeuteen alan pelätä, etteivät lentoemännät huomaa minua ja jättävät minut ilman ruokaa. Pelko on aiheellinen koska kerran kävi niin. Kurkottelen kaulaani ja seuraan henkilökunnan liikehdintää. Pelkään, että alkaa pissattaa ja tulee ilmakuoppia ja ei saa mennä vessaan. Meren yllä lennettäessä pelkään, että kone tippuu veteen ja vedän vettä henkeen. Kun kerroin tämän eräälle kaverilleni, hän sanoi, että miksi et pelkää, että hait syövät sinut. En ole tajunnut tuota mahdollisuutta. Kiva kun kerroit.

Vehnäjauhoja hiuksissa

Sarin kanssa laitoimme luomiin tumman sinistä luomiväriä. Ripset värjäsin Filmstar mascaralla. Sylkäisin harjaan ja otin väriä mustasta kakusta. Ripsiin tuli mustia paakkuja. Ostimme askin sippi Bostonia ja poltimme tupakat halkopinon takana. Minulla oli kirkkaan keltaiset mikrot, punaisessa paidassa oli rinnassa suuri musta sydän ja jalassa korkkipohjaiset kengät. Olin käynyt kampaajalla, joka laittoi hiuksiin Mini Voguen, tukka haisi monta päivää kampaamolta ja siinä oli rullien jäljet. Hiuksia ei saanut pestä usein etteivät ne alkaisi rasvoittua. Laitoin niihin vehnäjauhoja ja harjasin. Päänahassa oli jauhoa. Lähdimme diskoon, jossa soi Yellow River. En uskaltanut edes katsoa poikiin päin. Itkiessä ripsiväri valui pitkin poskia.

Kampaajat ja kosmetologit

En kannata totalitaarista järjestelmää, mutta siskoni kanssa tulimme siihen tulokseen, että on kaksi ammattiryhmää, joilta pitäisi kieltää paikkakunnan vaihto ja äitiyslomat. Toinen on kosmetologit ja toinen kampaajat.


Minulla on suomalaiseen tapaan huomaamattoman vaaleat kulmakarvat ja silmäripset. Käyn mielelläni niitä värjäyttämässä. Taitamaton kosmetologi värjää paksut mustat kulmakarvat ja näytän mielenterveyspotilaalta, jolla ei ole lääkitys ihan kohdallaan. Kosmetologi sanoo, että kyllä se väri iholta parissa päivässä lähtee, mutta ei ole kivaa muistuttaa Leonid Brezneviä. Kampaajan epäonnistuttua työssään päivittelen ja ylenmäärin kehun päässäni olevaa harakanpesää ja päätän etten siihen liikkeeseen enää jalallani astu.


Kun sitten löydän hyvän kampaajan ja kosmetologin, alkaa hänellä kohta vatsa pyöristyä ja hän jää supistusten vuoksi sairaslomalle ja sitten kolmen vuoden hoitovapaalle. Niin kauan ei voi tällaisessa palveluammatissa olla hiuksiaan leikkauttamatta.

Happy-Go-Lucky

Kävin katsomassa elokuvan Happy-Go-Lucky. Alussa pääosan esittäjä Poppy tuntui rasittavalta tyhjän naurajalta, sitten huomasin pitäväni hänestä. Hyvyys on nykyaikana aliarvostettua ja kyynisyys on älykkyyden merkki. Poppyn elämää alkoi seurata mielenkiinolla. Elokuvassa kävi ilmi, että hän ei kiltteydestään huolimatta siedä mitä vaan, osaa asettaa rajat toisille. Olisi ollut mukava tietää miten hänelle lopulta kävi.

Tein hyvää ruokaa. Ihan omasta päästäni. Punajuuria suikaleina, lammasjauhelihaa, homejuustoa, riisiä ja balsamikosiirappia. Tungen nykyään balsamikosiirappia joka ruokaan, yhdessä vaiheessa laitoin kaikkeen fetaa, sitten aurinkokuivattuja tomaatteja, halloumijuustoa...
Balsamikosiirappi ei ole vielä tiensä päässä.

Noloja ruokia

Isä keitti perunoista velliä, jota kutsuttiin nimeltä tuuvinki. Isä kasteli ruisleivän paloja vedessä ja paistoi palat pannulla voissa, päälle ripoteltiin suolaa. Ruokaa kutsuttiin leipäressuksi. Äiti leipoi kakkua ja isän kanssa syötiin kakkutaikinaa. Näistä herkuista ei saanut puhua julkisesti. Ne olivat hävettäviä ruokia.

Kesällä ostettiin halvalla talvitakki. Se oli sinapinkeltainen ja siinä oli ruskeat napit. Takki oli liian iso. Sain käytetyt luistimet. Nyt sitä sanotaan kierrättämiseksi, silloin laitoin kuluneet luistimet nopeasti jalkaan, ettei kukaan huomaisi niiden hankautunutta pintaa. Toisen pohjassa oli muhkura, joka painoi kipeästi luistellessa.

Mummon luona söin kilon mandariineja kerrallaan. Mummo osti pastellin värisiä tyynykarkkeja, jotka tarttuivat hampaisiin.

Komea kuha

Tällaisena sateisena päivänä tulee hyvälle päälle, kun lukee virallisesta sairaskertomuksesta potilasta koskevan epävirallisen tekstin: käynyt kalassa ja saanut komean kuhan.

Kaksi jääkaappipakastinta

Vietän iltaa kahden jääkaappipakastimen kanssa. Toinen on keskellä olohuoneen lattiaa. Seuraavalla kerralla en osta kodinkoneita lähimmästä kaupasta vaan kaukaa marketista. Silloin vanha kone varmaan viedään pois samantien eikä ole vaaraa, että konetta tuova mies alkaa halailla. Miten olen tällainen tossu, että sopeudun tällaiseen: kuitissa lukee kotiin kuljetus ja vanhan laitteen poisvienti. Olisin heittänyt miehen ulos pakastimineen. Olisi saanut raahata laitteen alas portaita miten lystää. Toisaalta olisinko voinut ottaa tunnolleni jos ukko parka olisi litistynyt kodinkonevanhuksen alle ja heittänyt henkensä. Asia painaisi minua aina kun ottaisin jugurtin uudesta jääkaapista. Ruoallani olisi sen jälkeen aina huono karma ja kitkerä maku.

Välittömät hämäläiset

Hämäläiset on sitten välitöntä porukkaa. Ostin uuden jääkaappipakastimen ihan tuosta viereisen korttelin liikkeestä. Liikkeen ainoa myyjä (ilmeisesti omistaja) toi härvelin minulle tänään kotiin. Yhdessä raahasimme sen kärryn kanssa ylös portaita toiseen kerrokseen. Mies laittoi koneen paikalleen ja totesi, ettemme saa vanhaa laitetta alas portaita. Nyt se seisoo keskellä olohuoneen lattiaa. Minulla on paljon kylmätilaa. Taidan poiketa Siwaan ostamaan molemmat kaapit täyteen kaljaa. Mies halasi minua lähtiessään, ilmeisesti se on paikallinen välitön tapa, ei meillä Savossa noin tehdä nääs.

Ruotsi jäi ilman kultaa!

Huvittaa Hesarin nettisivujen otsikko: "Ruotsi jäi ilman kultaa". Kyllä ruotsalaisia nyt varmaan harmittaa ja sekös taas meistä on mukavaa. Olin kerran yhdellä kurssilla ainoana suomalaisena, väkeä oli ympäri Eurooppaa. Ruotsalaiset ottivat minut illalla mukaan kaupungille. Oikein tulivat minua huoneesta pyytämään. En voisi kuvitella meidän suomalaisten tekevän samaa. Ruotsalaiset suhtautuivat suomalaisuuteen hyvin positiivisesti, jopa kadehtivat jotain shamanistista, jota he suomalaisissa näkivät. Suomenruotsi oli heidän mielestää hyvin sensuellia kieltä. Etsimme illalla pubia, johon menisimme oluelle: liikaa/liian vähän väkeä, tupakansavua jne. Siinä ajassa kun etsimme sopivaa paikkaa olisi suomalainen jo juonut kolme isoa tuoppia.

Rentouttava kesäloma

Olen kesälomalla eli teen esitarkastajien ehdottamia korjauksia väitöskirjaan. Hartiat ovat jumissa. On sellainen olo, että vien itseäni kohti väistämätöntä tuhoa eli väitöstilaisuutta. Entä jos en muista yhtään englannin sanaa, ymmärrä mitä vastaväittäjä sanoo, sekoan sanoissani, sekoan muuten vain, änkytän, kompastun, pyörryn, oksennan, tulee pissahätä, koen muistinmenetyksen, saan paniikkikohtauksen, joudun psykoosiin.

Urheiluhullu

Olen kolme päivää katsonut olympialaisia. En välitä urheilukisoista. Ihan vähän vain seuraksi aluksi katsoin. Aloitin kepeästi miesten satasesta ja sorruin lopulta jopa ratapyöräilyyn. Riippuvuus kehittyi petollisen huomaamatta. Nyt suunnittelen päivän aktiviteetit urheiluohjelmien mukaan. Harmittaa, että tramboliini jäi katsomatta ja kouluratsastuksen finaali. Tänään jouduin olosuhteiden pakosta istumaan junassa kun tuli miesten kiekon ja naisten keihään finaali. Tilanne aiheutti levottomuutta, hikoilua, vapinaa ja rytmihäiriötä. Aiemmin olen poistanut urheilusivut sanomalehdestä tarpeettomina, nyt istun ulko-oven edessä ja otan kopin kun lehti sujahtaa luukusta. Vapisevin käsin avaan ureheilusivut ja nautinolla perehdyn niiden sisältöön kolumneja myöten. Onneksi olen lomalla, ettei tarvitse tekeytyä sairaaksi päästäkseen nauttimaan penkkiurheilusta.

Syvä regressio

Olen lomalla ja vanhempieni luona. Vajoan hiljalleen syvään regressiotilaan. Kehoni liikahtaa sohvan ja ruokapöydän väliä. Mieleni saavuttaa murrosikäisen tilan, ikäni estää huutamisen ja haistattelun. Tätä tilaa edelsi mökkeily, jolloin aivoni keskittyivät olennaiseen: mitä seuraavaksi syötäisiin. En katsonut kertaakaan peiliin ja koin vapauttavan ulkonäkökokemuksen: minun ei tarvitse yrittää olla kaunis. Mökkimatkalla kävimme pienessä museokaupassa ostamassa tuliaisen. Kimppuumme hyökkäsi virkaintoinen opas, joka halusi esitellä museota. Alahuuli väpättäen hän kertoi, että yleensä kaikki ovat tosi kiinnostuneita paikan historiasta. Yritimme vakuutella, että tulemme sitten paremmalla ajalla uudelleen käymään. Muita ei ollut paikalla. Mies jäi tippa silmässä katsomaan peräämme.

Rakkaani

Minulla on uusi sohva. Istun pää kallellaan katsomassa tuota ihmettä. Ostin sen jo kesäkuussa, mutta sain uuden asukkaan kotiin vasta tänään. Asetin hellästi sille yhden sohvatyynyn ja heitin toiseen päähän rennosti punaisen torkkupeiton. Tai oikeastaan sen pitää näyttää rennosti heitetyltä, vaikka olen sen asetellut paikoilleen hyvin huolellisesti. Kokeilin pikaisesti sohvalla löhöilyä, mutta silloin en näe uutta rakastettuani ja siksi siirryin nojatuoliin sen kauniita kaaria ihailemaan. En viitsi lähteä kauppaan ja jättää sitä heti yksin. Illalla silitän sen uneen ja yöllä käyn pariin kertaa tarkistamassa onko se paikoillaan. Töihin lähtiessä jätän sille hellät jäähyväiset. Tällä sohvalla eivät ole sitten mainoksessa Evilät tai muut yleisurheilijat maata retkottaneet.

Kekkonen

Meidän talon kerhohuoneessa on pyhäkoulu. Saamme kuvat, joihin liimataan joka käynnillä lammas. Pyhäkoulussa opetetaan, että joulupöydässä luetaan aina jouluevenkeliumi. En kehtaa sanoa, että meillä ei lueta. Vanhoissa valokuvissa äiti istuu joulupöydässä papiljotit päässä, niissä sojottavat muoviset piikit. Murrosiässä alan jouluaaton aterialla vaahdota siitä kuinka voimme mässäillä kun Biafran lapset kuolevat nälkään.


Kerholuoneessa on myös partio. Saan tummansinisen partiopuvun, mekon, jossa on valkeat kaulukset. Mekon kanssa käytetään nahkavyötä, jossa on hieno pyöreä solki. Suoritamme merkkejä, jotka ompelen puvun hihaan. Partioparaatia tervehtii Kekkonen, joka on mielessäni melkein jumala. Kekkonen on ankara, mutta hyvä jumala. Pyhäkoulun jumala kyttää lasten tekemiä virheitä ja heittää tarvittaessa taivaalta tulisen kiven syntisen lapsiparan niskaan.

Spermapankki

Kotona ei eilen netti toiminut, tuli eristäytynyt olo. Pakastimeen tulee paksuja jääkokkareita. Mittari näyttää -30. Eräs ystäväni ehdotti, että voin alkaa säilyttää siellä pakastettuja alkioita. Väestöliitto, jos teillä on pulaa pakastustilasta, sitä löytyy täältä Tampereelta. Toinen vaihtoehto olisi yksityinen spermapankki. Sen verran hyistä hyllytilaa löytyy, että pienimuotoisen bisneksen voisi pystyttää.

Olen kuluttaja

Kävin Ideaparkissa. Sain sinne autokyydin. Ensin katsoin innostuneesti kauppojen runsautta. En ostanut heti mitään koska parempi tuote voi olla seuraavassa kaupassa ja halvemmalla. Sitten ei enää tehnyt mieli ostaa mitään. Ihan tyhjin käsin en kuitenkaan viitsinyt kotiin palata. Ostin siis huulipunan ja bikinit. Samat tuotteet olisin saanut tuosta muutaman sadan metrin päästä.

Ei kiitos

Kävin Akateemisessa kirjakaupassa kuuntelemassa Anna-Leena Härkösen haastattelua. Kirjailija oli pieni ja vähän vaivautuneen olinen. Haastattelun jälkeen jonotin signeerauksen hänen uusimpaan kirjaansa. Hän näytti vieläkin vaivautuneemmalta.

Hänen jälkeensä puhui kirjailija, joka sanoi, että onni on menneessä ja tulevaisuudessa, ei tässä. Tämän hetken kurjuudella maksamme ne menneet ja tulevat onnen hetket.

Elämässä tottuu aina hiljalleen hieman alhaisempaan tasoon. En enää voi juosta, mutta voinhan kävellä. En voi enää kävellä, mutta kuljen ihan kivasti rollaattorilla. En näe enää lukea kuin laseilla, mutta Tiimarista saa niitä halvalla. Kirjastosta saa äänikirjoja. No oikeastaan olenkin jo kaikki lukemisen arvoiset opukset lukenut. Mahtavaa seksiä monta kertaa päivässä. Ei se määrä vaan se laatu, kyllä kerran pari vuodessa riittää. Ihan hienoa vaan nukkua vierekkäin. Oikeastaan mukavinta kun saa levitellä lehdet ja kirjat parisängyn tyhjälle puoliskolle.

Kevyet matot

Homoseksuaalit ovat hehkuttaneet sitä, että homoseksuaalisuus on poistettu tautiluokituksesta. Mikseivät muut siellä olevat ryhmät nouse barrikaadeille kuten minä diagnoosilla Z60.2 yksin asuminen. Entä ne reppanat, joiden diagnoosinumero on Z63.1 ongelmat suhteessa puolison sukulaisiin tai Z59.2 riitaisuudet naapurien kanssa.

Yleisesti ihmiset haluavat itselleen diagnoosin. Ehdotan uusia diagnooseja tautiluokitukseen: epävireinen lauluääni. Oikeuttaisi pääsyn KELAn kustantamana laulutaidottomien laulukurssille Valamoon. Ehdotan myös diagnoosia niille, jotka saavat kylmiä väreitä Mikko Alatalon kuulemisesta tai näkemisestä. Lääkefirmat vaan sopivaa lääkehoitoa tutkimaan. Entä sellaiset ihmiset kuten Anu Saagim, joita inhottaa nähdä rumia ihmisiä, missä ovat heidän oikeutensa. Mahdollisuudet ovat rajattomat. Yhdeltä kollegalta potilas oli pyytänyt todistusta sossuun, että saisi ostettua kevyemmät matot. Sähköallergia ja amalgaamiallergia ovat jo saaneet omat eturyhmänsä ja viimeksi mainitut vaihtaneet paikkansa muovisiin. Barrikaadeille muutkin kärsivät, jotka eivät ole päässeet tautiluokitukseen!

Syntinen otsatukka

Shampoo kirveli lapsena vaikka kuinka puristi silmäluomet yhteen. Shampoota mainostettiin lauseella "pesee ilman kyyneleitä". Serkut kertoivat minulle, että nyrkkeilijöiltä leikataan nenäluu pois, ettei se murtuisi iskuista. Olin siinä uskossa aikuiseksi asti. Koulussa laulutunnilla liikutin huuliani, mutta olin hiljaa kun laulettiin "Kaunis on kuolla kun joukkosi eessä nuorena kaadut..." pelkäsin sinetöiväni kohtaloni nuorena kuolevana jos laulan sanat ääneen. Kylässä tarjottiin sitkeää lihaa, kuljetin sen poskessani kotiin asti ja uskalsin vasta sitten sylkäistä salaa roskikseen. Revin peitosta nöyhtää ja tungin sieraimeen, lähdimme iltamyöhällä lääkäriin sitä poistatuttamaan. Uskonnon opettaja antoi tytöille kuutosen uskonnossa jos oli otsatukka. Minulla oli.

Täydellinen ihminen

Aamulehden jossakin lisukkeessa, en muista onko kyseessä Moro, Valo vai se, jossa on uusien vauvojen kuvia, kysytään julkkiksilta mitä he tekivät viisi vuotta sitten, nykyistä olotilaa sekä tulevaisuuden visioita. Viimeksi mainituissa julkkis aina asustaa Ranskan maaseudulla viinitilalla lastenlastensa ympäröimänä kitaraa rämpyttäen tai maisemamaalauksia töherrellen. Koska minulta ei ole kysytty mitään aion tässä kertoa olotilani viiden vuoden kuluttua: olen täydellinen ihminen.

Herään raikkaaseen aamuun kahden viikon virkistävän, henkistävän ja puhdistavan mehupaaston jälkeen. Juon lasillisen vehnänorasmehua ja ajattelen vähintään viisi positiivista ajatusta. Teen aamun Taj Chi harjoitukset, otan kylmän suihkun ja juosta kirmaisen töihin. Avaan tietokoneen ja luen sähköpostiini tulleen Positiivarien aamun positiivisen ajatuksen. Luen tyytyväisenä päivän potilaslistan. Kuuntelen kolotukset ja valitukset ja minusta huokuu empatia. Ojentelen nenäliinoja ja kiitän korkeampia voimia, että saan työkseni auttaa ihmisiä. Potilaiden välillä teen pari aurinkotervehdystä, jumppaan kasvolihaksiani, etteivät poskeni alkaisi roikkua rinnuksilla, treenaan lantionpohjalihaksiani, etten tarvitse tulevaisuudessa saastuttaa maailmaa Tena suojilla. Minulla löytyy kannustavia kommentteja työtovereilleni. Tarjoan kollegoille yrttiteetä ja elävän ravinnon kakkua.

Kävelen kotiin ja nautin vesisateesta kasvoillani. Perille tullessani laitan Kaija Saari-Ahon oopperan soimaan. Istun nojatuoliin lukemaan Volter Kilven aina niin innostavaa romaania "Alastalon salissa". Ilahdun kun huomaan, että illalla tulee radioteatterin esittämänä Kafkan teos "Muodonmuutos". Myöhemmin kirjoitan syvällisiä kirjeitä ystävilleni. Astanga jooga asanoiden jälkeen olen jo valmis vajoamaan syvään virkistävään ja uudistavaan uneen. Ennen nukahtamistani kiitän mielessäni kaikkia tahoja täydellisestä päivästä.

Saamaton nainen

Rankka työputki on tappanut tai ainakin saanut kaiken luovuuden kooma-asteelle. Olen joutunut olemaan kahtena perättäisenä viikonloppuna työssä. Yksi seinänpätkä asunnossani pitäisi maalata. Otin jo kerran maalipurkin esille ja laitoin sen viikon kuluttua takaisin kaapin perukoille. Väitöskirja odottelee viimeisiä korjauksia. Siirtelen papereita pinosta toiseen. Toivon, että joku pakottaisi minut vaikka aseella uhaten tekemään homman loppuun. Kun vielä omistin auton saatoin kuljettaa koko kesän talvirenkaita auton takapaksissa, en jaksanut viedä niitä varastoon. Mitä auton tavaratilasta, mutta kun kaikki renkaat eivät mahtuneet sinne vaan yksi rengas oli etu ja takapenkin välissä. Autoon ei mahtunut kuin kolme matkustajaa. Toisaalta talvirenkaiden vaihto oli sitten taas helpompaa...

Mamma Mia here I come again

Mamma Mia musikaali oli hyvä sanokoot kyyniset kriitikot mitä vaan. Amatöörimäisiä tanssikohtauksia...sehän juuri teki siitä mahtavan. Olisin yhtä hyvin voinut tanssia siellä ja pitää hauskaa. En ole koskaan pitänyt Meryl Streepistä, mutta tässä hän oli hämmästyttävän vapautuneen ja onnellisen näköinen, ei edes muistanut tavallisia maneerejaan. Aivot narikkaan ja nauttimaan kunnon hömpästä. Auttaa huumeen tavoin kestämään kalsean kesän.

Kahvia ja tupakkaa

Pidän elokuvista, joissa ei tapahdu mitään. Inhoan elokuvia, joissa juoni perustuu johonkin väärinkäsitykseen. Joutuu loppuminuuteille jännittämään selviääkö asian oikea laita. Ahdistaa päähenkilöiden puolesta. "Ei tapahdu mitään" genren puhdasoppinen elokuva näytettiin eilen televisiossa "Kahvia ja tupakkaa", ohjaaja on Jim Jarmusch. Elokuva on tietysti mustavalkoinen. Se koostuu episodeista, joissa kaksi ihmistä juo kahvia ja polttaa tupakkaa ja tietysti puhuu. Puhuu nimenomaan niitä näitä, ei suuria filosofisia totuuksia. Rivien välistä voi yrittää lukea jotain, jos viitsii. Elokuvan jälkeen hymyilyttää vienosti. Mieli on seesteinen.


Täytyy kertoa yksi juttu elokuvateattereista. Leena pääsi ensimmäistä kertaa elokuviin siskonsa kanssa. Kesken elokuvan hän jäi loukkuun sellaiseen vanhanaikaiseen istuimeen, kun oli niin pieni. Sisko ei saanut häntä irti. Elokuvateatteriin piti laittaa valot ja keskeyttää filmi, jotta hänet saatiin irrotettua istuimesta. Monta viikkoa sisko sätti häntä asiasta. Oli hävettänyt niin.

Joulupukki

En suosittele seuraavan tekstin lukemista niille, jotka vielä uskovat joulupukkiin.

Nykyisin puhutaan pedofiliasta. Ei sellaisesta aiemmin puhuttu. Kaverini kävi murrosiässä pianotunneilla. Hän ei oppinut soittamaan koska aika meni opettajan lähentely-yrityksiä torjuessa. Pianotunnit loppuivat siihen kun opettaja ajoi tyttöstä pianon ympäri.

Ystäväni Sarin kotona kävi kylässä tuttavapariskunta. Aina kun muiden silmä vältti mies oli tunkemassa käsiään Sarin housuihin. Sari taisi olla 11 vuotta. Muuta ei tapahtunut. Asiasta ei tietenkään hiiskuttu vanhemmille. Myöhemmin näimme samaisen miehen tavaratalon joulupukkina. Siinä meni viimeinenkin uskoni joulupukki-instituutioon.

Taas itku pitkästä ilosta

Ostin divarista "Forsyten taru" DVD:n. Eilen sitä katsoessa itkin vuolaasti. Samalla kykenin itkemään omat murheeni, kaikki ikivanhatkin. Muuten en juuri itke, siihen tarvitaan joku "taiteellinen" tekele. Kun synnytyksen jälkeen kuulin Anneli Saariston laulamana kappaleen evakkojuna itkin niin, että paidan etumus oli märkä. Siinä taisi olla hormoneilla oma osuutensa, koska samanlaista liikuttumista tuo kappale ei ole sen jälkeen aiheuttanut. Poikani päiväkotiryhmässä oli keskusteltu itkemisestä. Tädit olivat sanoneet, että voivat aikuisetkin itkeä. Poikani oli kertonut, että kyllä meidän äitikin itki kun ei ollut mitään päälle pantavaa.

Kirja

Sain väitöskirjan esitarkastajalta viestin, jossa hän sanoi suhtautuvansa myöteisesti tekeleeseen. Hän lähettää sen minulle lähipäivinä, marginaaleissa on kuulemma lähinnä kielellisiä/tyylillisiä huomautuksia. En oikein tunne itseäni oikeaksi väittelijäksi. Kaikki on tapahtunut jotenkin liian helposti, oikeastaan on ollut hauskaa. Suomalaisittain olen sitä mieltä, että kaikki hieno tulee valtavan kärsimyksen kautta. Kyllä yksi sepustus vielä mahtuu yliopiston hyllyyn pölyttymään. Ja saadaanpahan juhlat.

Äärirajoilla

Mistä huomaa olevansa stressaantunut? Työpaikan ruokalassa eteen tunkee nainen, joka pitkään ja hartaasti valikoi minkä perunan ottaisi. Tekisi mieli ottaa poloisen viilipytyn lautanen ja lappaa siihen pottuja ja päälle kastiketta. Kahvilan jono matelee. Kaikki asiakkaat haluavat jotain erikoiskahvia. Ottaisinko machiaton vai latten? Mokomille hienostelijoille voisi olla omat jonot. Kun kysyn potilaalta jotain yksinkertaista asiaa, johon hän voisi vastata kyllä tai ei, saan kuulla kuinka hän on nauttinut vuosia aamiaiseksi puuroa, kahvia ja lasin tuoremehua. Tekisi mieli huutaa tuolle herttaiselle ihmiselle, että sinun luomukaura-aamupuurosi ei voisi minua vähempää kiinostaa. Ajat ovat taas myöhässä, enkä ehdi jumppaan. Kun alkaa tuntua, ettei vessassa pissa tule tarpeeksi nopeasti ollaan jo äärirajoilla. Loma alkaa vasta elokuun puolivälissä...

Onneksi kohta on syksy

Nyt se alkaa taas päivä lyhenemään. Oikeasti kesä ei sovi suomalaiselle. Keskikesällä on vähän uutisoitavaa. Sanomalehdissä ja iltalehdissä valistetaan kuinka aurinkoa pitää välttää tai tulee ihosyöpä ja ryppyjä. Jos ihan pakosta joutuu aurinkoon pitää suojautua paksulla mönjällä, jossa lukee suojakerroin 30. Rannalla menee itsetunto kun katselee nuorempia ja parempivartisia lajitovereita. Ei saa juoda alkoholia, siitä seuraa mitä kamalimmat vauriot sisuskaluihin ja aivoihin. Kesällä ei mene työ, mutta perhe hajoaa ja lapset joutuvat huostaanotetuksi. Ei saa syödä makkaraa, valtimot kovettuvat sellaisiksi koviksi kapeiksi putkiksi, ettei veri mahdu kulkemaan ja kuolohan siitä seuraa. Kesällä ei kannata sairastua, jos ei halua joutua kesäkandin käsiin. Seksiä ei pidä harrastaa kuin oman vihityn puolison kanssa tai hätätilassa toisen suomalaisen kanssa hyvin suojattuna. Vesille ei pidä mennä, siellä hukkuu. Festivaalit ovat vaarallisia paikkoja ja varsinkin tanssilavat. Harva se päivä siellä ammuskellaan. Festareille taas on niin vaikea saada salakuljetettua alkoholia, muu loma menee erilaisia erilaisia huijaustapoja keksiessä. Oikeastaan voin suositella vain Vammalan vanhan kirjallisuuden päiviä ja sielläkin voi koko lomabudjetti mennä kirjoihin, joita ei kuitenkaan ehdi lukemaan. Kohta alkaa se viheliäinen marjastus, hirvikärpäsiä saa sitten monta päivää nyppiä hiuksistaan. Onneksi on kohta syksy ja saa harrastaa mieliharrastustaan sohvalla makaamista.

Patti Smith

Laitan päälleni lenkkivaatteet, tungen korviini MP3 soittimen kuulokkeet. Tyttäreni on täyttänyt soittimen musiikilla. Valitsimme yhdessä soittimen, hän suositteli sellaista, jossa on näyttö, en kuitenkaan näe sitä pientä tihrustusta. Vaihtelen levyjä sattumanvaraisesti. Kuulen yhtäkkiä räkäisen naisäänen "Jesus died for somebodys sins not mine" ja kaikkea muutakin sopimatonta. Saan vaihdettua vihaisuuteni vauhdiksi. Patti Smith on ehdotonta lenkkimusiikkia keski-ikäiselle naiselle. Palaan puhdistunein mielin kotiin ja suihkuun.

Aivosyöpä

Muuttoa seuraa osoitteenmuutosrumba. Olen Saunalahden asiakas. Yritin vaihtaa osoitetta netin kautta. Helppoa...Kirjaudu "Oma Saunalahti" valikkoon. En muista salasanoja. Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla, jotta saat úuden salasanan. En muista tunnuksia ja käyn hakemassa ne. Laskutusosoitteen muuttamiseksi tarvitaan taas verkkopankkitunnukset. Kirjoittelin valikkoihin mitä kaikkea pirua niihin vaaditaankaan ja ison työn jälkeen tallennan tiedot. Pahoittelemme, palvelumme ei toimi yritä uudelleen. Yritin uudelleen samalla lopputuloksella. Kaipa tulevat sitten niitä rahoja hakemaan vaikka en muuta osoitetta. Sanomalehdet voi myös kätevästi kääntää uuteen osoitteeseen netissä. Tarvitaan vain asiakasnumero ja sehän löytyy laskusta, jota ei löydy mistään. Onhan palvelunumerot: jos haluat sitä paina 1, jos tätä paina 2... kaikki asiakaspalvelijamme ovat juuri nyt varattuja odota hetki. Hampaita kiristellen istun kännykkä korvalla ja saan aivosyövän kuten Hesari osasi eräs päivä valistaa. Sytostaattihoitojen välissä sitten laadin korvauskanteita Hesaria vastaan. Korvausta voi varmaan hakea kätevästi netistä...

Ei kannata olla korrekti

Kuva tanssiharjoituspaikastamme on vieressä. Joku varmaankin puuttuu, tai mahdollisesti tuulettimet, yksi tanssija, mahdollisesti opettajamme katsoo televisiosta jalkapalloa.

Näin tänään kuinka mies ajoi pyörällä liikenteen seassa ja huusi kovaan ääneen PERKELE, SAATANA olisi tehnyt mieli liittyä joukkoon. Varpaita palelee. Miksi aina pitää käyttäytyä asiallisesti. Eräs lääkäri kertoi, kuinka hän oli päivystänyt yön ja valvonut koko ajan. Seuraavana päivänä hän joutui sukulaisvierailulle eikä ollut nukkunut puoleentoista vuorokauteen. Joku vieras alkoi kysellä kantapääkivustaan. Hän yritti kiltisti sanoa, ettei oikein ole alan asiantuntija ja kehoitti menemään omalle lääkärille. Mies jatkoi sinnikkäästi juttua kantapäästään. Silloin tämä nainen laittoi kädet korvilleen ja alkoi lallattaa äänekkäästi. Eivätpä ole sukulaiset sen jälkeen häntä sairauksillaan vaivanneet. Aina ei siis kannata olla korrekti.

Salsaa

On liikaa käydä peräkkäin Havannassa ja Pariisissa. Minut on vallannut lamaannus. Moni on kysynyt onko Kuubassa halpaa. Minä käytin kaikki rahani nuoriin miehiin...

Kävelimme joka päivä rähjäiselle kadulle, astuimme vaivihkaa yksityisasuntoon. Olohuoneen huonekalut oli nostettu käytävälle. Huoneessa seisoskeli viisi nuorta miestä. Naapureista lähdettiin lainaamaan tuulettimia. Hiki valui selkää pitkin. Tuulettimet laitettiin töpseleihin, joita ei mikään suomalainen viranomainen hyväksyisi. Osmel aloitti salsatunnit, jotka loppuivat hillittömään reageitoniin. Maksoimme jokainen n.10 euroa, Osmel saattoi meidät "kotiin", yhdessä emme saaneet kulkea, etteivät poliisit näe. Illalla maksoimme samat miehet diskoon tai Casa De la Musicaan, ostimme pöytään rommipullon ja Kuuban vastinetta kokikselle. Mitään ei oikeastaan ehtinyt juoda, meno tanssilattialla oli uskomaton. Varaderossa Dan järjesti meille ruedatunnin, tanssimme illan tanssishown ammattitanssijoiden kanssa.

Kävimme kylässä kuubalaisessa perheessä. Vanha harmaatukkainen leidi laittoi ruokaa ja korjasi pöytää. Kun keittiö oli siisti hän otti lasin rommia ja alkoi tanssia salsaa 50 vuotta nuoremman miehen kanssa. Musiikki oli läsnä kaikkialla: upea vanha nainen lauloi katukahvilassa, salsabändi soitti tienvarren pysähdyspaikassa, fiestassa stereoiden napit käännettiin kaakkoon, Varaderon pienessä "musiikkitalossa" soitti kymmenen muusikon bändi.

Eräs musta mies pyysi sähköpostiosoitettani. Sanoi rakastavansa minua. Ihan kiva muuten, mutta miehellä oli nuori vaimo ja kolme pientä lasta.

Pinnan alla kytee. Joku sanoi, että Havannassa on 2 miljoonaa asukasta, joista miljoona on poliiseja. Heitä on joka nurkassa ja Dan sai jatkuvasti näyttää papereita. Kun rantakadulla tanssimme ja lauloimme kuubalaisten kanssa poliisit tarkistivat jokaisen kuubalaisen paperit ja näin kuinka yksi heistä antoi rahaa poliisille. Ulkomaalaisten kanssa ei saa olla tekemisissä. Ihmiset näyttivät terveiltä, onnellisilta ja ylpeiltä, mutta lapset kadulla Cien Fuegosissa pyysivät saippuaa ja kyniä. Kukaan ei muuten tiedä missä Fidel asustaa.

Kuuban matkan jälkeinen elämä

Upea matka, vaikka en ottanutkaan mukaan yhtään nuorta kuubalaista miestä. Kävin vielä Pariisissa yhdessä kongressissa, joten asioita pitää vähän järjestellä päässä ennen kirjoittamista. Huomenna totuttelen taas normaaliin arkeen. Käyn ehkä aamulla kuubalaiseen tapaan pussamaassa esimiestä molemmille poskille ja minut laitetaan pitkälle sairaslomalle ehkä jopa eläkkeelle. Pomo joutuu myös silkasta järkytyksestä vähintään kuukauden sairaslomalle.

Poissaoloilmoitus

Uusi asunto näyttää viihtyisältä. On tarkoitus purkaa yksi myöhemmin asuntoon rakennettu lasitiiliseinä pois. Isäni purki sitä pari tuntia, seurauksena oli kamala pöly ja yksi irronnut lasitiili. Nyt olohuoneen ja keittiön välisessä lasitiiliseinässä on pikantti kurkistusaukko. Siitä voi vaikka kurkata onko ruoka jo valmista.

Olen kaksi viikkoa (vähintään) poissa koneen äärestä, joten koittakaa kestää. Odottelette varmaan vesi kielellä Kuuban uutisia, mutta joudun heti sen jälkeen lähtemään Pariisiin. Joten saattaa mennä kolmekin viikkoa ja sitten uuden nettiyhteyden järjestely päälle. Joudutte ehkä tyytymään sinä aikana vähemmän laadukkaaseen lukemiseen. Tai menkää kirjastoon. Poissa ollessani ehditte lukea vaikka Proustin tuotannon.

Se on myöhästä ny

Kaikella rakkaudella, jos ei olisi siskoja, kuka soittaisi minulle, että kaurapuuro on ihan hyvää raejuuston kanssa. Kenelle sitten soittaisin ja kertoisin uuden puseron ostosta. Ketä kiinnostaisi, etteivät viimevuotiset farkkuni mene kiinni. Mihin numeroon soittaisin, kun en tiedä mitä ruokaa tänään laittaisin. Siskoilta saa vihjeet elokuvista, tv-sarjoista, ruoanlaitosta, kirjoista, levyistä, ihmissuhteista ja siitäkin mitä en halua kuulla. Siskot sanovat asioita suoraan, ovat välillä vittumaisia, parhaimmillaan kuitenkin korvaamattomia. Gynekologi epäili kerran minulla munasarjasyöpää (jota ei sitten ollutkaan). Siskoni sunnitteli tulevansa sairaalaan minua katsomaan. Hän tietää, että pidän Sinikka Nopolan kirjoista, niinpä hän lähti ostamaan uusinta kirjakaupasta. Sen nimi oli "Se on myöhästä ny".

Tere tulemast...

Kävin viikonloppuna Tallinnassa. Saatan olla niuho tiukkapipo, kärttyinen vanha ämmä, mutta en ymmärrä joidenkin käsitystä lomailusta. Loma alkaa siitä kun avataan oluttölkki ja sen jälkeen on joku juoma on koko ajan nokan edessä. Kävellessä ja hissillä liikkuessa siemaillaan alkoholijuomaa tölkistä, ettei mene sekään aika hukkaan. Viru hotelli vaikutti suurelta baarilta. Huoneessa haisi tupakalta ja iloinen juhliminen loppui viereisessä hotellihuoneessa aamulla klo 5. Meno ei ollut sen tyyppistä, että olisi tehnyt mieli liittyä seuraan. Aamiaisvierailla valui kuola suupielistä ja liikkuminen oli huojuvaa. Taidan olla kärttyinen vanha ämmä...

Kerran hauskalla matkalla menimme ravintolaan. Tarjoilija otti kaikilta tilauksen. Eräs nainen meidän porukastamme mietti pitkään ja sitten iloisena totesi, "I take just alcohol". Muistan tuon tilauksen aina kun näen tuon naisihmisen. Yksi tuttuni oli USA:ssa matkalla kollegojen kanssa, oli hyvin kylmä ilta ja he tilasivat ravintolassa "hot drinks", pöytään tuotiin jumalattoman kokoinen vati kanan siipiä. Tarjoilija oli kuullut tilauksen "hot wings". Kerran italianmatkalla tilasimme pastaa ja italialaista kastiketta, saimme kasan spagettia, jonka päällä oli poikittain iso makkara. Katsoimme ruokalistaa uudelleen siinä luki "with Italian sausage" ei "sauce". Ehkäpä nuo suomalaiset Tallinnassa yrittävät tilata teekupposta, mutta kielivaikeuksien takia saavat aina olutta.

Kauneutta sähköstä

Kävin eilen kosmetologilla. Kosmetologi levitti iholle geeliä, sen jälkeen hän liutti kasvoillani kahta teräsanturia. Antureista tuli kuulemma matalaa sähkövirtaa, joka sitten kuljetti kosteutta ihoni syvempiin kerroksiin. Kädessäni jouduin pitämään yhtä koneeseen kiinittyvää metallimokkulaa. Pelotti, että kone rikkoutuu ja saan kovan sähköiskun ja ihoni kärähtää ja sydämeni pysähtyy. En ole yhtään kauniimpi, mutta 70 euroa köyhempi. Jos ollaan rehellisiä olen 105 euroa köyhempi, koska ostin myös iholleni sopivan kasvonaamion.

Olin kerran kauneusillassa, jossa mainostettiin voidetta, jossa oli lohen DNA:ta. On kuulemma lähinnä ihmisen DNA:ta. Mahtavan tieteellistä. Tuotteita ei oltu testattu eläimillä vaan irlantilaisilla naisilla. Valtavan hienoa, eläinsuojelu on ollut aina lähellä sydäntäni.

Rentoa rupsahdusta viisikymppiset!

Hyvä terveys lehti valistaa meitä otsikolla "Rentoa elämää viidenkympin jälkeen"

Nainen masentuu, luut haurastuvat, sydänsairauksien riski nousee, syöpä vaanii, luut haurastuvat, iho kuivuu ja menettää joustavuutensa, lihasten kimmoisuus vähenee, rasvan jakautuminen naisen ruumiissa muuttuu (ei tarvinne mainita, että epäedulliseen suuntaan). Seksihalut vähenevät, lehti tosin lohduttaa, ettei se mitään, miehenkin erektio huononee.

Mutta ilouutinen: raskautta ei enää tarvitse pelätä. Ja minä kun olen koko aikuiselämäni pelännyt raskautta. Mikä suunnaton helpotus!

Benidorm

Ollessani 19-vuotias kävimme siskon kanssa Benidormissa seuramatkalla. Matkaopas ilmoitti, että joudumme vaihtamaan majapaikkaa. "Ei siellä äitiä tule ikävä" sanoi hän mairealla äänellä. Uudessa hotellissamme ei ollut aamiaista, joten kävelimme aamuisin kilometrin saadaksemme syötävää. Jäin hotellissa vessaan lukkojen taa, onneksi huoltomies pelasti minut. Parvekkeelle suuntautuvan ikkunan kaihdin putosi rullalle ikkunan alle. Iho paloi pahasti. Uusi permanentti meni pienelle kuivalle käkkärälle. Hotellin pihadiskossa soi Barry White ja tarjoilijat kantoivat korkeita lasipinoja. Kävimme ravintolassa syömässä ja tarjoilija oli kirjoittanut lautasliinaan "Can I see you tonight?". Pakenimme vähin äänin paikalta. En uskaltanut enää mennä lähellekään tuota ruokapaikkaa.

Suomenruotsalaista puuhastelua

Pitäisi taas pakata. En kuitenkaan löytänyt pakkausteippiä, joten katson Strömsön uusintaa. Katsoin sen jo eilen kertaalleen. Minulla ei ole pihaa, johon loihtisin puutarhamajan, en aio tehdä itse shampoota, maalata tauluja kiinalaisella musteella tai tehdä puuhelmistä jalkapohjien hierontalaitetta. Jotenkin kuitenkin rauhoittaa tuo suomenruotsalainen puuhastelu. Huomenna menen kaupunkiin, ostan mustia jätesäkkejä ja pakkausteippiä ja aloitan pakkaamisen. Ihan varmasti aloitan sen... viimeistään ylihuomenna.

2,5 maratonia

Olen kahdesti juossut maratonin vaikka olen urheilullisesti täysin lahjaton. Molemmat juoksin Tukholmassa. Ensimmäisellä kerralla nilkutin sen aikaan 5 tuntia 10 minuuttia. Olin meidän porukan ainoa, jolta eivät lähteneet varpaankynnet. Yön jaksoin tanssia laivan yökerhossa.

Seuraava kerta päättyi keskeyttämiseen puolivälissä matkaa. Raahauduin keskeyttämispaikalle. Sain ympärilleni viltin, istuimme nurmikolle levitetyllä muovilla kaikki surkimukset ja vilkuilimme toisiamme alta kulmien. Taksi, jonka penkit oli suojattu muovilla kuljetti meidät maaliin. Tanssin yön laivan yökerhossa.

Kolmannella kerralla, nilkutin stadionille juuri ennen porttien sulkemista, aika oli vähän alle 6 tuntia. En jaksanut mennä yökerhoon. Niinpä päätin lopettaa lupaavasti alkaneen juoksu-urani.

Hyvää äitienpäivää

Minulle on tullut jonkinlainen kirjoituskauhu. Tämä liittynee osittain tiukkaan ponnistukseen väitöskirjan parissa. Sain vihdoin lähetettyä sen esitarkastajille ja yliopistolle. Toisaalta se liittyy siihen, että tämä osoite on levinnyt aika monelle työkaverille. Itsesensuuri iskee.

Kävin tutkimusvapaan aikana katsomassa elokuvan, jossa kaksi miestä makasi samassa sairaalahuoneessa, molemmille julistettiin kuolemantuomio. Toinen mies oli musta, vähemmän varakas ja mukava ja toinen valkoinen rikas ja vittumainen (Jack Nicholsson tietysti). He alkoivat toteuttaa listaa siitä, mitä haluaisivat vielä tehdä ennenkuin kuolevat. Listassa olivat kaikki matkailun kliseet. Kun he palasivat kotiin, näytettiin kuinka musta mies söi päivällistä perheensä ympäröimänä, toinen mies avasi yksin mikroaterian. Minulle tuli olo, että olisin tuo yksin syövä mies. Heräsin nimittäin yksin äitienpäivään. Oikeasti tytär tulee tänään syömään ja varmaan poikakin soittaa. Lopulta tuo valkoinen vittumainen mies eli yli 80-vuotiaksi niinkuin vittumaiset ihmiset elävät, ihan kiusallaan. Koska kyseessä oli amerikkalainen elokuva, tuo valkoinen mies otti yhteyttä tyttäreensä, johon oli aikoinaan välit menneet poikki. Hän tapasi ensimmäistä kertaa ihanan lapsenlapsensa. Onnellinen loppu siis tietenkin.

Jos itse saisin kuolemantuomion ja elinaikaa 6 kk, en haluaisi matkustaa ympäri maailman. Haluaisin viettää ajan läheisimpien ihmisten kanssa ja mieluiten kotona.

Aikuinen nainen

Olen taas tutkimusvapaalla. Minulla on ongelmia kannettavan tietokoneeni kanssa. Osaan vain yhden tavan, jolla yrittää korjata tilannetta: sulkea koneen ja käynnistää sen uudelleen.


Katsoin yhtenä päivänä vahingossa peiliin mitenkään poseeraamatta. Olen varma, että leukani alle on tullut jotain repsottavaa. Yritän olla aikuinen viisas nainen, joka ei moisesta piittaa, mutta kun sisälläni on se nuori tyttö, joka kauhistelee tätä muodonmuutosta.


Väitöskirjatyö on esitarkastajille lähettämistä vailla. Heitä käy sääliksi, joutuvat lukemaan paksun nipun tylsää tekstiä.

Mäyräkoira

Käväisin vappuna kaupungilla. Kovin olivat humalassa nuoret ja vähän vanhemmatkin. Kantoivat käsissään niitä mäyräkoiria, parhaimmilla yksi kummassakin kädessä. Nyt ei siis ole kyse siitä pienestä koirarodusta. Minulla on idea, jolla suomalaiset saataisiin juomaan vähemmän alkoholia. Laimennetaan keskiolutta vähitellen vaikkapa 0.2%:lla kuukaudessa tai kahdessa. Kukaan ei huomaisi mitään kun muutos tapahtuisi näin hiljalleen. Kuluttajille ei missään tapauksessa kerrottaisi mitään. Kun saavutettaisiin 2% vahvuus voitasiin pysähtyä siihen. Miten paljon terveempiä olisimme, onnettomuudet vähenisivät, kuitenkaan valtio tai panimoteollisuus ei menettäisi tulojaan. Lisäksi ehdotan, että poistettaisiin kätevästi kannettavat mäyräkoirat ja pulloista tehtäisiin mahdollisimman vaikeita kuljettaa. Ideani on vapaasti poliitikkojen käytettävissä.

Mitä meillä oli ennen aerobicia?

Aerobicin jälkeen jalat ovat monta päivää kipeät ja jäykät, varsinkin aamulla. Kuvitelma lihaksikkaasta vetreästä minästä vaihtuu jäykästi liikahtelevaan kivuliaaseen vanhukseen. Aerobicissa musiikin on soitava niin lujaa, että kuulomme on vaarassa, mutta mitä emme riskeeraisi, jos tuloksena saattaa olla uimarantavartalo. Eikä haaveissa ole mökkiranta vaan komeita adoniksia täynnä oleva merenranta. Oikeasti en edes välitä maata rannalla. Aikoinaan aerobicvillityksen alkaessa tunnilla näki pinkkejä kimaltavapintaisia trikoita. Jossan vaiheessa rohkeimmat vetivät trikoiden päälle string tyyppiset housut. Se oli epämukavaa ja hassun näköistä. Sitten keksittiin steppilaudat, joille hypittiin. Laudat koottiin useasta korokkeesta, mitä kovempi tyyppi sen korkeampi lauta. Sitten tulivat ne inhottavat kuminauhat, erilaiset puntit ja lopulta tanko levypainoineen. Nopeasti laskien olen käynyt vähintäänkin 30 erinimisellä aerobic tunnilla. Ohjaajat ovat säilyneet samanlaisina, heitä on vaikea erottaa toisistaaan. Kaikki ovat tekopirteitä naisia, joilla ei ole tippaakaan ylimääräistä rasvaa kropassaan. Tunnilla on aina eturivissä joku, joka hyppähtelee korkealle vaikka käsketään kävellä, kaikki juomatauot hän hölkkää hullun lailla. Hän näyttää anorektisen riutuneelta. Eturivissä on aina myös nainen, jolla ei ole minkäänlaista rytmitajua, hänen epätahtinen liikkumisensa haittaa muiden keskittymistä. Ennen aerobicia oli voimistelutunnit. Päällä oli aina vähän liian pieni tekokuituinen sininen jumppapuku, johon piintyi hienhaju. Jalassa oli jumppatossut. Opettaja löi tamburiinia. Juoksimme piirissä, piti juosta päkiöillä, juoksemisen oli oltava äänetöntä. Tunnin jälkeen oli noloa mennä suihkuun. No huomenna kävelen taas kuin raihnainen vanhus.

Kaikki tieteen hyväksi

Olen laittanut aikoinaan epäitsekkäästi terveyteni lääkekehityksen alttarille. Opiskeluaikana osallistuin erilaisiin lääketutkimuksiin terveenä koehenkilönä. Siitä maksettin summa, jolla sitten pystyi viettämään ns. opiskelijaelämää. Nielaisin jonkun tabletin ja sitten otettiin lukuisia verikokeita, toisen kyynärtaipeeni laskimo tuntuu vieläkin kovalta sen jäljiltä. Hankalimpia olivat tutkimukset, joihin kuului virtsankeräys. Sitä varten piti kotiin ottaa iso kanisteri. Menimme kerran oluelle tuon keräyksen aikana. Meillä oli nuo pissakanisterit mukana baarissa. Kun poikien kanisterit tulivat täyteen he aina kaatoivat vähän entistä pois, että uutta mahtui tilalle. Yhteen tutkimukseen kuului standardiruokavalio. Olimme iloisia kun palkkion lisäksi saimme ruoan. Hymy hyytyi kun huomasimme sen olevan pussikeittoa. Meinasimme kuolla nälkään ja söimme lisäksi salaa suklaata. Kaikki tieteen hyväksi.

East Tampere Diet

Olette varmaan kuullut dietistä nimeltään South Beach Diet. Olen keksinyt uuden innovaation, jonka avulla aion tulla miljonääriksi. Kutsun sitä nimellä Itä Tampere dietti. Laitetaan lautaselle runsaasti hapankaalia, keitetty kananmuna ja 7 cm pätkä mustaa makkaraa. Sen jälkeen maha on niin sekaisin ja on niin paha olo, ettei pysty syömään normaalisti kolmeen päivään. Kuuri toistetaan viikon välein, muuten saa syödä ilman rajoituksia. Aloitin kuurin vajaa viikko sitten ja olen laihtunut jo 1.2 kg. Aion kirjoittaa aiheesta kirjan ja markkinoida sitä USA:han ja rikastua.

Body and mind

Olin Vierumäellä viettämässä Body and Mind viikonloppua, nyt onkin sitten joka paikka pipi. Liikuimme tuoksuvien pallojen kanssa, harrastimme pilatesta, Body Balancea ja Hatha joogaa. Joogatunnilla rentoutuksessa piti ajatuksissa mennä paikkaan, jossa on ollut turvallinen ja hyvä olla. En ehtinyt rentoutuksen aikana keksiä sellaista paikkaa. Kuten arvata saattaa viikonloppuun ei osallistunut yhtään miestä. Heidän mielensä ei kaipaa hoitoa eikä kurssilla ollut penkkiurheilua, makkaran paistoa tai kaljan juontia.

Vierumäellä järjestetään hyvän olon viikonloppuja. Mietin millainen olisi pahan olon viikonloppu. Sitä mainostettaisiin: Tämän jälkeen haudot taatusti itsetuhoisia ajatuksia. Kurssin jälkeen olosi on kehno, vapisuttaa ja oksettaa. Takaamme, että sinua hävettää jälkeenpäin ja parhaassa tapauksessa juokset seuraavan puoli vuotta sukupuolitautien poliklinikalla. Takaamme, että lähimmäisesi kärsivät. Mahdollisesti saat uuden suunnan elämällesi (joudut etsimään uuden puolison oman asunnon ja ehkä työpaikankin). Tällainen pahan olon viikonloppu voisi olla jollekin firman pikkujouluristeily. Toisaalta osa ihmisistä pitäisi sitä virkistävänä kokemuksena, jota voi naureskellen muistella (siis jos jotain muistaa) lasin ääressä.

Tähän perään täytyy selittää, että luen juuri Juhani Seppäsen kirjaa "Selvästi juovuksissa". Kirjassa on varsin kriittinen näkökulma meidän suomalaisten alkoholinkäyttöön, myös kirjoittajan omaan. Se on osittain päiväkirja vuoden täydellisestä alkoholista kieltäytymisestä. Aiemmin kirjoittaja oli käyttänyt alkoholia sen verran, että määritelmän mukaan hän oli alkoholin suurkuluttaja. Helppolukuinen, mutta ajatuksia herättävä kirja.

17 miinus 1

Hullua miten ihminen alkaa ahnehtia kiitosta ja mainetta. Olen säännöllisesti tarkistanut Blogilistalta kuinka monta lukijaa ja tilaajaa minulla on. Tilaajia on ollut 17. Tänään niitä oli vain 16. Mitä olen tehnyt väärin. Miksi tuo yksi minulle niin tärkeä lukija ei enää haluakaan lukea tuotoksiani. Jos tilaajia olisi 100, ei yhden menettäminen tuntuisi näin paljon.

Lähden viikonlopuksi parin ystävän kanssa Vierumäelle viettämään "Body and Mind" viikonloppua. Hauska nähdä minkälaista porukkaa sinne osallistuu. Huomenna on Hatha joogaa ja rantasauna. Odotan rauhaa ja lepoa. Toivotan samaa 16 lukijalleni ja myös sille yhdelle entiselle lukijalle.

Ylellinen asunto

Asuimme opiskelun loppuvaiheessa omistusasunossa, vanhassa puutalossa, jossa asui neljä perhettä. Asuntomme oli yläkerrassa. Sinne tuli vain kylmä vesi, huoneissa oli pönttöuunit ja pihalla kaksi omenapuuta. Lattiat olivat niin vinot, että huonekalujen alle piti laittaa kaikenlaisia virityksiä, että ne olivat jotensakin suorassa. Jos laittoi pesukoneen pyörimään kesti ikiaikainen sähköjärjestelmä jotenkuten, ellei naapuri ollut saanut samaa ajatusta. Kun sitten alkoi tehdä mieli paahtoleipää piti odottaa pesuohjelman päättymistä, muuten koko talosta menivät sähköt. Alakerrassa asui viisikymppinen avopari. Miehen toinen etunimi oli Platon. Platon voitti arvalla henkilöauton, joka lojui pihassa. Platonilla ei ollut ajokorttia. Platon ei kaimansa tapaan ollut mikään filosofinen persoona, enemmänkin käytännön toimija. Hän kävi mopolla hakemassa kaupasta keskiolutta. Naapurissa asuivat Iri ja Tomppa. Heillä oli kaksi mäyräkoiraa. Tomppa harrasti juoksemista. Iri ei jaksanut juosta vaan ajoi pappatunturilla perässä. Meillä oli asunnossa WC, alakerran asunnossa se oli käytävällä. Alakerran rouvan siskolta ovi oli kerran jäänyt auki. Hän huuteli käytävään "en minä mikään hullu ole". Kävelimme pokkana yläkertaan omaan kotiimme ja siunasimme asuntomme ylellisyyttä, omaa vessaa.

Asuntokaupat

Tein tänään asuntokaupat. En ottanut pankin tarjoamaa lainan takaisinmaksuturvaa, koska se olisi maksanut niin paljon. Lainaa on nyt suunnilleen asunnon arvon verran. Kotiin pyöräillessä pelotti, että auto ajaa päälle. Minä makaan halvaantuneena sairaalassa ja sukulaiset yrittävät kaupata pytinkiäni. Asunto ei mene kaupaksi eikä edes korkoihin ole rahaa. Pankin täti kertoo seuraavalle lainanottajalle tämän opettavaisen tarinan. Kun muut lapset tappelevat perinnöistä meillä lapset yrittävät turhaan kaupata asuntoa, josta vielä löytyy homehaitta tai jauhokuoriasesiintymä. Myyjät muuten ovat pariin otteeseen kertoneet, että asunnon lattia on talvella viileä. Jospa se jäätyy niin, että liukastun ja saan lonkkamurtuman. Onneksi kuitenkin omaan näin positiivisen luonteenlaadun.

Aurinko tähdet ja kuu

Lähdimme aamulla aikaisin Kuopiosta Helsinkiin ydinvoiman vastaiseen mielenosoitukseen. Erkki oli muutama kuukausi aiemmin vaihtanut Cavalet salkun virittyneeseen neulottuun olkalaukkuun. Huusimme: "ei lehmä kaipaa sonnia kun sataa ydinpommia". Erkki oli opetellut Annikki Tähden kappaleen "Aurinko tähdet ja kuu" takaperin. Erkistä tuli myöhemmin psykiatri. Hän alkoi potea jotenkin kummallisia masennusoireita, taustalta löytyi aivokasvain. Kun Erkille aloitettiin kortisonihoito suurella annoksella, hän oli kuin lentoon lähdössä, ylettömän optimistinen. Erkki oli haaveillut käyvänsä Etelä-Afrikassa ja hän teki sen matkan. Pian sen jälkeen Erkki kuoli. Erkki muistuttaa ajasta, jolloin vielä oli aikaa tehdä jotain niin turhaa kuin opetella vanha iskelmä nurinpäin.

Ei enää muodissa Leningradissa

Opiskeluaikana lähdimme Leningradiin. Menimme yksityisautolla, mikä oli poikkeuksellista. Heti rajan ylityksen jälkeen alkoi metsästä hyppiä miehiä, jotka halusivat tehdä kauppaa kanssamme. Olimme varustautuneet matkalle pinolla markkinoiden halvimpia sukkahousuja. Joku oli valistanut, että tuulilasinpyyhkimistä on Neuvostoliitossa pula. Kun muistelen matkaa näen miehen selässän reppu, josta sojottivat pyyhkimet. Niiden myyminen oli työlästä. Kun kaikki tarvikkeet oli myyty, tuli vielä yksi nuori mies kyselemään myytävää. Timo esitteli jo vähän repaleista vyötään. "ei enää muodissa Lenigradissa" sanoi mies. Siitä tuli lentävä lause kun puhuttiin jostain, joka ei ollut enää ihan kuosissaan:"ei enää muodissa Leningradissa".

Leningradoppaat suitsuttivat kuinka kaupungissa oli (muistaakseni) 50 ravintolaa, no asukkaitahan oli vaivaiset 5 miljoonaa. Ravintoloissa oli näyttävä ruokalista, jostain syystä kuitenkin saatavana oli vain kanaa ja purkkiherneitä. Alkuruoaksi oli tietenkin kaviaaria. Mitä suppeasta ruokalista kun kyytipojaksi tuotiin pullo vodkaa ja venäläistä kuohuviiniä. Pöytään tuotua vettä emme tautien pelossa uskaltaneet juoda. Taustalla soi balalaikkaorkesteri ja saimme katsella näyttäviä ripaskaesityksiä. Mitä menetimmekään kun emme enää pääse lomalle Leningradiin.

Lainakorkoja ja pankinjohtajia

Olen nyt kolmen päivän ajan katsonut ikkunasta tuota harmautta ja vesisadetta. Ei ihme, että masennus on yleinen sairaus täällä Suomessa. Onneksi tämä paikka missä kirjoittelen ja korjailen väitöskirjayhteenvetoa on mäellä, ei ole vaaraan hukkua sateeseen. Odottelen milloin vesi alkaa ulottua ikkunan tasolle.

Kävin eilen pankissa neuvottelemassa asuntolainasta. Pääni on sekaisin Op Primeista ja 12 kk Euriboreista. No onneksi ystävän tuttu pankinjohtaja osasi neuvoa minua, samalla marginaali putosi. Hyvä veli systeemi toimi tällä kertaa minun edukseni. Lainanotto vähän hirvittää. Saanko maksettua sen ennenkuin kupsahdan. Jos elän 80 vuotiaaksi saan mahdollisesti nauttia muutaman vuoden ajan velattomasta asunnosta, elleivät korot kovasti nouse. En ole varma mahtuuko siellä liikkumaan rollattorin kanssa...

Teho-osasto

Katsoin eräänä iltana Teho-osasto sarjaa. Sarjahan ei kerro teho-osaston vaan New Yorkilaisen sairaalan ensiavusta. Dramaattiset tapahtumat seuraavat toisiaan ja työntekijät seurustelevat toistensa kanssa ristiin rastiin.

Niin paljon olen vuosien mittaan päivystellyt eri sairaaloissa, että voin kertoa karun totuuden. Päivystysvuoroa on päivystävän lääkärin kannalta edeltänyt viikon ketutus, viikonloppu on piloilla. Tämä on kuvitteellinen lauantai jossain Suomen keskussairaalassa ja sen sisätautiensiavussa. Sisään kärrätään 87-vuotias nainen, jolla on vatsatauti ja ei siksi pärjää yksin kotona. Soitetaan terveyskeskuspäivystykseen, TK:n vuodeosastolle ei mahdu. Rouvalle laitetaan nestettä tippumaan ja hänet kärrätään osastolle. Seuraavaksi sisään tulee mies, joka on ryypännyt 2 viikkoa putkeen ja tyhmyyksissään lopettanut juomisen ja nyt on huono olo, reppana otetaan osastolle kun on ensin kylvetetty. Seuraavana on vatsakipuinen, joka ei kelpaa kirurgille kun ei ole mitään leikattavaa, miestä huimaa, vahinko laitetaan kiertämään ja pyydetään neurologin konsultaatio. Kun paikoista on pula ovat kaikki keinot sallittuja. Tätä sitten jatkuu eri variaatioina 24 tuntia. Työtekijät eivät vuoron jälkeen mene yhdessä kaljoille vaan kotiin nukkumaan ja hakemaan lapsia päivähoidosta. Romanttisia katseita ei luoda. Aika menee niin, ettei huomaa syödä eikä vessassa käydä saati pohtia vastakkaista sukupuolta olevan työtekijän ominaisuuksia läheisemmissä kontakteissa.

Naiskirjailijan elämä

Olen syntynyt vääräksi ihmiseksi. Minusta olisi pitänyt tulla kirjailija Anja Snellman. Jos elän tämän väärän elämän pyytettömästi ja nöyrästi saanko syntyä uudelleen keski-ikäisenä Anja Snellmanina. Seurasin eilen hänen päivästää kertovaa ohjelmaa. Aamulla kirjailijaa meikataan televisio-ohjelmaa varten. Juontaja tarjoilee suklaakaramelleja. Seuravassa kohtauksessa kirjailija astuu ulos TV talosta. Vastaan ryntää komea pitkä mies kukkapuskan kanssa. He menevät uimahalliin ja sen jälkeen kahvilaan, jossa he istuvat käsi kädessä ja tuijottavat toisiaan ihailevasti. Kirjailija käy divarissa. Komean miehen kanssa he valitsevat kaupasta niin mehukkaita appelsiineja, ettei täältä lähi-Siwasta moisia saa. Kirjailija ulkoiluttaa koiria. Kirjailija sytyttää kaksi tuoksukynttilää ja laittautuu pitkäkseen sohvalle, komea mies hieroo hänen jalkapohjiaan. Illalla kirjailija katsoo kun tytär tanssi iltapuku päällä vanhojen tansseissa. Fiksu ex-mies halaa kirjailijaa lämpimästi. Komea mies ei ole paikalla. Kirjailijalla on nyt tauko kirjoittamisessa, hän vain on ja lukee kirjoja. Olen täysin varma, että olen syntynyt väärään ruumiseen ja elän väärää elämää.

Tasalaatuinen suomalainen

Suomen valtio pitää kansalaisistaan hyvää huolta koko suomalaisen elinkaaren ajan. Ystäväni kaksi ja puoli vuotias lapsi on päiväkodissa. Siellä tädit ovat raportoineet ihan kirjallisestikin, ettei lapsi osoita omaa tahtoa. Hänellä ei siis ole tapana heittäytyä lattialle ja huutaa naama sinisenä saadakseen tahtonsa läpi. Tästä poikkeavuudesta varmastikin ihan asianmukaisesti jatkossa raportoidaan lapsen opettajille. Osaavat jo suhtautua ja käsitellä näin poikkeavaa lasta. Kun lapsi tulee murrosikään hänestä tullaan raportoimaaan, ettei hän normaalissa määrin haistattele opettajille ja vanhemmille. Työelämässä hänelle osataan etsiä sopiva paikka, hän ei missään nimessä sovi mihinkään kunnan tai valtion asiakaspalveluun, siihen sopii paremmin henkilö joka on jo kaksi vuotiaana osannut näyttää oman tahtonsa. Kaiken kaikkiaan tavoitteena valtiollamme on joskus tulevaisuudessa tuottaa täysin tasalaatuisia Suomen kansalaisia.

Amerikan imperiumin rappio

Olen katsonut pääsiäisenä pari hienoa elokuvaa, molemmat tulivat peräkkäin Teemalta. "Amerikan imperiumin rappio" oli mahtipontisesta nimestä huolimatta pienimuotoinen elokuva vanhojen ystävien kohtaamisesta. Miehet valmistivat ateriaa ja puhuivat seksistä, naiset kuntokeskuksessa puhuivat samasta aiheesta. Sitten he nauttivat yhteisen aterian. Asetelma viittaa suvaitsevaisuuteen ja tasa-arvoon varsinkin kun yksi näistä miehistä oli homoseksuaali. Pinnan alla kyti kuitenkin katkeruutta ja jännitteitä. Älykkäät naiset eivät olleen edenneet urallaan kuten miehet elleivät olleet luopuneet perheestä ja lapsista kuten yksi naisista. Vastavoimana näille älymystön jäsenille oli yhden naisen rakastaja, joka arvosti tekoja ainaisen puhumisen sijaan. Olen miettinyt onko älykkyys yleensäkään mikään etu ihmissuhteissa. Ovatko älykkäät ihmiset itsekeskeisempiä, onko heillä epärealistiset ajatukset elämästä. Elokuvassa yksi lause heilauttaa idylliä, paljastuu asia, jonka kaikki ovat itseasiassa jo tienneetkin.

Harvinaista herkkua oli katsoa perään samoista ihmisistä kertova "Barbaarien invaasio". Vuosia on kulunut ja ihmisitä on tullut ikäänkuin paljaampia. Porukan naistenmies on kuolemassa, lopussa odottaa sovitus. Kuolevan miehen poika järjestää isälleen heroiinia, joka tekee hänen viimeisestä ajastaan suorastaan hilpeän. Suunnittelin, että jos sairastun vakavasti ja käy ilmi, että elinaikaa on enää pari kuukautta alan käyttää huumeita. Tulisipa sekin koettua ilman koukkuun jäämisen riskiä. Riskinä on sitten, että elämä pitkittyy ja huumeiden käyttöön liittyvät ongelmat tulevat esille. En sitäpaitsi tiedä mistä täällä Tampereella voi hankkia heroiinia. Jos näette minut Tampereen keskustassa huumeita etsimässä tiedätte, että loppu on lähellä.

Missä minä olen?

Liittyykö se Y-kromosomiin vai poikien kasvatukseen, etteivät miehet halua kysyä neuvoa. Vieraassa kaupungissa pyöritään mielummin tuntikausia ympyrää kuin käännytään paikallisen asukkaan puoleen. Paikalliselta mieheltä ei pidä kysyä, hänen arvonsa mukaista ei ole myöntää, ettei hän tiedä missä kyseinen paikka on vaan hän on tietävinään asian ja neuvoo juuri vastakkaiseen suuntaan. Minulta kysytään usein tietä eri puolilla maailmaa, olen ilmeisesti niin vaarattoman näköinen.

Erilaiset GPS-laitteet ovat saavuttaneet suuren suosion miesten keskuudessa. Mies saattaa säästyä nöyryyttävältä neuvon pyytämiseltä. Olimme menossa tiettyyn osoitteeseen täällä Tampereella ja sovimme, että edellämme ajavat tutut ohjaavat meitä koska heillä on tuo suunnistuslaite. Pää meni pyörälle niistä ylimääräisistä silmukoista ja käännöksistä, joita teimme, mutta eipähän tarvinnut kysyä tietä.

Jos uusi kone ei toimi mies lukee puhelinluettelon paksuisen manuaalin hiirenkorville ennen kuin soittaa apua. Nainen taas kysyy heti neuvoa painettuaan yhtä nappia tuleksettomasti. Jos mies osallistuu jollekin kurssille hänen on luonnollisesti täytynyt opiskella asiaa kirjoista parin vuoden ajan etukäteen tai sitten vaimo/tyttöystävä on pakottanut miehen kurssille monenlaisten uhkausten avulla. Mieskirurgi saattaa kysyä neuvoa naissisätautilääkäriltä, mutta hän tuo samalla esille, ettei ole halunnut/viitsinyt asiaan paneutua, koska pitää asiaa vähempiarvoisena kuin veitsen kanssa heilumista. Liekö asiaa tieteellisesti tutkittu, mutta olen henkilökohtaisten kokemusten perusteella olen varma, että tällainen sukupuolten välinen ero on olemassa.

Runoilijan helvetti

Olen sivistymätön uskonnon suhteen. En tahdo muistaa minä päivänä pääsiäisenä tapahtuu mitäkin. Pitkäperjantai on kuitenkin surullinen ja ankea päivä. Pääsiäinen on ortodoksien suuri juhla. Pidän heidän kirkoistaan ja palveluksistaan vaikka en kuulu mihinkään kirkkoon. Olisi mukava uskoa tosissaan, mutta aina välillä häivähtää myös epäusko. Kriittisesti tarkasteltuna uskonasiat eivät ole oikein uskottavia. Lapsena minua ahdisti oma pienuuteni maailmankaikkeudessa ja kaiken rajallisuus nyt se on lohduttavaa, ei niillä omilla töppäyksilläkään ole niin suurta merkitystä.

Kävimme tyttäreni kanssa kerran ortodoksisessa yömessussa. Messu oli hieno, mutta kesti tunteja. Kävimme välillä kotona katsomassa yhden osan Salaisia kansioita. Messun jälkeen seurakuntatalolla syötiin lammaspaistia ja juotiin punaviiniä. Saman tyyppisissa yösyömingeissä lauletaan yleensä juomalauluja, nyt pappi nousi välillä ylös laulamaan Kristus nousi kuolleista... Laulufrekvenssi tiheni sitä mukaa kun viinipullo hupeni.

Olen ollut pari kertaa Valamossa. Kerran olin elämänkertakirjoituskurssilla. Meitä oli siellä keski-ikäinen naisporukka Hieno reissu, sain sitäpaitsi positiivista palautetta. Illalla kävimme viinilasillisella luostarin ravintolan terassilla. Eipä ilta venynyt, paikka meni kiinni yhdeksältä. Ei ollut taksijonoja eikä humalaisia sönkkääjiä. Samaan aikaan Valamossa oli laulukurssi laulutaidottomille. Hoilasivat vielä illalla asuntolassa ja aina laulu tyssäsi samaan kohtaan. Onneksi lopettivat jo kymmeneltä. Kävin Pentti Saarikosken haudalla, sinne olivat turistit tuoneet satoja kyniä, yksi kurssilainen sanoi, että viedään sinne paperia. Minusta se oli hieno oivallus, miksei kenellekään ollut tullut mieleen. Siellä se Pentti makasi ajatuksineen ja satoine kynineen voimatta laittaa mitään paperille. Runoilijan helvetti.

Pyjama ja pikkutakki

Olen taas kerran munannut itseni kun arvostelin Julian Schnabelin elokuvaa "Perhonen lasikuvussa". Heti kun puhuin blogissani tuosta taideteoksesta halveksivaan sävyyn alkoivat kaikki tiedoitusvälineet yhteen ääneen ylistää sen tekijää. Julian Schnabel esiintyi Helsingissä mieliasussaan pyjamassa, jonka päällä oli pikkutakki. Ihanan originellia. Jos meikäkäinen lähtee kaupungille moisessa asussa ajatellaan joko etten ole ehtinyt pukeutua tai harmitellaan Suomen psykiatrisen hoidon vähäisiä voimavaroja. Tuokin keski-ikäinen nainen on heitetty avohoitoon ennen aikojaan. Seuraavan kerran kun alan arvostella jotain taideteosta odotan Hesarin arvostelut ja myötäilen niitä. Kävin eilen katsomassa teatterissa Sirkku Peltolan "Äiteetä en yksiöön ota". Luettuani sekä Aaamulehden että Hesarin arvostelut uskallan sanoa, että se oli hauska ja koskettava kuvaus Suomen kituvasta maaseudusta.

Kanojen sielunmessu

Olin eilen kuuntelemassa Mozartin Requiemia, tämä sielunmessu assosioituu minulla yhteen jaloon luontokappaleeseen nimittäin kanaan. Saimme aikoinaan häälahjaksi kaksi kanaa Kielon ja Kanelin. Ne annettiin talvella hyvään kotiin. Myöhemminkin meillä oli kesäkanoja. Kanat tepastelivat pihalla aitauksessa. Alkuun meillä oli myös kukko, mutta se oli niin agressiivinen, että sitä piti lyödä muoviämpärillä, jotta aitaukseen uskalsi mennä. Joka pävä kanat munivat yhden kauniin munan. Kun aitaukseen heitti savusilakan kanat villiintyivät ja taistelivat siitä verisesti. Lapset hellivät niitä, harjasivat vanhalla vauvanharjalla. He yrittivät saada kanat tekemään sirkustemppuja, joita ne eivät oppineet. Tytär ulkoilutti kanaa nukenvaunuissa. Naapuri kysyi, että mitä sinä siinä kuljetat. Tytär sanoi, että kanaa tietenkin, etkö sinä näe. Syksyllä kun maa alkoi huurtua piti kanoista päästä eroon. Silloinen mieheni kuunteli Mozartin Requiemin, joi lasin punaviiniä ja lahtasi kanat. Minä nyin höyhenet, ne olivat tiukassa. Kanoista tehtiin myöhemmin ruokaa. Meidän kanamme olivat lihaisempia kuin marketin pakastekanat.

Anteeksi!

Ilkka Kanerva on pyytänyt anteeksi tekstiviestejään. Katson velvollisuudekseni seurata hänen esimerkkiään:

Kerran huomasin ohitettuani kaupan kassan, että kärryyn oli jäänyt yksi minttulaku. En palannut takaisin ja maksanut ostostani. Anteeksi.

Vuonna 1996 valehtelin, että minulla on viikonlopputöitä säästyäkseni sukulaisvierailulta vaikka olin vapaalla Anteeksi.

Olen kerran suudellut yhden kaverini aviomiestä. Anteeksi.

Olen antanut ymmärtää, että olen lukenut Bulgagovin kirjan Saatana saapuu Moskovaan, vaikka kirja jäi minulta kesken. Anteeksi.

Olen nukahtanut elokuvateatteriin katsoessani Kaurismäen elokuvaa Juha. Anteeksi.

Koti

Olen löytänyt kodin ja samalla tutustunut moneen asunnonvälittäjään. Yksi välittäjätyyppi on yltiöasiallinen ja jäykkä mies. Esittelee asuntoa aina pariskunnille, ei näe yksin liikkuvaa naista. Toinen on limanuljaska, joka "liittoutuu" potentiaalisen ostajan kanssa "myyjällä menee jo sahajauhot nenään, kyllä se on jo kypsä pudottamaan hintaa kymppitonnilla". Tuttavallinen imartelija "Heidi, olet niin mukava, että haluan myydä tämän asunnon sinulle ". Hoputtaja "tee tarjous, tämä menee heti" (asunto on myynnissä vielä neljän kuukauden kuluttua). Bisnestyyppi "tämä asunto on hieno sijoitus" (joudut olohuoneen ikkunasta tuijottamaan tyyppejä, jotka ahtavat ruokaa Raxissa").

Joudun heittämään haikeat jäähyväiset koko joukolle ainakin joksikin aikaa.

Naistenpäivä

Tänään on naistenpäivä. En ole koskaan toivonut olevani mies, vaikka mieheksi syntyminen on tässä yhteiskunnassa edullista ainakin rahallisesti. Katsoin eilen pätkän ohjelmasta, joka kertoi transseksuaalista, joka kävi läpi leikkauksen miehestä naiseksi. Mikä pistää miehen haluamaan naiseksi, varsinkin kun tuloksena on kuitenkin jollain tavalla irvikuva naisesta. Miksi minä haluan olla nainen? Enkö kuitenkaan halua ottaa täyttä vastuuta asioista? Haluan olla katseen kohteena, vaikka katsooko minua enää kohta kukaan. Vanhuudessa naisiin tulee ripaus miehekkyyttä. Niinpä miesnäyttelijä sopii hyvin näyttelemään mummoa. Nainen ei enää välttämättää yritä miellyttää muita vaan löytyy se oma ydinminä. Olen vielä vahvalla säikeellä kiinni siinä miellyttämisessä.

Sokea kana ja jyvä

Sokea kana haastoi minut haaveilemaan. Huomasin, että haaveilu on viime aikoina jäänyt ihan retuperälle. Poliittisesti korrektia olisi varmaan haaveilla maailmanrauhasta ja siitä, että saisimme hiihtokelit takaisin Etelä-Suomen talviin.

Pyydetyt kolme haavetta:

1. Haaveilen, että lapset löytäisivät paikkansa ja ansaitsisivat elantonsa ja olisivat jokseenkin tyytyväisiä elämäänsä.

2. Tällainen proosallinen lähihaave on viihtyisä rauhallinen koti mielellään keskeltä kaupunkia. Olen alkanut epäillä onko haave ollenkaan realistinen.

3. Löytää ystäviä Tampereelta. On minulla täällä pari ystävää ja tämä on ihan suosittu vierailupaikka. Tavata loppuelämäni mies. Tämä tuntuu yhtä realistiselta kuin se, että Simo Frangen muuttaisi Tampereelta Turkuun.

Warre

Wartburg oli Saksan demokraattisessa tasavallassa VEB IFA-Kombinat PKW Karl-Marx-Stadtin VEB Automobilwerk Eisenach-tehtaan toimesta valmistettu automerkki. Auton erkoisuutena oli kaksitahtimoottori. Bensa-asemalla auton tankkiin piti kaataa öljyä ja sitten päälle bensaa. Toisinaan autosta kuului hämmästyttävän kova pamaus. Silloin piti olla kuin ei kuulisikaan. Warremme oli luksusmaista farmarimallia. Sellaisen saadakseen joutui todennäköisesti DDR:ssä odottamaan pitkään. Auto oli aina rikki, mutta ei hätää, sitä pystyi itse korjaamaan. Matkalla Helsinki- Kuopio jouduttiin autoa yleensä fiksaamaan vähintään pariin otteeseen. Mieheni avasi konepellin ja puhdisteli tulppia ja taas mentiin. Takapenkillä ei ollut turvavöitä, penkit sai käännettyä, joten kuljetuskapasiteetti oli suuri. Mökkireissulla kovalla pakkasella meidän Warre lähti aamulla käyntiin, kavereiden Mersut ja Audit hyytyivät. Warre oli helppo bongata muiden ajoneuvojen joukosta, sen teki kirkas punainen väri, traktorimainen käyntiääni ja savupilvi.

Warrella ajo muistutti traktorilla ajoa, en ole tosin koskaan ajanut traktorilla, todennäköisesti niiden ajomukavuus on nykyään eri luokkaa kuin Warrella. Huippunopeus oli noin 80 km/t, sitä kovemmassa vauhdissa auto tärisi kuin kuumehorkassa. Vanhemmiten vaihteet kävivät ongelmallisiksi, niitä piti vaihtaa kaksin käsin, se oli hankalaa kun samalla piti irrottaa kädet ohjauspyörästä. Lopulta toimi vain pakki. Ystävät ehdottivat, että kääntäisimme vain penkit toisin päin. Lopulta myin Warren minua tyttöjen saunaillasta kotiin kuljettaneelle taksikuskille 200 markalla. Kuten tarkkaavainen lukija huomaa ei kuva ole meidän hienosta farmarimallistamme vaan tavallisesta junttimallista.

digi

Huomenna lakkaa sitten televisio toimimasta. Televisioni on sellainen hieno innovaatio, jonka alaosaan saa tungettua VHS kasetin. Tutustuin juuri sen takaosaan eikä siinä näy koloa chart liittimelle. Upea laite on huomenna käyttökelvoton. Tätä nerokasta mallia kutsuttiin ennen matkatelevisioksi. Kuvaruutu on pieni, kaikki muut ulottuvuudet suuria.

Kävin tänään Tampereen Stckmannin ruokaosastolla. Minuun iski jonkilainen huonommuuden tunne. Olen vain tällainen savolainen. Ostin kahvia ja tuli sellainen olo, etten voi ostaa Juhla Mokkaa vaan on ostettava Nigaragualaista luomukahvia kolminkertaiseen hintaan tietysti. Tyylistä joutuu maksamaan tai sitten joutaa tekemään ostoksensa Siwassa. Yksi näistä uusista Tamperelaisista työkavereista oli liikkeessä. Yritin tervehtiä, mutta hän ei huomannut minua. Olin lähes varma, että olin muuttunut näkymättömäksi. Olenko minäkin nyt niitä, keski-ikäiset naisethan kuulemma tulevat näkymättömiksi. Pitää käydä peilistä tarkistamassa ennen nukkumaanmenoa. Mihin otan yhteyttä jos peilissä ei näy mitään. Tyttäreni, joka on aika pienikokoinen pyytää ihmisvilinässä minua kulkemaan edellä. Hän väittää, että ihmiset kävelevät hänen päälleen. Minun päälleni he eivät kehtaa kävellä. Se lienee keski-ikäisyyden tuoma etu, kai jotain on saatava tasoitukseksi siitä, ettei voi enää uskottavasti viettää rocken roll elämää. Miehethän voivat viettää sitä vielä toinen jalka haudassakin.

Taidan lopettaa tämän katkeran höpinän. Kävin jumpassa, sattuu vain polveen ja olkapäähän. Annan periksi vasta kun ongelma leviää kuuteen niveleen.

Julkkikset

Olen aina ollut innokas kehumaan julkisuuden henkilöillä, joita tunnen. Sinikka Nopola pakinassaan kertoo, miten hän eri elämänsä vaiheissa on törmännyt julkisuuden henkilöihin, tämä jutun idea on siis varastettu, mutta en voi vastustaa kiusausta päästä näin kehuskelemaan tuttavuuksillani.

Politiikka: Olin 1976 kesätöissä siivoojana Siilinjärven kuntoutuskeskuksessa. Presidenttimme Urho Kekkonen kävi siellä silloin tällöin hierotuttavana. Eräänä päivänä töistä poistuessani hän asteli käytävällä vastaan adjutantteineen. Minulla oli sellainen olo, että jotain pitää sanoa, joten sanoin päivää. Myöhemmin häpesin, miksi en sanonut jotain fiksumpaa. Siis Päivää...
Nykyinen valtiovarainministerimme Jyrki Katainen asui naapurissamme kun olin teini-iässä, hän käytti vielä potkupukua ei liituraitaa. Minulla on siis suhteita Suomalaisen politiikan eliittiin.

Pop tähdet: Näin Kristiina Hautalan lapsena (voitti joskus Suomen Euroviisut) leirintäalueella. Pate Mustajärvi istui kerran kapakassa samassa pöydässä.

Näyttelijät: Rölli peikko oli naimisissa luokkakaverini kanssa. Rölli peikon poikamieskämpän katto oli päällystetty munakennoilla. Siskoni tuntee Katriina Honkasen, joka taas tuntee Maarit Hurmerinnan.

Kirjailijat: Kari Hotakainen oli kihloissa opiskelukaverini kanssa. Olin kerran heillä kylässä. Hän vaikutti aika kyllästyneeltä. Hän kirjoitti kaverin vieraskirjaan ainoastaan "Kiitos" ja sellaisesta miehestä tuli myöhemmin kirjailija, vieläpä Finlandia-palkittu. Tommy Taberman hymyili minulle kerran kadulla Helsingissä.

Meteorologit: Isäni on meteorologi ja hän tuntee Juha Föhrin, ja ensimmäinen TV meteorologi Paavo Salmensuu on käynyt meillä kylässä.

Kuten huomaatte tunnen mielenkiintoisia ja vaikutusvaltaisia ihmisiä.