Jooga

Olin ensimmäistä kertaa kundaliinijoogassa. Työväenopiston jooga järjestettiin yksityisessä joogakoulussa. Koulun ikkunoista avautui kaunis maisema, vallitsi rauha ja kauneus, ulkopuolelle jäivät kiire ja eripura.

Opettaja oli pukeutunut täysin valkoiseen asuun, jopa hiuksia peitti valkoinen liina. En ehtinyt ensimmäiselle joogakerralle, joten sain lapun, johon mantrat oli kirjoitettu. Väänsin jalkani risti-istuntaan, laitoin kämmenet vastakkain ja asetin ne keskelle rintakehääni. "Ong Namo Guru Dev Namo" hyrisimme yhdessä silmät suljettuina. Teimme erilaisia harjoituksia, joista useimmat risti-istunnassa. Välillä oli pakko suoristaa jalkoja. Kurkistin salaa muita joogaajia. Asettaisin suurimmalle osalle hypermobiliteettidiagnoosin. Minun niveleni ovat jäykät. Tässä on sellainen vääristymä, että ihmiset, joiden nivelet ovat yliliikkuvat, taipuvat hyvin erilaisiin asanoihin. He eivät itseasiassa tarvitsisi ollenkaan moisia harjoituksia, mutta saavat niistä tyydytystä, sillä pärjäävät tunneilla hyvin. Jäykkäniveliset taas hyötyisivät joogasta, mutta tuntevat huonoutta taipuisassa joukossa.

Harjoituksen lopussa lauloimme

May the long time sun shine upon you,

all love surround you,

and the pure light within you

guide your way on.

Siemailimme inkiväärin makuista teetä. Kauneus, rauha ja tyyneys täyttivät mielemme. Unohdin hetkeksi sen, että Suomessa yritetään viedä läpi järjetöntä ydinvoimahanketta ja että en saa tänä vuonna ostaa uusia syysvaatteita.

Tunnista tuli hyvä olo. Joogaa harrastavat varmaan vastustavat tätä, mutta jotain uskonnollisen sävyistä kokemuksessa oli. Ilman tuomitsemista, ilman synnintuntoa. Pitäisikö tyhjistä kirkoista repiä penkit ja levitellä lattialle matot. Niillä voisi papin ohjeiden mukaisesti venytellä ja laulaa lopussa  jonkun lempeän virren, jossa luvataan kaikille rakkautta.