Istun lentokenttähotellin aulassa. Jos olisin halunnut kirjoittaa tätä huoneessani, olisin joutunut maksamaan kymmenen euroa. En maksa. Taustalla soi hissimusiikki (El Condor Pasa instrumentaaliversiona). Samanlaista joutuu kuuntelemaan odottaessaan turhaan kontaktia asiakaspalvelun virkailijaan. Katosta roikkuu kookkaita valkoisia design-valaisimia ja sisustustakassa liekehtii joku palava neste.
Olen joutunut tänne, koska lennän aamulla varhain Espanjaan tapaamaan vanhempiani, jotka asustavat sukulaismiehen kaksiossa viiden kilometrin päässä Fuengirolasta. Vietän sen jälkeen yksikseni pari päivää Malagassa. Asun yksityismajoituksessa kovin huolehtivaisen pariskunnan yläkerassa. Moni on antanut heistä positiivista palautetta. Talo sijaitsee Malagan vanhassa kaupungissa ja huone kylpyhuoneella maksaa kolmanneksen hotellihinnasta.
Lainasin kirjastosta Hesarin kehuman kirjan Kolme. Romaanissa kerrotaan neljästä lento-onnettomuudesta, jotka tapahtuvat kaikki samana päivänä neljällä eri mantereella. Kirjan kansi ja sivujen reunat ovat väriltään mustat. Sopii erinomaisesti lentopelkoiselle.
Saattaa olla, etten viikkoon päivitä blogiani, tai voi olla, että päivitänkin. Haaveilen yhdestä lukijasta, jotta teitä olisi vihdoin 200. Toisaalta on riski, että ylpistyn ja alan tavoitella 300 lukijaa. Koskaan ei voi olla lopullisen tyytyväinen mihinkään.
6 kommenttia:
Kaikilla on haaveensa. Minulla 30 lukijaa. Nyt on 29.
Turvallista lentomatkaa hyvin valitun kirjan seurassa!
Ei se määrä vaan laatu. Toisaalta lukijani ovat fiksuja. Olen pyörinyt täällä niin pitkään, että lista on karttunut.
Ai hitsi, minä olin 199. lukija! Kyllä se kahdessadaskin sieltä vielä tulee, kun kerran minäkin tänne löysin :) Malaga on ihana, odotan raporttia!
Sinulla on lukijoita paljon enemmän kuin 199, uskot tai et. Luulenpa, että en ole ainoa säännöllinen kävijä, joka ei ole kirjautunut sivustoon.
Sinttu
200 on ainakin täynnä. En ole kirjautunut mihinkään, vaikka päivittäin roikun täällä viihtymässä.
Rohkea kirjavalinta, et lilli mukavuusalueellasi.
Åboriginal
Tiedän, että lukijoita on enemmän, eivätkä kirjsutuneet välttämättä enää lue tätä. Luku 200 näyttäisi kivalta.
Lähetä kommentti