Keksin eilen illalla nukkumaan mennessäni aiheen, josta voisin kirjoittaa blogiini. En raapustanut sitä muistiin, sillä olin varma, että se pysyisi päässäni yön yli. Aamulla en enää kuitenkaan löytänyt sitä henkilökohtaisista tiedostoistani.
Ihan pienenä autofiktiivisena yksityiskohtana voisin mainita (muistiin viitaten), että sukulaiseni sairastaa muistisairautta ja on tällä hetkellä hoivakotijaksolla, mutta arvelee itse olevansa Kanarialla, mikä on hyvin lohdullista. Autofiktio on kuuma juttu ja se saa edelleen lukijoiden puntit tutisemaan.
Katsoin dokumentin Vexi Salmesta, joka kuoli viime syyskuussa. Mies elätti itsensä iskelmäsanoituksilla, mutta kirjotti myös romaaneja ja keräsi mittavan taidekokoelman, jonka lahjoitti Hämeenlinnan taidemuseoon.
Vexi Salmi julkaisi 1994 romaanin, jota voitaisiin kai kutsua autofiktioksi, sillä se kertoo mm. kirjailijasta ja hänen ystävästään Irwin Goodmanista (en ole lukenut ja tuskin luenkaan). Dokumentissa näytettiin vanha televisiohaastattelu, jossa Salmelta kysyttiin, miksi hän rahastaa kuolleella ystävällään.
Maailma on muuttunut, nuoruudessani kaupallisuus oli pahin kirosana. Jos taiteella tehtiin rahaa, se oli kaupallista, joten se ei voinut olla taidetta. Nyt saa rahastaa vaikka vanhoilla mummoilla, kissoilla tai Irwin Goodmanilla, tosin ei taiteella vieläkään rikastu.
2 kommenttia:
Vexi Salmen kirjoista voisin järjestää itselleni lukuhaasteen. Kuopion kirjastossa näkyy niitä kirjoja olevan odottelemassa toistakymmentä kappaletta. On satukirjoja, laulukirjoja, muisteloita, romaaneja ym. Varmaan sujuvaa luettavaa eikä mitään turhia jaaritteluita. Pitää lainata ennen kuin poistavat. Palautan samalla nuo vanhat näytelmät ja kuunnelmat. Pääsevät niitä poistamaan. On sitten paremmin tilaa tekkareille ja muulle vakavammalle kirjallisuudelle. Muistaakseni Vexi Salmikin oli jonkun tekkarin kirjoittanut, mutta se on vissiin keretty jo poistaa, kun ei sitä näy enää Kuopion varastossa.
On sympaattista, että luet muiden hylkimiä kirjoja.
Lähetä kommentti