Pyhäjärven rannan kävelytie ei kuulu aurauksen piiriin. Eteläpuiston ja Pyynikin tienoilla rantaa pitkin kulkee pelkkä lenkkeilijöiden kenkien lumeen painama polku.
Kun joku kävelee vastaan, on minulla tapana arvailla, kuuluuko hän väistäjiin vai päälle kävelijöihin vai johonkin siltä väliltä.
Jotkut hyppäävät lumihankeen jo parikymmentä metriä ennen kohtaamista, joskus molemmat väistävät ja mukava polku jää tyhjäksi, jotkut eivät huomioi vastaantulijaa lainkaan, kävelisivät todennäköisesti päältä jos vastaantulijan rohkeus ei pettäisi kesken ihmiskokeen.
Asunnossani on taas kylmä ja nyt kokeilen uutta strategiaa: Olen tehnyt mittauspyynnön kaupungin asumisterveysosastolle. Koska olen näitä ongelmia julkisesti puinut, en saa asuntoani koskaan myydyksikään. Puen aamuisin kolmet villasukat, ja villa eristää ihanasti jalkapohjat kylmistä lattioista. Kädet ovat hankalammat lämmittää niin, että voisi kirjoittaa.
Olin eilen masentunut, sillä käsikirjoitukseni, jota edelleen muokkaan, on paska. Jossain vaiheessa olin toiveikas, mutta nyt pahakeiju on taas käynyt vääntämässä Nobel-tason tekstin täysin lukukelvottomaksi soopaksi.
3 kommenttia:
(Olen taas törmäillyt esikoisteokseni nimeen siellä sun täällä, nyt tämän blogitekstin otsikossa. Sen siitä saa, kun nimeää kirjansa liikennemerkin mukaan.)
Oletko tehnyt havaintoja, kuinka yleisiä päälle kävelijät ovat? Itse olen tietysti väistäjä, huomasin sen viimeksikin metsäretkellä. Väistämäni henkilöt kyllä kiittivät kivasti. Pyöräillessä olen yrittänyt karaista itseäni käyttämään soittokelloa muulloinkin kuin äärimmäisessä hädässä, kiitoksen huikkaaminen väistäjille auttaa siinäkin.
Toivon kotiisi pikaisesti lisää lämpöä ja parempia keijuja!
P.S. Blogisi osoitteesta päättelen sinun tutustuneen Anna Järvisen musiikkiin. Oletko huomannut, että hänen esikoisromaaninsa ilmestyi juuri suomeksi? Varasin sen kirjastosta, sain lauantaina ja luin eilen. Kirjan nimi Uni viime yönä: loi kaksoispisteineen hitusen tekotaiteellisen vaikutelman, ja lukiessakin olin aluksi vähän hämilläni. Pääsin kuitenkin tunteesta yli ja ahmaisin saman tien koko teoksen, loppujen lopuksi melko vaikuttava pikku kirja.
Kirjojen nimet ovat tärkeitä. Eeva Joenpellon romaaneilla on hienoja nimiä kuten Vetää kaikista ovista tai Sataa suolaista vettä tai Marja-Liisa Vartiolla, kuten Se on sitten kevät tai Kaikki naiset näkevät unia. Ei talvikunnossapitoa on vielä parempi.
En osaa sanoa kuinka yleisiä päälle kävelijät ovat, sillä olen väistäjä.
Kuuntelin joskus aika paljonkin Anna Järvisen musiikkia, en tiedä minkälaista hän nyt tekee, mutta en tiennytkään, että hän on nyt myös kirjailija, ehkä pitäisi tutustua. On viime aikoina alkanut tämä luettavan määrä stressata.
No mutta kiitos! Nuo ovat hienoja nimiä kaikki, herättävät halun lukea.
Järvinen on kirjailijana tuore tapaus, esikoinen ilmestyi Ruotsissakin vasta viime vuonna. Voin tosiaan suositella, kirja on mukavan ohutkin.
Lähetä kommentti