torstai 23. joulukuuta 2021

Pii

Tarkastin mikä tulee omikronin jälkeen. Pii. Kreikkalaiset aakkoset alkavat olla hallussa. 

Sain kolmannen rokotukseni Hatanpään pandemiayksikössä. Olen saanut kokea pandemian myötä kolme rokotusta, kolme rokotuspaikkaa ja kaksi eri valmistetta. Ai niin, sainhan minä influenssarokotteenkin.

Kävelin Hatanpäälle. Olin tietysti liian aikaisessa ja luistelin jäisillä jalkakäytävillä aikaa tappaakseni. Sisälle päästettiin viisitoista minuuttia ennen varattua aikaa. 

Odottelimme käytävän varrella, jota pitkin kiireisen näköiset hoitajat mennä touhottivat ristiin rastiin. Pariskunta vastapäisellä seinustalla jupisi miksei heitä ollut vielä kutsuttu vaikka aika oli ollut jo puoli tuntia sitten. He nappasivat käytävältä hoitajan, joka ei löytänyt miehen ja naisen nimeä listalta. He eivät saaneet mitään toimintaohjeita vaan jäivät paikoilleen napottamaan. 

Rokotus tapahtui vastaanottohuoneessa, jossa työskenteli kaksi rokottajaa yhtä aikaa. Hoitaja vaikutti tekevän myös kirjaukset. Kysyin käytävällä istuvasta pariskunnasta, että voisivatko olla väärässä paikassa ja tulimme siihen tulokseen, että luultavammin olivat. Rokotuksen jälkeen menin heidän luokseen ja ohjasin naiselle, joka otti meidät vastaan pandemiayksikköön tullessa. Ilmeni, että heidän olisi pitänyt olla Hatanpään terveyskeskuksen rokotuspisteessä tämän rokotuspaikan sijaan. Sinne heidät sitten ohjattiin. 

Illalla palelin, käsi oli kipeä, mutta mieli hyvä. 

Sain ilmoituksen, että työväenopiston jumpan alkua siirretään. Todennäköisesti minulta viedään myös kuntosaliryhmä ja vesijumppa. Kävin pitkälleni sohvalle ja tarrauduin sohvaani ja torkkupeittooni. Näitä ette vie!


7 kommenttia:

Marjatta Mentula kirjoitti...

Palelu... miehellä oli sitä ensimmäisen rokotuksen jälkeen, ja kolmannen jälkeen uupumus. Minulla oli ekan jälkeen korkea kuumepiikki ja kolmannesta vain rokotuksen paikka käsivarressa vähän kipeä.
Meillä on toistaiseksi liikunnat alkamassa normaalisti. Saa nähdä, voi tulla vielä muutos.

Anonyymi kirjoitti...

Torkkupeittoon tääläkin luotetaan,kuin vanhaan neuvostoliittoon.

anumorchy kirjoitti...

Mutta miksi deltan jalkeen hypattiin suoraan omikroniin, se ja minulle epaselvaksi. Siina jai aika monta aakkosta valiin.
Leppoisaa joulua sinulle ja Kertulle!

Anonyymi kirjoitti...

Mun käsittääkseni kaikki variantit deltan ja omikronin väliltäkin ovat olemassa, ne eivät vain ole niin kuuluisia kuin nämä kaksi. Heidi tietänee paremmin.

Anonyymi kirjoitti...

En ole Heidi, mutta vastaan silti.

Ainakin kirjaimet "nyy" ja "ksii" skipattiin, koska ensimmäinen ääntyy liiaksi samalla tavalla englannin "uuden" (new) kanssa ja jälkimmäinen taas muistuttaa kiusallisesti muuatta Kiinan poliittista johtajaa (Xi). Virusvariantteja on toki enemmän kuin nämä neljä tunnetuinta.

Erikoiset Asiantuntijat kirjoitti...

Sain myös kolmosen tiistaina, kun jonotin toista tuntia walk-in -pisteelle. Edelliset kaksi oli Pfizer-Biontechiä ja tämä kolmas Modernaa. Tällä kombolla ilmeisesti parempi suoja kuin sillä, että kaikki kolme olisivat samaa. Tiedä sitten. Mitään muuta tuntumaa ei tullut kuin pistoskohta kipeäksi, mutta sehän on ihan tavallista. Yöllä piti ottaa särkylääke, kun fibromyalgia juili toisella puolella ja toisessa käsivarressa pistoskohta. Hyvää joulua ja kiitokset tähän astisista postauksistasi, joita on ollut hauska lukea.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Täällä jo vastattiin siihen, miksi kaikki kirjaimet eivät ole käytössä. Luin tämän Iltalehdestä:

WHO on nimennyt muunnoksia kreikkalaisilla kirjaimilla kesäkuusta lähtien, sillä niitä on helmpompi käyttää julkisessa keskustelussa kuin muunnosten tieteellisiä nimiä. Omikronin oikea nimi on B.11.529.
Omikron on kreikkalaisten kirjaimiston 15. kirjain, vaikka aiemmin nimitettyjä muunnoksia on 12 alfasta myyhyn asti. Nyyn yli hypättiin, sillä se voisi sekoittua englannin sanaan new. Ksi jätettiin väliin, koska se on yleinen sukunimi (Xi).