maanantai 17. toukokuuta 2021

Lankoori


Kävin Lankoorissa. Istuimme rannalla ja tuijotimme merta. Meri muutti alati muotoaan kuin elävä olio. Kun meri sai tarpeekseen tuijotuksestamme, veti se yllättäen sumun verhokseen.  Saunoimme mainiossa saunassa, jonka lauteet oli rakennettu ikkunan eteen ja lauteilla istuessaankin saattoi ihailla merta. 

Kävelimme Yyterin lietteillä ja kiipesimme viiteen lintutorniin. Yhdessä lintutornissa söimme eväät. Näimme lintujakin, mutta minun ornitologisella tietämykselläni ne olivat nimeltään pienilintu ja isolintu. Hyppelimme pitkospuilla maastopyöräilijöitä pakoon. 

Ehdin siivota Kertun oksennuksen olohuoneen matolta ja sitten oli jo lähdettävä lukupiiriin. Lukupiirikirjana luimme Anneli Kannon 1500-luvun Hattulan kirkon kirkkomaalareista kertovan romaanin Rottien pyhimys. Kirjailija itse oli paikalla ja kyselimme yksityiskohtia mielenkiintoisen romaanin synnystä. Söimme herkkuja paitsi A (ei kirjailija), jonka kirurgi oli määrännyt ENE-dieetille. A kiroili puhuessaan dieetistään.

Porin junassa äänekäs nainen seuralaisineen istui samassa vaunussa. Hän kävi jatkuvasti vessassa ja sieltä tullessa hänestä löyhähti erityisen voimakas tupakan tuoksu. 

Porin junassa kuulutettiin maskipakosta, mutta äänekäs nainen ja häntä vastapäätä istunut nuorempi mies eivät maskia käyttäneet, eikä konduktööri siitä huomauttanut, joten maskipakko taitaa olla samantyyppinen pakko kuin pyöräilijän kypäräpakko. 

Maskiton nainen odotteli vankilaan pääsyä ja muutenkin asiat olivat viturallaan. Pitkä tuomio oli tulossa. Saimme tietää tämän, sillä hän laittoi puhelimensa kaiuttimelle sosiaalityöntekijälle soittaessaan. Maskin puuttuminen ei ollut hänen suurin ongelmansa. 

Olipahan mielenkiintoista kuunnella naisen juttuja ja äänekästä musiikkia, jota hän soitti ämyristään. Anneli Kantoakin oli kiva kuunnella sekä lintujen laulua ja ystävien ystävällistä puhetta Yyterin lietteillä ja Lankoorissa.

4 kommenttia:

Leena Laurila kirjoitti...

Tuo on niin totta, että junassa voi parhaimmillaan olla kuin elokuvissa, kuunnella kaikenlaisista elämistä. Tähän puoleen tutustuin kunnolla lähes 30 vuoden ajan lähijunassa Espoo-Helsinki. Laitapuolen kulkijoilta kuuli joskus mainion lakonisia tiivistyksiä.

Upea kuva!

Kippura kirjoitti...

Kiitos todellakin upeasta kuvasta.Odotan pääsyä Hattulan kirkkoon ,kunhan vaan jälleen aukeaa yleisölle.Kirjan lukemisen jälkeen se on nyt sitten ns pakollinen kesäkohde.Usein on ohi ajettu,mutta ainainen kiire jompaankumpaan suuntaan,Helsinki-Tampere.Samaan retkeen pitää yhdistää kahvittelu Mierolansillan kahvilassa.
Joskus on kiusallista,kun puhelimeen tai muutenkin puhutaan omia asioita kovaan ääneen.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Semmoisia ne porilaiset möllikät on! Aina saa hävetä synnyinseutujaan. ;)

Junassa kuulee joskus ihmisten koko elämäntarinan. Nykyään monissa junissa on jo puhelinkopitkin, ei kylläkään Porin ja Tampereen välisissä, mutta eihän ne näitä "itsensäpaljastajia" kiinnosta.

En ollut ikinä kuullut Lankoorista, vaikka olen Porin seudulta kotoisin. Nyt googlasin.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Minulle tuo Porin seutu on aika vierasta. Nyt kävimme myös Reposaaressa, joka oli tosi idyllinen.