lauantai 1. toukokuuta 2021

Kalpeena hiljaa

Sain rokotteen. Joukkorokotus on järjestetty Ratinaan, joka on normaalisti urheilulle varattu temppeli, jos moista betonirakennusta voi sellaiseksi kutsua. Tila oli jaettu osiin sermeillä. Tuntui kuin olisi ollut menossa hyvin järjestetylle laivaristeilylle. Joka nurkassa seisoi joku neuvomassa ja ohjaamassa eteenpäin. Kaikki ihmiset olivat hyvällä tuulella.

Kysyin tietysti mitä minuun pistetään ja Pfizeriä oli. Sitä salaa toivoinkin, mutta olisin ottanut AstraZenecaakin tai mitä vaan. Rokotuksen jälkeen minut ohjattiin vartiksi odottelemaan. Vastapäätäni istui mies, jonka kaulassa roikkui kasa näyttäviä kultakoruja. 

Jälkeenpäin ei tuntunut oikein miltään, eikä elämäni juuri muutu. Käsi on kipeä. Sen verran juhlistin tapahtumaa, että kävin Laukontorilla kahvilla. 

Kovin on hiljaista. Naapurista kuului vielä kahden aikaan innokasta puhetta ja mietin, että  mistä siellä oikein puhuttiin. Tuollainen valvominen on vaivalloistakin, vaikka onhan sitä tullut joskus harrastettua. Illalla hilpeenä kaljaa aamulla kalpeena hiljaa, on äidilläni tapana sanoa. 

Katson Suurta keramiikkakisaa (Great throw Down), jonka toinen tuomari Keith Brymer Jones pillahtaa välillä itkuun nähdessään hienon keramiikkatuotoksen. Mietin, että mies on varmaan joutunut joskus kärsimään itkuherkkyydestään. Nyt kilpailijat ovat innoissaan, kun heidän esineensä saa aikaan itkun, jota mies yrittää selvästi pidätellä.

4 kommenttia:

anumorchy kirjoitti...

Onneksi olkoon! Taalla Israelissa saimme ukkelin kanssa rokotukset jo tammikuussa, 3 viikon valein. Kasi oli kipea, ei juuri muuta. Ukkelin sisko oli 39 asteen kuumeessa pari paivaa. Toisella tutulla paansarkya. Eli kovin vaihtelee. Tartuntoja on maassa nykyaaan alle 10 per paiva, joka on hyvin yli 9 miljoonan asukkaan maalle.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Onnittelut rokotteesta!

Mitä olen kuullut niin Pfizerista on tullut käsivarsi kipeäksi ja Astrasta kuumetta ja joillekin ripulia.

Kunpa meillekin tulisi yhtä hyvä tartuntatilanne kuin Israelissa (viittaan anumorchyn kommenttiin)

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Israel on kunnostautunut nopealla rokotustahdillaan. Täällä maata on arvosteltu siitä, ettei miehitettyjen alueiden asukkaita ole rokotettu samaan tahtiin. Israelissa lähdettiin korkeista ilmaantuvuusluvuista ja on ollut kiva seurata, miten ne ovat laskeneet vaikka rokotuskattavuus ei ole enää samassa määrin noussut, viimeisin näkemäni luku taisi olla 62%. Siihen vaikuttaa tietysti myös se, että moni on sairastanut taudin. Täällä tehdään nyt niin, että toinen rokotuskerta on siirretty 12 viikon päähän, joka on järkevää, sillä rokotteista on ollut pula. Onnea sinne Israeliin!

Käsivarsi tuli kipeäksi, mutta nyt se on taas ihan ok. Tuttu nuori kollega sai Pfizerin rokotteesta korkean kuumeen, kaulan ja kainalon imusolmukkeet turposivat. Nuorilla tuo immuunivaste on niin voimakas. Kaikki on niin voimakasta! Minulle tulee aina mieleen Arto Mellerin runo "Nuoruus! Kaiken pitää olla sille siivekästä, siivekästä ja veristä!"

Marjatta Mentula kirjoitti...

Ai ne oireet riippuvat iästä! Niin, eihän vanhoille tule usein keuhkokuumeessakaan kuumetta.
Heh, nyt minä kiusoittelen vähän itseäni nuorempaa miestäni tällä ikäjutulla. Hän ei saanut mitään oireita Astrasta ja minullehan nousi korkea kuume. :D