keskiviikko 12. toukokuuta 2021

Viikko

Tein helmikuussa sähköisen asunnontarkastuspyynnön Tampereen kaupungille, sillä asuntoni äärinurkassa lämpötila laski kovalla pakkasella kolmeentoista asteeseen. Tilanne korjaantui suurimmaksi osaksi kun näppärä huoltomies korjasi pattereiden juuttuneet venttiilit. 

Sain pyyntöön automaattivastauksen, jossa luvattiin palata asiaan viikon sisällä. Kaupungin virkailija soitti eilen, joten Tampereen kaupungin viikko on pitempi kuin tuo yleisesti hyväksytty seitsemän päivää. Hyvässä yhteisymmärryksessä sovimme, että otan uudestaan yhteyttä syksyllä. Nainen muuten kysyi minulta, osaanko sanoa, mistä ilmansuunnasta tuulee silloin kun kotini on erityisen kylmä. En osannut. 

Kustantamo lähetti tiedot kirjani viime vuoden myynnistä ja siitä maksettavasta palkkiosta. Maksupäivää en viestistä löytänyt, mutta oletan sen olevan nyt toukokuussa. Romaaniani on myyty perinteisenä kirjana ja kuunneltu melko lailla yhtä paljon. Laskin, että äänikirjasta sain 0.47 euroa/kpl ja perinteisestä kirjasta ennakot huomioon ottaen 3.44 euroa, joten ero on huima. Voihan tietysti olla, että romaanin kuunnelleet eivät olisi sitä ostaneet vaan äänikirjasta tulleet palkkiot tulivat perinteisen kirjamyynnin päälle. Hienoa kuitenkin, että kirjaa on luettu ja kuunneltu. Kiitokset siitä!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mihin noissa laskelmissa sijoittuu e-kirja?

Heidi Mäkinen kirjoitti...

E-kirjoista sain euron kappale, eli se jää äänikirjan ja perinteisen kirjan väliin.