Namigaattori

Pieksämäeltä lähtiessä konduktööri kuuluttaa ainakin viisi kertaa, että juna on todellakin menossa Kuopioon: "Juna lähtee täyttä höyryä Kuopioon" ja "Juna lähtee kuin hauki kaislikosta kohti Kuopiota".

Tapaan kaksi luokkakaveriani. Muistelemme kouluaikoja, jotka ovat muuttuneet auvoisiksi. Meillä on oikein rattoisaa. Käymme katsomassa luokkakaverin kaunista asuntoa. P ei ole vienyt jätepaperia ihan viime aikoina, sillä sanomalehtiä lojuu pöydillä ja lattialla. Parvekkeelta avautuu puiden ja talojen välistä näköala Kallavedelle ja keittiön ikkunasta näkyy kirkko.  Nukun yön L:n luona. Syömme kuhaa, jonka L:n mies on uistellut.

Vaihdan keskiviikkona kyläpaikkaa. E ja S ovat sanaleikkien mestareita. Millä löytää lähimmän karkkikaupan? Namigaattorilla (olen todella huono tässä). E ja S tekevät minulle Beatles-petauksen. Seilaamme Alahovin viinitilalle kuuntelemaan Cellophane flowers bändiä, joka soittaa Beatles-coverieta. Yllätysvieraana esiintyy Jussi Raittinen. S juo kahviolutta ja kärsii seuraavana päivänä vatsavaivoista. Paluumatkalla kuulutukset ovat leppoisan savolaisia. Voisin sanoa niistä jotain kyynistäkin, mutten sano.

Istumme konserin jälkeen yön pimeydessä pihalla juttelemassa ennenkuin lopulta pääsen Beatles-lakanoiden väliin. Käymme aamu-uinnilla. Millä uinnilla käydään kummituksen kanssa? Haamu-uinnilla tietenkin.

Nostalgisointia

Istun junassa matkalla Kuopioon. Junassa on hyvä matkustaa: mitä pitempi on matka sen parempi. IC 911 keikkuu rauhoittavasti sivusuunnassa. Matkalla pitää vaihtaa junaa Pieksämäellä. Siskoni astui aikoinaan Kuopiosta Jyväskylään matkatessaan Pieksämäen asemalla Kuopion junaan.

Kuopio oli joskus elämäni keskus. Kävin koulua betonisessa rakennuksessa, joka näyttää niin matalalta, että pidempi ihminen saattaisi lyödä päänsä kattoon. Aloitin lääketieteen opiskelut Kuopiossa Työnkulmalla, kunhan olin ensin tehnyt pienen retken Hervantaan. Kuopion keskustaa hallitsee tori, jossa pidettiin tammimarkkinat. Hengitys jäätyi, helppoheikit kauppasivat rukkasia, ostettiin viipurinrinkeli, joka ei maistunut oikein miltään ja maajussit kävivät "strip tease"- linja-autossa. Käytiin kahvilla Trubella ja Valion baarissa. Satamasta lähtivät kesällä höyrylaivaristelyt. Kuopiossa oli hyvä kirjasto ja kaupunginteatteri, jonka tähtinäyttelijöitä olivat Auli Poutiainen, Markku Söderström ja Sina Kujansuu. Koululaiset saivat ostaa ennakkonäytöksiin edullisen ramppikortin. Kaupungissa asui yksi ulkomaalainen, jonka kaikki tunsivat nimeltä.

Olen asunut riittävän kauan muuallla romantisoidakseni kaupunkia.

HBO:n rikossarja Wire kertoo Baltimoresta. Kaupunki ei ole missään mielessä romanttinen. Olen katsonut sarjaa riittävästi, sillä odotan näkeväni roikkuvissa farkuissa laahustavia diilereitä kotikulmillani. Hieno sarja.

Vippi

Lainasin optimistisesti viikon vippilainaksi Kate Atkinsonin kehutun romaanin "Elämä elämältä". Teoksessa on lähes 600 sivua. Äkkiähän mokoman lukaisee.

Olen ahertanut saadakseni kirjaston e-kirjoja ladattua iPadilleni, enkä ymmärrä miksi se ei onnistu. Läppärille romaani tarttuu vaivatta, mutta kuka lukee kirjoja läppäriltä. Minulla on tarpeeksi luettavaa muutenkin, mutta kyse on periaatteesta. Turhautuneisuuteni on VAS-janalla mitattuna  99 mm. iPadini on noiduttu, muuta syytä en keksi. Osaisiko joku poistaa kirouksen laitteen yltä?

Kävin Tulenkantajien kirjakaupassa viemässä S:lle avaimeni. S hoitaa Kerttua kun lähden huomenna käväisemään Kuopiossa. Kertun vakituinen henkilökohtainen sijaispalvelija pianisti J lähti Hollantiin, joten hän ei voi huolehtia Kertun tarpeista. Kerttu saa taas tasoistaan seuraa, sillä kissaneitoa ruokkii tällä kertaa nuori runoilija. Parin päivän kuluttua se joutuu taas tyytymään vaatimattomaan seuraani.

Ostin alennusmyynnistä urheiluvaatteita, ikäänkuin paita, housut ja urheiluliivit potkisivat minut jumppaan.

Uin eilen ensimmäistä kertaa urbaanilla lähiuimarannallani. Uidessani saatoin seurata ohi pyyhältäviä junia.

Elektrolyyttihäiriö

Olen jostain syystä tänään puhtaan onnellinen. Tunne koostuu pienistä mukavista asioista ja ihmisistä. Eikös elämäntaito-oppaissa ja naistenlehdissä kehoiteta nauttimaan pikkuruisista jutuista? Tai ainakin joskus vielä kehoitettiin. Aikoina, jolloin ei haaveiltu yhtäkkiä lankeavasta kuuluisuudesta ja rikkaudesta.  Pienistä asioista kannattaa nauttia jos ei ole voittanut Idolsia tai löytänyt suurta rakkautta. Saattaa olla, että hyvä mieli johtuu elektrolyyttien epätasapainosta, kun on näin kuuma enkä ole muistanut juoda riittävästi. On mahdollista, että Hatanpään kahvilan voisilmäpulliin oli leivottu päihdyttäviä laittomia aineita. Voisilmä valui pullan keskiöstä rinnuksilleni, eikä sittenkään harmittanut. Nyt minulle tuli mieleen voista valettu silmä, siis silmäsilmä.

Alan kohta keittää kesäkeittoa. Nuori sukulaismies tulee syömään ja ilahtuu varmasti valinnastani. Tosin keitto ei ole sitä perinteistä laatua, jota aikoinaan koulussa tarjottiin. Koulukesäkeitossa vettyneet pakastevihannekset kelluivat laihassa vesimaitoseoksessa. Keitossani käytetään vain tuoreita vihanneksia. Ne kuullotetaan voissa. Keiton liemeen sekoitetaan kermaa ja tuorejuustoa.

Kuvasin aamulla kännykällä lakanani muodostamat laineet. Nukuin mielestäni erinomaisesti.

Nähtävyyksiä

Asuin kouluaikani lähiössä reilu kymmenen kilometriä Kuopiosta pohjoiseen. Paikkakunnalta löytyi yksi nähtävyys: Sandelsin patsas (Kuopion isänmaallisen seuran pystyttämä Toivalan taistelun muistomerkki, jos ette satu tietämään). Patsas oli kivinen neliskanttinen rakennelma viitostien rampilla. En osaa kuvitella kenenkään menevän tarkoituksella kyseistä sotamuistomerkkiä katsomaan, asianosaisetkin elivät 1800-luvulla. Pömpeli on näköjään siirretty uusien tierakennelmien vuoksi.

Mäntässä, joka on melkoisen vähäinen kaupunki keskellä ei mitään, on upea taidemuseo Gösta. Mahtaa helsinkiläisiä harmittaa kun joutuvat ajamaan satoja kilometrejä nähdäkseen hienon rakennuksen ja tyylikkään näyttelyn. Museossa sattuu kaiken lisäksi sijaitsemaan gourmetravintola ja kadehdittavat vessat. Vessat ovat tärkeitä ja niiden tasosta voi päätellä paljon. Autoruuhkaa ohjasi kaksi keltaliivistä miestä.

Ajatus Mäntästä taidekaupunkina liikuttaa minua. Kuka on ollut niin ihanan hullu, että on keksinyt pystyttää museon uuden paviljongin ja kuka järjestää Mäntän kuvataideviikot. Kaikki kannattaa tehdä liioitellusti. Nyt alkavat Tampereen kaupungin Muumimuseotouhut ja Hilden jahkailut ärsyttää entistä enemmän.

Loma

Jäin lomalle. Moni palaa maanantaina töihin. Olen jollain tavoin ulkopuolinen. Tein eilen osan tämän päivän töistä, joten pääsin lähtemään kotiin ennen kahta. Laadin sähköpostiin viestin poissaolostani ja ohjelmoin dectiin loma-asetukset. Yleensä viimeinen työpäivä on kaikkein raskain. Heinäkuussa on helpompaa: kukaan ei lähetä sähköpostia tai ei melkein kukaan. Eräs potilas pyysi lisää sairaslomaa sähköpostiviestillä, vaikka työnantaja on kieltänyt hoitoon liittyvän sähköpostikommunikoinnin tietosuojasyistä. Sähköpostilla on mahdotonta lähettää edes omaa henkilötunnustaan.  Tänään kannatti pyytää ihan mitä vaan, sillä suostuin kaikkeen.

Ostin Tammelantorilta vihanneksia ja mansikoita. Söin järkyttävän kuumassa kuppilassa tarjousvegehampurilaisen, luin samalla sisustuslehteä ja hikoilin. Valitsin sisustuslehdestä kauniita esineitä. En voi  tietenkään valita huonekaluja, jotka eivät mahdu asuntooni. Saatan vaihtaa sohvaa, jos löydän sivulta 25 kauniimman kuin sivulta 3. Sämpylä oli rapea ja pihvi maistui tismalleen lihalta ja näyttikin siltä. Kotiin tultuani söin litran mansikoita ja nukuin tunnin verran. Heräsin lievään tyhjiöön.

Katsoin eilen ohjelman kuvataiteilija Marc Quinnista, joka valmisti patsaan omasta jäädytetystä verestään. Sitä tarvittiin muistaakseni 30 litraa. Mies luovutti veren taiteen hyväksi useassa erässä. Olen aiemmin nähnyt kuvia patsaista, joiden malleina Quinn on käyttänyt ihmisiä, jotka ovat jollain tavoin vammaisia. Monelta puuttuu raajoja. Marmoriin ikuistetut torsot ovat kauniita. Kirjoittaisinko verisen muotokuvan itsestäni. Tuskin. En edes osaisi.

Sisäilmameteorologi

Olen päättänyt ryhtyä sisäilmameteorologiksi: tänään sisäilman lämpötila on vaihdellut välillä 25.1- 30.2 C.  Huominen ennusteeni on 26.3- 30.9 C. Tuuli hönkii 0.002 m/sekunnissa. Ilman kosteus lie 36 %. Yöllä korkea sisäilmalämpötila aiheuttaa kääntyilyä, tyynyn pöyhimistä ja hikoilua. Sisäilman ennustamista ei opeteta vielä missään yliopistossa. Sisäilmameteorologia on yleisesti aliarvostettua, eikä sisäilmameteorologeista tule julkkiksia.

Lidlissä nuori mies laittoi hihnalle aurinkovoiteen, 13.90 kassahenkilö sanoi. Maksaako se niin paljon,  nuori mies kysyi. Onko tämä 13.90 huusi kassahenkilö. Nuori mies perui kaupan, eikä ottanut aurinkovoidetta. Kassalle pyydettiin esimies, joka poisti summan koneelta. Nainen takanani: tällä ilmalla pitäisi olla nopeampi. Kassahenkilö pahoitteli minulle viivettä. Ei se mitään, ei ole kiire, sanoin, sillä minulla ei ollut poikkeuksellisesti kiire. Nainen takanani: on se helppoa kun on täysin terve. Minä, joka välillä pelkään sairastavani jotain, jota ei ole vielä todettu, olin tyytyväinen. Olen siis terve!

Kävin uimahallissa. Kuka typerys käy sisäuimaloissa? Altaassa tarpoi muutama vesijuoksija. Nainen 1, joka oikaisi aina altaan pituuden keskivaiheilla altaan poikki ja vaihtoi altaan reunaa. Naamataululla viipyi kestovakava ilme ja niska vääntyi vinoon. Tahti oli rauhallinen, näytti siltä kuin nainen ei etenisi ollenkaan. Nainen 2 tikutti kuin ompelukone, mutta oli silti aina tielläni. Nainen 3, ikää seitsemänkymmentä, reilua ylipainoa. Viihtyi altaassa viisi minuuttia ja siirtyi porealtaaseen. Nainen 4 (minä), kilpailuhenkinen, ohitteli muita. Katsoi seinällä roikkuvaa kelloa "vielä viisi minuuttia". Kuivasi hiukset pukuhuoneen mötikän alla, jolloin tuli uudestaan hiki.

Kertun ohjeet vuorotteluvapaan varalle

Aiot jäädä vuorotteluvapaalle. Kukaan ei vastusta. Se sijainen on lahjakas, syvällinen ja herttainen ihminen.  Kauniit hiukset. Vahvempi hiuslaatu kuin sinulla.

Vuorotteluvapaalla tulot romahtavat:

1. Yleisten vessojen vessapaperit on laitettu hankaliin telineisiin. Pienellä vaivalla niistä saa revittyä mukavan kokoisia paloja, joita voi käyttää myös nenäliinoina, servetteinä ja talouspaperina. Suosittelen kirjaston vessaa. Kirjasto on lähellä. Kengät eivät kulu.

2. Pullojen keräys on sallittua vuorotteluvapaalla. Nouse ajoissa, ennenkuin muut ehtivät apajille. Taittele taskuun muovikassi kaiken varalle.

3. Ruokaan ei kannata tuhlata. Aloitat vuorotteluvapaan puhdistavalla paastolla. Sinulla on sopivasti vararavintoa. Voikukan lehdet ovat hieman kitkeriä, mutta niihin tottuu. Nouki mustikoita ja puolukoita talven varalle.

4. Poliisimuseoon pääsee ilmaiseksi. Hervantaan pyöräillessä kunto nousee.

5. Kissan silitys tekee hyvää mielenterveydelle. Sinulla se ei ole koskaan ollut kovin vakaalla pohjalla.

6. Naamasi ei ole häävi, joten on turha  käyttää pakkelia. Hiukset lakkaavat likaantumasta, kun niitä pesee sitkeästi pelkällä vedellä.

7. Tietyistä asioista ei kannata vapaallakaan tinkiä:

- laadukas kissanhiekka
- laaturaksut (kuivamuona)
- maukas kissanruoka (halvalla ei hyvää saa)

Haaveilua

Olen innostunut taideohjelmasta "Lily Cole taiteen parissa" (löytyy osoitteessa http://www.katsomo.fi/?treeId=33004050). Lily Cole on malli ja näyttelijä, joka on opiskellut taidehistoriaa. Ohjelman keskeyttää välillä pätkä, jossa Cole keikistelee turkoosissa mekossaan. Sen voi juuri ja juuri antaa anteeksi, sillä ohjelma on mielenkiintoinen. Cole seuraa arvostettujen nykytaitelijoiden työtä, käy heidän kanssaan kahvilla ja saa välillä itsekin piirtää. Taiteilijat ovat ihmeen varauksettomia. Ehkä Cole vaikuttaa sopivan vaarattomalta.

Sai luettua David Forster Wallacen novellikokoelman "Vastenmielisten tyyppien lyhyitä haastatteluja". Viimeisiä novelleja ahmin eilen illalla unen rajamailla voimatta lopettaa. Kirja kertoo masennuksesta, seksistä ja mm. kuolevasta miehestä, joka tilittää vihaansa kaikkien rakastamaa poikaansa kohtaan. Erään novellin dialogista miehen naispuolisen keskustelukumppanin kommentit on jätetty pois. Ihmisten on lähes mahdotonta kohdata toisiaan. Ei mitään onnellista luettavaa, mutta äärimmäisen rehellistä tekstiä.

Olen alkanut haaveilla matkustamisesta. Jos saisin asuntoni vähäksi aikaa vuokratuksi jollekin, joka hoitaisi kissaa ja maksaisi ainakin yhtiövastikkeen. Jos uskaltaisin lähteä ja pakata oikein vähän tavaraa reppuun. Jos olisi varaa matkustaa junalla vaikka Varsovaan tai Berliiniin ja viettää matkanpäässä muutama viikko. Tarvitsisin riittävästi aikaa, ettei tarvitsisi juosta nähtävyydestä toiseen, että oppisin tuntemaan kaupungin niin, että selviäisin ilman karttaa ja välttäisin surkeat ruokapaikat. Itä-Eurooppa kiinnostaisi eniten, sillä siellä pystyisin elämään halvemmalla. Jos voisin välillä matkustaa junalla jonnekin patikoimaan, niin se olisi jo liiallista.

Sisäinen säilöjä

Eräs hoitaja söi  aamukahvilla homeisen sämpylän. Repäisi vihreän kohdan valkoisesta leivästä, asetteli sämpylän homeettomalle osalle (jossa hometta ei kasvanut paljain silmin nähtävää määrää) juustoa ja kurkkua ja haukkasi. "En ole aiemminkaan homeeseen kuollut" hän sanoi. Aikoinaan hillon pinnalta kaavittiin home pois ja sanottiin: kun syö hometta niin saa kauniin lauluäänen.

Potilaat, jotka tuovat mukanaan enemmästä kuin kymmenestä vitamiinivalmisteesta koostuvan lääkelistan, ovat haasteellisia.  Ihmiset jotka mättävät vitamiinipillereitä, pelkäävät kuollakseen lääkkeitä.

Työhuoneeni lämpötila oli tänään 28.1 C.

Sisäinen säilöjäni osti jo toisen mansikkalaatikon. Myyjä pujotti lootan muovipussiin, joka oli liian suuri. Yritin tasapainottaa pahvilaatikon pyörän tavaratelineellä olevaan koriin. Puolet mansikoista valui muovipussiin.

Siivosin marjoja ja kuuntelin ohjelmaa taiteilijoista, jotka ovat tehneet taidetta oopiumpäissään.  Nyt tiedän, että Berliozin "Fantastinen sinfonia" kertoo taiteilijan oopiumhoureissa saamista näyistä  ja lisäksi minulla on paljon mansikoita talven ja muiden katastrofien varalle. Sisäinen säilöjäni painostaa minua vielä kolmanteen mansikkalaatikkohankintaan.

Katsoin netistä mielenkiintoisen dokumentin kuvataiteilija  Tacita Deanista. Nainen käyttää töissään perinteistä filmiä, joka on katoava tuote. Tacita Dean sanoi olevansa ylpeä kaikista filmeistään ja häpeävänsä niitä. Nainen on kerännyt vuosien mittaan valtavan määrän apiloita, joissa  enemmän kuin kolme lehteä . Olen ikäni yrittänyt etsiä edes yhtä neliapilaa, enkä ole löytänyt. Minulta puuttuu jotain mitä Tacita Deanilla on tai sitten naisella on parempi optikko. Taiteilija asuu Berliinissä. Tuli hillitön halu matkustaa kaupunkiin junalla. Minulla on aina hinku istua junassa. Haluaisin matkustaa johonkin junalla, mielellään jonnekin kauemmaksi kuin Viialaan.

Vaarallinen jazz

Kirjurinluodolle mennessä syynättiin kaikkien kassit kahteen otteeseen. Toinen tarkastus piti käydä läpi päästäkseen anniskelualueelle, joka käsitti melkein koko tienoon. Tarkastuspisteille muodostui jonoja. Ennen ostettiin piknik-herkkuja ja viiniä. Kun viini loppui, se loppui. Nyt saattoi käydä hankkimassa aina uuden viinipullon. Tämän uuden rajoituksen vuoksi yleisö oli aiempaa päihtyneempää. Järjestyksenvalvojat herättelivät viltille nukahtaneita jatkamaan juomistaan, ihan kuin suntio väsähtänyttä kirkkokansaa muinoin.

Jazz on vaarallisempaa kuin kansanmusiikki. Kaustisen jälkeen en kärsinyt päänsärystä, nyt heräsin jyskyttävään pääkipuun. Ei Kirjurinluodolla jazzia kylläkään soitettu.

Nukuin yön ystävien mökin saunakammarissa. A on taitava rakentamaan kaikenlaista: saunan vesikauha oli nikkaroitu Ikean metallisesta kulhosta, auton vaihdekeppi vuoltu puusta ja kesäkeittiön ikkunat olivat peräisin vanhasta linja-autosta.

Olen jonkin aikaa ihmetellyt kummallista ääntä, joka kuuluu aina arki-iltaisin. V joka asuu melko lähellä sanoi kummastelleensa, miksi naapurit siirtelevät huonekalujaan joka ilta. S kertoi facebook-päivityksessään asuvansa valtavan pop corn kattilan päällä. Kampaajalla kuuluin sama kummallinen ääni. Kampaaja kysyin "Kuuluvatko tunneliräjäytykset sinunkin luoksesi?" Kyse ei ole siis siitä, ettei naapuri osaisi päättää kaapin paikkaa.

Aikuisten huvipuisto

Jonkin aikaa olen saanut lukea facebookista Power park-, Jukujukumaa- ja Linnanmäkikäynneistä. Yllättäen huvipuistot ovat vaihtuneet festareiksi ja aikuisten huvipuistoiksi kuten Kirjurinluodoksi. En voi jäädä kotiin makaamaan vaan minun on lähdettävä täyttämään kulttuuri- ja näyttäytymisvelvollisuuttani Poriin. Toki minun näyttäytymisestäni ei kukaan piittaa. Kerran vuodessa on seistävä jalat ristissä Bajamaja- jonossa.

Ystävillä on talo Porin liepeillä, joten säällinen majoitus ja miellyttävä seura on taattu. Aikoinaan valvoin yöt koulun lattialla vaahtomuovipatjalla ja kuuntelin nukkumaan menevien humalaisia ääniä läpi yön. Nyt patja sentään lojuu omakotitalon lattialla.

Kirjurinluodolta etsitään tyhjä läntti, jolle levitetään viltti ja eväät, jollei satu satamaan kaatamalla. Esiintyjiä ei juuri näe eikä edes häiritsevässä määrin kuule. Mieleen ovat jääneet Omaro Portuondo ja Buena vista social club vesisateessa, Björk tyttären kanssa tehdyllä reissulla ja BB King jossain teollisuushallissa. Jatsin kuunteleminen on jäänyt ikävä kyllä vähälle.

Katsoin vasta eilen keitä on mahdollista kuulla tänään. Ilahduin kovin, sillä Porissa esiintyy suosikkini Patti Smith. Ihailen Patti Smithiä, joka on lahjakas, voimakas, laiha ja runollinen. Pattin silmät kurkkivat pitkän otsatukan alta, hänellä on kookas nenä, hän pukeutuu liian suuren mustaan t-paitaan ja miesten takkiin. Naisen elämänkerta "Ihan kakaroita" odottaa lukemista kirjahyllyssäni.

Kulttuuriministeri

Kuuntelin eilen Senegalin kulttuuriministerin laulantaa Pakkahuoneella. Ilmeisesti Senegalin parlamentti on kesälomalla. Hytkyimme lähellä lavaa ja Youssuouta. Miestä ympäröi suuri bändi. Porukkaan kuului vetreäraajainen tanssija, joka hyppi lavalla kuin rusakko. Tanssiva mies kävi moneen kertaan vaihtamassa vaatteet. Pinkin asun kohdalla luovutin ja lähdin kotiin. Silti tänään väsytti.

Kun astuin Pakkahuoneelta raikkaaseen tamperelaiseen ilmaan,  senegalilainen mies tuli kysymään minulta, mitä pidin konsertista. En keksinyt mitään fiksua ilmaisua, vaan sanoin "nice". Mies oli sitä mieltä, että ramadan vaikutti konserttiin. Ramadan loppuu 27. heinäkuuta. Oliko Youssou mahdollisesti paastonnut koko päivän? Tehdäänkö esiintyvien taiteilijoiden kohdalla myönnytyksiä? Toivon, että edes hikipäinen tanssija sai juoda vettä.
 

Juo siitepölyä!

Tampereella ei syödä pelkkää mustaa makkaraa. Trendikkäässä salaattibaarissa Hämeenkadulla mies siemailee vihreää leväliejua korkeasta lasista. Ravintolan smoothiet sisältävät kummallisia ainesosia kuten pakurikääpää ja siitepölyä.

Tämän päivän Aamulehti esittelee superruokaa ilman minkäänlaista kritiikkiä. Miltä maistuisi chorella, mikrolevä, joka sisältää runsaasti lehtivihreää? Tai MCT-öljy, raakasiemenlevite vai haluaisitko tänään herkutella chia-siemenillä? Ota ainakin pakurikääpäuutejauhetta!

Enää ei muuteta maailmaa, nyt hallitaan omaa elimistöä.  Syömisensä ja sauvakävelynsä voi kirjata erilaisiin tietokoneohjelmiin ja tulostaa iloisiksi graafisiksi esityksiksi.

Tästä riittäisi vaikka kuinka paljon kirjoitettavaa. On kuitenkin pakko lopettaa, jotta ehtii Telakalle ja Pakkahuoneelle.

Lentopelko on viisauden alku

Oli rentouttavaa viettää aikaa seurassa, jossa moni pelkää lentämistä. Koneen nousu tuntui olevan kaikille se hankalin vaihe koko luonnottomassa touhussa. Olen aina varma, ettei kone saavuta lentokorkeutta vaan jää keikkumaan puiden latvojen tasolle, josta tietysti päätyy maahan kuusten latvojen raapiessa lentoaluksen vatsaa.

Pohdimme istumapaikan sijainnin merkitystä laskeutumisen mennessä vituralleen: edessä istuessa lätsähtää ensimmäisenä asfalttiin, takana sitä joutuu käymään läpi syntejään vielä silmänräpäyksen ajan. Jos kone sattuu sakkaamaan meren päällä, saattaa mereen sukeltavan koneen matkustamossa happi käydä ikävästi vähiin. Jos taas joutuu veden varaan niin hait voivat popsia lentomatkustajat alkupaloiksi.

Olen pari kertaa matkustanut  kestohyväonnisen ystävän seurassa. Olen järkeillyt, että kone saattaa pysyä hänen ansioistaan taivaalla, sillä on aika vaikea järjestää niin, että minulle käytäväpaikalla käy kehnommin kuin hänelle ikkunapaikalla. Toisaalta jos onnekkuuden määrä on vakio aiempi flaksi saattaa ennustaa äkkinäistä täyskatastrofia.

Finnair on onnistunut pitämään koneensa epäilyttävän hyvin taivaalla. Eikös ole ajan kysymys milloin onni kääntyy? Valitsen kuitenkin mielummin kotimaisen yhtiön kuin vaikkapa Buddha Airin tai Jubba Airwaysin.

Meille ei hyödytä puhua tilastoista. Tilastot eivät auta kun kone rymisee alas. Se on fakta.

Hevoset

Kahvihuoneessa puhutaan hevosista, ruunaamisesta, edellämainitun toimenpiteen ikävistä komplikaatioista ja astuttamisesta. Ruunaamisen komplikaatioita ei vakuutus kuulemma korvaa. Erään hoitajan hevoselle sellaisia kehkeytyi ja kalliiksi tuli. Hoitajan hevosen kaulassa on vika, jonka vuoksi jälkeläisiä ei voi hankkia joten ruunauksen tielle jouduttiin. Ruuna ei ole ainoastaa hedelmätön uroshevonen vaan myös loivaluonteinen. Näin on ainakin minulle kerrottu.

Ori ei mene vessaan lukemaan pornolehtiä, jotta saataisiin kerättyä siemennestettä, jonka avulla tammat sitten aikanaan synnyttävät pikkuvarsoja, jos kaikki menee kohdalleen. En ole täysin tietoinen kaikista astuttamiseen liittyvistä epäilyttävistä yksityiskohdista.

Kerran mummolan säädyllinen työhevonen pillastui ja säntäili pitkin pihamaata. Vaari sai eläimen nopeasti taltutettua. En tiedä oliko työhevonen ori, tamma vai ruuna. Hevonen veti aina jotain perässään: rekeä, haravakonetta tai auraa. Työpäivän jälkeen se lepäili, eikä sillä ratsastettu. En muista hevosen nimeä. Pientilalla oli juuri niin vähän eläimiä, että kaikki ristittiin. Nimiä tosin kierrätettiin.

Kurssikaverini haudataan lauantaina. Mies menehtyi Eino Leinon, runon ja Wimbledonin loppuottelun päivänä. Voi kai olla huonompiakin päiviä kuolla ja parempia. Olen tänään muistellut miestä ja muistan vain hymyn.

Kalameren hiekat

Tampereelta ajaa Rahjan kylään reilut viisi tuntia. Rahjassa virtaa joki, jonka vesi ulottuu asianosaisen napaan saakka. Kyllä siinä joessa uida voi. Kiviä on syytä varoa. Savolaiseen mutapohjaan tottunut jalkapohja tapaakin joen pohjassa pehmeän hiekan. Paarmat ja hyttyset ovat Rahjassakin äkäisiä.

Rahjasta voi polkea pyörällä Kalajoelle. Sielläkin vesi ulottuu vain napaan, vaikka kuinka kahlaa. Meren pohjaa peittää hieno hiekka ja rannalla on autiota. Aurinko paistaa. Rakennettu ympäristö muistuttaa laskettelukeskusta. Paluumatkalla Rahjaan pyörän kumi paukahtaa ja matkanteko loppuu siihen.

Minä olen aina luullut, että Kalajoen hiekat sijaitsevat joen rantamilla. Kalajoen hiekat ovatkin Kalameren hiekat.

Rahjasta on vain sata kilometria Kaustiselle, jossa soitetaan kansanmusiikkia. Timo Rautiainen opiskeli alaa vuoden verran ja lauloi nyt innokkaalle yleisölle. Pidin miehen savolaisen leppoisista jutuista, mutta minusta hän ei ole vielä kovin kaksinen kansanmuusikko. Suurin osa lauluista kuuluikin ihan muuhun genreen. Mies kertoi Sakari Kuosmasen laihdutuskuurin lopetuksesta (perhepitsa ja kuusi isoa tuoppia) ja monista muista rock-piirien sattumuksista.

Kansanmusiikkiyhtye Haka oli mainio tuttavavuus. Yhtye valittiin vuoden 2008  kansanmusiikkiyhtyeeksi. Yhtyeen energinen ja humoristinen meno miellytti. Laulaja epäili nähneensä konserttipaikan eteisessä Kirkan. No ei se tietty Kirka ollut, mutta olisihan se hauskaa jos laulajan haamu kiertäisi festareita.

Neljän nuoren kanteleensoittajan yhtyeen (Kardemimmit) sulavan soiton ja laulun jälkeen kaipasin äijäenergiaa ja sitä sain kun Pirulainen esiintyi. Oli pakko nousta hyppimään. Pirulainen on viimeinen lenkki kansanmusiikin ja Rockin välillä.

Matkalla takaisin Tampereelle pysähdyimme huoltoasemalla ja kuuntelin kahden keski-ikäisen miehen keskustelua. Toinen avautui avioliittonsa kipupisteistä.

"Akka ei ennää nuku vieressä."
"Jaa"
"Makkaa eri kerroksessa"
"Katotko illalla matsin"
"En kato, meen viiteen töihin"
"Se matsihan alkaa jo kymmeneltä."
"Pitäs hankkia uus akka."

Tällaista tapahtuu kun lähtee kotoaan. Maailma avartuu. Tampere ei ollut muuttunut vaikka minä olen. Ja toisaalta minäkin taidan olla sama. 

Kalajoen hiekat

Päässäni soi sitkeä korvamato Kalajoen hiekat, sillä olen  neljän kilometrin päässä sieltä . Palaan sunnuntaina. Vahtikissa Kerttu ja pelottava pianisti valvovat residenssiäni.

Matelija

Lounaalla joku aloitti puheen käärmeistä. Kyy oli purrut jotakuta. Seuraavaksi kukin muisteli uransa aikana näkemiään kyyn runtelemia pökkelöksi paisuneita koipia.

J osallistui keskusteluun Hesarin tämänpäiväisellä artikkelilla Örön saaresta. Linnakesaari avautuu yleisölle oltuaan armeijan yksityiskäytössä. Saari vilisi aikoinaan kyykäärmeitä. Eipä vilise enää.  1980-luvulla Varusmiehet ansaitsivat kymmenellä kyyn päällä vapaapäivän.

H kertoi jutun sellisti Arto Noraksesta, joka oli Etelä-Amerikassa sahannut pikkuisella puukolla turistin ympärille kietoutuneen kuristajakäärmeen pään irti. Käärme jatkoi kuristamista vielä päättömänä ja se oli pakko irroitella turistiparasta monen miehen voimin. Juttu on kuultu erittäin luotettavalta taholta, kuten nämä tarinat yleensä ovat. H tuntee jonkun, joka on tuntenut sellisti Noraksen.

Juttu mateli kesämökin pihan käärmeestä Arto Norakseen. Oli pakko palata työn ääreen. Oma osuuteni tarinaan oli diabeteshoitaja, joka kyykistyi pissalle marjareissulla. Kyy puri naista pakaraan. Persaus oli pitkään istumakelvoton.

Kyykäärme on rauhoitettu eläin. Melkein kaikki olivat valmiita rikkomaan lakia jos sellainen otus omalle tontille pesiytyisi.

Ironinen vesijuoksu

Heinäkuussa tehdään töitä pienellä porukalla ja toivotaan ettei kukaan sairastu. Kahvihuoneeseen joutuu kinuamaan seuraa, ettei tarvitse nauttia Costa Ricaa ypöyksin. Ruokalassa on hiljaista. Terveyskeskuksista tulee soittoja "Täällä kandi XX. Mitä teen kun...?". Potilaat soittavat ja kyselevät kaikenlaista kummallista. Hoitajat ne vasta kysyvätkin, välillä kokee itsensä jonkinlaiseksi oraakkeliksi ilman oraakkelin valmiuksia. Kollega odottaa milloin Aamulehdestä soitetaan ja kysytään se jokakesäinen kysymys "Paljonko vettä pitää päivässä juoda?". Ennen juotiin kun tuli jano, nyt ajat ovat toiset ja tarvitaan eksaktimpia ohjeita. 

Käväisin uimahallissa. Olin sellaisen urheilusuorituksen itselleni määrännyt ja kalenteriin merkinnyt. Tunnelma oli jotenkin harras ja seesteinen. Uimahallissa kuuluu käydä talvella. Helteellä halliuninti on kuin lähtisi heinäkuussa hiihtämään: laduilla on tilaa. Uimahallissa on sellainen hassu hiustenkuivaaja, mötikkä, jonka alle asetutaan, jolloin kuutiosta alkaa tuulla kuin Saharasta. Hiukset saa laitettua vimpaimen alla tyylikkään rennoksi kampaukseksi.

Vesijuoksin ironisesti. Katson Satuhäät ohjelmaa ironisesti. Suhtaudun kohta kaikkeen ironisesti tai sitten teen asioita, joita on vaikea ottaa tosissaan.

Kaksi näkökulmaa

Heidi

Kissa on yöeläin. Asia ei  muuksi muutu vaikka kissaeläin  tuodaan alkuperäiseltä elinpaikaltaan Tampereelle.  Nukun tavallisesti makuuhuoneen suljetun oven takana. Puoli viiden maissa Kerttu alkaa raapia ovea: viisi tarmokasta raapaisua, pieni tauko ja äänekäs naukaisu. Sama toistuu niin kauan, että hermoni pettävät ja avaan oven, jolloin Kerttu hyppää tyynylleni ja alkaa nuolla hiuksiani. Samalla se kehrää äänekkäästi. Lopulta se asetuu niin, että sen tuuhea häntä kulkee kasvojeni poikki. Kun lopulta nousen ylös tuo luontokappale siirtyy nojatuoliin jatkamaan uniaan.

Kokeilin viime yönä toista strategiaa ja jätin oven auki. Vaikka minulla on kolme huonetta, kaksi sänkyä, sohva ja kolme nojatuolia, se katsoi tyynyni parhaaksi nukkumispaikaksi. Tuntui kuin olisi nukkunut moottoroidun karvahatun vieressä. Kun nousin ylös, se ryökäle siirtyi nojatuoliin koisimaan.

Kerttu

Emäntä laittaa yleensä nukkumaan meneessään makuuhuoneen oven kiinni. Aamuyöstä minulle tulee hätä. Hengittääkö se? Niin moni on kotiinsa menehtynyt. Ei auta kuin raapia ovea, sillä en ylety ovenkahvaan. Olen jo valmis pirauttamaan hätänumeroon, kun se viimein tulee avaamaan oven. Siirryn mahdollisimman lähelle emäntää, jolloin minun on helpompi tarkkailla hengitystä. Kun emäntä nousee, siirryn huomaavaisesti nojatuoliin, että hän saa pedattua sängyn. Hän tekee sen aika huolimattomasti: päiväpeitto jää aina ryppyyn.

Viime yönä emäntä ei sulkenutkaan ovea. Päätin ilahduttaa häntä asettumalla nukkumaan mahdollisimman lähelle. Välillä hyppäsin hänen päänsä yli ja muutin makuupaikkaani. Makuualusta lämpenee liikaa jos ei sitä välillä vaihda. Emäntä vaikutti kovin tyytyväiseltä eikä oikein malttanut nukkuakaan.

Pidätkö minusta?

Makasin töiden jälkeen Rauhaniemen rannassa. Kuvittelin olevani lomalla ja teeskentelin työpäivän olevan vain joku lyhyt lomapäivään liittyvä velvollisuus. Läyhä tuuli kantoi nenääni jäätelön, kahvin ja aurinkovoiteen tuoksua. Muurahaiset kulkivat ylitseni (ikävä kyllä). Olisivat olleet järkevämpiä, jos olisivat kiertäneet. Murhasin muutamia. En jaksanut siirtää pyyhettäni muurahaisvapaalle vyöhykkeelle.

Luin David Foster Wallacen novellikokoelmaa Vastenmielisten tyyppien lyhyitä haastatteluja.  Toivoin, että joku huomaisi miten hienoa kirjaa luin. Kukaan ei tuntunut olevan kiinnostunut kirjavalinnastani.

Teoksen novellit eivät ole perinteisiä juonellisia novelleja ja monissa niistä on pitkiä selitteleviä pienellä fontilla painettuja viitteitä. Kirja on hyvin rehellinen ja jotenkin paljas ja siksikin kiinnostava. Näinkin voi siis kirjoittaa. Wallace muuten tappoi itsensä 2008. Novelleja lukiessa on vaikea unohtaa kirjailijan masennusta ja itsetuhoisuutta.

Teoksessa väitettiin, että kysymys "Pidätkö minusta?" on nykyään ihmissuhteiden ainoa tabu ja 99 % ihmisten välisestä manipulaatiosta johtuu siitä, että tuosta pitämisestä utelemista pidetään rivona. On totta, että aikuiset eivät moista kysymystä toisilleen lausu. Kysyjää pidettäisiin säälittävänä. Tavallaanhan se on kuitenkin keskeisin kysymys, sillä tottahan me kaikki haluamme, että meistä pidetään. Se, joka muuta väittää, valehtelee. Taidan ajautua tämän kirjan kanssa hallitsemattomiin syövereihin.

Olen päätynyt uuteen strategiaan, jossa merkataan kalenteriin seuraavan viikon urheilusuoritukset (tämä ei ole omaa keksintöäni). Huomisen päivän kohdalla on merkintä SH'BAM.

R-A-K-A-S

Kuulosti komealta kun muutama sata rakkauteen pettynyttä naista lauloi Keskustorin teltassa yhdessä Virve Rostin kanssa "Oon voimissain!".

Jean S väänsi "Tammerkosken sillalla"- tapahtumassa kaikki cover- klassikot "Ei elämästä selviä hengissä" lähtien aina kappaleeseen "R-A-K-A-S" ja kyllä me hoilattiin ja tanssittiin ja heiluteltiin käsiä kun miehet hihkuivat "Sommartiden!". Tällaiset tilaisuudet ovat kollektiivinen paluu lapsuuteen ja nuoruuteen. Jostain syystä kappaleiden sanat ovat painuneet mieleen toisin kuin Crebsin kierto, joka piti päntätä opiskeluaikana.

Paula Koivuniemi on karismaattinen artisti ja taustalla soittaa taitava bändi, kappleet ovat vaan kamalia: Romatiikkaa, Tummat silmät ruskea tukka... Lopussa saimme sitä mitä tilasimme kun veisasimme yhteen ääneen "Aikuisen naisen". Edessäni Paulaa kuuntelivat seitsemänkymppiset siskokset: toisen hiuksiin oli takertunut kissankarvoja ja toisella niitä roikkui mustan paidan selkämyksessä.

Meitä aikuisia lapsettaa, pompimme hassusti huonojen kappaleiden tahdissa ja laulamme äänemme käheiksi. Olemme ansainneet sen, sillä on vihdoin lämmintä, elämä on hetken kevyttä ja laulun voima nostaa jalkamme irti Keskustorin kivetyksestä.

Meillä on enemmän rahaa ja aikaa kuin aiemmin ja saamme olla ikuisesti lapsia. Hesarista luin aikuisista, jotka ovat käyttäneet viikkoja ommellakseen itselleen "My Little Pony"-  vaatteet. Nyt he kokoontuvat Finlandia- taloon tapaamaan toisiaan. Jaamme kuvia itsestämme netissä ja minä kirjoitan tätä blogiakin ihan huvikseni. Tästä ei ole kenellekään mitään hyötyä. Isovanhempani käyttivät kaiken valveillaoloaikansa elannon repimiseen savolaisilta kivisiltä pelloilta.

En moralisoi nykyaikaa vaan olen iloinen, että saamme hetken nauttia elämästä. Asiat ovat todellakin paremmin kuin ennen.

Page turner

Lainasin kirjastosta kokeeksi Miki-kirjan. Sen silkkipaperia muistuttavat sivut toivat mieleen virsikirjan, taskuun sopivan raamatun tai muun uskonnollisen kirjallisuuden. Sivut tuntuivat mukavilta sormissa ja kirjan fontti oli riittävän kokoista aikuisnäöstä kärsivälle lukijalle.  Tällaisia kirjoja voisi pakata matkalukemiseksi. Miki-kirjaa kuljettaisi muutenkin helposti mukanaan. Kirjaahan saattaisi lukea vaikkapa bussia tai hammaslääkärin vastaanottoa odottaessa. Tarve lukea romaania saattaa iskeä yllättäen.

En ole pariin vuoteen lukenut dekkaria, mutta nyt siis luin. Kirjaohjelmassa kehuttiin Leif GW Petterssonia. Miehen 2010 julkaistu kirja Matkan pää on saanut arvosteluissa lähes poikkeuksetta suitsutusta ja se on palkittu mm. Lasiavain- palkinnolla ja valittu 2010 Ruotsin parhaaksi dekkariksi.

Kirjan päähenkilö on epäterveellisesti elävä eläköitynyt keskusrikospoliisin poliisipäällikkö Lars Martin Johansson, joka sairastuu heti kirjan alussa aivoinfarktiin. Sairaus ja kuntoutus on kuvattu noin lääketieteellisesti aika uskottavasti. Johansson on tosimies, joka ei luovu turmioon johtavista elintavoistaan ja häpeää infarktiin liittyvää itkuisuutta.  Päällikkö alkaa selvitellä 9-vuotiaan tytön raiskausta ja murhaa, jotka ovat rikoksina jo vanhentuneet. Vasta myöhemmin tulee voimaan laki, jonka mukaan murha ei vanhene koskaan. Voin kertoa heti, että se sosiopaatti roisto löytyy.

Kirja ei ole mikään varsinainen page turner (luin termin vasta tänään, mikä olisi sen suomalainen vastine?). Dekkari ei ole erityisen jännittävä vaan välillä jopa tuskastuttavan selittelevä. Dialogi on välillä epäuskottavan tuntuista. Kirjan loppu on kenties dekkarille hieman epätyypillinen, tai mistä minä tiedän, kun olen viime aikoina lukenut niin vähän dekkareita. Odotukseni olivat kirjan suhteen tolkuttomat, ja siitä johtunee tämä pettymys.

Uusia alkuja

Elokuvateatteri Niagaran salissa istui tänään minun lisäkseni nuori nainen.  Minä katsoin elokuvan jostain riviltä viisi, hän asettui jonnekin taakseni. Elokuva oli John Carneyn Uusia alkuja. Sama ohjaaja ohjasi aikoinaan sympaattisen musiikkielokuvan Once, joka oli kuvattu Dublinissa.

Uusia alkuja katsoessa rakastuu New Yorkiin. Lauluja väsäävän Gretan (Keira Knightley) poikaystävä alkaa menestyä laulajana siinä määrin, että Greta jää taakse ja poikaystävä jatkaa eteenpäin. Gretan löytää amatööriklubilta tuottaja Dan (ihana Mark Ruffalo), jonka elämä on menossa päin persiitä. Dan päättää tuottaa Gretan levyn. Musiikki taltioidaan eri puolilla New Yorkia vapaaehtoisvoimin. Elokuvassa ei juuri muuta tapahdu. Tunnelma on lämmin, muttei imelä. Parasta elokuvassa oli Gretan ja Danin vaellus ympäri kaupunkia mielimusiikkia kuunnellen. Soittolistat, joita ihmiset tekevät, ovat hyvin henkilökohtaisia ja kertovat paljon laatijastaan. Elokuva saa aikaan vastustamattoman halun tallustella New Yorkin katuja.

Kun en satu olemaan NewYorkissa, jouduin tyytymään Tampereeseen, joka ei näyttänyt elokuvasilmillä hassummalta. Elokuvan tunnelma tarttuu aina hetkeksi ja elokuvateatterista astuu eri ihmisenä kuin sinne on mennyt. Vaikutuksen intensiteetti ja kesto riippuu elokuvasta. Uudet alut eivät räjäyttäneet tietosuutta tai vääntäneet horisonttia vinoon, mutta tuntui samalta kuin lasi kuivaa valkoviiniä Roomassa tai keskiolut saunan terassilla ja haihtui yhtä nopeasti.

Vain elämää

Olen tällä viikolla viettänyt kaksi iltaa ensiapualueella. Alan melkein pitää siitä työstä. Valitsen potilaat tyylillä "Tään määkin osaisin", eikä kukaan uskalla puuttua röyhkeään toimintaani. Erikoistuvat lääkärit ja nuoret erikoislääkärit ovat viisaita ja nykyään voin reilusti kysyä, jos en jotain tiedä, sillä olen vieraantunut akuuttilääketieteestä. Ei tarvitse sanella yhtään B- tai C-lausuntoa. Kuuden maissa sanon "Heippa!", poljen jäätelökioskille ja syön kermakirsikkatötterön, jonka kuvittelen ansainneeni.

Hieman huolestuttaa kesän valuminen ohi. Pitäisi mennä johonkin kesätapahtumaan virkistymään. Keskustorille on pystytetty teltta, jossa esiintyy takuuvarmoja "Vain elämää"- artisteja tai ohjelmaan pian pääseviä muusikoita. Olen katsonut sarjaa vain pienen pätkän, enkä vakuuttunut. Laulajat istuivat pöydän ääressä, yksi muusikko esitti toisen muusikon kappaleen paremmin kuin alkuperäisversion konsanaan ja alkuperäislaulaja itki. Kaikesta huolimatta on sellainen olo, että sinne telttaan olisi päästävä, sillä muuten menettää jotain, jota ei sitten enää takaisin saa.

Olen viikon kuluttua lähdössä Kaustisille. En edes tiedä onko tarkoitus osallistua festivaaleihin ja missä määrin, sillä tämä on ensimmäinen kerta kun lähden liikkeelle tuossa kaveriporukassa. Olen käynyt kerran kyseisilllä festivaaleilla. Syötin Kaustisella pienelle tyttärellemme banaanin, jonka tämä oksensi potkuhousuilleen. Tahrat eivät lähteneet pesussa.

Arvot

Jouduin vastaamaan kahteenkin otteeseen kysymykseen "Mitkä ovat arvosi?". Koska en ehdi tänään muuta kirjoittamaan (laadin kaiken lisäksi lausunnon liittyen erikoislääkärikoulutuksen uudistukseen, josta en edes ymmärtänyt mitään) niin liitän arvot tähän perään.

-->

Arvot

Koti, uskonto ja isänmaa lienevät ne perinteiset suomalaiset arvot. Piti oikein miettiä mitä arvot tarkoittavat: ne perustuvat tiedon lisäksi tunteeseen.  Perinteiset suomalaiset arvot tuntuvat maalaisilta ja kepulaisilta.

Löysin netistä suomalaisten tulevaisuuden top ten arvoluettelon, johon on ainakin osittain helpompi samaistua, onhan listan ykkönen sukupuolten välinen tasa-arvo. Laajentaisin tasa-arvoisuuden vaatimuksen kaikkiin ihmisiin. Minusta kaikilla on oikeus perusturvaan, hyvään koulutukseen ja  hyvätasoiseen terveydenhuoltoon. Sellaisiin asioihin uskottiin vielä silloin kun opiskelin.

Pidän suvaitsevaisuutta fiksun ihmisen ominaisuutena ja kammoan kaikenlaista fundamentalistista uskovaisuutta. En kuulu kirkkoon, mutta en ole lopullisesti ratkaissut suhdettani uskontoon. Maailmankatsomukseni on tieteellinen ja homeopatiavastainen.

Pakko myöntää, että arvostan pärjäämistä, ahkeruutta, älyä ja taiteellista lahjakkuutta. Työ jäi aiemmasta arvoluettelosta pois. Voisiko syynä olla se, että työtä on aina riittänyt? Jos olisin ollut työttömänä niin näkisin asian varmasti toisin. En ole koskaan laskenut kovin tarkkaan työhön käyttämääni aikaa. Olen halunnut kehittyä työssäni.

Rehellisyys on taottu päähäni pyhäkoulussa ja kansakoulussa. Jos huijaa niin Jumala heittää taivaasta tulisen kiven. Valehtelijan nenä alkaa kasvaa pituutta kuin Pinokkiolla.

Lapset ja koti ovat tärkeitä, vaikkei sitä aina ehkä elämästäni huomaa. Tähän voisin liittää myös ystävät. Kodin pitää olla kodikas: esteettisyys ennen käytännöllisyyttä.

Taide kaikissa muodoissaan on merkitsee paljon. Haluan lukea, katsoa elokuvia, käydä taidenäyttelyissä ja kirjoittaa. Kaiken taiteen ei tarvitse olla helppoa. Kirjoittamisharrastuksessanikin olen melko kilpailuhenkinen ja vertailen itseäni toisiin kirjoittajiin ja huomaan kyllä puutteeni. Olen pian ainoa kirjoitusryhmäläinen, joka ei ole menestynyt Pirkanmaan kirjoituskilpailussa. Kirjoittaminen ei ole rentouttava harrastus. 

Olen viime vuosina ollut jossain määrin niuho ja minun olisi löysättävä, ennen kuin on liian myöhäistä. Vapaa-ajalle pitää antaa sille kuuluva arvo, sillä joutoaika ei ole pelkästään sitä varten, että ehtii kirjoittamaan tieteellisen artikkelin.

Minä harrastan (minä, minä, minä)

Oli hyvin lähellä, että olisin saattanut lähteä Viitapiirin (Viita akatemian käyneiden vertaistukiryhmä) tapaamiseen kulttuuriravintola Kiveen. En kuitenkaan mennyt vaan ohitin etsikkoaikani makaamalla sohvan ja torkkupeton välissä. Huomenna  lähden mahdollisesti Zumbaan.

Olen laiskuri ja ennen kaikkea pelkuri. Kammoan laskettelua, sillä siinä saattaa vauhti kiihtyä kovinkin hurjaksi, eikä suksia saa välttämättä pysäytettyä ennen kuin tömähtää rinneravintolan seinään. En ikinä uskaltaisi huristella moottoripyörällä. Olen ollut pari kertaa moisen kulkuneuvon kyydissä, enkä silloin pelännyt, mutta itse en uskaltaisi ohjata. Olen ajanut kerran moottorikelkkaa ja vieläkin puistattaa mitä kaikkea olisi voinut sattua. Eräissä juhlissa kirurgi ajoi kollega kyydissään kelkalla suoraan mäntyyn. Polveen tuli pipi. Lentokoneessa en uskalla matkustaa selvin päin. Pian en uskalla edes ylittää katua ilman rauhoittavia kemikaaleja.

Harrastukseni ovat turvallisia: luen ja kirjoitan. Paksu teos saattaa livetä käsistä ja murskata nenän jos tiiliskivimäistä kirjaa lukee pitkällään sängyssä. Muuten lukeminen on varsin vaaraton tapa viettää vapaa-aikaansa.  Ainakin se on turvallisempaa kuin riippuliito.

Kirjoittaessa menee itsetunto puhumattakaan siitä että tulee häpäistyä itsensä ja yleensä vielä ilmaiseksi. Toki lukeminen ja kirjoittaminen saattaa olla pois liikunnasta, jolloin uhkaavat monenlaiset sairaudet, mutta ei niiltä säästy muutenkaan.