-->
Arvot
Koti, uskonto ja isänmaa
lienevät ne perinteiset suomalaiset arvot. Piti oikein miettiä mitä arvot
tarkoittavat: ne perustuvat tiedon lisäksi tunteeseen. Perinteiset suomalaiset arvot tuntuvat
maalaisilta ja kepulaisilta.
Löysin netistä suomalaisten
tulevaisuuden top ten arvoluettelon, johon on ainakin osittain helpompi
samaistua, onhan listan ykkönen sukupuolten välinen tasa-arvo. Laajentaisin
tasa-arvoisuuden vaatimuksen kaikkiin ihmisiin. Minusta kaikilla on oikeus
perusturvaan, hyvään koulutukseen ja
hyvätasoiseen terveydenhuoltoon. Sellaisiin asioihin uskottiin vielä
silloin kun opiskelin.
Pidän suvaitsevaisuutta
fiksun ihmisen ominaisuutena ja kammoan kaikenlaista fundamentalistista
uskovaisuutta. En kuulu kirkkoon, mutta en ole lopullisesti ratkaissut
suhdettani uskontoon. Maailmankatsomukseni on tieteellinen ja homeopatiavastainen.
Pakko myöntää, että arvostan
pärjäämistä, ahkeruutta, älyä ja taiteellista lahjakkuutta. Työ jäi aiemmasta
arvoluettelosta pois. Voisiko syynä olla se, että työtä on aina riittänyt? Jos
olisin ollut työttömänä niin näkisin asian varmasti toisin. En ole koskaan
laskenut kovin tarkkaan työhön käyttämääni aikaa. Olen halunnut kehittyä
työssäni.
Rehellisyys on taottu
päähäni pyhäkoulussa ja kansakoulussa. Jos huijaa niin Jumala heittää taivaasta
tulisen kiven. Valehtelijan nenä alkaa kasvaa pituutta kuin Pinokkiolla.
Lapset ja koti ovat
tärkeitä, vaikkei sitä aina ehkä elämästäni huomaa. Tähän voisin liittää myös
ystävät. Kodin pitää olla kodikas: esteettisyys ennen käytännöllisyyttä.
Taide kaikissa muodoissaan
on merkitsee paljon. Haluan lukea, katsoa elokuvia, käydä taidenäyttelyissä ja
kirjoittaa. Kaiken taiteen ei tarvitse olla helppoa. Kirjoittamisharrastuksessanikin
olen melko kilpailuhenkinen ja vertailen itseäni toisiin kirjoittajiin ja
huomaan kyllä puutteeni. Olen pian ainoa kirjoitusryhmäläinen, joka ei ole menestynyt Pirkanmaan kirjoituskilpailussa. Kirjoittaminen ei ole rentouttava
harrastus.
Olen viime vuosina ollut
jossain määrin niuho ja minun olisi löysättävä, ennen kuin on liian myöhäistä.
Vapaa-ajalle pitää antaa sille kuuluva arvo, sillä joutoaika ei ole
pelkästään sitä varten, että ehtii kirjoittamaan tieteellisen artikkelin.
2 kommenttia:
Yllät melkein Knausgårdilaiseen rehellisyyteen.
Kävisikö sinulle tehdä "Maisteluni" teos jossa käyt läpi kotikaupungin konditoriat, pubit ja galleriat?
Mielellään n 500 sivua.
Myös "Laisteluni" voisi olla hyvä, siihen tulee kaikki se minkä on jättänyt tekemättä.
Viisisataa sivua ja viisi osaa. Käännösoikeudet 23 maahan. Pari oikeudenkäyntiä maistelupaljastusten vuoksi.
Lähetä kommentti