keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Kertun ohjeet vuorotteluvapaan varalle

Aiot jäädä vuorotteluvapaalle. Kukaan ei vastusta. Se sijainen on lahjakas, syvällinen ja herttainen ihminen.  Kauniit hiukset. Vahvempi hiuslaatu kuin sinulla.

Vuorotteluvapaalla tulot romahtavat:

1. Yleisten vessojen vessapaperit on laitettu hankaliin telineisiin. Pienellä vaivalla niistä saa revittyä mukavan kokoisia paloja, joita voi käyttää myös nenäliinoina, servetteinä ja talouspaperina. Suosittelen kirjaston vessaa. Kirjasto on lähellä. Kengät eivät kulu.

2. Pullojen keräys on sallittua vuorotteluvapaalla. Nouse ajoissa, ennenkuin muut ehtivät apajille. Taittele taskuun muovikassi kaiken varalle.

3. Ruokaan ei kannata tuhlata. Aloitat vuorotteluvapaan puhdistavalla paastolla. Sinulla on sopivasti vararavintoa. Voikukan lehdet ovat hieman kitkeriä, mutta niihin tottuu. Nouki mustikoita ja puolukoita talven varalle.

4. Poliisimuseoon pääsee ilmaiseksi. Hervantaan pyöräillessä kunto nousee.

5. Kissan silitys tekee hyvää mielenterveydelle. Sinulla se ei ole koskaan ollut kovin vakaalla pohjalla.

6. Naamasi ei ole häävi, joten on turha  käyttää pakkelia. Hiukset lakkaavat likaantumasta, kun niitä pesee sitkeästi pelkällä vedellä.

7. Tietyistä asioista ei kannata vapaallakaan tinkiä:

- laadukas kissanhiekka
- laaturaksut (kuivamuona)
- maukas kissanruoka (halvalla ei hyvää saa)

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Parahin Kerttu.
Anoit palvelijallesi hyvät ohjeet.
Aivan liikaa haukut hänen ulkonäköä. Nätti ja pirtsakka ihminen. Jos hän ei toimi niin kuin haluat, on sinun koulutettava palvelijasi paremmin!

ketjukolaaja kirjoitti...

Kouhaiseeko Kertun aloitus naisellisuuden pohjamutia?

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Juu.