Pidätkö minusta?

Makasin töiden jälkeen Rauhaniemen rannassa. Kuvittelin olevani lomalla ja teeskentelin työpäivän olevan vain joku lyhyt lomapäivään liittyvä velvollisuus. Läyhä tuuli kantoi nenääni jäätelön, kahvin ja aurinkovoiteen tuoksua. Muurahaiset kulkivat ylitseni (ikävä kyllä). Olisivat olleet järkevämpiä, jos olisivat kiertäneet. Murhasin muutamia. En jaksanut siirtää pyyhettäni muurahaisvapaalle vyöhykkeelle.

Luin David Foster Wallacen novellikokoelmaa Vastenmielisten tyyppien lyhyitä haastatteluja.  Toivoin, että joku huomaisi miten hienoa kirjaa luin. Kukaan ei tuntunut olevan kiinnostunut kirjavalinnastani.

Teoksen novellit eivät ole perinteisiä juonellisia novelleja ja monissa niistä on pitkiä selitteleviä pienellä fontilla painettuja viitteitä. Kirja on hyvin rehellinen ja jotenkin paljas ja siksikin kiinnostava. Näinkin voi siis kirjoittaa. Wallace muuten tappoi itsensä 2008. Novelleja lukiessa on vaikea unohtaa kirjailijan masennusta ja itsetuhoisuutta.

Teoksessa väitettiin, että kysymys "Pidätkö minusta?" on nykyään ihmissuhteiden ainoa tabu ja 99 % ihmisten välisestä manipulaatiosta johtuu siitä, että tuosta pitämisestä utelemista pidetään rivona. On totta, että aikuiset eivät moista kysymystä toisilleen lausu. Kysyjää pidettäisiin säälittävänä. Tavallaanhan se on kuitenkin keskeisin kysymys, sillä tottahan me kaikki haluamme, että meistä pidetään. Se, joka muuta väittää, valehtelee. Taidan ajautua tämän kirjan kanssa hallitsemattomiin syövereihin.

Olen päätynyt uuteen strategiaan, jossa merkataan kalenteriin seuraavan viikon urheilusuoritukset (tämä ei ole omaa keksintöäni). Huomisen päivän kohdalla on merkintä SH'BAM.