perjantai 24. lokakuuta 2014

Kirjamessut


Sain yllättäen kyydin ja seuraa Helsingin kirjamessuille. Katselimme enemmänkin antikvariaattipuolta. Hauraita kirjoja muovisissa suojuksissa ja Keltaisen kirjaston kirjojen rivejä. Kirjassa Salaperäinen sakariinikauppias roisto yrittää vietellä puhdasotsaisen suomalaisen nuorison sakariinin käyttäjiksi. Kannen kuvassa nuorelle tarjotaan jotain valkoista (vaarallista sakariinia!). Rigor Mortonin kirjan Kuolema pyramidin varjossa  kansi teki rohkeudellaan lähtemättömän vaikutuksen. Kannesssa alaston mies kuristaa yhtä vähäisesti vaatetetun naisen kaulaa. Kuvan perusteella saattaa päätellä, ettei miehellä ole hyvät mielessä.

Ostin Keltaisen kirjaston kokoelman Hemingwayn novelleja, Bruno K. Öijerin runoja  ja kirjan, johon on kerätty Hesarin Ruokatorstain reseptejä.  Seuranani ollut pariskunta tuhlasi enemmän. Pariskunnan naispuoleinen jäsen on innostunut sotahistoriasta.

Käväisimme ruoka- ja viiniosastollakin. Sieltä ei voi viinitilkkaa ostaa ihan noin vain. Ensin on kuunneltava perinpohjainen esitelmä viinistä, jota halajaa maistaa. Italialainen punaviini maistuukin selvästi merkittävämmältä, kun siihen on ensin teoreettisesti paneutunut. Tuikkasin coctailtikun kaikkeen mitä sai maistaa ilmaiseksi.

Ikävä kyllä emme ehtineet kuuntelemaan Viita- opettajamme haastattelua. Oli lähdettävä kotiin valoisan aikaan.  Kuuntelimme hetken Jukka Itkosta ja Outi Heiskasta. Heiskasen tavaramerkki on valkoinen tukka, jonka hän oli tänään peittänyt lyrex-baskerilla Taiteilija lauloi meille. En koskaan tule saavuttamaan moista häpeämätöntä tilaa. Ja häpeämättömällä tarkoitan vain postiivista. Tuskin lakkaan koskaan miettimästä mitä muut minusta ajattelevat.

Ei kommentteja: