Hesarin mukaan lääkäriä syytetään ajo-oikeuden antamisesta 85- vuotiaalle miehelle. Sittemmin mies ajoi liityntäramppia väärään suuntaan törmäten toiseen autoon. Nokkakolarissa kuoli iäkäs mies ja vastaan tulleen auton matkustaja.
Tämä oli odotettavissa. Tarkoitan lääkäriin kohdistuvaa syytettä.
En ole enää vuosiin tehnyt ajokorttitodistuksia. Todistuksen kirjoittaminen oli välillä vaikeaa. Potilaalla voi olla monia sairauksia, mutta silti hän saattaa olla ajokykyinen. Lyhyessä kontaktissa oli mahdotonta ajokykyä arvioida. Maaseudulla, jossa julkisia kulkuneuvoja ei ole, ajokortti on välttämätön. Olen aikoinaan suututtanut monta potilasta kieltäytymällä ajoluvan antamisesta. Olen saanut kuulla, että naapuri on paljon huonokuntoisempi, mutta on silti saanut ajokortin uusittua. Vastaanotolta on lähdetty ovia paukutellen. Todennäköisesti minun, silloisen nuoren ja virkaintoisen lääkärin maine levisi, joten potilaat hakeutuivat jollekin toiselle, kun ajokorttitodistusta tarvitsivat. Moni iäkäs ihminen vakuutti ajavansa vain kesäkelillä ja silloinkin tuttua mökkitietä.
Minullakin olisi velvollisuus ilmoittaa poliisille potilaan
ajoterveyden huononemisesta. Ainuttakaan sellaista ilmoitusta en ole
tehnyt. Kiireisellä vastaanotolla ei tule kysyttyä potilaalta, ajaako
hän autoa.
Jos autoilija ei saa ajamisen sallivaa ajokorttitodistusta yhdeltä lääkäriltä, hän menee toiselle. Tarvitaan asiaan perehtyneitä lääkäreitä ja toisaalta ihan muita asiantuntijoita ajokyvyn selvittämiseksi.
Monelle miehelle ajokortti ja autotallissa seisova Volvo on viimeinen miehisyyden merkki.
Minulla on ajokortti. En ole ajanut yli kymmenen vuoteen, sillä en nykyään tarvitse autoa. Voidaanko olettaa, että pystyn ajamaan, kun tuo läpyskä sattuu olemaan kukkarossani ja sillä aina tarvittaessa todistan henkilölisyyteni?
27 kommenttia:
Mä kuljin toista vuotta takseilla. Se oli yhtä helvettiä.
Onneks eivät vieneet ajokorttia. Löysin auton jolla voin ajella ihan itte ja elämä taasen loistaa.
Arvioiminen lyhyessä ajassa on likipitäen mahdotonta. Meidän talossa vanhat papat tulevat mun luo lapun kanssa että on 'naapurin' todistus ajokunnosta. Kyllä siinä on kahelta papalta alkannu alahuulu väpättään, kun oon sanonnu et kuule, en voi sulle enää todistusta antaa.
Se on just niinku sanoit, miehisyyden viimonen linnake. ;D
Isäni saa todistuksen ajokunnostaan vävyiltä, joiden on lienee vaikea kieltäytyä sen kirjoittamisesta. Isäni ajaa kuin nuori mies, vaarallisen kovaa. Äitini on selvästi varovaisempi.
Muistan kuinka trauma aiheutti kyvyttömyyden ajaa tai olla ajokunnossa...absurdia oli myös, että lääkäri aiheutti pikkumaisuudellaan tai egollaan trauman toiston nuorelle autoilijalle. Kaikki meni kuitenkin hyvin, sillä tämä nuori nainen vastuullisena ajajana pysyi poissa teiltä.
Ps. sattuuhan sitä ja potilaat vielä maksavat näille...
Minäkin vastuullisena ajajana pysyn poissa ratista, sillä ajaminen on viime vuosina jäänyt. Suurin osa ihmisistä on vastuullisia. Sitten on niitä, jotka eivät enää itse ymmärrä pysyä poissa kuskin paikalta. Toisaalta niitä, jotka ajavat vaikka korttia ei olisikaan. Lääkärit joutuvat usein olemaan pikkumaisia. Nuoreltakin ihmiseltä joudutaan joskus epäämään ajolupa, eikä sitä tehdä kiusallaan.
Heidi, minä kirjoitin lääkärin virheestä! Mikä siinä on niin vaikeaa lääkäreille myöntää virheitään?
Ei ole jumalaa - varsinkaan lääkäreissä!
En ihan ymmärtänyt mikä se virhe oli. Se ettei korttia myönnetty?
Lääkärit tekevät virheitä. Minä ainakin.
Lääkäri otti potilaalta rahan, mutta ei viitsinyt tehdä työtään. Rahan kertoi törsäävänsä heti hulppeaan elämäänsä. Nuori nainen oli uurastanut tuon rahan eteen kovasti, koska oli köyhä ja siksi kovin tuosta öykkäriasenteesta meni tolaltaan. Oli lapsena ollut kovaluontoisten ihmisten armoilla ja nähnyt nälkääkin...
Mutta lääkäri oli rikas ja nautti asemastaan...sama se mistä rahaa sai kunhan sai, koska oli kova hummaamaan.
(jotenkin näin se meni)
Kuulostaa epäeettiseltä.
No kunhan edes yksi lääkäri oikeasti olisi eettinen...mutta se ego ja se vimma siellä glamourin keskellä kadottaa sitä ihmisyyttä. Köyhät ihmiset nähdään passiivisina tumpeloina ei samanarvoisena lainkaan.
(olen pahoillani sanoistani)
Se nuori nainen kyllä tuosta kokemuksesta myös paljon oppi mm. ajamaan autoa itse/hoitamaan asiansa itse...sillä tavoin itsenäistyi. Ja myös ymmärsi, että on olemassa luokkaeroja - rikkaat ja köyhät/riistoyhteiskunta.
(pahoittelen taas)
Jaa, miksei voi olla miehisyydestäkin kyse, mutta ajoluvan menettäminen merkitsee pariskunnalle, jossa vain mies ajaa, suurta elämänmuutosta. Varsinkin maaseudulla. Kyllä siinä itkee isä sekä äiti.
Pitäisköhän minunkin uudistaa tuota omaa kuvaani...
Ja-a en tuommoisesta olisi huolissani, koska tärkeintä on luonne ja ajatukset...hellyys, rakkaus, läheisyys ynm. Ja linja-autolla matkaaminen on ihan mukavaa, varsinkin kahden.
Mutta oma itse on syytä laittaa ruotuun ja kunnolla/tuolloin autolla ajaminenkin luonnistuu.
-
No...toinen asia on sitten se, että jos tekee heinätöitä Ukonsuolla...mutta sotketaan vaan kaikki mahdolliset symbolit tähän...joku nauttii semmoisesta ja toista se satuttaa paljon!
Kyllä mua Heidi hävettää tuon anonyymin hölmöily. Jos ei kehtaa omalla nimellään haukkua, niin pitäkööt suuläpensä kiinni.
Tottakai kaikki tekee elontiellään virheitä, se on täysin luonnollista. Niistäkin on vaan päästävä yli ja jatkettava elämää.
Anonyymi tuskin tietää missä ja millä alalla teet työtäsi. Kovasti kunnioitan Heidin ratkaisua pysyä 'kunnan töissä'.
Kerrotaan vielä, että vaihdoin kuvaani. Kuvan nimi on Pullu.
Tiedän työn ja tarkoitukseni ei ole olla ilkeä, eikä mitätöidä Heidiä. Häpeän teidän muiden puolesta.
-
Nyt näyttää olevan jonkinlainen lintumuoti meneillään!
Tämä on niin pientä. Välillä hämmentää, kun kommenteilla ei ole mitään tekemistä blogitekstin kanssa. Heittelen aina välillä joitakin kommentteja roskapostiin.
Kommenttini voi poistaa...eivät ole pitämisen arvoisia. Kiitos.
-
Anonyymi, kommenteistasi paistaa se, että lääkityksesi ei ole ihan kohdallaan.
Heidi, minäkään en ole ajanut vuosiin enkä tosiaan tuntisi itseäni kelvolliseksi menemään auton rattiin ilman pientä ajoharjoittelua jossakin syrjäisessä paikassa.
Kommentoin tällä kertaa anonyyminä, jotta en saa aiempaa anonyymiä riesakseni.
Lintumuodissa on se hyvä puoli, että jokainen näkee onko kyseessä lintu vai kala?
Kyllä minuakin hävettää, mutta vain omasta puolestani. Eikä musertavan paljon.
Lopettakaamme häpeily. Inhottavat kommetit koskevat, vaikka sitä ei edes haluaisi myöntää. Poistin niitä yöllä herättyäni. Laitoin kommenttien valvonnan päälle. Toivon silti kommentointia ja kriittinenkin saa olla.
Hyvä Heidi. :)
Ei minulla tosiaan ole lääkitystä ja myönnän häpeäväni näitä aiheettomia törmäilyjäni. Onneksi niistä näkyy vain oma kahjouteni. Anteeksi kovasti ja kiitos viisaista sanoistanne.
-
Surullista, että ihminen pilaa katkeruudellaan kykynsä nauttia elämästään. Ja siinä sivussa yrittää pilata meiltä muilta nautinnon Saunaihon hykerryttävien juttujen lukemisesta.
Eipä anneta sen onnistua. Viva Saunaiho ja Heidi,
Åboriginal
Täälläpäs oli pitkä keskustelu.
Autolla ajamisessa on se mielenkiintoinen puoli, että kenen tahansa kyytiin uskalletaan yleensä mennä eikä ole sopivaa kysyä kuskin ajotaidoista tai kokemuksesta. Heikoille jäille taas ei välttämättä mennä tai benjihyppyä hyppäämään tai saatetaan varoa vaikka pöpöjä tms. Autohan vasta onnettomuusaltis tai hengenvaarallinen väline on, varsinkin jos vieras kuski.
Lääkäreitä en kadehdi, koska vaikeaa tuo arvioiminen on tai sekin, saako aseluvan. Eikös siinäkin pidä olla lääkärin myönteinen lausunto vai olenko väärässä... Tai onko sairauslomaa hakemassa näyttelijä, aina uutisoidaan siitä, kuinka helppoa se on, saada sitä saikkua.
Kerran lasten erikoislääkäri sanoi, että "en ole koskaan kuullutkaan tällaisesta", kun vein lapseni varvaskävelyn vuoksi vastaanotolle. Menin ihan hämilleni ja en osannut edes omia tietojani asiasta kertoa. Myöhemmin harmittelin, miten meninkin niin hämilleni. Hän ei vaan tiennyt ilmiöstä ja olisi ehkä kuunnellut maallikkoa, no en tiedä, olisiko osannut tehdä lähetettä, kun asia oli täysin vieras. Sen lähetteenkin eteenpäin sain myöhemmin toiselta lääkäriltä ja päästiin hoitamaan asiaa lastenneurologin kanssa.
Googlettajat ovat varmasti mielettömän ärsyttäviä yleensä:)
Yleisesti ottaen on pakko lähteä siitä, että ihminen puhuu totta. Vaikka joskus epäilyttääkin niin ei kenellekään voi sanoa suoraa "Sinä valehtelet!". Ilmeisesti aselupaa varten voidaan tarvittaessa vaatia lääkärintodistus. Sellaista en ole koskaan laatinut.
No sepä se, on paljon kiinni lääkäristä mitenkä hän toiseen ihmiseen suhtautuu. Vakavat sairaudet/oireet ajatellaan neuroottisen ihmisen höpötykseksi ja tavallinen pöhköys ties miksi maniaksi. Tunnen lääkäreitä työni kautta ja heihin mahtuu kaiken sorttisia yksilöitä. Pahoittelen aiempaa käytöstäni - nauttikaa elämästä sekä Heidin ja saunaihon blogista.
:)
Lähetä kommentti