Jäljellä on 21 vuorotteluvapaapäivää (jos lasken tämän päivän mukaan ja laskenhan minä). Heräsin aikaisin, venyttelin, lueskelin, join hitaan kahvin, kuuntelin radiota, voimistelin, kävin suihkussa, tuuletin (uusi rakas harrastukseni) ja annoin Kertulle ruokaa. Miten ihmeessä selviän nopeasta lähdöstä, miten ehdin nauttia tuulettamisesta?
Olen käynyt työväenopiston jumpassa maanantaisin. Se loppui jo viime viikolla. Työväenopiston lukukausi lyhenee vuosi vuodelta: nyt kevätlukukausi alkoi tammikuun lopulla ja loppui jo huhtikuun puolivälissä. Työväestöä sivistetään kevätkaudella vain kolmen kuukauden ajan.
Pelkään, että seuraavaksi lyhennetään kirjastojen aukioloaikoja ja suljetaan niitä kesän ajaksi. Olen aiemminkin ilmaissut suuren rakkauteni kirjastoja kohtaan. Asuntoa valitessakin on keskeistä miten lähellä kirjastoa se sijaitsee. Voin vakuuttaa, ettei parempaa sijaintia kuin minulla voi edes olla. Ihmiset jotka päättävät asioista, eivät välttämättä käytä kirjastoja.
Kirjastossa istuskelee kaikenlaista porukkaa: opiskelijoita, humalaisia, itsekseen höpöttäjiä ja minä. Kuuntelin miten asiakas valitti erään kirjastoistuskelijan humalatilasta kirjastovirkailijalle, joka vastasi "Tämä on kaikkien kaupunkilaisten yhteinen paikka. Jos ei suuresti häiritse muita, niin täällä saavat olla ihan kaikki." Onko muita kaupunkilaisten yhteisiä ilmaisia paikkoja olemassa? Minun mieleeni ei sellaisia tule.
Blogilista lopettaa kesäkuussa. Monet lukijat tulevat tänne blogilistan kautta. Miten olisi mahdollista paikata tuota puutetta? Miten fb-sivu linkitetään blogiin?
2 kommenttia:
Facesta löytyy samasta valikosta, jossa on uloskirjautuminen "Luo sivu" ja sieltä voi luoda blogille oman fb-sivun. Muistaakseni tarvitsee ensin määritellä se joksikin ryhmäksi tms ja sen sitten pääsee vaihtamaan "henkilökohtaiseksi blogiksi".
Kiitos. Pitää yrittää tehdä se.
Lähetä kommentti