torstai 16. lokakuuta 2014

Veikeä Comic Sans


Tyyliasiat ovat hyvin hienovaraisia. On tunnettava tiettyjä ihmisiä tietääkseen mikä juuri nyt on arvossaan ja varsinkin mikä ei ole. Joistakin asioista pitäessään asettaa itsensä piirien ulkopuolelle. Ulkona tulee tunnetusti kylmä.

Sain vasta eilen tietää, ettei Comic Sans fonttia tule käyttää, sillä se on kulunut ja tyylitön. Googlesta löytyy lukuisia fonttia pilkkaavia tekstejä. Blogini otsikko ”Ei saa mennä ulos saunaiholla” on kirjoitettu juuri tuolla nololla fontilla. Olen parin vuoden ajan käyttänyt Power Point esityksissä yksinomaan Comicia. Muuten käytän Arielia. Kaikki ovat todennäköisesti lukeneet säälien väärällä fontilla tekemiäni  slideja. Tyylikkäät ihmiset eivät ole huomaavinaan vaikka hameenhelma olisi jäänyt kiinni sukkahousujen vyötärönauhaan ja alushousut vilkkuisivat tai fonttina olisi veikeä Comic Sans. He eivät sano mitään. He vain hymyilevät vinosti.

Kirjallisuuspiireissä on todella noloa kehua Paul Coelhon tuotantoa. Miehen elämänviisauksille kuuluu naureskella. Kukaan ei ole tietenkään lukenut hänen kirjojaan tai korkeintaan Alkemistin. Pauli Kohelon mainioissa kirjoissa coelholaisesta syvällisyydestä on tehty terävää pilkkaa.

Klassisen musiikin ammattilaiset eivät hekään ymmärrä kansan makua. Laita ensiviulisti kuuntelemaan Vesa-Matti Loirin laulua niin hänelle ilmaantuu hengenahdistusta ja ihon raivokasta kutinaa. (Tämä tieto perustuu facebook- muusikkopiirien seurantaan). Tavan kansalainen kokee ylevöityvänsä kun kyseinen mies vetäisee Lapin kesän.

10 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Listaa voisi jatkaa. Taidevalokuvat kuuluu tulostaa alumiini- tms levylle ja ripustaa näyttelyyn ilmavasti yksi per seinä. Eikä niin kuin Esko Männikkö: kehysti kaikki erilaisiin kehyksiin ja paiskasi kymmeniä yhdelle seinälle. Hesari moitti. Märkä rätti ylevöityneiden nipottajien silmille! Minä kyllä tykkäsin, ehkä juuri provokaatin vuoksi.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Esimerkkejä löytyy kuvataiteen piiristä loputtomiin, samaten arkkitehtuurin ja designin parista.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Monen luovan alan ihmiset pukeutuvat varmuuden vuoksi mustaan ja onhan se tyylikästä.

ketjukolaaja kirjoitti...

Vaimo on sanonut, että musta hoikentaa. Pauli Kohelon ekasta kirjasta tykkäsin, vaikken ole Coelhoa lukenutkaan. Enkä paljon muutakaan.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Sen verran olen Coelhoa lukenut, että pakko kutsua sitä muka-syvälliseksi.

Kun pilkkoo hienonnäköiset lauseet atomeiksi, sisältö on melkoisen sisällyksetöntä, onttoa.

Unknown kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Heidi Mäkinen kirjoitti...

Sorry Merja, poistin vahingossa kommenttisi.

Aikku kirjoitti...

Pukeudun mustaan, koska siinä ei näy lika. Kätevää reissussa.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Siinä näkyy kissankarvat.

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin olen vasta aika vähän aikaa sitten oppinut että Comic Sansia kuuluu inhota. Kysyin eräässä blogissa eräältä asiantuntijaksi esittäytyneeltä syytä tähän, mutta sain vastaukseksi vain jotain sellaista muminaa että no kaikkihan sen nyt tietävät. Kuvittelin mielessäni miten blogisi pyöritteli silmiään moukkamaisen kysymykseni edessä.