Kohokohtia

Näin Pyynikillä kahden punaisiin lenkkiasuihin pukeutuneen naisen kyykistelevän ja katselevan kiinnostuneina kauhtuneen ruskeaa maata ja ottavan siitä lähikuvia. Uteliaana kävin katsomassa mistä oli kyse. Maasta nousi kaksi hentovarsista sinivuokkoa. Minäkin otin kuvan noista kevään ensimmäisistä kukista. 

Kävin Honkasen puutarhalla Kangasalla ja ostin kimpun narsisseja sekä ruukun, johon oli istutettu tulppaanin mukuloita. Keittiötäni piristää nyt keväinen väriläikkä. Tämä alkaa kuulostaa ihan lifestyleblogilta. Kohta annan jonkun askarteluvinkin ja elämänohjeen.

Istuin kampaajalla ja kuulin, että korona on iskenyt pahan haavan kampaajan suvun sopuisaan elämään. Sukulaisperhe on matkustanut aurinkolomalle Malediiveille ja eräs perheenjäsen julkaisi Facessa tuoreita uimarantakuvia. Joku oli heittänyt kuvan alle kriittisen kommentin, jonka kuvan julkaisija oitis poisti.  

Kohokohtiin kuului myös lounas ystävän kanssa, ulkona nautitut kahvit ja hyvä kirja. Mikä Pollyanna minusta on tulossa.

Ruokakauppaurheilua

Keskustan ruokakaupassa käyminen muistuttaa kontaktilajia, mutta päinvastoin kuin urheilussa, tässä pyritään mahdollisimman kauas muun asiakasjoukkueen jäsenistä. Ruokaostoksilla yritetään omalla liikkumisella taata riittävä tyhjä tila, jotta saadaan kaapattua kärryyn kahvipaketti tai kuuden munan munakenno. Kauppareissulla käynti on yksilöurheilua, jossa muut asiakkaat ovat ainoastaan haitaksi. Tarvitaan vain hyvät jalkineet, tarkkaa silmää, maski, kassi ja ostoskärry.

Vaikka museot ovat kiinni, niin galleriat toimivat. Kävin taidegalleriassa. Olin sen ainoa asiakas. Sosiaalisesta deprivaatiosta johtuen selitin näyttelyvahdille, että gallerian ikkunasta voi nähdä talon, jossa asun. Nainen kysyi, että kumpi talo se on, sillä gallerian ikkunasta näkyy kaksi kerrostaloa. Sitten hän kertoi asuvansa niistä toisessa, ei siis siinä, jossa minä asun.

Hesarissa käsitellään rokotusjärjestystä, nyt ehdotetaan pääkaupunkiseudun ja Turun painottamista jo ennen riskiryhmien rokotuksien loppuun saattamista. Minulla on Tampereella ainakin pari riskiryhmään kuuluvaa ystävää, jotka eivät ole rokotustaan vielä saaneet, toinen tekee lähityötä terveydenhuollossa ja toinen on eläkkeellä. 

Kauppareissuista tulee mieleen Elina Viinamäen novellikokoelma Vaimoni ja muita henkilökohtaisia asioita , jonka eräässä novellissa perheenäidin kodin alapuolelle avataan ruokakauppa, jonka kauppias on vähän liian innokas. Kokoelmassa ihmisten elämää katsotaan vinosti ja parhaimmillaan novellit ovat nautittavaa luettavaa.

Ratsastaja

Kun ratsastaja putoaa hevosen selästä, kehotetaan häntä kiipeämään uudestaan satulaan mahdollisimman pian. Jos kaatuu laskettelumäessä, on hyvä nousta heti mäen laelle ja laskea rinnettä alas kuoppaan, josta hissit lähtevät. Kannattaa laskea edes lastenmäki ja mennä vasta sen jälkeen rinneravintolaan. Nämä ohjeet pätevät tietysti vain niihin onnekkaisiin, joiden luut ovat pysyneet ehjinä, eikä päähän ole tullut suurempia kolhuja.

Olen yrittänyt tehdä saman hylsyn jälkeen, mutta kun aiemmin löysin merkkejä siitä, että osaan ja minun kannattaa kirjoittaa, niin nyt katseeni kiinnittyy jatkuvasti niihin vastakkaisiin todisteisiin. 

Ehkä hylsyn jälkeen kuuluu pitää suruaika, jonka jälkeen voi vasta laskea sormensa näppäimistölle. Kuinka pitkä aika sitten riittää? 

Koska hylsy on takertunut mieleeni harmillisen tiukasti, kirjoitin aiheesta amatöörimäisen lehtijutun (en ole koskaan kirjoittanut lehtiartikkeleita). En tiedä lähetänkö sitä koskaan mihinkään ja ketä sellaisella tekstillä voisi kiusata.

Ompelukisa

Olen katsonut Areenasta brittiläistä sarjaa Suuri ompelukisa. Ohjelmassa etsitään Britannian parasta kotiompelijaa. Sarja auttaa ahdistukseen, arvelisin Suuren omapelukisan tehon vastaavan yhden milligramman Diapam-tablettia.

Ensin suoritetaan kaavahaaste, jossa ommellaan kaavasta jotain sellaista pientä kuten miesten pikkutakki. Aikaa on kuusi tuntia. Ommellaan lasten vaatteita, korseletteja, iltapukuja, yöasuja, takkeja, urheiluasuja, kaikkea mahdollista. Kilpailuun kuuluu tuunaustehtävä, jossa vanhoista vaatteista valmistetaan kekseliäitä luomuksia.

Osallistujat eivät kiusaa vaan auttavat toisiaan. Jokaisessa osassa yksi taituri putoaa ja tuota huonosti päärmännyttä tai nappien kiinnittämisessä myöhästynyttä tyyppiä kaikki halaavat. Halaamisen katsominenkin lohduttaa. 

Ompelemista pidetään paljolti naisten juttuna, mutta ohjelmaan osallistuu myös taitavia miehiä. Edesmennyt ex-appeni oli ammatiltaan mallimestari ja hän loihti minulle kauneimman vaatteen, jonka olen omistanut, sileästä tummansinisestä sametista ommellun iltapuvun. Lainasin juhlavaatetta kaverilleni, joka riehui promootiossa niin, että mekon takapuolen kodalle tuli tahra, jota en saanut enää pois. Ei se leninki minulle enää mahtuisikaan. 

Olen ommellut viimeksi joskus kouluaikoina ja nyt minut on vallannut vastustamaton halu ommella vaatteita. Ystävä lupasi ompelukoneen lainaksi.

Hylsy

Romaanikäsikirjoitukseni hylättiin. Päädyin siihen, että on helpompaa kirjoittaa asiasta avoimesti. Nyt tiedostossani lymyää kelvoton romaanikäsikirjoitus, joka tulee aina sanomaan minulle "Älä luule itsestäsi liikoja". En usko, että tarjoan sitä muihin kustantamoihin. 

Kun sain kustannussopimuksen Ei saa elvyttää -romaanista, olimme R:n ja hänen puolisonsa kanssa lounaalla. Kun soitin R:lle, että minua hävettää koko romaani, hän oli juuri Prismassa ostoksilla. Kun sain hylsyn, soitin R:lle, joka kertoi olevansa Sokoksen vessassa.

Näin selvisin eilisestä:

Poistin Facen puhelimestani, sillä en ole valmis kohtaamaan kustannussopimuksesta iloitsevia kirjailijoita. Samalla pääsen niistä, jotka julistavat kiitollisuuttaan koronarokotuksistaan. Toki tyytyväinen saa olla, mutta en aio ilmoittaa somessa, kun rokotuksen sitten joskus saan. Ilman Facea ei tarvitse kuulla kuinka vihaisia jotkut ovat Sanna Marinille ja hallitukselle.

Kävelin 14 000 askelta.

Soitin ystäville ja itkin vähän.

Kirjoitin sähköpostiviestin kokeneelle kirjailijalle, jolta sain lohdutusta ja lounasseuraa perjantaille.  Kirjailija on lähikuukausina sairastanut koronan, joten pidimme tapaamista turvallisena.

Katsoin kolme jaksoa Suurta ompelukisaa.

Otin puolikkaan Imovane-tabletin ja nukahdin kymmeneltä. 

Tänään suru ja epäonnistumisen häpeä ovat hieman jo laimentuneet. Kuin olisin laittanut vähän kauramaitoa tiukkaan espressoon. 

Hiljattain menehtynyt hienon uran tehnyt kirjailija Christer Khilman sanoi televisiohaastattelussa, että hän päätti jäädä eläkkeelle kuusikymppisenä. Myöhemmin päätös harmitti häntä, sillä hän eli yllättäen 90-vuotiaaksi. Viimeinen romaani Gerdt Bladhin tuho julkaistiin 1987. En tietenkään vertaa itseäni Khilmaniin, mutta saattaa olla, että vaikka en saisi enää julkaistua mitään, kirjoittamisesta on vaikea irtautua.

Ja onhan lopultakin selvää, että hylsy on Sanna Marinin hallituksen syy.

Vastaanotto

Olen menossa ensimmäistä kertaa terveyskeskuslääkärin vastaanotolle. Eipä ole tarvinnut aiemmin, sillä työterveyshuoltoon on päässyt vaikka samana päivänä. En ole juuri lääkärin vastaanottoa edes kaivannut. Tätä käyntiä olen odottanut kuukauden. 

Siinä vaiheessa, kun ehkä oikeasti alkaisi tarvita lääkäriä, ei sinne pääsekään enää ihan helposti. Käyttäisin mielelläni julkista terveydenhuoltoa.  Olisin tietysti voinut tilata ajan jonkun tutun lääkärin yksityisvastaanotolle.

Minulla on jo suunnitelma vastaanoton varalle, aion sanoa lääkärille "Otetaan kaikki kokeet". Tämä oli tavallinen toive, kun aikoinaan työskentelin terveyskeskuslääkärinä. Jos lääkäri pyytää anteeksi sitä, että on myöhässä, aion vastata "Ei minulla ole mihinkään kiire, olen eläkkeellä". Samalla vajoan syvemmälle tuoliini.

Minulla on sellainen etu, että voin itse kirjoittaa itselleni lääkkeitä ja uusia reseptini.

En tiedä mistä ovesta siihen komeaan kuparilla päällystettyyn rakennukseen pääsee, joten täytyy lähteä ajoissa.

Malka

Lakkaan odottamasta rokotusta. Rajoitukset jatkuvat ja elämä pysyy paikoillaan (joka saattaa olla hyvä). Aurinko möllöttää taivaalla. Kissa istuu keittiön pöydällä ja nuolee tassujaan, eikä tiedä koronasta mitään. Sen itsekäs omistaja istuu sohvalla ja yrittää kehittyä ihmisenä, eikä onnistu. Keittää kohta aamukahvit, syö soijajugurtit ja lähtee ulos kunhan astianpesukone on tiskannut eiliset astiat. 

Toinen lapseni puolisoineen muuttaa Tamperelle ja toinen on vuokrannut asunnon tuosta muutaman sadan metrin päästä. Asunto on tosi kiva, mutta aika huonossa kunnossa. Edellinen asukas on repinyt seinille liimaamansa tapetit sekä keittiön kaappien sisutustarrat irti ja jälki on sen mukaista. Lapseni ja hänen puolisonsa mielestä asunnossa tuoksuu mummolta.

Ostin nettiliikkeestä käytetyn ipadin, joka on ihana, parin vuoden vanha kapistus. Suuri parannus entiseen. Nettikin toimii nyt moitteettomasti, kun digimies kävi ronklaamassa seinäpistoketta. Mies ei ollut suojautunut maskilla. Laitoin itselleni maskin ja tarjosin hänellekin ja hän viritti sen naamalleen ja väitti "kadottaneensa" omansa. 

Paheksuin pääkaupunkiseudulta ja Varsinais-Suomesta Lappiin matkustaneita ystäviäni, toivottavasti eivät loukkaantuneet kovin pahasti. Kun suositellaan, ettei matkustettaisi, ajatellaan aina, ettei tämä minun matkustamiseni ole pahasta, sillä minä toimin vastuullisesti. Eikä varmasti olekaan.  Anteeksi kun paheksuin. 

Koulussa puhuttiin rikasta toisen silmässä ja malkasta omassa, enkä ymmärtänyt ollenkaan. Malka tarkoittaa olki- tai tuohikatolla oleva harjalta räystäälle ulottuva katemateriaalin painona käytettyä halkaistua kuusiseivästä (googlasin). Kuulemma raamatun nykykäännöksessä puhutaan hirrestä (ei kai hirsi kenenkään silmään mahdu). En näe hirttä omassa silmässäni. Raamatussakin käytetään liioittelua tyylikeinona. 

 

Muruset

Kävin tänä aamuna kaupassa jo ennen yhdeksää, sillä eilen en viitsinyt. Oli rentouttavaa kerätä ostoksia niiden muutaman muun maskitädin kanssa. 

Alkon asiakkaiden keski-ikäkin oli huomattavan korkea. Vanhemmiten ihmisistä tulee hitaampia. He juttelevat joutavia Alkon kassan kanssa, vaikka takana kiemurtelee kärsimätön viinajono. Kassa käytti vanhaa keinoa, pakkasi iäkkään naisen ostokset kassiin ja työnsi hänet kadulle toivottamalla hyvää viikonloppua. Minä kaivoin pankkikortin valmiiksi esille ja toimin ryhdikkään nopeasti erottautuakseni edellä mainitusta asiakkaasta. Tarkasti kohdennettu katse, eikä yhtään tarpeetonta sanaa tai liikettä. Ei tässä vielä vanhuksia olla!

Tänään on paska päivä. Viime yönä naapurit valvoivat ja heidän puheensa kuului korvatulppieni läpi. Tekisi mieli heitellä Harissa-mausteet, tomaattimurskat, kookosmaidot, tortillalätyt ja Beanit -suikaleet seinään. Kuka ne sieltä sitten keräisi? Minäpä hyvinkin. 

Katsoin Ylen Areenasta kolmeosaisen dokumenttisarjan, jossa pattipolviset ylipainoiset lehmät ontuvat utareet maata viistäen automaattiseen lypsykoneeseen navetassa, joka on oikeasti tehdas. Jos utareet ovat liian alhaalla, lehmällä on luonne tai lehmä tuottaa maitoa liian vähän, niin henki pois. Ei tee mieli maitotuotteita, joten tänään tarjoan vieraille kasvisruokaa. Muutamaa ihmistä olen pandemiasta huolimatta edelleen tavannut.

Oli ohjelmassa pari pienmuotoista karjankasvatusta harrastavaa sympaattista tyyppiäkin. Kyytöt ovat söpöjä murusia!

Söin jäätelöä, jonka pohjana on käytetty härkäpapua. Pavuista tehty jäätelö, no oli siinä muutakin. Tämä vegaaninen jäätelö maistui hämmästyttävän herkulliselta.

Kasa

Ensin lasketaan jollekin kodin pinnalle aikakausilehti, sen päälle mainos, taloyhtiön yhtiökokouksen kutsu, muistikirja ja siinä onkin hyvä kasan alku. Kasa kasvaa noin puoli cm päivässä, 3.5 cm viikossa, 14 cm kuukaudessa ja vuodessa pöydän laidalle asetettu kasa ulottuu kattoon ja sen viereen on muodostunut toinen kasa, sillä kasat leviävät. Ne lisääntyvät öiseen aikaan. 

Varhainen puuttuminen on tässäkin paras strategia. Kasa kannattaa hävittää ajoissa, mieluiten polttaa, sillä se on ainoa varma keino estää sen leviäminen. Myrkyttäminen ei auta. Maahan kaivaminen saattaa tehota, mutta kasa upotettava vähintään metrin syvyyteen, peitettävä hyvin ja päälle on istutettava mänty.

Yltiöpositiiviset ihmiset kertovat somessa koronan hyvistä puolista. Niitä ihania puolia löytyy lähinnä kirjoittajan omasta elämästä. Tulee oltua oman perheen kanssa, on löydetty leipominen, poltettu makkarat nuotiossa, tavattu ystävät Teamsissa ja katsottu koko perheen voimin Voice of Finland. Nämä tarinat ovat kyllä (onneksi) vähentyneet. 

Minä hävitän kasoja. 

Luen Anu Silfverbergin kirjaa Äitikortti -Kirjoituksia lisääntymisestä (Teos 2013). Suosittelen tämän lukemista gynekologeille ja kaikille muillekin. Siteeraan nyt kirjaa (tämä ei liity kasoihin) 

"Miesten e-pilleristä on puhuttu vuosikymmeniä, mutta ei sitä tule. Olen lakannut uskomasta siihen. Ystävälläni (kahden lapsen isä) on tähän selityskin: kuvitellaanpa, että teinipoikien hormonitoimintaa manipuloitaisiin 14 vuoden iästä asti pillereillä, joita heidän sitten oletettaisiin syövän siihen asti, kunnes haluaisivat lapsia.  Minkä jälkeen he voisivat ehkä syödä hormoneja tullakseen isisksi. Minkä  jälkeen suositeltaisiin, että he söisivät lisää hormoneja, jotta eivät vanhenisi."

Miettikääpä sitä. Minä tuhoan sillä aikaa taas yhden kasan.

Neljä selviytyjää ja kasvin hautausmaa

 

Kerron tässä päivityksessä selviytyjistä, niistä neljästä huonekasvista, jotka ovat selvinneet hengissä yli pimeimmän ajan ja kodissani vallitsevan jähmeän melankolian. Ja siitä joka ei selvinnyt.

 

Seviytyjä 1/4 (Philodendron 'Birkin' tai 'White Measure', näin minulle kerrottiin)
pientä ruskeaa nekroosia kasvin periferiassa havaittavissa, mutta tästä selvitään hyvin pienellä resektiolla. Ennuste ei tiedossa, enkä lähde sitä arvailemaan. 

Kilpipiilea on selviytyjä 2/4, jota on koetellut pimeys, veto ja ikkunaremontti. Yskinyt keltaista paksua limaa ja kuumeillut. Syksyllä ruukun keskellä kasvoi vielä terhakka yksinäinen kasvi, joka myöhemmin kitui ja riutui (syy tuntematon), epäilin jo exitusta, mutta sitten se tunki esiin ruukun laitamilta ja sanoi ”Hyvää huomenta”. Kilpipiilealla on tärkeä tehtävä, se peittää ikkunalaudan maalin lohkeilun. Sitä tarvitaan ja se tietää sen.

Selviytyjä 3/4 pukeutuu pilkulliseen, oli sitten kesä tai talvi, arki tai suurikin juhla. Nyt sillä on aihetta juhlaan, sillä se on selvinnyt pimeydestä ja pysyvästä karanteenista. Vaatimattomasti se ojentelee pilkkujaan, eikä ole kenellekään vaivaksi. 

Selviytyjä 4/4 on röyhkeä tyyppi, joka yrittää vallata ensin ikkunalaudan ja sitten koko kodin. Se on oman elämänsä Donald Trump, eikä tiedä, että sen röyhkeiden rönsyjen tyvissä on mahdollisesti hometta.

 Kaikki eivät selvinneet. Tässä on tuntemattoman kasvin hautausmaa. RIP. Kepeä mullat. 

Olen tästä postauksesta velkaa ihanalle runoilijalle, Solina Riekkolalle, jonka Face-päivityksistä sain idean. Hän on oikea kasviharrastaja, joka kylvettää, paapoo, valaisee, ruokkii ja rakastaa kasvejaan.

Etuoikeutettua elämää

Näinä päivinä kuuluu pohtia, miten etuoikeutettu on. Ruoskia itseään etuoikeuksilla. Olen valkoihoinen, elän pohjoismaisessa demokratiassa, olen saanut kouluttautua ja saavuttaa kaiken sen, mikä näillä eväillä on mahdollista. Toisaalta olen nainen ja savolainen.

Olen viime aikoina miettinyt sitä, miten kotona kannustettiin opiskeluun. Lukio ja yliopisto olivat itsestäänselviä vaihtoehtoja. Usein oli pulaa rahasta ja jatkuvasti oli joku lainan lyhennys tai vekseli lankeamassa. Minua ei kuljetettu harrastuksiin ja ainoan ulkomaanmatkan teimme autolla Pohjois-Norjaan. 

Kävin parin vuoden ajan partiossa, joka kokoontui kotitaloni kerhohuoneessa ja yhden kauden baletissa, jonne kävelin ihan itse. Käytin vapaa-aikani lukemiseen ja ulkoiluun. Hiihdin, luistelin, laskin mäkeä, uin ja leikin ulkona. En koe, että elämäni olisi mennyt siitä pilalle. Ehkä ongelmat olivat ihan jossain muualla.

Maailma on muuttunut ja se on tietysti hyvä juttu. Lasten ja nuorten elämä menee tärviölle, kun eivät saa harrastaa. Varmaan meneekin, en minä sitä kiistä. Toisaalta lapset ja nuoret ovat koronan suhteen etuoikeutettuja, sillä he eivät onneksi sairastu vaikeaan infektioon (monissa aiemmissa pandemioissa nimenomaan lapset ovat olleet vaarassa), eivätkä kuole tautiin. Muun voi sitten aikuisena terapiassa korjata. Koulun käymiseen pitäisi kaikilla olla mahdollisuus. 

Näin kadulla miehen, joka talutti koiraa, perässä kulki pikkutyttö, joka itki ja huusi "Mä en jaksa enää kävellä", johon isäoletettu lohdutti, että matkaa on enää vähän. Lapsen huuto muuttui yhä surkeammaksi ja hän huusi "Mä en jaksa enää itkeä!" Vähän samalta minustakin välillä tuntuu, vaikka en edes itke.

Nyt on alettu puhua siitä, että koronarokotukset pitäisikin kohdistaa ryhmiin, joissa infektio leviää kiihkeimmin ja on pohdittu maahanmuuttajien rokottamista. Poliittisesti moinen ei mene läpi, vaikka saattaisi olla järkevääkin. Ehdotus voisi olla kiero tapa lisätä rokotteen vetovoimaa. 

Pakko lisätä tähän jälkikäteen, että riskiryhmät rokotetaan kuitenkin ensin ja sitten mietitään missä järjestyksessä terveet rokotetaan, otetaanko rokotusjärjestyksessä huomioon ammatti, asuinpaikka tai joku muu asia. Näin olen asian ymmärtänyt.

Signaali

 Nettiyhteyteni on pätkinyt jo pitkään. Sain uuden modeemin, joka ei ole tuonut helpotusta yhteyden hetkittäisiin katkeamisiin. Tauot kestävät korkeintaan pari minuuttia kerrallaan, mutta ovat silti todella ärsyttäviä. 

Sotin taas Telialle ja asentaja kävi paikalla, puhalteli johtoihin, joissa oli pölyä, kilautti kaverille, eikä hommaan saatu mitään selvyyttä. "Se voisi johtua siitä, että seinä välillä tärisee", hän arveli. En ole kovin vakuuttunut. Koska minulla on kahden vuoden liittymäsopimus, niin minä kai sitten elän tämän tärinäherkän nettiyhteyteni kanssa niin kauan. 

Pidin Satakunnan lääkäriyhdistykselle esityksen aiheesta "Miten lääkäristä tuli kirjailija?" Tietysti nettiyhteys katkesi esityksen aikana, mutta onneksi vain kerran. 

Halusin puhua seisten, joten rakensin Kertun raapimapuusta ja muutamasta kirjasta hienon "puhujapöntön". 

Jälkeenpäin vähän häpesin esitystäni, sillä onhan se jonkinlaista huoraamista, kun yrittää olla hauska. Ehkä kaikki eivät ymmärtäneet, että käytän liioittelua tehokeinona. 

Nyt kun minulla on esitys ja tuo hieno teline, toivon, että joku muukin haluaisi sen kuulla ja maksaa siitä. 

Olen parin ihmisen kanssa ihmetellyt keittiön ikkunaa ja olemme epäilleet, että rakennusmiehiltä on jäänyt ikkunan pintaan ohut suojakalvo. Suunnittelin repiväni sen irti kunhan tulee lämpimämmät kelit. Nyt kuulin, että se onkin signaali-ikkuna, jonka matkapuhelimien radioaallot läpäisevät helpommin.

Vaaratiedotus

Toimittaja Anna-Stina Nykäsen korona-ajan kolumneja on koottu kirjaksi (Yksin kotona, Into 2021) Kirjaa lukiessa huomaa, miten nopeasti ajankohtaiset tekstit vanhenevat.

Nykänen kirjoitti Hesarissa 22.3.2020 "Juuri nyt suomalaiset puhkuvat intoa auttaa toisiaan." Näinhän silloin oli. Kilpailtiin siitä, kuka saa hakea naapurin mummolle maitoa lähikaupasta ja digoksiinia apteekista. Hamstrattiin vessapaperia. Nyt ei tapella siitä kuka saa auttaa, vaan tapellaan rokotuksista, maskeista ja suositusten noudattamisesta. 

Muutama päivä sitten puhelimeeni tuli vaaratiedotus. Kun mieleni oli jo valmiiksi korona-asetuksissa, ajattelin jotain kamalaa tapahtuneen. Mietin, pitäisikö postiluukku teipata ydinlaskeuman varalta. Hamuilin jo jeesusteippiä. 

Avasin radion ja kuulin, että Espoon Perusmäessä putki on haljennut. Kun minulla oli vesivahinko, ilmoitin siitä huoltomiehelle, enkä koko Suomelle. 

Odotan, että aurinko alkaa vähän lämmittää, että pääsen ulos. Varron astianpesukoneen pyörimistä ja ikkunamiesten tarkastuskäyntiä. 

Yllä kuva Reuma-lehteen kirjoittamastani kolumnista. Kuvan saa suurennettua sitä napauttamalla.

Kansainvälinen naistenpäivä

Ensin iloiset asiat: blogi toimii taas normaalisti, eikä tekstiin ilmaannu mitään ylimääräistä. Blogi sairastui kovin äkillisesti, mutta parantui onneksi ilman teho- tai muutakaan hoitoa. 

Joskus vuosi sitten järjestimme lukupiirin virtuaalisena. Meitä nauratti koko juttu. Emme onneksi arvanneet, että  seuraavana keväänä olemme uudelleen samassa jamassa.  Onneksi olemme välillä saaneet tavata ihan normaalistikin. Viime kevään Teams-tapaaminen oli hilpeä, saa nähdä minkälainen ensi sunnuntain tunnelma on.

Järjestimme E:n kanssa virtuaalisen tapaamisen, johon myös S hetken osallistui. E oli keksinyt uuden aseen koronaviruksen leviämistä vastaan. Sitä ei tietääksemme ole missään kokeiltu. Ulkonaliikkumiskiellon sijaan voitaisiin ottaa käyttöön sisälläliikkumiskielto. Sisätiloissahan ne virukset leviävät. Kiellon noudattamisen seuraaminen asettaa omat haasteensa. 

Tänään on kansaivälinen naistenpäivä, jonka huomaa siitä, että Hesarin miehisimmältä alueelta, urheilusivuilta löytyy peräti kolmen naisurheilijan kuvat, miehiä näyttää olevan kymmenen. Oletteko milloinkaan kuulleet puhuttavan miesurheilijoista? Tai miesjalkapallosta? 

Kansainvälinen naistenpäivä sai alkunsa sosialistisesta liikkeestä ja sitä on näköjään vietetty yli sata vuotta. Sosialistisissa maissa miehet ostivat 8.3 ruusuja naisille. Luin Wikipediasta. Koronaviruksen leviämisestiä puhuttaessa tulee usein esiin naistenpäivän konsertti, jossa virus levisi laulun lailla. Aika vähän me tuolloin vielä tiesimme. 

Hyvää kansainvälistä naistenpäivää!

Uusioherätys

Varokaa, olen saanut feministisen uusioherätyksen! Ehtiihän tähän ikään saada useampiakin. Ensimmäisen koin jo opiskeluaikana, jolloin olin kovinkin tuohtunut naisten asemasta (syytäkin oli). Pidin tuohtumukseni enemmänkin omana tietonani, enkä noussut barrikadeille. Miehille en hiiskunut mitään, sillä halusin että minusta tykättäisiin. Näin vahva oli vakaumukseni.

Anu Silfverbergin kirjan Sinut on nähty (Teos 2020) jälkeen en voi enää koskaan katsoa elokuvia kiinnittämättä huomiota siihen, montako naishahmoa elokuvassa esiintyy, ovatko he vain koristeita vai ihan oikeita toimivia ihmisiä. 

Kokeilkaapa läpäiseekö tämän illan elokuva leikillisen, mutta hämmästyttävän hyvin toimivan Bechdelin testin: onko elokuvassa 1. vähintään kaksi naishahmoa 2. jotka keskustelevat keskenään 3. jostain muusta kuin miehistä. Monet rakastamani elokuvat eivät testistä suoriudu.

Silfverberg kertoo, että hänellä oli tapana laskea mm. elokuvissa ja televisiosarjoissa syntyvien lasten sukupuolia (huomattavasti enemmän poikavauvoja, lukuja en muista).

Kirjassa mainitaan Aino Havun opinnäytetyö, jossa laskettiin vuosien 2013-2017 suomalaisten elokuvien mies- ja naishahmojen määrä. Miehiä oli 70 prosenttia. Kahdeksallatoista naishahmolla oli elokuvissa jonkinlainen draaman kaari (naishahmoja oli yhteensä 200). 

Naisten puheaika elokuvissa on mieshahmojen puheaikaa lyhyempi ja romahtaa samaan aikaan kun suurennuslasilla saattaa aavistaa, että naisen silmäkulmaan tulee ihan lähivuosina ensimmäinen ryppy ja laskee siitä eteenpäin, kun miehet saavat puhua vielä vanhoinakin, vaikka selkä olisi jo köyryssä. Minunlaisiani naisia ei juuri elokuvista löydy.

Kirjassa pohditaan myös sitä, miten epärealistisesti ja mieskeskeisesti seksiä elokuvissa kuvataan. Ensin mies ja nainen suutelevat, sitten mies riehaantuu, riisutaan vaatteet, käydään toimeen (ei keskustella ehkäisystä, suostumuksesta, keskiössä on pikainen penetraatio)  ja sitten huohotetaan ja näytetään nuoren naisen täydellistä vartaloa ja naamaa. 

Toki elokuvat esittävät myös vähemmistöjä ja eri rotuisia ihmisiä vähän ja stereotyyppisesti, mutta se olisi jo toisen kirjan aihe. 

Nyt on Suomessakin monta nuorehkoa naisohjaajaa. Ehkä heitä kannattaa kuunnella ja heidän elokuviaan katsoa. 

Monestikohan Anu Silfverbergin sukunimi kirjoitetaan väärin, naputin sen tähän tekstiin kahdella erilaisella väärällä tavalla. Olisiko tämä nyt tässä. Lukekaa kirja.

Huomiota herättämättä

 

Kyllästyin katselemaan vanhaa sohvaani, jonka sisälmykset pursuilivat Kertun kynsimistä haavoista. Olin peittänyt sohvan riekaleet päiväpeiton alle, mutta peitto ei ylettynyt kattamaan kaikkia vaurioita. Ajattelin hankkia uuden sohvan, mutta halvan ja sellaisen, johon saa ostaa vaihtopäällisiä. Kertulle riittäisi aina uutta revittävää. 

Tilasin sohvan Ikeasta. Sohva maksoi 339 euroa, kuljettaminen 90 ja entisen pois vieminen 40 euroa. Eilen illalla sain suunnilleen ruumisarkun kokoisen pahvilootan, josta löytyi kuitukankaalla päällystetty sohvan runko, muovipussillinen ruuveja ja niiden vääntämiseen tarvittava työkalu. Kun näin irtopäälliset, niin jouduin psyykkaamaan itseäni hetken. Kangas osoittautui ohueksi ja vähän ruttuiseksi polyesteriksi.  Kuvassa se näytti laadukkaammalta.

 

Sohvan kaivaminen pakkauksista oli melkein tunnin työ ja kokoamiseen meni pari- kolme tuntia. Aamulla herätessä asunto oli täyttynyt vaaleanruskealla pahvilla.  Litistelin ja kannoin jätteet pahviroskikseen.
 

Nyt olohuoneessa seisoo sohva, eikä Kerttu ole toistaiseksi ollut kiinnostunut sen raapimisesta, arvostaa ilmeisesti luonnonmateriaaleja, siinä mielessä kangasvalinta osui nappiin. 

 

Sohva-asioita selvitellessäni huomasin firman, joka kuljettaa vanhan sohvan pois huomiota herättämättä. Ehkä kuljetusfirman tyypit hiipivät varpaillaan, pelkät sukat jaloissaan ja mahdollisesti öiseen aikaan. Tai sitten sohva peitetään kankaalla ja naapurit sanovat seuraavan kerran tavatessa "Otan osaa."

Mistä tahansa voi päästä mihin tahansa

 

Kuuntelin Erkka Mykkäsen ja Nuoren Voiman podcastia kirjoittamisesta. Seurasin podcastia pari vuotta sitten ja nyt se on palannut. 

 

Ensimmäisessä uudessa jaksossa Erkka Mykkänen puhui keskittymisestä, joka Mykkäselle tarkoittaa paljolti somekanavista, lähinnä Instasta irtautumista. Minun kannattaisi hakea eroa tästä blogista, sillä tämän päivittäminen on liian vaivatonta. Tänne on helpompi solahtaa kuin romaanikäsikirjoitukseen.

Erkka Mykkänen siteeraa Torsti Lehtistä, joka on kuulemma sanonut Mistä tahansa voi päästä mihin tahansa. En ole tarkastanut, onko Lehtinen sanonut näin, mutta kuulostaa  kannustavalta, mutta syvällisemmältä kuin se, että kenestä tahansa voi tulla USA:n presidentti.

Minua pyydettiin puhumaan erääseen pienimuotoiseen lääkäreiden etätilaisuuteen aiheesta "Miten lääkäristä tuli kirjailija?"  Tiedän, että erästä toista kollegaa pyydettiin ensin, mutta hänellä ei ollut aikaa, joten olen jonkinlainen stuntti. Porukkaa pitäisi huvittaa puolen tunnin ajan. Puoli tuntia on sohvalla maatessa lyhyt aika, mutta puhupa kirjastasi ja kirjoittamisestasi läppärin näytölle, niin se tuntuu pitkältä.

Sain sähköpostitse Erikoislääkäri-lehden kysymykset kirjailijuudesta. Samalla elän taas huonon itsetunnon ja kateuden aikaa. Välillä pystyin karkottamaan moiset ajatukset. Nyt annan kateuden virrata vapaana ja sitten kahlitsen sen taas jollain tukevalla pönkällä ja muistan Erkka Mykkästä ja Torsti Lehtistä, ja että mistä tahansa voi päästä mihin tahansa.