Tehostusta

Sain koronavirustehosterokotteeni melkein kuukautta sovittua aiemmin, sillä ikäluokkani saattoi ainakin Tampereella aikaistaa rokotustaan ottamalla AstraZenecaa, ensimmäinen rokotteeni oli Pfizerin valmiste. Olen siis saanut kahdella eri mekanismilla toimivat rokotteet. Toivon, että tämä oli järkevää.

Ensimmäinen rokote annettiin Ratinassa, jossa väkeä oli paljon, toinen taas pienessä Tammelakeskuksessa, jossa en ollut koskaan käynyt.

Kun hoitaja pyysi sisälle Mäkistä, kaksi tyyppiä pomppasi pystyyn. Selvisi, että minä olin kuitenkin ensimmäinen ja miesmäkisen aika oli vasta jälkeeni. Viime yönä kahdelta heräsin vilutukseen ja särkyihin, otin Buranan ja nyt olo on normaali.

Kävin poikani kanssa syömässä ja hän sanoi, että kaikissa suomalaisissa rokoteohjeissa mainitaan aina ensin sauna. Tämänkin ohjeen toisessa lauseessa kerrotaan, että saa saunoa, joka on meille suomalaisille huojentava tieto.

Juhannusrajoitukset

Kun Kerttu on kateissa, se löytyy yleensä sohvan tai sängyn alta tai keittiöstä viinipullotelineen takaa. Siitä on tullut vanha,  se seisoo keittiön pöydällä ja suunnittelee hyppyä keittiötasolle pitkään ja hartaasti. Kerttu ei enää nouse aamuyöstä riehumaan vaan herää vasta kun olen aamukahvit juonut. 

Tarkoitukseni oli mennä Kuopioon kaverin mökille juhannukseksi, mutta en saanut Kertulle hoitajaa (en edes kysellyt kovin laajasti), lisäksiTampere- Jyväskylä välillä on ollut juhannuksen aikaan ratatöitä, joten osa matkasta olisi pitänyt kulkea bussilla, joka ei tällä kertaa houkutellut. 

Olen kävellyt, kirjoitellut ja lukenut. Istunut Laukontorin ainoassa avoimessa kahvilassa. Hiedanrannassa olisi järjestetty Tampereen underground -juhannus ja Tullikamarin alueella Valtteri juhannusfestivaalit. En kuulu kummankaan tapahtuman kohderyhmään.

Monena vuonna alani eurooppalainen kongressi oli tapana järjestää juhannuksen aikaan. Sitten saatiin norjalainen puheenjohtaja ja kokouksen ajankohta muuttui. Minua juhannus viileässä luentosalissa ei haitannut. 

Ensin tulivat koronarajoitukset, sitten tuli juhannus ja taas elokuvateatterit, museot ja kahvilat sulkivat ovensa. 

 

Elokapinaa!

Olen löytänyt itsestäni elokapinallisen. Ymmärrän hyvin nuorten ilmastohädän. Jotain pitäisi tehdä ja heti. Lisäksi minua ärsyttää, että kaupungit rakennetaan autoja varten. Ehkä käyn kotikadulleni istumaan ja alan soittaa jotain hippisoitinta. Hyvä nuoret! Hyvä Elokapina!

Puutun nyt toiseenkin trendikkääseen aiheeseen. Onko oikein käyttää itseruskettavaa voidetta? Joku saattaa ihmetellä, että mikä ongelma siinä on. Aiheuttaako aine syöpää vai mistä on kyse? Mönjästähän saa hetkeksi laikukkaan oranssin ihon.

Ruskettaessaan ihonsa keinotekoisesti ihminen ottaa yhden toivotun ominaisuuden ruskeilta ihmisiltä, mutta välttyy heihin kohdistuvalta sorrolta. Keinoruskettajan toiminta on siis jonkinlainen ongelma. 

Nykyään puututaan myös siihen kuka saa pukea päälleen mitäkin tai kuka saa kääntää teoksen toiselle kielelle tai kuka saa näytellä ketä. Mietimme hiljattain, mihin asuun voi täysin eettisesti pukeutua ja päädyimme siihen, että koska keskustelutoverini oli kotoisin Ämmänsaaresta, hänen on soveliasta pukeutua Ämmänsaaren kansallispukuun. 

Kuuntelen herkällä korvalla nykyfeministejä, mutta epäilen monen ihmisen etääntyvän liikkeestä intersektionaalisen feminismin tulkintojen vuoksi. Olen luultavammin taas kerran väärässä.

Ystävyysmatka

 

 

Odotin Mäntän Gösta- museon Banksy-näyttelyn olevan pieni ja nolo, mutta se on laaja ja hienosti koostettu. 

 

Näyttelysalin seinään on sudittu epätasainen harmaa raita, jonka päälle Banksyn grafiikka-työt on ripustettu. Keskellä näyttelytilaa seisoo rouhea rakennelma, johon heijastetaan Banksyn kuvat sellaisina, kuin ne talojen seiniin on maalattu. Näyttelyssä on erinomaiset opasteet. 

Kaikki tietävät Banksyn kuvat, mutta nyt tajusin, miten paljon niitä on ja miten kekseliäästi hän käyttää populaarikulttuurin ja maalaustaiteen ikonisia töitä hyväkseen kääntäen ne kekseliäästi ihan omiksi kantaa ottaviksi teoksikseen.

Se, ettei näyttelyyn ole pääsymaksua, tuntuu taiteilijan hengen mukaiselta. Taidetta kaikkien saataville! Mäntän museoihin on (maksullinen) kuljetus Tampereelta. 

Mäntän kuvataideviikkoihin kuuluva Pekilon nykytaidenäyttely on nykytaiteen huvipuisto kolmessa kerroksessa jatkuen rakennuksen pihalle. Pistin tuon huvipuiston tuohon Anna Erikssonin kiusaksi. Ihan joka teoksen edessä en puhjennut itkuun tai kaatunut järkytyksestä lattialle. Paljon ajateltavaa kuitenkin sain.

Yövyimme Honkahovissa, joka on mainio majoitustila. Riittävän viileää ja hyvä sänky. Yhden hengen huone käytävällä sijaitsevine kylpyhuoneineen ja vessoineen maksoi 69 euroa/yö. Aamiainen oli hyvä. Aamu-uinti järvessä virkisti. Illalla saunoimme rantasaunassa. Göstan kasvismenu oli herkullinen, Honkahovin ruokatarjonnassa voisi olla kehittämisen varaa.  

Joskus oli vielä ystävyyskaupunkeja, joihin kaupungin tärkeät henkilöt tekivät matkoja. Tämä oli ystävyysmatka joka tehtiin neljän ystävän kesken. Julistan Mäntän ystävyyskaupungiksemme.

Martta

Vanha ystäväni tulee illalla kylään ja lähdemme huomenna neljän ystävyksen porukalla Mänttään. Olemme varanneet paikat Banksyn näyttelyyn. Työt ovat mahdollisesti Banksyn tekemiä. Banksy on ehkä olemassa. 

Koska ystäväni nimi kuuluisi olla Martta, eikä mikään muu, olen tänä aamuna vienyt kaikenlaiset roskat, pessyt kylpyhuoneen, imuroinut työ/vierashuoneen ja pyyhkinyt sen lattian. 

Vein vintille patjan, jota olen säilyttänyt vieras/työhuoneen sängyn alla, ja jota en ole tarvinnut viiteen vuoteen. Pesin kylppärin lattian, kaadoin vahingossa nestemäistä pyykinpesuainetta valkoisille lattialaatoille ja pesin taas lattian. 

Aion käväistä Tokmanilla ostamassa uuden suihkuverhon, sillä entisen helma on ruskehtava pesuyrityksistäni huolimatta. Kodissani haisee, pesuaineilta, soodalta ja etikalta. Vaikka olen surkea näissä puuhissa, en kaipaa neuvoja. Jos minulla olisi enemmän rahaa ja vähemmän lainaa, ulkoistaisin nämä hommat.

En enää ajattele kirjoituskurssia, mitä nyt eilen kuuntelin Erkka Mykkäsen Kirjoittamisesta-podcastia, jossa Mykkänen puhelinhaastatteli Petri Tammista. Petri Tammisen poika Antti Rönkä (myös kirjailija), on sanonut lauseita viilaavalle isälleen: "Kirjailija kirjoittaa lauseita, mutta lukija lukee romaaneja".

Kirjoituskurssiajatuksia

Neljän päivän kirjoituskurssi pyörii edelleen ajatuksissani. Kesäisille kirjoituskursseille osallistuu monenlaista väkeä. Niitä jotka haluavat leppoisan kesälomaviikon ja Buffet-pöydän ja niitä, jotka tähtäävät sitkeästi kirjailijuuteen. Mitä lahjakkuuteen tulee, ei eroa näiden ryhmien välillä ole, mutta sinnikkyydessä kyllä. 

Hannu Simpura kirjoittaa Kirjailija-lehdessä esseen kirjoittamiskoulutuksesta (Kai opin ja opetin, kun opetin ja lopetin). Siteeraan Simpuraa "Huomasin, että vaikka taideproosa hyötyy yleisestä lahjakkuudesta, älystä, lukeneisuudesta, ja sosiaalisesta arastelemattomuudesta, hyödyn raja kohdataan nopeasti, eikä itseään ja tekemisiään taukoamatta tutkivankaan kirjoittajan käsitys oman tekstinsä luonteesta ole luotettava. Niin ikään havaitsin, ettei arviointia pyydetä etupäässä opin ja parannuksen tarpeeksi, vaan lähinnä pönkäksi valmiille kirjalliselle omakuvalle." Hän kirjoittaa myös "Kun katson tekstiä ja kuuntelen tekstintuottajaa, huomaan aikeen ja toteutuksen kuilun, jonka kirjoittaja näkee tekstistään huonosti, vaikka olisi haka havaitsemaan sen toisen tekstistä".

Edellä mainittu on jonkinlainen "malka omassa silmässä"-juttu. Sama pätee muussakin elämässä, toisen virheet näkee selvemmin kuin omansa.

Petri Tammisen kurssin jälkeen lainasin uudestaan Tammisen ja hänen poikansa Antti Röngän kirjeenvaihtoon perustuvan kirjan (Silloin tällöin onnellinen) ja luin nyt uudestaan Tammisen osuudet (anteeksi Antti). Havaitsin, että sieltähän löytyi keskeisin osa kurssin sisällöstä!

Nyt siteeraan Tammista, joka siteeraa Neil Gaimania "Kun ihmiset sanovat, että jokin jutussasi ei toimi, he ovat melkein aina oikeassa, ja kun he kertovat sinulle, miten sinun pitäisi korjata se, he ovat melkein aina väärässä".  Ja sitten siteeraan Tammista itseään "Kirjoittaminen on ajatusten kääntämistä lauseiksi. Monet luulevat, että ajatukset ovat jo lauseita, mutta ei, kyllä ne pitää ensin kääntää". 

Opin myös sen, että tekstiin pitää kirjoittaa paljon yksityiskohtia, sillä se tekee tapahtumista uskottavia. Mielestäni laitoin tämän ajatuksen sisältävälle kirjan sivulle pienen tarralapun, mutta en enää löydä sitä. Joku edellinen lukija oli tehnyt kirjaan merkintöjä vaaleansinisellä värikynällä, joka on mielestäni äärimmäisen paheksuttavaa kuten sivujen taittelukin.  Nyt keitän kahvit ja sitten kirjoitan. Odottelen Petri Tammisen kirjoitusopasta.

 

Takakansi

Kirjojen takakansitekstit pyrkivät houkuttelevuuteen. Omat takakansitekstini ovat kustannustoimittajan kirjoittamia. Tein tekstin kuvittelliseen mahdollisimman myyvään romaaniin.

"Kielletty rakkaus koronan aikaan on kriitikoiden ylistämän ja lukijoiden rakastaman kirjailijan toinen, pitkään kaivattu romaani. Kirja perustuu kirjailijan omaan elämään ja on rohkea tilitys kielletystä rakkaudesta tunnettuun some-persoonaan keskellä maailmanlaajuista koronapandemiaa. Romaanissa kirjailija löytää itsensä, rakkauden ja hyvän kampaajan."

 

Anteeksi päivitysten sekalaisuus, näiden välillä ei ole punaista eikä sinistä lankaa. 

 

Silloin(kin) kun ei kaipaa neuvoja, on joillakin ihmisillä tapana niitä antaa. Törmäsin tällaiseen lauseeseen: Pyytämättä annettu neuvo on moite. 

 

Kirjailja Juha Sirolla on kaunis työtila, josta Aamulehtikin kirjoitti jutun. Tästä huoneesta ei kirjoittaisi kukaan muu kuin minä itse. 

 

Pitäisi siivota ikkunalauta, jota tässä tuijottelen. Ikkunalaudalla on kaksi kynttilänjalkaa, neuloja ja ompelulankoja sisältävä peltirasia, nippu paperia, silitysrauta, kissankarvojen poistoon tarkoitettu tarrarulla, pöytälamppu, Anja Erämajan runokokoelma Kuuluuko tämä teille ja kukkaruukku, jossa on ollut pelkkää multaa niin kauan, että hädin tuskin muistan mikä kasvi siinä mullassa kasvoi.

Sattuman kauppa

Kirjoittaessa tulee mietittyä dialogia. Usein romaanihenkilöt puhuvat epäuskottavasti. Kuuntelin Uittotunnelin kahvilassa pariskunnan keskustelua: 

Istutaanko tähän? On helpompi istua.

Tuollakin on tuollaisia tuoleja.

Vähän tuulensuojaa tässä.

Onneksi laitoin tämän takin.

Eilen oli lämpimämpää.

Kummalle tulee kumpi? (tarjoilija)

Hänelle tulee se suolainen.

Iso annos. Ei tartte ihan heti syödä.

Et kai sää sitruunaa noin syö.

Anna mää (Ottaa sitruunaviipaleen ja puristaa siitä mehut toisen annokselle)

Tää on kuin syntymäpäiväkakku, kermavaahtoa ja hilloa. 

Kirjoituskurssilla P.T. sanoi, että romaanin päähenkilö muuttuu, mutta sivuhenkilöt pysyvät ennallaan. Mietin lukemiani kirjoja ja näinhän se taitaa usein olla. Naistenlehtien ihmissuhdejutut väittävät, että toista ei voi muuttaa, itseään vain. Onhan se fakta. Itsensä muuttaminenkin on vaikeaa. Joskus joutuu pakon edessä taipumaan. 

Kurssimuistiinpanoistani löytyy sellaisiakin ohjeita kuin "Menkää pieneen, siellä on tilaa", "Ajatus ei ole vielä kirjoitusta" tai "Kaunokirjallisuus on tietokirjallisuutta tunteista" ja "Sattuman kauppa on aina auki" (viimeksi mainittu on kuulemma Kari Hotakaista).

 

Petri Tamminen päässäni

Minusta tuntuu, että sain Petri Tammisen kurssilta sen, mitä lähdin sieltä hakemaan. Pystyin eilen pitkästä aikaa kirjoittamaan. Petri Tamminen oli hetkeksi hypännyt päähäni.

Kun sitten uskalsin lähteä kaupungille, kävelin äärimmäisen varovaisesti, ettei Petri Tamminen karkaisi. Pelkäsin, että liian äkkinäinen pään kääntäminen tai jonkun ihmisen kanssa puhuminen tuhoaisi kurssista saadun hyödyn.  Ehkä voisin sitten pyytää rahat takaisin. Kai tällekin on vähintään vuoden takuu.

Asun kaupungin keskustassa, enkä oikeastaan tarvitse julkista liikennettä, siitä huolimatta rakastan Hämeenkatua pitkin liukuvia raitiovaunuja.  Ratikat antavat Tampereelle aiempaa leveämmät hartiat. Pidän myös siitä, että terasseja on nyt paljon, vaikka en erityisemmin niillekään hinkua. 

Kävin kaupassa illalla kahdeksan maissa. Siellä kuulutettiin, että -30% tuotteet saa kahdeksan jälkeen -60% alennuksella. Näin pariskunnan, joka työnsi kokonaisen kärryllisen alennustuotteita kassalle heti ilmoituksen jälkeen. Olivat ihan varmasti keränneet kaiken jo ennen kahdeksaa.

Petri Tamminen päässä on myös taakka. Jos Petri Tamminen asuisi pysyväisesti nupissani viilaisin vieläkin sitä parasta aloituslausetta ja lisäilisin tänne havaintoja. Hyvä Petri Tamminen!

Ukkonen

Kirjoituskurssilla kirjoitettiin eilen iltapäivällä pieni novelli. Tässä teille luettavaksi. Hauska oli kirjoittaa. Kiitos Petri Tamminen!

Ukkonen

 

Ukonilmalla isä repi minut ja pikkusiskon sängystä myrskyä katsomaan. Manna olisi halunnut nukkua, mutta isä kaappasi hänet syliinsä ja kantoi olohuoneen maisemaikkunan eteen. Siinä tönötettiin koko perhe, vaikka mummo aina sanoi, ettei ukonilmalla saanut seistä ikkunan lähellä tai puun alla, eikä mennä järvelle soutelemaan.

Isällä oli päällään pyjama, jonka lahkeiden resorit oli leikattu auki. Manna nojasi isän olkapäähän, eikä suostunut aukaisemaan silmiään.  Äidin silmissä häilyi vuorotyöläisen samea katse, eikä se sanonut mitään. Tasapainon vuoksi teeskentelin innokkaampaa kuin olinkaan.

Tulinen juova halkaisi taivaan ja pian räsähti. Laskimme isän kanssa ääneen sekunteja välähdyksen ja jyrinän välillä. Äiti huojui isän vieressä ja näytti nukkuvan seisaallaan. Isä vaikutti pettyneeltä kun rajuilma oli ohi.

 

Samana kesänä löysin mummolan vintiltä Hopeapeili-lehden, jossa kerrottiin kuukautisista. Lehdet oli kasattu vintin takaseinälle talvitakkien taakse korkeisiin pinoihin, yhdessä pinossa oli viisi Hopeapeiliä ja kaikki muut olivat Yhteishyvä-lehtiä. Tiesin suunnistaa suoraan Hopeapeilien luo ja luin kuukautisjutun yhä uudestaan, vaikka osasin sen jo ulkoa.

Radiossa oli luvattu sadetta ja odotin, että pääsisin taas Hopeapeilin pariin. Toistaiseksi taivas oli ollut toivottoman kirkas. Mummo lämmitti kaasuhellalla eilistä lihakeittoa ja syönnin jälkeen mummo kasasi astiat ämpäreihin tiskausta varten ja lähdettiin raahaamaan niitä serkun kanssa rantaan. Mummo huusi perään ja käski varoa puukkoa. Upotettiin aamun puurokattila laiturin viereen ja odotettiin, että se täyttyi pienillä kaloilla. Laiturikalat olivat meidän elättejä. Istuttiin ja heiluteltiin jalkoja vedessä. Mummo käveli pihan poikki, pyllisteli ja noukki maasta jotain ja me tiedettiin, että se keräsi risuja. Äiti sanoi, että mummo oli siisti ihminen.

Minä pesin kattilan, juomalasit ja puukon, sillä olin serkkua vanhempi. Serkku kuurasi lautaset ja ruokailuvälineet. Laskettiin teelusikat, eikä yhtään ollut hukkunut tai harakat vieneet. Kun palattiin polkua pitkin sisälle, oli alkanut tuulla. Paksu musta pilvi tulla körötti järven suunnasta mummolaa päin.

Mummo pyyhki astiat mukarauhallisesti ja kurkki välillä akkunasta. Hyräili Maan korvessa kulkevi. Otti esille silmälasit ja eilisen Iisalmen sanomat ja alkoi lukea ääneen uutisia tulipaloista ja hukkumisista.

Sitten välähti ja rysähti niin, että lattia tärisi. Me nähtiin ensimmäinen salama vasta sen jälkeen. Taivas repeili ja leikkaantui teräviksi paloiksi. Kuului töminää kuin jättiläinen tamppaisi mattoja. 

”Onko se päällä”, serkku kysyi.

Keittiön verhot heiluivat tuulessa ja mummo vyöryi sulkemaan ikkunaa. Huoneen seinustalla seisoi valkoinen astiakaappi, jonka laatikoissa oli maalatut punaiset rivat. Mummo aukaisi ylimmän laatikon ja otti puukon, pienemmän veitsen ja isomman muovikahvaisen leipäveitsen, jota ei koskaan käytetty. Mummo aukaisi ulko-oven ja tuuli tarttui mummon mekon helmaan ja esiliinaan. Nutturasta irtosi tukku harmaita hiuksia. Veitsi kädessä ei saanut juosta. Mummo käveli reippaasti keskelle pihaa, navetan ja talon puoliväliin ja asetteli veitset maahan ja juoksi takaisin kyyryssä kuin kastuisi silloin vähemmän. Veitset kimalsivat ruohon keskellä. Välillä taivas valaistui, kuin olisi sytytetty valtava Tilley-lamppu.

Mummo tarkasti, että ulko-ovi oli varmasti kiinni, mutta ei laittanut säppiin, sillä vaari oli käymässä myymäläautolla. Laskeuduttiin yhdessä kellariin portaita. Tuoksui multaporkkanoilta. Mummo kulki edellä palavaa kynttilää kantaen ja minä ja serkku perässä. Mennessä ohitettiin mummon hillopurkit.

Kellarisaunaa ei lämmitetty kesällä, joten siellä haisi pitkään seisoneelle järvivedelle. Mummo asetti kynttilän kiukaan reunalle ja me kiivettiin saunan ylälauteelle. Mummo otti minua ja serkkua kädestä ja kertoi taloista, joihin salama oli iskenyt ja polttanut kaiken, pikkulapsetkin. Terävät veitset houkuttivat salamoita ja mummo eksytti ne siirtämällä vaaralliset ruokailuvälineet pois rakennusten läheisyydestä. Näin mummo suojeli meitä. Veisattiin vielä varmuudeksi yhdessä Ystävä sä lapsien.

Kun oli istuttu jo tovi, kuului keittiöstä kolinaa ja mummo komensi minut katsomaan. Vaari oli tullut myymäläautolta ja tuonut meille pussillisen Fazerin parhaita.

”Vaara on ohi”, kävin ilmoittamassa mummolle ja serkulle.

Noustiin portaita takaisin keittiöön, mummo käski ottaa kellarista vattuhillopurkin. Mummo haki pihalta veitset, eikä sanonut mitään, kuivasi vain ja laittoi laatikkoon. Ulkona ilma oli tiheää ja nurmikko märkää. Joriinit nuokkuivat ja jalkapohjat värjäytyivät vihreiksi. Oli täysin tyyntä, kuin joku olisi sammuttanut tuulen. Mummo alkoi sekoittaa lettutaikinaa.

Kiipesin vintille, istuin henkareissa riippuvien talvitakkien alle syömään Fazerin parhaita ja lukemaan juttua kuukautisista.

 

Kun isä vielä asui mummolassa, hän oli kirjoittanut vahakantisiin vihkoihin huomioita ”20. elokuuta. Poutaa. Tehtiin heinää Ukonsuolla”. Pienellä siistillä käsialalla. Niitä oli iso pino vaatehuoneessa. Ehkä isä oli niin kiinnostunut säästä koska hänen äitinsä pelkäsi ukkosta.  Tai sitten isäkin pelkäsi.

Havaintolista

Jotain outoa on tapahtunut, blogillani oli eilen 2743 lukijaa, suuri osa ruotsalaisia. Jätte bra! Välkommen! 

Olen istunut kaksi päivää kirjoituskurssilla. Opettaja on sairastanut koronan ja saanut rokotuksen, joten vapautimme hänet maskin käytöstä. Hän on myös erottautunut meistä kirjoituspöydällä, kirjailijan sädekehällä ja tyhjällä lattiatilalla. 

Me hönkäilemme kysymyksemme ja luemme tekstimme kuitukangasrättiemme läpi. Ensin istumme kirjoittamassa maskit naamalla, parin metrin etäisyyksillä ja sitten ryntäämme yhteiseen ruokapöytään ilman maskeja. 

Tänään keräsimme havaintoja huomista novellin kirjoittamista varten. Kotiin tultuani päätin vaihtaa novellin aihetta ja keräsin uuden listan. 

Tunnen itseni surkeaksi kirjoittajaksi, vaikka tämän piti olla se boosteri, jolla taas kirjoitan. Ei se opettajasta ole kiinni, sillä hän on kyllä erinomainen. Myöhemmin lisää, sillä nyt en jaksa kirjoittaa. 

Eivät ne ruotsalaiset lukijat taida kuitenkaan olla rakkaita naapureitamme. Ehkä ne ovat koneita. Är du en maskin?

Koululainen

Olen seurannut uusien ylioppilaiden haastatteluja. Tulevaisuudensuunnitelmia kysytään yleensä niiltä, jotka ovat kirjoittaneet kuusi laudaturia ja viisi exemiaa. Moni heistä haluaa lääkäriksi, vaikka ei lääketiede mitään kvanttifysiikkaa ole. Lääkärinä pärjää jos hankkii riittävästi tietoa, uskaltaa kysyä itseään viisaammilta, kuuntelee ihmisiä, kestää omaa keskeneräisyyttään ja käyttää maalaisjärkeä.

Olen kuin pieni koululainen, pakkasin laukkuuni muistiinpanovälineet ja kävin tarkastamassa, että pyörän kumeissa on ilmaa. Aloitan tänään nelipäiväisen kirjoituskurssin. Vähän hävettää, sillä olen jo julkaissut kaksi romaania. Onko pöyhkeää kertoa kirjoista vai jättää kertomatta vai onko ihan sopimatonta osallistua koko kurssille?

Yleensä välttelen naapureiden kohtaamista. Jos porraskäytävästä kuuluu askelten ääniä, niin odottelen hetken. Eräs iäkäs naapuri kulkee niin hiljaa ja hitaastikin, että yllätin hänet tuijottamasta naapurin ovea, jossa roikkuu sydämen muotoinen koriste. Heitin reippaat huomenet ja ohitin turvaetäisyydeltä. Koronan varjolla saa onneksi vältellä ihmisiä.

Tulevaisuus on jo täällä

Poistin Facebook -kavereistani pari tyyppiä. He eivät ole tehneet minulle mitään pahaa, eivätkä kuulu äärioikeistoon tai foliohattutyyppeihin. He ovat menneet kuolemaan, joten he eivät enää koskaan vastaa Facen kysymykseen "Mitä mietit, XXXX?". He eivät enää lue päivityksiäni, eivätkä kommentoi niitä. 

Entäpä, jos ihminen jatkaisi elämäänsä Facessa. Face julkaisisi vanhoja matkakuvia ja päivityksiä loputtomiin. Elokuva- ja kirjasuosituksia. Tallinnan risteilyjä ja lasten ylioppilasjuhlakuvia.

Jukka Aalho on kirjoittanut runokokoelman yhdessä tekoälyn kanssa (kielimalli GPT-3, tekoäly on keksinyt kokoelman nimenkin Aum Golly). Aalho kertoi kirjaprojektistaan Ruben Stillerin ohjelmassa. 

Tekoäly voisi kuulemma kirjoittaa vaikka pienen artikkelin jostain aiheesta. Korvaako tekoäly jatkossa osan toimittajan työstä? Olen ymmärtänyt, että Hesari käyttää jotain tämän tyyppistä urheilutulosten julkaisuun. 

Kun yhä useampi käyttää lukuaikapalveluja ja kustantamot saavat merkittäviä tuloja kirjasta vain jos se luetaan loppuun, voidaan tekoälyllä arvioida, minkälaiset käänteet pitävät lukijan otteessaan. Periaatteessa romaanille voidaan minuuteissa luoda useita erilaisia loppuja. Romaaneja saatettaisiin kustomoida jokaiselle lukijalle (kuuntelijalle) sopivaksi vaikkapa muokkaamalla kirjan luvuista lyhyitä tai pitkiä. 

Tekoälyä voitaisiin käyttää kustannustoimittamisessa, nyt kun kustantamot hukkuvat käsikirjoituksiin. Kaipa se tekoäly erottaa hyvän kielen, sanojen runsauden, toistot jne. Nämä tuntuvat ehkä kaukaisilta asioilta, mutta tulevaisuus taitaa olla jo täällä.

Animal rights

Olen lähes koko korona-ajan kulkenut pääasiassa urheiluvaatteissa, vaikka en edes ole harrastanut urheilua. Olen kävellyt, mutta se ei liene varsinaista urheilua, ellei kävele kuin Valentin Kononen. 

Halusin ostaa itselleni uuden vaatteen ja ostinkin. Vaate on jotain paitapuseron, tunikan ja mekon väliltä. Valmistaja on "suomalainen" ja vaate on ommeltu Turkissa. Mekon/tunikan/paitapuseron kuvioihin on sijoitettu teksti "Animal rights".  Hetken mietin, että voinko kulkea banderolli selässäni. Vaate on kiva, mutta onko se liikaa. Etten nyt sitten jotenkin tee itsestäni numeroa. Herätä huomiota. 

Olen viime aikoina tehnyt lähinnä vegaaniruokaa. Olen kuitenkin ripotellut ajoittain vähän juustoraastetta kasvisten tai pastan päälle ja käyttänyt luomukananmunia. Ravintolassa (eipä ole juuri tullut käytyä) olen valinnut kasvisruoan. Kylässä olen syönyt mitä on tarjottu, joka perustuu siihen lapsena opettuun "ei saa olla vaivaksi"- konseptiin. Ai tarjoat myrkkykapselin, näistä minä tykkään! Ajattelin, että näin saan edes joskus syödä lihatuotteita, toisaalta huomaan etääntyneeni liharuoasta.

Kun olin lapsi, kävimme Linnanmäellä ja näin huvipuistossa myytävän suuria vaaleanpunaisia hattaroita ja olisin halunnut sellaisen. Isä sanoi, että se on vain sokeria, eikä maistu hyvältä, eikä hän suostunut ostamaan minulle sellaista. En ole vieläkään maistanut hattaraa, ehkä kannattaisi. 

Äänestys

Äänestin nuorta naista. Uskon, että nuorten pitää päästä päättämään asioista. Jätämme heille maapallon, jonka olemme onnistuneet ahneuttamme pilaamaan. Nyt on sitten teidän vuoronne, kiitos. Korjatkaa muovit ja puhdistakaa vedet ja ilma.

Äänestysvirkailija kurkki tällä kertaa pleksin takaa ja pyysi minua raottamaan maskia, että pääsi vertailemaan passin valokuvaa naamaani. Näytimme ilmeisesti riittävän samankaltaisilta. 

Join äänestyskahvit jo ennen äänestämistä, vaikka perinteisesti pitäisi tehdä toisin päin. Ensin työ ja sitten huvi, näin minulle on opetettu. Äänestyskahvi ja -pulla maksoivat Metso-kirjaston kahvilassa neljä euroa.

Olen taas kiinnittänyt huomiota siihen, että toimittajien kirjoittamista romaaneista julkaistaan aina sanomalehtikritiikit. Kai se on vähän sama kuin lääkärit voivat sairaalan käytävällä kysyä kollegaltaan omista tai sukulaistensa vaivoista. Tai sitten toimittajakirjailijat ovat vaan niin ylivoimaisia.

Minari

Jos elämä kirjoitettaisiin suoraan romaaniksi, se olisi epäuskottava tai tylsä. Kun kaunis maisema maalataan tauluksi, se ei välttämättä ole taidetta. Kun minä mietin, ei ajatus päädy päivän mietelauseeksi.

Katsoin eilen (ihan oikeassa elokuvateatterissa) Lee Isaac Chungin elokuvan Minari. Elokuva kertoo korealaisperheestä, joka muuttaa Arkansasiin kasvattamaan korealaisia vihanneksia. Eletään Ronald Reaganin presidenttikautta.

Elantonsa perhe on ansainnut lajittelemalla naaras- ja urostipuja. Perheessä on isän ja äidin lisäksi tyttö ja pieni poika, jolla on todettu sydänvika. Perheen äiti on jatkuvasti tyytymättömän oloinen, onhan perheen uusi asumus pyörillä seisova parakkimainen tönö, jonka pelätään tornadon kohdatessaan lentävän taivaan tuuliin. 

Äidinäiti pyydetään Koreasta lastenhoitajaksi. Erikoinen uskonnollinen naapuri auttaa viljelyhommissa. Amerikkalaista unelmaa tavoitellaan, mutta tielle kasaantuu monenlaisia esteitä. Minulle tulee kesken elokuvan pissahätä, jota pidättelen, perheen pikkupoika kastelee yölla lakanansa, minä en kastele elokuvateatterin penkkiä.

Tämän elokuvan mummi ja naapuri ovat varsin mainioita tyyppejä. Mummi pelaa korttia ja kiroilee (ja saa Oscarin), naapuri häätää paholaisia ja kulkee hiekkatietä valtavaa ristiä raahaten. Elokuvan huumori on itseään korostamatonta ja jotenkin herkkää.

Jos etsit vauhtia, ei Minari ole sinun elokuvasi. Tiesittekö mikä minari on? Se on korealainen ruokakasvi, joka on halpaa ja leviää rikkaruohon tapaan. Minari tarvitsee kostean kasvuympäristön, sitä voisi kai verrata vesikrassiin, mutta se on mausteisempaa. 

Edit: Ei kuulemma voi verrata vesikrassiin. Kts. kommentit.