Lupaukset

Päiväni murmelina on taas käynnistynyt. Kaivoin imurin esille ja imuroin keittiön maton. Kohta lähden lenkille. Kun palaan, kompastun imuriin ja minun on pakko imuroida. Teen siivouksen pieninä helposti pureskeltavina paloina. Se sopii minulle.

Luen Sergei Dovlatovin romaania Kompromissi. Romaani sijoittuu 1970-luvun Neuvosto-Viroon ja sen sarkastinen huumori sopii hyvin korona-aikaan. Kirjan päähenkilö tekee töitä toimittajana, joka tarkoittaa ankaraa ryyppäämistä. Jutut hän kirjoittaa krapula-aamuina kymmenessä minuutissa. Kun hän etsii sopivaa haastateltavaa erityisistä ihmisistä, yhden ehdokkaan erityisyys perustuu siihen, että hän on käynyt Ranskassa. 

Olen katsonut Ylen sarjaa Kylmän sodan suomi. Onhan sitä ollut tosi mielenkiintoista katsoa. Koululaisena riitelin isäni kanssa, joka ivasi YYA-sopimusta ja luki ääneen Solzhenitsynin Vankileirien saaristoa. Nyt voin sen tunnustaa, isä oli oikeassa: Neuvostoliitto oli diktatuuri.

Nyt pitäisi tehdä uuden vuoden lupaukset. Mietin vegaaniksi ryhtymistä. Voin luopua lihasta, voin luopua jugurtista, voin luopua maitosuklaasta, voin luopua sipatista (savolainen erikoisuus, maitokastike, jossa lilluu läskisiä sianlihapaloja, koulussa joskus tarjottiin), mutta en voi elää ilman pullaa! 

Ensi vuonna lupaan olla rohkeampi kuin tänä paskavuonna. 

Somessa ihmiset kertovat mitä aikovat tänään tehdä. Luen Dovlatovin romaanin loppuun. Imuroin. Soitan isälle.

Tämä ei ole maksettu mainos

Lockdown käy kalliiksi, sillä olen sohvalla maatessani ostanut netistä kitkakengät, merinovillaisen urheilukerraston ja ulkoilutakin. Mitä muuta ihminen tarvitsee? Housut. Niitä en ole vielä hankkinut. Käytän vanhoja. 

Kokeilin Icebug-kitkakenkiäni, jotka ovat erinomaiset.  Tämä ei ole maksettu mainos. Ikävä kyllä.

Tunnen itseni melkein oikeaksi kirjailijaksi, sillä minulla on työn alla kaksi käsikirjoitusta. Toinen on se epäonninen hylsyteksti ja toisesta en uskalla kertoa mitään. Hylsytekstille ei ole vieläkään kustannussopimusta (eikä sitä välttämättä tulekaan), mutta pientä positiivista on sen suhteen tapahtunut. 

Tein käsikirjoitustani varten taustatyötä, joka sai minut tuntemaan itseni enemmän kirjailijaksi ja vähemmän valekirjailijaksi. Laitoin sähköpostia Kelan viestintäosastoon, josta vastattiin jo seuraavana aamuna. Sain tiedon, jota tarvitsin. Hyvä Kela! Kela-raukka saa harvoin kiitosta.

Kirjailijaliiton residenssijakso Ateenassa olisi alkanut 17. tammikuuta. Olen päivittäin miettinyt lähdenkö. Kreikassakin koronatilanne on vaikea ja toisin kuin täällä, siellä on maskipakko. Maskia on käytettävä myös ulkona. 

Sain tänä aamuna Finnairilta viestin, että paluulentoni on peruttu ja tilalle tarjottiin hyvin hankalaa yhteyttä, lennon siirtämistä kokonaan uuteen ajankohtaan tai sen perumista. Päädyin perumaan lennon ja residenssijakson. Jollain tavalla olen helpottunut, mutta samalla pettynyt.

Pirkanmaalla rajoituksia jatkettiin tammikuun loppuun, joten ehdin todennäköisesti ostaa ne urheiluhousutkin.

Nro 1-3

Kyläreissu nro 1: Tämä sujui vielä hyvin.

Kyläreissu nro 2: Kyläily peruttiin sairaustapauksen vuoksi. Puin päälleni kolme kerrosta vaatteita ja kävin kävelyllä. 

Kyläreissu nro 3: Piti mennä syömään ystäväpariskunnan luo. R sairastui, joten matka Kangasalle peruuntui. Puin päälleni kolme vaatekerrosta ja lähdin viemään koronatestiä kyläpaikkaan nro 2. Sain myöhemmin viestin, että testin tulos oli negatiivinen.

Teen harvoin nettiostoksia, mutta nyt tilasin merinovillaisen kerraston ja kitkakengät. Satsaan kävelyyn juhlimisen sijaan. Tänään aion mennä kauppaan täydentämään tyhjää koronatestivarastoani.

Olen maannut sohvalla ja lukenut Ilja Leonard Pfeijfferin lähes kuusisataasivuista romaania Grand Hotel Europa ja käteni ovat maitohapoilla. Romaanin mainitaan olevan älykäs ja vetävä romaani vanhasta maailmasta. Minusta on aina epäilyttävää, kun romaania sanotaan älykkääksi. Onko se silloin minulle sopiva? 

Hesarissa kirjan sanotaan olevan sekoitus kömpelöä juonta, autofiktiota ja esseetä. Se esseeosuus on siinä parasta. Olen nyt romaanin puolessa välissä ja onhan se antanut paljon ajateltavaa turismiin ja Eurooppaan liittyen. 

Romaanin naiset ovat kauniita, hyvin pukeutuneita (monesti vaatteiden merkit mainitaan) objekteja, jolleivat ole tyhmiä, tyylittömiä, vanhoja tai lihavia. Nuoret naiset riisuvat vaatteet yltään heti kirjailijan tavatessaan (romaanin päähenkilö on kirjailija ja hänellä on sama nimi kuin romaanin kirjoittajalla). 

Sairastun tylsyyteen.

Vegaaninen maksalaatikko

Vietin jouluaaton poikani ja hänen puolisonsa kodissa tuossa parin sadan metrin etäisyydellä. R:n äiti pitää matkailuyritystä ja tekee ruokaa ammattimaiseen tapaan. R oli saanut äidiltään jouluisia laatikoita, joita sitten nautimme (söimme kyllä muutakin).  Lanttu- ja porkkanalaatikkoa, imellettyä perunalaatikkoa, kurpitsalaatikkoa ja "vegaanista maksalaatikkoa" (!).  Tykkäsin "maksalaatikosta".

Kuuntelimme Bachin jouluoratoriota, Pähkinänsärkijä -balettia ja Abbey Roadia ja lämmittelimme takkatulivideon ääressä. Söimme liikaa. Joimme punaviiniä. Vierin kotiin yhdeksän maissa.  En ottanut kuvia somea varten vaikka kaikki näytti oikein kuvaukselliselta.

Viherkasvini ovat toistaiseksi selvinneet pimeydestä hengissä. Minulla on kasvilamppu, joka näyttää kadulta katsottuna siltä kuin hoitaisin menestyvää hamppuviljelmää. 

Haastattelin ruukkukasvejani tänä aamuna ja he kertoivat jakselevansa kohtalaisesti. Eivät kylläkään pitäneet keinovaloa aidon veroisena. Eräs kasveista valitti, että ruukku puristaa sen juuria. Lupasin vaihtaa uuden ruukun keväämmällä, ensi vuonna tai sitten seuraavana. Kasvi kehotti minua kokeilemaan liian pieniä kenkiä. 

Tämän päivän kyläily peruuntui sairaustapausten vuoksi, mutta huomenna lähden toiseen kyläpaikkaan,

Hyvää koronajoulua!

Hesarissa kerrotaan Kunnaksen perheestä, joka viettää kolmen sukupolven joulua. Heidän piinansa kestää viisi vuorokautta. Onhan niitä kolmen sukupolven jouluversioitakin koettu, mutta vuorokauden mittaisina kevytversioina.

Omalta osaltani tämä jouluaatto on historiallinen. Menen syömään poikani ja hänen puolisonsa luo. Matkaa on onneksi vain parisataa metriä. Voin palata kotiin milloin tahansa. Kotona on joulukukkia, kynttilöitä, jouluvaloja ja siivottu keittiön vetolaatikko (säilytän siinä jauhoja ja muita kuivia elintarvikkeita). 

Lakanat vaihdoin jo eilen. En viitsinyt tehdä Mysi Lahtisen joulupetausta, johon kuulu kaikkien petivaatteiden tuuletus ja tuuletettujen lakanoiden silitys. 2019 menehtynyt Mysi Lahtinen on minulle joulun auktoriteetti. Hän aloitti jouluvalmistelut heti edellisestä joulusta selvittyään.

Moni ystävä on soittanut. Huomenna menen yhden ystävän luo ja ylihuomenna tapaan erään ystäväpariskunnan.  Kaikki kyläreissut suoritetaan tartuntatautilain 58 pykälän 1 momentin mukaisesti. 

Hyvää koronajoulua!

Pii

Tarkastin mikä tulee omikronin jälkeen. Pii. Kreikkalaiset aakkoset alkavat olla hallussa. 

Sain kolmannen rokotukseni Hatanpään pandemiayksikössä. Olen saanut kokea pandemian myötä kolme rokotusta, kolme rokotuspaikkaa ja kaksi eri valmistetta. Ai niin, sainhan minä influenssarokotteenkin.

Kävelin Hatanpäälle. Olin tietysti liian aikaisessa ja luistelin jäisillä jalkakäytävillä aikaa tappaakseni. Sisälle päästettiin viisitoista minuuttia ennen varattua aikaa. 

Odottelimme käytävän varrella, jota pitkin kiireisen näköiset hoitajat mennä touhottivat ristiin rastiin. Pariskunta vastapäisellä seinustalla jupisi miksei heitä ollut vielä kutsuttu vaikka aika oli ollut jo puoli tuntia sitten. He nappasivat käytävältä hoitajan, joka ei löytänyt miehen ja naisen nimeä listalta. He eivät saaneet mitään toimintaohjeita vaan jäivät paikoilleen napottamaan. 

Rokotus tapahtui vastaanottohuoneessa, jossa työskenteli kaksi rokottajaa yhtä aikaa. Hoitaja vaikutti tekevän myös kirjaukset. Kysyin käytävällä istuvasta pariskunnasta, että voisivatko olla väärässä paikassa ja tulimme siihen tulokseen, että luultavammin olivat. Rokotuksen jälkeen menin heidän luokseen ja ohjasin naiselle, joka otti meidät vastaan pandemiayksikköön tullessa. Ilmeni, että heidän olisi pitänyt olla Hatanpään terveyskeskuksen rokotuspisteessä tämän rokotuspaikan sijaan. Sinne heidät sitten ohjattiin. 

Illalla palelin, käsi oli kipeä, mutta mieli hyvä. 

Sain ilmoituksen, että työväenopiston jumpan alkua siirretään. Todennäköisesti minulta viedään myös kuntosaliryhmä ja vesijumppa. Kävin pitkälleni sohvalle ja tarrauduin sohvaani ja torkkupeittooni. Näitä ette vie!

Ei mitään salattavaa

Marttojen perinteinen neuvo kuului "Älä siivoa jouluksi kaappia jos et aio viettää siinä joulua" tai jotain sen tapaista. Googlasin Marttojen sivut, mutta en enää löytänyt tuota neuvoa. Jääkaappi suositeltiin siistittäväksi. Siivosin vetolaatikon, jossa säilytän jauhoja. Aion vetäytyä lootaan joulun viettoon. 

Mainostan taas kerran kirjaa, ennen kuin olen edes lukenut sitä loppuun tai tällä kertaa kuunnellut. Kirja on Mikko Hyppösen Internet (WSOY 2021). Hyppönen on tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja, joka kirjoittanut New York Timesiin ja luennoinut Oxfordin, Stanfordin ja Cambridgen yliopistoissa. Ei siis mikään turha tyyppi.

Kirjassa kerrotaan mm. internetin historiasta, tietoturvasta sekä roistojen ja poliisien toiminnasta. 

Tiesittekö muuten, että Linux on maailman eniten käytetty käyttöjärjestelmä (kuulostaa uskomattomalta, mutta näin on ja syy selviää kirjasta) tai että pankkiasioita on turvallisempaa hoitaa kännykällä kuin läppärillä ellei ole tapana hävittää kännykkää. 

Olen usein eksyksissä internetin kujilla. Tämän kirjan lukemisen jälkeen en enää sano "Ei minulla ole mitään salattavaa, joten ihan sama". En taida silti muuttaa tapojani, vaikka mitä ilmeisemmin kannattaisi. 

Yllättäen kirja on tosi mielenkiintoinen ja jopa jännittävä. Kuten nykyään tavataan sanoa: Vahva suositus!

Tampereen kaupunki lyhensi eilen toisen ja kolmannen rokotuksen välin kolmeen kuukauteen yli 60 vuotiaille ja riskiryhmille. Heti ilmoituksen jälkeen järjestelmät ruuhkautuivat. Koska aikoja tuli jatkuvasti lisää, sain lopulta aikaistettua rokotuksen tälle päivälle. Kävelyn kohde on siis tänään Hatanpää. 

Lanttuhauta

Tampereen kauppahallissa ja Tammelan torilla myydään lanttuhautaa. Ainakin hallissa sen hinta on 6.90 e/kg. Lanttuhauta on minulle uusi tuttavuus. Sitä myydään joulun aikaan ja käytetään lanttulaatikon pohjana. Lanttua keitetään viidestä kuuteen tuntiin ja valmiste on melkein ruskeaa, eikä sitä lanttusosetta, jota kaupoissa myydään. En ole testannut. 

Kävin tapaamassa vanhempiani. Paluumatkalla junassa edessäni olevan kahden penkin taskut olivat täynnä pulloja ja tölkkejä ja muutenkin istuinpaikkani ympäristössä oli siivotonta. Tuli voimakas tarve selittää, etteivät tyhjät juoma-astiat kuulu minulle. Yksi ihminen saisi olla aika vikkelä tyhjentääkseen viisi olutpulloa ja neljä tölkkiä ennen kuin juna ehtii edes lähteä asemalta. Huomautin sotkusta konduktöörille ja hän ohjasi minut istumaan ekstra-luokkaan, jossa matkusti lisäkseni vain yksi mies. Kaikki kääntyi siis parhain päin. Kiitos VR! Odotan mikä tasaajan seuraava siirto on. Tiedättehän tasaajan, joka pitää huolen siitä, että onnistumiset ja vastoinkäymiset pysyvät balanssissa. 

Nyt moni tuntuu sairastavan koronaa (ehkä tasaaja käyttää sitä). Käsittääkseni tulemme kaikki saamaan omikron-tartunnan. Mietin miten Kertun kanssa pärjäämme. Tämä tauti voi tulla kissoillekin, eikä Kertusta ole terveenäkään kovin suurta hyötyä. 

Vaarallinen matka

Tein eilen ensimmäisen (koronavirus) kotitestini, joka osoittautui odotetusti negatiivinseksi. Istun junassa. Naamallani on FFP2 maski, josta lapseni sanoi, että se näyttää suodatinpaperilta, jonka voisi laittaa nauhoista roikkumaan johonkin, eikä sitä muovista suppiloa tarvittaisi. Saattaisi olla kätevä retkiolosuhteissa.

Olen menossa katsomaan iäkkäitä vahempiani. Juna on täysi ja edessäni istuu perhe, joka ei toivottavasti ole kotoisin eteläisestä Afrikasta.  Tai onko sillä väliä. Toinen lapsi aivastelee jatkuvasti.  Nyt perheen isä otti maskin pois ja he alkoivat syödä eväitä. Saan kolmannen rokotteeni tammikuussa.

Toivoisin omaavani uskon, että kaikki menee hyvin. Isälleni palavat aina punaiset valot. Sellainen asenne periytyy helposti vaikka näyttöä on siitäkin, että silloin tällöin valo on vihreä.

Illalla teen tämän matkan vastakkaiseen suuntaan.

Kirjoituskateus

Erkka Mykkänen on kirjoittanut kateudesta Kritiikin uutisiin. Kun hän jakoi tekstin Facessa, suurin osa kirjoittajista kommentoi, ettei tunne kateutta toisten kirjallista menestystä kohtaan.

Olen joutunut taistelemaan kateutta vastaan. Huvittavaa, ettei se kohdistu kaikkiin kirjailijoihin. Onneksi! En ole kateellinen vaikkapa Pirkko Saisiolle tai Jukka Viikilälle, sillä en tule koskaan yltämään heidän tasolleen. Olen kateudessakin vaatimaton. Kateuteni ei keiku korkealla vaan viihtyy lattian rajassa.

Välillä on hyvä jättäytyä somen ulkopuolelle, sillä some nostaa esiin piiloon painetun kateuden. Kuvat kustannussopimuksista, hyvät kritiikit, kirjamessukeikat, Instagram- ja kirjakauppaesiintymiset korventavat mieltä. Kirjat kirjakaupan näyteikkunassa.

Helpottaa kun saa tavata jonkun toisen kateellisen kirjoittaja ja voi yhdessä päivitellä, miten tuokin tyyppi on taas saanut sitä ja tätä vaikka ei olisi sitä ansainnut. Sanotaan, ettei toisen menestys ole itseltä pois. Kyllä on.

Sitten kun kateuskahvit on juotu, otetaan läppäri esiin ja unohdetaan koko juttu, kunnes taas tulevat kirjamessut, kustannussopimukset ja joulun kirjamainokset. 

Kaikesta voi keittää hilloa

Sain tällä viikolla oivalluksen, että vanhempani ovat vain ihmisiä. Heikkouksineen ja hyvine ominaisuuksineen. Olisi hyvä irrottautua äidistä ja isästä näin kuusikymppisenä. Vanhempani elävät edelleen, mutta erityisesti he ovat asettuneet asumaan päähäni. Vetelevät edelleen minua paksuista naruista.

Torstaina minulla oli kiireinen päivä, olin tottelematon, enkä pedannut sänkyäni. Mitään kamalaa ei tapahtunut kuitenkaan. Illalla oli helpompi kaivautua valmiiksi avattuun sänkyyn. Jotenkin se sänky oli kutsuvampi. Jopa liian kutsuva.

Joka päivä on mentävä ulos vaikka sataisi taivaan täydeltä persuja. Ei saa lihoa tai ainakin pitää sanoa "Tuli syötyä liikaa" tai "Voi miten lihottavaa tuo kakku on". Pitää varautua siihen, että kaikki menee pieleen. Kaikki menee pieleen ja liikennevalot ovat aina punaiset. Pitää opiskella, opiskella, opiskella. Sisustaminen on tärkeää. Luetaan asuntoilmoituksia. Ei voi jäädä sairauslomalle, mitä ne siellä työpaikallakin ajattelevat. Miten sinä jaksat olla niin kauan äitiyslomalla? Ahneella on paskainen loppu. Juodaan pullakahvit!

Joitakin asioita en ole omaksunut. Säätiedotusten kyttääminen. Kyllä lihakeittoa voi lämmittää aina uudestaan.  Jouluna ei saa puhua politiikkaa. Kaikesta voi keittää hilloa. 

 

Onnellinen loppu

Luin Deborah Levyn omaelämäkerrallisen trilogian toisen osan Elämisen hinta (S&S, suom.Pauliina Vanhatalo). Ihana kirja. Pidin myös trilogian ensimmäisestä osasta Mitä en halua tietää ja odotan innolla kolmatta. Levy siteeraa Orson Wellesiä: jos haluaa tarinalle onnellisen lopun se pitää lopettaa oikeaan kohtaan. Tämä on niin totta! 

On turha halveksia onnellisia loppuja, sillä jokainen tarvitsee niitä jaksaakseen. 

Istun sohvalla pyjama, aamutakki ja villatakki ylläni. Jalassani on kahdet villasukat. Sisälämpömittari näyttää kahtakymmentä astetta. Hesarissa kirjoitettiin Pörssisähköä ostavasta miehestä, joka lämmittää talonsa kymmenasteiseksi ja nukkuu toppavaatteissa, sillä sähkö on niin kallista. Kävin keskiviikkona kylässä. Kyläpaikan keittiössä oli 17 astetta. Isäntä piti hetken uuninluukkua auki, ihan tarkoituksella. A oli pukeutunut lyhythihaiseen t-paitaan ja vakuutti, ettei häntä palella. Hän valmisti meille paellaa.

Täällä istuskelen ja kirjoittelen. Töissä olisin katsonut jo yhden potilaan. Luin jostakin, että kiire koukuttaa. Kun olin urani "huipulla" ja yhdistyksemme puheenjohtaja, sain kokea tuon koukuttavuuden ja tunteen omasta tärkeydestäni. Se oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti, mutta myös vaarallista, sillä se uuvutti.

Virallinen rokotusvalitus

Ärsyttää ja (ennen kaikkea) hävettää oma toimintani näissä koronarokotuskisoissa. 

Kuulun siihen ikäluokkaan, joka saa kolmannen koronarokotteensa puolisen vuottta toisesta rokotuksesta. Vaikkapa Salossa kolmas rokote voidaan antaa 5 kk toisesta rokotuksesta (ikäraja 55 vuotta) ja Helsingissä 5.5 kk ja Tampereella 6 kk (ikäraja 60 vuotta). THL suosittaa kolmatta rokotusta yli kuusikymmenvuotiaille 5-6 kk toisesta rokotuksesta.  Tampereella sivut päivittyvät laiskasti ja epäilin, että raja saattaisi kuitenkin olla 5 kk, kun tuo THL niin sanoo.

Kaverini sai eilen rokotuksen 5.5 kk toisesta rokotteesta jonotettuaan rokotusbussiin (Tampereella!), joten päädyin jonottamaan Keskustorin rokotusbussiin, sillä olinhan saanut toisen rokotteeni kesäkuussa. Oli niin h-vetin kylmä, että silmät alkoivat jäätyä päähän, joten istuin bussissa, joka oli varattu jonotusta varten. Ei sielläkään erityisen lämmintä ollut ja maskitonta porukkaa.

Jonotin puolitoista tuntia, kunnes pääsin siihen varsinaiseen bussiin. Minua ei suostuttu rokottamaan. Koko homma oli tietysti omaa syytäni. Kuitenkin seisoin jo siinä, rokotteita oli, rokottaja oli ja tarkoitus olisi välttää niitä sairaalaan joutumisia, eikä lääketieteellistä estettä rokottamiselle ollut (minulla on se uniapneakin, joka altistaa vaikeammalle taudille, mutta ei siitä enempää). Hoitaja oli lahjomaton. En tosin kokeillut lahjoa. 

Palasin kotiin, v-tutti, nauratti ja palelsi. Vietin illan peiton alla kahdet villasukat jalassa. No menen sitten tammikuussa, jolloin minulla on jo rokotusaika varattuna, aiemmin en sitä saanut. Hoitaja muuten sanoi, että huomenna se raja saattaa olla 5 kk ja käski valittaa johdolle, mutta sen sijaan minä valitan täällä.

Kirjafestareilla ja Puustissa

Torstaina järjestettiin Laikussa Eeva-Liisa Manner -seminaari kirjailijan satavuotisjuhlien kunniaksi. 

Näin joskus kouluaikoina Mannerin näytelmän Poltettu oranssi Kuopion kaupunginteatterissa. En ymmärtänyt Poltetusta oranssista juuri mitään. Muistaakseni näytelmässä nuori nainen sairastuu psyykkisesti. Nyt Poltettu oranssi on kuultavissa Ylen Areenassa Auli Mantilan sovittuksena ja Mantilan ohjaamana. Aion kuunnella. Katsotaan ovatko vuodet tuoneet lisää ymmärrystä, epäilen. 

Seminaarissa jaettiin kymmenentuhannen euron Eeva-Liisa Manner  -palkinto runoilija Susinukke Kosolalle ja Mannerin nimellä kulkevat apurahat Tiina Lehikoiselle ja Milka Lehtoniemelle. Oli ihana seurata palkintojen jakamista. Palkitut saivat isoimmat koskaan näkemäni kukkapuskat (mitenköhän Susinukke Kosola sai kannettua kukkansa Turun junaan). Liikutuin noista hetkistä niin että yllätyin itsekin. En usko, että mikään oma palkinto vaikuttaisi samassa määrin, sillä ajattelisin kuitenkin, etten ole sitä ansainnut. Olen saanut ainoastaan stipendejä, joita jaettiin koulussa. Niitä sai kun oli kiltti, teki läksynsä ja luki kokeisiin. 

Kävin eilen Tampereen Kirjafestareilla, jotka järjestettiin Tampere-talossa. Kuuntelin kun kirjailija Johanna Hulkko haastatteli tamperelaista Niina Hakalahtea tämän uusimmasta romaanista Kaleidoskooppi (suosittelen). Romaanissa pariskunta saa ainoan lapsensa lapsentekoiän loppumetreillä. Lapsi osoittautuu "haastavaksi" jo vauva-ajasta lähtien. Mitään spesifiä diagnoosia ei koskaan löydy. 

Hakalahti mainitsi haastattelussa sanomalehti-ilmoitukset, joissa vanhemmat iloitsevat lapsen syntymästä ja joiden alla lukee onnelliset tai sitten peräti ikionnelliset se ja se. Harmittaako niitä, jotka tyytyivät onnellisiin, sillä tuntuuhan se laimeammalta kuin tuo ikionnelliset. 

Kaikissa elämän käänteissä vertailu on pahasta, mutta minkä sille voi. 

Seuraavaksi Tampere-talossa tuli palohälytys (joku sulake oli palanut, tulipaloa ei ollut kuitenkaan) ja messuyleisö komennettiin ulos pakkaseen värjöttelemään. Minä kipitin kahvila Puustiin (sitäkin suosittelen). Palasin vielä kuuntelemaan tietokirjaraatia, jossa tietokirjoja ruotivat Pasi Heikura, Olli Löytty ja Anne Mäntynen. Olen tullut tietokirjaikään ja tilaisuuden jälkeen olisin halunnut lukea kaikki ruoditut kirjat. 

Tampereen Kirjafestarien eduksi on pakko sanoa, että kirjailijahaastattelut kuuli vaivatta toisin kuin muissa vastaavissa tilaisuuksissa. Näyttelyosuus oli huomattavasti vaatimattomampi kuin Helsingissä.

Olen apealla mielellä. Ensi viikolle suunnitellut Otavan pippalot peruuntuivat. Mietin lähtisinkö siitä huolimatta Helsinkiin.

Rosolli

Eräs kirjoituskaveri sai apurahan. Hienoa! Häntä onniteltiin Facessa. Jos onnittelussa ei ollut sydämiä (yhdessä oli neljä), niin onnittelun perässä seisoi rivi huutomerkkejä. Sydämet ja huutomerkit laimenevat näin yltiöpäisesti käytettyinä. Annoksia on pakko nostaa. Enää ei voi lähettää viestejä edes itsensä ikäisille tyypeille ilman hymiöriviä vaikuttamatta tylyltä. Ei  sitäpaitsi auta vaikka tuntisi emojit hyvin, kohta hyvää tarkoittava hymynaama onkin jo ironinen ja ilkeä hymy. Emoji-tiedot pitää päivittää tiuhemmin kuin koronarokotus.

Kuuntelen kirjaa, jossa sivutaan naisten kouluttautumista. Suomessa naiset saattoivat opiskella yliopistossa jo 1800-luvun loppupuolella, mutta opiskellakseen heidän piti anoa vapautusta omasta sukupuolestaan, joka kuulostaa aika hullulta. 

Sain ilmoituksen sanastokorvauksista, joita tilitetään kirjastolainoista (ääni- ja e-kirjoista niitä ei jostain syystä makseta). Jokaisesta kirjalainasta saa 0.26 euroa ja sen perusteella laskin, että kahta romaaniani on lainattu vuoden mittaan yhteensä noin 11 400 kertaa. Minusta se kuulostaa paljolta, mutta tietenkin kymmeniä kirjoja julkaisseet ja suositut kirjailijat painivat ihan eri luokassa. 

Tästä tuli taas tämmöinen rosolli. Ei ole onneksi pakko syödä. 

Joutavia juttuja

Vessanpöntön kannen sarana on ollut rikki jo jonkin aikaa. Keittiön allas on vetänyt huonosti. Olen seurannut veden laiskaa valumista rööreihin huolestuneena. Sain viime viikolla soitettua huoltomiehen, joka sitten tuli eilen. Aamulla näytti siltä, että allas vetääkin  ja minulle tuli sellainen olo kuin olisi menossa lääkäriin ja vaiva olisi yllättäen parantunut. Pitäisi keksiä jotain uutta valitettavaa. 

Huoltomies puuhasteli aikansa roskiskaapissa, pyysi ämpäriä, johon sai valutettua sellaista kamalan rumaa möhjäistä liejua. Hän vakuutteli, että tämä on ihan normimeininkiä. Sitten mies korjasi valkoisen vessanpöntön kannen saranan mustalla nippusiteellä. 

Postitin tällä viikolla mekon, jonka olin myynyt Facen kierrätysryhmässä. Se meni ihan kirjeenä. Postissa nainen kysyi haluanko paketin (siis kirjeen) seurannan, joka maksaa 1.50 euroa. "Miksi?" kysyin hämmästyneenä "Jos se häviää" nainen vastasi. Pitääkö siis siltä varalta että kirje häviää, maksaa vielä ylimääräinen maksu?

Kun asuimme Kuopiossa, enkä saanut jotain odottamaani lähetystä, menin postiin asiaa kyselemään ja postivirkailija sanoi "Poeka on taennut viiä viärään paekkaan".