Tapaan joulukuun alussa kustannustoimittajan, joka on kovin nuori. Hän on kirjallisuustieteen maisteri, joten hänen täytyy olla viisas. Joskus minäkin olin nuorin kaikkialla, mutta en enää. Suhtaudun nuoriin positiivisesti, sillä heiltä voi oppia paljon.
Kävin kahvila Puustissa ja pöytääni istui fiksun näköinen mies (kahvila oli täynnä). Hän kysyi lupaa istua ja jutteli kanssani. Minä voivottelin mielessäni sitä, että olin pukeutunut urheiluvaatteisiin, olin ilman meikkiä ja hiukset lätässä. Ajatteleekohan kukaan mies, ettei ole riittävän edustavasti pukeutunut? Saattaa olla.
Täydessä kauppahallin kahvilassa mieshenkilö istui pöytääni tervehtimättä ja lupaa kysymättä. Hän käänsi tuolinsa niin, että hänen kylkensä osoitti minuun päin ja yritti olla kuin minua ei olisikaan. Viereiseen pieneen pöytään istuivat hänen kaverinsa, jotka alkoivat puhua Iskelmäristeilystä. Kun nousin ylös, he sanoivat, että pelästyinkö, että joudun Iskelmäristeilylle.
Joillakin suomalaisilla on tapana paukauttaa ovi takana tulevan nenän edestä. No ei kaikilla tietenkään, kuten eivät kaikki miehet jne. Nykyään pidän ovea auki, vaikka perässäni tuleva olisi joitakin metrejä jäljessäni. Silloin tuo tyyppi alkaa ottaa juoksuaskeleita, ettei olisi vaivaksi.
Aamun Hesarin kolumnissa kirjoitettiin siitä, miten me suomalaiset emme osaa tarjota toisille vaan lasku jaetaan sentilleen. En minäkään osaa tarjota saati ottaa toisen tarjoamuksia vastaan. Kun suuri äänekäs espanjalaisseurue perheitä ruokailee ravintolassa, jaetaan lasku aikuisten määrällä eikä oteta huomioon sitä, mitä kukakin on syönyt. Tapaamani lapseton espanjalaispariskunta piti systeemiä epäreiluna. Sama pariskunta kertoi, että heillä on pitkäaikaisia ystäviä, joiden kodeissa he eivät ole koskaan käyneet. He tapaavat ravintoloissa ja kahviloissa, sillä asunnot saattavat olla pieniä ja vaatimattomia.
