maanantai 24. marraskuuta 2025

En halua Iskelmäristeilylle

Tapaan joulukuun alussa kustannustoimittajan, joka on kovin nuori. Hän on kirjallisuustieteen maisteri, joten hänen täytyy olla viisas. Joskus minäkin olin nuorin kaikkialla, mutta en enää.  Suhtaudun nuoriin positiivisesti, sillä heiltä voi oppia paljon. 

Kävin kahvila Puustissa ja pöytääni istui fiksun näköinen mies (kahvila oli täynnä). Hän kysyi lupaa istua ja jutteli kanssani. Minä voivottelin mielessäni sitä, että olin pukeutunut urheiluvaatteisiin, olin ilman meikkiä ja hiukset lätässä. Ajatteleekohan kukaan mies, ettei ole riittävän edustavasti pukeutunut? Saattaa olla.

Täydessä kauppahallin kahvilassa mieshenkilö istui pöytääni tervehtimättä ja lupaa kysymättä. Hän käänsi tuolinsa niin, että hänen kylkensä osoitti minuun päin ja yritti olla kuin minua ei olisikaan. Viereiseen pieneen pöytään istuivat hänen kaverinsa, jotka alkoivat puhua Iskelmäristeilystä. Kun nousin ylös, he sanoivat, että pelästyinkö, että joudun Iskelmäristeilylle. 

Joillakin suomalaisilla on tapana paukauttaa ovi takana tulevan nenän edestä. No ei kaikilla tietenkään, kuten eivät kaikki miehet jne. Nykyään pidän ovea auki, vaikka perässäni tuleva olisi joitakin metrejä jäljessäni. Silloin tuo tyyppi alkaa ottaa juoksuaskeleita, ettei olisi vaivaksi.  

Aamun Hesarin kolumnissa kirjoitettiin  siitä, miten me suomalaiset emme osaa tarjota toisille vaan lasku jaetaan sentilleen. En minäkään osaa tarjota saati ottaa toisen tarjoamuksia vastaan. Kun suuri äänekäs  espanjalaisseurue perheitä ruokailee ravintolassa, jaetaan lasku aikuisten määrällä eikä oteta huomioon sitä, mitä kukakin on syönyt. Tapaamani lapseton espanjalaispariskunta piti systeemiä epäreiluna. Sama pariskunta kertoi, että heillä on pitkäaikaisia ystäviä, joiden kodeissa he eivät ole koskaan käyneet. He tapaavat ravintoloissa ja kahviloissa, sillä asunnot saattavat olla pieniä ja vaatimattomia. 

lauantai 22. marraskuuta 2025

Niin ja näin


Metso-kirjastossa järjestetään harvakseltaan filosofian iltoja. Silloin tällöin saan aikaiseksi mennä kuuntelemaan viisaita ihmisiä.   

Torstaina Jaana Parviainen, Otto Sahlgren ja Anne Koski pohtivat nykyteknologian polttavia eettisiä kysymyksiä. Iltaa veti Niin & näin -lehden päätoimittaja Juho Rantala. Keskustelijat olivat filosofian ja politiikan tutkijoita, jotka olivat perehtyneet teknologiaan ja tekoälyyn eri kanteilta. 

Teknologiamiljardööreillä on paljon (liikaa) valtaa koko maailmassa.  Suomessakin varotaan astumassa näiden firmojen varpaille. Ajatellaan nyt vaikka datakeskuksia, jotka eivät maksa sähköveroa ja kuluttavat valtavasti energiaa. Eivätkä ne edes työllistä paljon ihmisiä sen jälkeen kun ne on rakennettu. Koneet siellä raksuttavat ja hotkivat sähköä. Jos halutaan suojella luontoa tai kerätä veroja, pelätään innovaatioiden ja investointien loppumista. 

Tekoälypohjaisia asejärjestelmiä kehitetään. Tappamisesta tulee tehokkaampaa.

Teknologiaa ei kehitetä välttämättä kansalaisia varten (meille mahdollisimman helpoksi ja käteväksi) vaan pyritään tehostamaan toimintaa (vähentämään työvoimaa, säästämään rahaa) teknologian avulla. Teknologia ei ole demokraattista, kaikilla kansalaisilla ei ole älypuhelimia eikä digitaitoja. 

Valtion ja kuntien teknologiaosastot (tämä termi saattaa olla väärä) on monesti ulkoistettu. Teknologian asiantuntijat voivat vaihtaa työpaikkaa yksityiseltä julkiselle puolelle ja takaisin. Puhutaan pyöröovi-ilmiöstä. Se ei välttämättä ole hyvä asia. 

Kun tekoäly alkaa tehdä päätöksiä, niin kuka niistä on vastuussa? En minä ainakaan.

On sanottu, että tekoäly vie ihmisten työt. Saattaa kuitenkin olla, että työt muuttuvat tylsiksi valvonta- ja tarkastuspuuhiksi.  

Minäkin voisin käyttää tekoälyä tämän tekstin arviointiin, mutta koska tekoäly pyrkii miellyttämään käyttäjäänsä, se imartelisi minua. Minulle tulisi hyvä mieli ja kuvittelisin olevani huipputekijä, enkä tämmöinen huolimaton harrastelija. Olisiko siitä kenellekään hyötyä? 

Tämän tyyppisten tilaisuuksien lopussa annetaan yleisölle mahdollisuus kysyä. Monesti mikrofonin ottaa vanhempi mies, joka haluaa puhua jostain aiheeseen kuulumattomasta asiasta, eikä kysy mitään. Pääasia, että hän saa jakaa ylivertaista viisauttaan. Tällä kertaa niin ei onneksi tapahtunut.  

keskiviikko 19. marraskuuta 2025

Osta kirja


Otavan toimitusjohtaja lähetti kirjailijoille pitkähkön viestin, jonka keskivaiheilla hän kertoi, että Otava-konsernin kirjailijoiden äänikirjat tulevat tyrkylle digitaaliseen palveluun, jonka nimi on Spotify. Hän piti sitä hyvänä asiana kirjailijoiden kannalta. Samaan aikaan kirjat olivat jo palvelussa. Ilman ennakkovaroitusta. Tähän asti kirjailijat olivat lähinnä säälineet muusikoita, jotka tienaavat pelkkiä murusia Spotifysta. Suomalaiset muusikot ovat joutuneet pakkaamaan kitaransa, rumpunsa ja kaiuttimensa jalkahieltä ja oluelta haiseviin busseihin ja kiertämään maata henkensä pitimeksi. 

Kukaan ei tulisi kuuntelemaan minua edes ilmaiseksi, vaikka osaankin olla hauska. Kirjailija, toimittaja Maxim Fedorov kiertää Suomea ja vetää koulujen jumppasalit ja kirjastot täyteen. Sama onnistuu kirjailija Satu Rämöltä. Kaikilta se ei luonnistu.

Spotifyssa äänikirjat sekoittuvat podcasteihin ja Taylor Swiftin biiseihin. Omia kirjojaan on vähän hankala löytää, sillä Suomi on täynnä tasalaatuisia Heidi Mäkisiä. Sieltä ne löytyvät kuitenkin. 

Olen kuullut, että Spotifyn välittämän musiikin äänen laatu on sekundaa, mutta minulle se menee täydestä. Tämä kertoo siitä, etten ole musiikin asiantuntija. Instassa väitetään, että Spotify sijoittaa voittojaan aseteollisuuteen.  

Hyvänä puolena pidetään sitä, että Spotifysta voi ostaa yksittäisiä äänikirjoja. Minulla ei ole mitään tietoa mitä kirjailija Spotifyn kautta kuunnelluista kirjoista ansaitsee. Jännityksellä odotan miten käy.  Sen verran tunnen kirjailijapiirejä, että arvasin etukäteen, ketkä suuttuivat eniten. 

Olen tehnyt urani julkisella sektorilla, jossa ainakin näennäisestiä neuvoteltiin suunnitelluista muutoksista. Olen ymmärtänyt, etteivät pörssiyhtiöt voi ilmoitella liikkeistään. Se on sitä kapitalismia.

Kuulin eräältä läheiseltä, että hän on jo lopettanut Bookbeatin, ja kuuntelee jatkossa kirjat Spotifysta. Äänikirjojen kuluttajien sieluista taistellaan ja voi olla, että jotkut firmat kaatuvat.  

Kävin eilen kahvilla parin kirjailijan kanssa. Siinä vaiheessa olimme viattoman tietämättömiä tästä kaikesta. Tapaamiseen lähtiessäni vein roskat ja heitin tyhjän säilykepurkin ja hanskani metallijätteisiin. En tietenkään ylettynyt käsineeseeni, joka makasi roskasäiliön pohjalla kuin väärin lajiteltu jäte. Noukin pihalta oksan, jolla sitten sain käsineeni taiteiltua ylös.  

Käy ostamassa kirja vaikka joululahjaksi! 

maanantai 17. marraskuuta 2025

Niksitaidetta


Helsingin reissulla käväisin Kiasmassa katsomassa 1962 syntyneen englantilaisen Sarah Lucasin taidetta. 

Poikani sanoi, että hänellä on ollut ongelma Kiasman näyttelyiden suhteen sen jälkeen kun hän oli nähnyt taideteoksen, jossa kiven päällä törötti puolikas suklaapatukka. 

Sarah Lucas poseeraa eräässä näyttelyn valokuvassa paistetut kananmunat rintojensa päällä. Oikeastaan välissä on vihreä t-paita. Joku taiteilijan tuttu oli sanonut, että hänen tissinsä ovat kuin paistetut kananmunat. 

Osa näyttelyn veistoksista oli muovattu Niksi-Pirkan tyyliin sukkahousuista. Luultavammin Lucas ei ole koskaan edes kuullut Niksi-Pirkasta.  Monet veistoksista on tehty perinteisistä materiaaleistakin. 


Näyttelyssä voi katsoa videota, jossa taiteilijaa haastatellaan samaan aikaan kun avustaja teippaa häntä kiinni tuoliin. Taiteilija vaatii, että oikea käsi pitää jättää vapaaksi, että hän voi samalla naukkailla punaviiniä. 

Minusta Lucasin työt olivat humoristisia ja oivaltavia. 

Kävin samalla reissulla HAM:ssa, jossa oli esillä Ars Fennica -palkintoehdokkaiden töitä. Näin Hanna Vihriälän kauniin irtokarkkikukan.  


 Ikävä kyllä kuvissa on heijastuksia, itse otin. Sukkahousutöitä en kuvannut, olisi pitänyt.

torstai 13. marraskuuta 2025

Jakkara, joka oli lamppu

Eräs ystävä on kolme viikkoa lomamatkalla. Lupasin kastella hänen kukkansa. Tämä johti luonnollisesti ongelmiin.

Kun tarkistin viherkasvien hyvinvoinnin, eivät odotukseni olleet korkealla. Marraskuu on huonekasveille ehkä kuukausista se julmin. Havaitsin parketilla kiinanruusun ympärillä kukkia ja lehtiä ja päätin kerätä ne. Lattialla kyykkiessäni huomasin, että takanani seisoi valkoinen jakkara, jolle päätin istahtaa. 

Ei ollut jakkara vaan designlamppu. Lamppu hajosi, kaatui ja minä lensin siinä samassa persiilleni. Kun keräsin lampun kappaleita ympäriltäni, huomasin siellä myös lasia. Minä (tai lamppu) olin rikkonut Boknäs -hyllyn lasin. 

Minua harmitti h-tisti. Kotiin kävellessäni ymmärsin, että ne lasin suikaleet olisivat voineet viiltää kaulavaltimoni poikki, joten ei tässä lopulta niin huonosti käynyt. Viestitin ystävälle toheloinnistani sinne tuhansien kilometrien päähän, jossa hän varmaan nautti juuri eksoottisia drinkkejä. Hän ei varsinaisesti ilahtunut ja sekös minua suututti, vaikka ymmärtäähän sen, olisi edes ollut Ikea-lamppu ja -hylly. 

Laitoin vahinkoilmoituksen vakuutusyhtiöön, saa nähdä korvaavatko ja mitä tai kenen vakuutus korvaa. Vai korvaako kenenkään. En ole koskaan hakenut vahingonkorvausta kotivakuutuksesta, vaikka olen syytänyt vakuutusyhtiölle rahaa kymmenien vuosien ajan, joten minusta olisi kohtuullista, että korvaisivat.  

keskiviikko 12. marraskuuta 2025

Villasukkaromaani

Antti Hyryn romaani Uuni voitti Finlandia-palkinnon 2009. En ole lukenut Uunia, enkä muitakaan kirjailijan teoksia, mutta olen kuullut, että romaanissa kerrotaan yksityiskohtaisesti uunin rakentamisesta ja rakentajan mietteistä. 

Miten olisi Villasukkaromaani? 

Romaanin alussa nainen pohtisi talven tuloa, pakkasia ja palelevia varpaitaan. Hän päättäisi neuloa villasukat. Neuloako perinteiset harmaat, ähertäisikö kuvioita vai valitsisiko langan, joka on värjätty niin, että sukkiin muodostuu raidat vaivatta vai tehdäkö raidat jämälangoista, jolloin lankojen päättely on vaivalloista. Aloittaako sukkien neulominen kärjestä (niitäkin ohjeita löytyy) vai varresta. Neuloako varret yksi oikein, yksi nurin joustinta vai kaksi oikein kaksi nurin, vai valitako joku erikoisempi joskin työläämpi tapa. Kantapäänkin voi tehdä monella eri tavalla. 

Itse neulomisen voisi kuvata tarkkaan, aloittaen silmukoiden luomisesta ja päättyen lankojen päättelyyn ja mahdolliseen sukkien höyryttämiseen. Niin yksityiskohtaisesti, ettei kukaan haluaisi enää koskaan lukea mitään villasukkien neulomisesta. Välillä romaanin päähenkilö joutuisi purkamaan sukkaa ja siihen kohtaan sopisi viittaus virheisiin, joita elämässä väistämättä tulee tehtyä. Pieniä epätarkkuuksia saa jäädä sukkiin ja muihinkin elämän suorituksiin.  Kirjaa voisi kirjoittaa ja lukea hitaasti muutama neulekerros kerrallaan. Välillä neulojan käsiala olisi tiukempaa ja sitten taas löysempää.

Ensi joulun markkinoille se ei ehtisi, mutta mahdollisesti seuraavalle sesongille. Aihe ei vanhene, joten  tämä olisi klassikko. 

Olen allekirjoittanut kustannussopimuksen ruotsalaisen Lind & Co kustantamon kanssa, mutta siitä ei tule villasukkaromaania vaan jotain muuta. Romaanini julkaistaan luultavasti jo ensi keväänä. Lind & Co julkaisee kirjoja myös suomeksi. Kustantamo on keskittynyt e- ja äänikirjoihin ja toimii riippumattomana kustantamona osana Storytel-konsernia (tuo viimeinen on kopioitu kustantamon sivuilta). 

maanantai 10. marraskuuta 2025

Kulttuurikoti huojuu


Tein ystävän kanssa pienen kulttuurimatkan Helsinkiin. Varasimme oikein hotellihuoneet, kun sattui löytymään hyvä tarjous. R:n hotellihuone oli siivoamaton, ja patjassa näkyi kellertävä kusiläiskä. R sai kaksi drinkkilippua ja yhden uuden huoneen. 

Meni hetki, ennen kuin löysin kosketusnäppäimisen paneelin, jolla saattoi ohjata hotellihuoneen valaistusta. En kuulu hotelli-ihmisiin.

Sitten kulttuuriin: Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä esitetään Anneli Kannon ja Heini Tolan yhdessä kirjoittamaa näytelmää Jotuni. Näytelmän on ohjannut Heini Tola. Katsomo oli täysi ja me istuimme ensimmäisellä rivillä. R:n korviin sattui, kun näyttelijät huusivat, minä kestin huutamisen hyvin. 

Näytelmän perusteella Maria Jotuni haaveili kirjailijan urasta eikä lapsiperhearjesta. Hänen tuleva miehensä Viljo Tarkiainen halusi itselleen Jotunin. Niinhän siinä sitten kävi, että Maria tuli raskaaksi ja joutui avioitumaan puisevan Tarkiaisen kanssa. Perheeseen syntyi vielä toinen lapsi, eivätkä olosuhteet olleet kirjoittamiselle suosiolliset, vaikka perheeseen hankittiin apulainen maalta. Tarkiainen ei viihtynyt kotona vaan töissä. Näytelmiä ja perheriitoja syntyi. 

Tarkiainen korosti perheen sivistyneisyyttä, ja ulospäin kaiken piti näyttää hyvältä. Ruokapöydässä syötiin siivosti silakoita (muuhun ei ollut varaa), Tarkiainen piti monologejaan, eikä kenelläkään ollut hauskaa. 

Jotunin kirjailijanuran vastoinkäymiset tuntuivat jotenkin tutuilta, vaikka en todellakaan vertaa itseäni Maria Jotuniin, joka on jättiläinen (näytelmässä sanottiin, että Jotuni tarkoittaa jättiläistä). Olen pelkkä puutarhatonttu hänen rinnallaan. 

Väliajan jälkeen väkivalta ja mustasukkaisuus tulivat kuvioihin. Pieni kuiva huumori ja väkivallan esteettisyys huojensivat meitä katsojia. 

Pidin näyttämöllisistä ratkaisuista, muusikosta, joka osallistui esitykseen muutenkin, videoista, tekstistä ja erinomaisista näyttelijöistä (Sari Puumalainen, Antti Pääkkönen, Ilja Peltonen, Heikki Pitkänen ja Anna Airola). Musiikista ja vähän näyttelemisestäkin vastasi Salla Markkanen.

Kannatti lähteä Helsinkiin. Kävin kolmessa taidemuseossakin, mutta niistä ehkä myöhemmin.  

 

perjantai 7. marraskuuta 2025

Kohta tulee kiire

On tarkoitus pyrähtää hetkeksi Helsinkiin. Kulttuurin perässä tietysti. En aio heitellä taiteilijoita esineillä (kts. juttu taidetestaajista baletissa).

Heräsin viideltä ja juna lähtee kymmeneltä. Alan ymmärtää mummoani, joka lähti rautatiasemalle tunteja ennen junan lähtöä. Lopulta kuitenkin tulee kiire. Huono yöuni johtuu aamuisesta lähdöstä ja asioista, joille en mahda mitään. 

Kävin influenssarokotuksessa ja rokottaja kysyi, haluanko koronarokotuksenkin. Oli perjantai-iltapäivä ja runsaasti rokotteita oli vedetty ruiskuihin. Koronaokotus ei periaatteessa kuuluisi minulle, mutta otin sen, sillä olen rokotus- ja lääkemyönteinen. Uskon lääketieteeseen. 

Käyn edelleen kahvakuulajumpassa. Jumppaan osallistuu mies, joka tekee monet liikkeet sympaattisesti väärin.  Ei toksisen maskuliinisesti ollenkaan vaan kivasti. 

Jumpan jälkeen kävin uimassa. Olin unohtanut neopreenihanskat ja -sukat, joten uin vain lyhyen lenkin. Kylmä vesi pistelee sormia. Moni seisoo kylmässä vedessä kädet veden pinnan yläpuolelle nostettuina. Veden lämpötilaa mittaava mittari näytti eilen 8.9 astetta. 

Lämmitetyssä pukukopissa keskusteltiin hiusten pesemisestä ja eräs iäkkäämpi nainen sanoi, ettei hänen tarvitse pestä hiuksiaan kuin kerran kuukaudessa. Lakanatkin suositellaan vaihdettavaksi useammin.  

Sain tähän pölinään kulumaan vajaan vartin. Kohta tulee kiire. 

keskiviikko 5. marraskuuta 2025

Mä lehden luin

Aamun Hesarissa kirjoitetaan hyödyttömistä hoidoista, turhista antibiooteista, yskänlääkkeistä ja tarpeettomista operaatioista. Paljolti nämä hoidot lähtevät potilaiden toivomuksista ja lääkärin halusta hoitaa vaivoja edes jotenkin, vaikka tietäisi hoidon hyödyttömyyden. Ihannetilanteessa lääkäri noudattaisi hoitosuosituksia ja potilas luottaisi häneen. Toisessa jutussa käsitellään sairauksien seulontoja, jotka eivät tutkimusten mukaan pienennä kuolleisuutta mitenkään merkittävästi, mutta lisäävät ahdistusta ja turhia tutkimuksia. 

Minulla menee aamun Hesarin lukemiseen liian kauan. Luen lehden padilta. Alkuun suosin näköislehteä, en enää. Käyn läpi pääuutiset kuten: Uudet asunnot menevät huonosti kaupaksi. Kiitos tästäkin tiedosta.

Saan tietää, että lapsuuden kodin tunnelma voi selittää miksi uuvumme aikuisina. Melko yhdentekevän artikkelin viimeinen lause kuuluu "Jos ilmapiiriä ja vuorosanoja ajattelee näytelmän osina, saa kenties uudenlaista mielihyvää. Jaa, että tällainen perhe." Kuulostaa minulle sopivalta ohjeelta, eikä tämä ole sarkasmia. 

Seuraavassa jutussa kerrotaan kiinalaisesta kylästä, jossa ommellaan seksikkäitä alusvaatteita nälkäpalkalla. Toivoisin, ettei kukaan tilaisi näitä hepeneitä. Maksakaa kestävistä seksialusvaatteista! Sympaattisinta jutussa olivat ompelimon lattialla leikkivät ompelijoiden lapset. 

Pääkirjoitussivun luen silkasta velvollisuudesta. Sitten siirrynkin ratkaisemaan Sanalouhosta ja Sanajuurta. Ahdistun, jos en selviä niistä kohtuullisessa ajassa. Urheilusivuilta tarkastan, miten paljon kirjoitetaan mies- ja naisurheilusta. Usein naisurheilua ei raportoida lainkaan, ja parhaimmillaan kolmasosa jutuista käsittelee naisten kilpaurheilua.  

Kotimaan uutisissa käsitellään Anneli Aurerin nuorimman lapsen todistusta oikeudenkäynnissä hänen äitiään ja tämän entistä miesystävää vastaan. Auerista on vuosien mittaan kirjoitettu todella paljon, hän kirjoitti itsekin kirjan itsestään.  Vuoden tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaaksi ylsi Rami Mäkisen ja Matti Rämön tietokirja Oikeusmurha. Kuinka järjestelmä tuhosi Auerin perheen.  

Sote kuuluu kotimaan uutisten pakolliseen materiaaliin ja poliitikkojen tekemiset ja sanomiset. Entisen pääministerin kirja on päässyt kulttuurisivuille, jossa se teilataan. Usein kulttuurisivuilla kirjoitetaan televisio-ohjelmista, niin tänäänkin. 

Mielipideosaston otsikot on tarkastettava. 

Tänään -palstalla poseeraa näyttelijäsuvun jälkeläinen Emmi Parviainen. Luen aina vähintään synttärisankarin neuvon omalle kaksikymppiselle itselleen, lähinnä koska ne ovat hämmästyttävän tylsiä. 

Sarjakuvista vilkaisen Fingrporin.  

Kaiken kaikkiaan lehden lukemiseen menee liikaa aikaa. Taidan palata näköislehteen, sillä sen artikkeleiden perästä ei löydy linkkejä toisiin saman lehden tai sen kylkiäislehtien juttuihin.  Jos luitte tämän blogitekstin, pahoittelen siihen tuhlattua tuokiota. Nyt pitää lähteä ulos reippailemaan. Liikunta on tutkitusti erinomainen lääke keholle ja mielelle.  


maanantai 3. marraskuuta 2025

Nepos

Nepotismi tulee kuulemma sanasta nepos, joka tarkoittaa veljen- tai sisarenpoikaa. Luin netistä, joten tämä on luotettava tieto. Käsite on peräisin katolisen kirkon piiristä. Keskiajalla paavit eivät laittaneet korkeita virkoja julkiseen hakuun vaan palkkasivat niihin sukulaisiaan. 

Perussuomalainen kansanedustaja Kaisa Juuso valitsi eduskunta-avustajakseen oman poikansa. Samalla kävi ilmi, että muutama muukin on toiminut samalla tavalla. Työhön on otettu oma vihitty puoliso, naisystävä tai lapsi. Kun se ei ole kiellettyä. 

Tästä tulikin mieleen, että monessa paikassa toimitaan samalla tavalla. Olin koulu- ja opiskeluaikoinani töissä äidin työpaikassa, siivosin ja tein toimistotöitä. Molemmat siskoni olivat kesätöissä isän työpaikalla. Myöhemmin olen miettinyt, miksi en päässyt säähavaintoja tekemään. 

Oman vanhemman alaisena työskenteleminen ei ole ongelmatonta. Äitini pyysi, etten kutsuisi häntä äidiksi työpaikalla. Solsidanin uusissa jaksoissa Fredden poika Viktor pääsee isänsä asistentiksi ja anelee jo viikon päästä ylennystä.  

Itse en ole voinut tarjota lapsilleni työpaikkoja, korkeintaan kotisiivousta. Nyt sitten muistankin, että toinen lapseni avusti jonkin aikaa väitöskirjaohjaajaani sairaalan arkistossa.  

Eräs kurssikaverini omisti kerrostalon, jonka vuokria hän peri. Talo oli sellaisessa kaupungissa, että sillä tuskin enää on juuri mitään arvoa. Liekö pystyssäkään. Olin aikoinaan kateellinen hänen tulonlähteestään. Siihen liittyi todennäköisesti enemmän vastuuta kuin lattian pesemiseen. 

 

 

sunnuntai 2. marraskuuta 2025

Monologi

Tampereen teatterissa Martti Suosalo esitti Juha Kauppisen kirjoittaman monologin Starman. Tekstiä ovat Kauppisen kanssa kehitelleet Martti Suosalo ja esityksen ohjannut Raila Leppäkoski

Starman käsittelee luontokatoa. Puheenvuoron saavat mm. varpunen, aktivisti, biologi ja metsätalousmies. Homman pitää koossa Galaktisen Keskustoimiston edustaja Starman, jolla on pahat mielessä.  Starman irtohampaineen ja suhisevine ässineen toi minulle mieleen edesmenneen Jouko Turkan

Liikuttava ja hauska esitys luonnon puolesta, hyvä teksti, jonka olen lukenut myös kirjana. Suosalo oli tietysti mahtava. Täysi katsomo, moni halusi nousta taputtamaan seisaaltaan. Suosalo näytti kiitolliselta, vaikka innokkaat suosionosoitukset lienevät hänelle jokapäiväisiä. Kai se silti kivalta tuntuu.

Mieleeni tulivat klinikan meetingeissä pidettävät esitelmät. Suosionosoitukset tapasivat olla varsin vaisuja. Ei kutsuttu kolmesti kumartamaan. Muutaman kerran läpsäytettiin käsiä yhteen ja odotettiin kahville pääsyä. Jos Suosalo saisi samantasoiset aplodit, hän huolestuisi ja ihan syystäkin. Näin ei siis kuitenkaan käynyt. Hän käväisi monta kertaa nurkan takana ja palasi takaisin. 

Esitykseen kuului myös pientä kontaktia yleisöön. Suosalo etsi muka paikkaansa riviltä kaksi. Kulki katsomossa takapuoli katsojien naamaa hipoen, työnsi erään naisen sivuun katsoakseen numeroa hänen tuolissaan. 

Olen kuullut, että jos katsomossa joutuu ohittamaan valmiiksi istuvat katsojat, se pitää tehdä naamapuoli heihin päin eikä perspuoli. Yleensähän ihmiset nousevat pystyyn päästääkseen toisen ohitseen. Silloin kuljetaan niin, että mahat viistävät toisiaan.

Harhauduin hieman aiheesta. Taas kerran. Tämäkin on yhdenlainen monologi.

torstai 30. lokakuuta 2025

Feel bad -kirjat


Heräsin viideltä, enkä enää saanut unta, joten luin Merete Mazzarellan uutta päiväkirjamuotoista esseekirjaa  nimeltä  Nyt kun kirjoitan tätä. Hesarissakin mainittiin, että harva kirjailija saa julki päiväkirjojaan vuodesta toiseen. Merete Mazzarella saa. Mazzarella ei ole ihan tavallinen päiväkirjan rustaaja, sillä hän on laajasti lukenut akateeminen nainen, jonka pohdintoja lukee mielellään. Usein hänen kirjojaan lukiessaan oivaltaa jotakin. No ei kirja ihan aito päiväkirja ole vaan selvästi meille lukijoille kirjoitettu. 

Mazzarellan uusimmasta kirjasta voi lukea hänen ja hänen miehensä arkielämästä: Mitä he syövät aamiaiseksi ja miten he päivittäin seisovat yhdellä jalalla ja katsovat ulos ikkunasta. Treenaavat tasapainoaan. He laskeutuvat joka päivä portaita alas ja sitten nousevat aina vintille saakka. Iäkäs isäni nousee kuntoilumielessä viidenteen kerrokseen, Mazzarella miehineen nousee seitsemänteen, mutta kirjailija onkin vasta 79-vuotias ja isäni sentään 95 vuotta vanha. Minä olen selvästi nuorempi kuin Mazzarella, joten lähden kohta kahvakuulajumppaan. 

Sain taas Hylsyn ja se vei mielen matalaksi. Somessa eräs kirjailija kertoi olevansa alakuloinen. Hän on yksinäinen, läheisille on tapahtunut ikäviä asioita, eikä tämä pimeyskään varsinaisesti tilannetta paranna. Kirjailijan ystävä oli ehdottanut riman laskemista. Jos ei voi tällä hetkellä elää kasipuolen elämää, niin viitosen elämä voi olla ihan kelvollista. Minusta se oli hyvä neuvo. Aion kokeilla.

Kirjojen pitää myydä, minun kirjani eivät ole käyneet riittävästi kaupaksi. Merete Mazzarellan kirjat myyvät vuodesta toiseen, niitä myydään sekä ruotsiksi että suomeksi. Hän muuten kertoi olevansa kustantamonsa vanhin kirjailija. 

Olen pohtinut kirja-alaa ja päätynyt siihen, että nykyään kaunokirjallisuuden puolella julkaistaan dekkareita, historiallisia romaaneja, tunnustuskirjoja (joku trauma pitää olla), potentiaalisia Finlandia-palkintoehdokaskirjoja (niitä on vähiten) ja feel good- viihdekirjoja. Entäpä jos ei ole feel good-ihminen? Jos onkin feel bad -tyyppi. Eikö pahan mielen kirjoille löydy sijaa elleivät ne ole niitä Finlandia-palkintoehdokaskirjoja.  

Kuvassa pullakahvit, joista on aina apua. 

keskiviikko 29. lokakuuta 2025

Valoa ja pimeyttä


Ikkunasta näkyvässä surullisessa lehmuksessa sinnittelevät enää ne kaikkein sitkeimmät lehdet. Kohta nekin putoavat. Olen kaivanut kirkasvalolampun esille ja se säteilee tuikeaa valoaan. Ei tunnu virkistävän. Revin laastarin vasemman käden nimettömästä ja sormi aristaa kirjoittaessa. 

Kävin tässä väillä teippaamassa sormen pään ja se helpottaa hieman.  Eikö joissain rikosjutuissa höylätä roiston sormenpäiden iho, ettei rikollisen sormenjälkiä tunnistettaisi?  Ainakin tomaattiveitsellä tehtynä se on todella epämiellyttävä toimenpide. 

Olen ihmetellyt äärikristillisten piirien järkähtämätöntä Israel-rakkautta. Luin Terhi Törmälehdon romaanin He ovat suolaa ja valoa ja ymmärrän nyt jotenkin mihin tämä liittyy. Nämä kristityt uskovat että kun juutalaiset ovat palanneet Israeliin, Jeesus tulee takaisin maan päälle. Jokainen päivä voi olla Jeesuksen paluupäivä. Sitä odotetaan innokkaasti.

Romaani kertoo kahdesta naisesta: Susannasta, joka on perheellinen lääkäri ja Anusta, joka kaipaa rakkautta. Susanna jopa kustantaa eri puolille maailmaa asettuneiden juutalaisten muuttoja Israeliin.  Anun usko on erilaisten enteiden etsintää. Välillä tekisi mieli huutaa, että oletteko te tosissanne. Kyllä he ovat. 

He ovat suolaa ja valoa on vetävästi kirjoitettu, kappaleet ovat lyhyitä ja näkökulma vaihtuu. Luin romaanin nopeasti. Se on kirjoitettu ennen näitä viimeisimpiä tapahtumia, mutta ajankohtainen ja kiinnostava. Kiitos kirjailijalle siitä. 

Joillekin ihmisille asiat ovat kummallisen selviä. Itselle asiat ovat aina olleet monimutkaisia ja suttuisia. On onneksi myös yksinkertaisia asioita, niitä joita voi mitata: Veden lämpötila oli eilen 9.3 astetta. 

Kuva ei ole näkymä ikkunastani vaan Tammerkosken sillalta. 

 

maanantai 27. lokakuuta 2025

Kalliossa

Havaitsin kylpyhuoneessani vikkeläliikkeisen sokerioukan. Havainto johti suurimittaiseen kylpyhuonesiivoukseen. Luin toukkien olevan vaarattomia ja niiden hävittäminen lienee melko mahdotonta, sillä ne voivat pakata tavaransa ja siirtyä asunnosta toiseen. 

Sokeritoukat ovat onneksi äänettömiä. Talossani asuu myös ihmishäiriköitä, joiden häätäminen on kuulemma ollut sekin vaikeaa ja aikaa vievää puuhaa. Häiriköt eivät onneksi asusta samassa rapussa.  

Neuloin villapaidan, jonka malli on leveä. Tein siitä ehkä liiankin laajan, molempiin kylkiin pullistuvat pussit, joissa voisi salakuljettaa useamman kartongin tupakkaa. 

Kävin viime viikolla kahdesti Helsingissä. Ensin kaverin pikkuruisessa yksiössä Kalliossa ja toisella kertaa siskon kanssa Ryhmäteatterissa katsomassa näytelmän Rosettan kivi. 

Kalliossa lienee Suomen suurin vintagemyymälätiheys. Ostin sähköjohdosta tehdyt korvakorut, sillä oli vaikea poistua pienestä myymälästä ostamatta mitään ja myyjä oli itse väkertänyt korut. 

Kävimme syömässä ravintolassa nimeltä Flät NO 14. Ravintola mainostaa mm. innovatiivisia pikkuannoksia. Ne tarjoiltiin teevadeilta. Ihan hyviä olivat. Pistäydyimme Sivukirjasto-nimisessä baarissa.  

Rosettan kivi oli pieni pettymys, sillä Ryhmäteatterin esityksiltä on tottunut odottamaan paljon. Näytelmä kertoi nimensä mukaisesti Rosettan kivestä. Kivi sijaitsee British Museumissa, mutta Egypti on vaatinut sitä itselleen. Britit ovat keränneet paljon tällaisia "matkamuistoja", ihan ilman lupaa.

Näytelmässä liikutaan 1800-luvulla, jolloin Rosettan kiven kyljen tekstin arvoitusta selvitettiin ja vuodessa 2022, jolloin British Museumissa kohtaavat suomalainen Kaino, joka tekee työtä tulkkina jouduttuaan pois professorin hommista ja anestesialääkäri Safiiya, joka on myös joutunut jättämään työnsä, mutta  eri syystä. Näytelmässä käsitellään kolonialismia ja monia muitakin tärkeitä aiheita, mutta jotenkin näytelmä tuntui vaisulta.  Yllättäen kyseessä on suomalainen näytelmäteksti ja sen ensiesitys, joka on tietysti hieno juttu. 

Söimme teatterin jälkeen kivassa ravintolassa nimeltä The Alley. Kolmen aterian menu maksoi 39 euroa ja ruokia sai jakaa. Saimme maistaa monenlaisia hyviä makuja. Tarjoilijat eivät puhuneet suomea, mutta eivät vaikuttaneet orjatyövoimalta (sitäkin maassamme tapahtuu esimerkkinä nepalilaisravintolat ja thaimaalaiset marjanpoimijat).  

Nyt aion pysytellä Tampereella, joka on hyvä paikka elää.  

perjantai 24. lokakuuta 2025

Pelastusoppi

Leikkasin tomaattiveitsellä vasemman käden nimettömän kärjestä pienen ihokaistaleen. Veitsessä on vihreä muovinen kahva ja se on petollisen terävä. Muut veitseni ovat tylsiä, joten tämän yhden veitsen terävyys tuli taas kerran yllätyksenä vähän kuin huono ajokeli näin syksyllä. 

Verta tuli paljon, vaikka vamma oli mitättömän näköinen. Yöllä sormea särki niin, että jouduin ottamaan särkylääkettä. Vuoto on jo tyrehtynyt. Pistin nimettömän muovipussiin suihkun ajaksi. 

On hankala kirjoittaa kun yhdessä sormessa tököttää paksu tuppo. 

Suosituttu sarjani Nääshallilla tapahtuu jatkuu. Koska Nääshallin pukuhuoneista on varastettu vaatteita, ne on tuotava kuntosalin naulakkoon. Harjoituksen jälkeen, kun olin kerännyt vaatteeni käsivarrelleni,  joku sanoi, että minulta putosi jotakin. Matolla lojui keltainen muovinen hammastikku. Kun kumarruin nostamaan sen, jostakin putosi erilaisia hammastikkuja ja hammaslankaimia noin kymmenen kappaletta. Keräsin niitä lattialta ja ojensin selkäni, jolloin ulkoiluhousujeni taskusta tippui vielä pari hammastikkua. Olen ahkera hammasvälien puhdistaja, mutta laiska viemään välineitä roskiin, joten pistän ne taskuuni ja saatan käyttää uudestaankin. Porukka istui penkillä ja katseli kun keräsin tikkuja lattialta ja kannoin roskikseen. 

Tuossa julkisessa tapahtumassa oli jotain noloa, en kyllä tiedä mitä.  

On harmaa päivä. Luen Jon Fossen kirjaa Septologia 1-2. Norjalainen kirjailija sai Nobel-palkinnon 2023. Mies kuuluu pisteiden vihaajiin. Piste on ehdoton suosikkivälimerkkini, mutta pidän silti Fossen tekstistä. Fosse käyttää paljon toistoa, ilmankos Septologia on kokonaisuudessaan lähes tuhatsivuinen. Tarinan hidas eteneminen on jotenkin rauhoittavaa. Ei tarvitse pelätä, että jotain tärkeää vilahtaa huomaamatta ohitse.  

Fosse on harvinainen kirjailija, sillä hän on julkiuskovainen ja niin on myös Septologian päähenkilö. Tarinassa ei matkusteta kauas, eikä se yritä olla jotenkin filosofinen kuten Joel Haahtelan pienoisromaanit. Olen kyllä pitänyt niistäkin, mutta pientä kyllästymistä on ilmassa. Saatan kyllästyä Fosseenkin, jos hän jatkaa tällä linjalla ja todennäköisesti jatkaa, sillä ihmisen on vaikea muuttua.  

Tekoäly tiesi, että septologia on uskonnollinen termi ja tarkoittaa pelastusoppia.  

keskiviikko 22. lokakuuta 2025

Oletko elossa?


Kun tein väitöskirjaa, matkustin välillä toiseen kaupunkiin tapaamaan statistikkoa.  Eräällä minullekin tutulla miehellä oli tapana soittaa päivittäin tilastonerolle tarkistussoitto, jolla kuulemma varmistettiin, että molemmat olivat elossa. Soittaja kuoli vuosia sitten. Siinä eivät tarkistussoitot auttaneet. 

Olemme kuitenkin sopineet M:n kanssa, että lähetämme päivittäisen tarkistusviestin. Tämä on pilotti, joka jatkuu ellemme kyllästy. Lähetin aamulla ensimmäisen elossaoloilmoituksen. 

Istun Helsingin junassa. Junasta puuttuu vaunu, ja puute aiheuttaa erilaista sähläämistä. Minun vaununi on kyllä paikoillaan. Olen menossa tapaamaan ystävääni, jolla on pääkaupungissa kakkosasunto, pieni yksiö Kalliossa. 

Näin eilen italialaisen elokuvan Timantit, joka kertoo kahden siskoksen omistamasta ompelimosta, joka tekee mm. elokuva- ja teatteripuvustuksia. Elokuvan on ohjannut turkkilainen ohjaaja nimeltään Ferzan Özpetek. Tarina sijoittuu 70-luvulle. Elokuvateatteri oli täynnä katsojia. 

Elokuvassa on paljon naisrooleja, miehet toimivat lähinnä tarinan koristeina. Yleensä se on naisten tehtävä. On siinä rakkaustarinakin, joka tuntuu aika turhalta. Muutamia epäuskottavia tapahtumia. Tärkeintä oli naisten yhteishenki, he auttavat toisiaan. 

Elokuvassa on kuulemma monta italialaisista sarjoista tuttuja näyttelijöitä. 

Timantit on ehdottomasti viihdyttävää katsottavaa.  Huomasin kaipaavani Italiaa. Puhutaan paljon ja syödään hyvää ruokaa. Pukeudutaan huolellisesti. Kaikki on kaunista, surkeakin. 

Elokuvaa katsoessani huomasin pitäväni vanhoista  italoiskelmistä.  

sunnuntai 19. lokakuuta 2025

En tahdo


Uimahuoneella nuorehko nainen kertoi ystävälleen, että hän oli mennyt kihloihin. Naisen avomies oli kosinut jossain heille merkittävässä paikassa. Sitä siis oikeasti tapahtuu muuallakin kuin romanttisissa elokuvissa. 

Nainen näytti kihlasormustaan ja minäkin kysyin, saisinko nähdä sen. Nätti oli, vähän vintage-tyylinen, keltakultainen, yksi pieni kivi, mahdollisesti timantti, kiven laadusta ei keskusteltu. 

Nainen sanoi ystävälleen, ettei tuleva avioliitto varsinaisesti muuta mitään. Niin on usein tapana sanoa. 

Kosinta ei ollut julkinen. Niitä näkee elokuvissa ja televisiosarjoissa. Julkinen kosiminen on kamalaa. Mitä sitten jos toinen osapuoli ei haluakaan. Pläjäyttääkö kosittava ein siinä vai vasta jälkeenpäin? 

En ole koskaan haaveillut kosinnasta. Kun odotin kaikin puolin toivottua lasta, äiti alkoi vihjailla ja painostaa meitä avioitumaan. Ja mentiinhän me naimisiin, hankittiin vielä toinenkin lapsi ja sitten myöhemmin erottiin.

Kävimme N:n kanssa Plevnassa yksillä, mutta joimmekin kahdet. Plevnan tarjoilijat oli puettu dirndl-mekkoihin, joka tuntui vähän kornilta. Toivottavasti asuun pukeutuminen on vapaaehtoista, tosin dirndl-mekko näytti olevan jokaisen naistarjoilijan yllä. Miehillä ei ollut nahkashortseja.

Tuossa ylempänä kirjoitin, että usein sanotaan ettei avioliitto muuta mitään. Kun perhesuhteista puhutaan käytetään muitakin kuluneita ilmaisuja. N sanoi, että hän ei pidä siitä että äidit sanovat "Olen minä ainakin jotakin tehnyt oikein, kun lapseni..." Kolmen pisteen tilalle voi sijoittaa tekovaatimatonta lapsen tekemisillä kehuskelua. Mikä lopulta on äidin ansiota. 

Minä voisin sanoa: "Olen minä ainakin jotakin tehnyt oikein, sillä lapseni eivät ole nääntyneet nälkään tai pudonneet hoitopöydältä". 

Saa tulla kosimaan. Kieltäydyn, mutta otan mielelläni timanttisormuksen.  

 

torstai 16. lokakuuta 2025

Maaginen raja


Uimarit Mältinrannassa ovat vakuuttuneita siitä, että kymmenen astetta (veden lämpötila) on maaginen raja , jonka alapuolella sormet ja varpaat kärsivät (eivät kuitenkaan ilmeisesti irtoa). 

Kymmenestä asteesta puhutaan näinä päivinä paljon, sillä veden lämpötila oli tänään 10.5 astetta. Kun vesilämpömittari takahuoneessa lopulta näyttää 9.9 astetta on puettava neopreenisormikkaat ja -sukat (tai tossut). 

Sormikkaiden hintahaitari näyttää olevan 7.70 euroa (Temu) ja 39.95 (Partioaitta). Jotkut ovat jo siirtyneet hanska- ja tossukauteen. Omistan neopreenisukat, mutta jostain syystä niitä käyttäessäni jalkateräni pyrkivät kohti veden pintaa, ja se häiritsee uimista. Kukaan muu ei ole havainnut samanlaista ilmiötä. 

Avantouintikin on välineurheilua. 

Joku kehui romaaniani Ei saa elvyttää (2020) Facen Kirjallisuuden ystävissä ja nyt sitä lainataan taas enemmän. Helmet-kirjastoon on ilmaantunut peräti neljä varausta. Somen voima on ihmeellinen, samalla Bookbeatissakin on kehuttu kirjaani. 

Montakohan kertaa olen kuullut samat hyväntahtoiset neuvot: Voisitko kirjoittaa dekkarin (isä)? Historiallisen romaanin (isä)? Kirjoita jostain kahvilasta, jossa ihmiset tapaavat toisiaan (eräs kustannustoimittaja). Kirjoita hassuja sairaalajuttuja (eräs). Etkö voisi julkaista omakustanteen (moni)? Kirjoita omaksi iloksesi (myös moni)/ sukulaisillesi/ naapurin koiralle (tätä kukaan ei ole vielä ehdottanut). 

Vieraani lähti tänä aamuna. Kotona on kovin hiljaista. Taidan lähteä ostamaan ne avantohanskat.  

Kuva: Sain kukan, jonka pystyn ehkä pitämään hetken hengissä.  

maanantai 13. lokakuuta 2025

Turvapaikka


Osallistuin kaksipäiväiselle ”Ompele merinovillamekko"  -kurssille. Oppilaita oli viisi (yksi äiti ja tytär, sekä kolme muuta) ja opettajia yksi. 

Saatoimme valita kahdesta mallista, joista toista suositeltiin aloittelijoille. En noudattanut suositusta. Muokkasimme kaavoja, leikkasimme kankaat ja ompelimme mekot. 

Olin tilannut sinistä kangasta, joka oli tietysti loppunut, valitsin tilalle värin nimeltä nougat. Mekosta tuli vähän munkin kaavun näköinen.

En ollut koskaan aiemmin käyttänyt saumuria. Mainio vekotin. Huolittelee kankaan reunan, leikkaa ylimääräisen kankaan pois ja ompelee sauman. Voisin ommella enemmänkin, jos käytössäni olisi päivystävä assistentti, joka pujottelisi langat ja ratkaisisi eteen tulevat ongelmat. 

Muu porukka ompeli hiljaa ja keskittyneesti, minä hurrasin, kun sain sauman ommeltua. Miksi aina pitäisi käyttäytyä niin hillitysti. 

Olen katsonut Areenasta ohjelmaa Unelmakoti, jossa osallistujat rakentavat/remontoivat unelmakotiaan, haaveilevat suurista päivällisistä ja ystävien vierailuista. Asuntoihin rakennetaan vierashuone ja ja ruokapöydän ääreen mahtuu vähintään kaksitoista ruokailijaa.  

Keittiössäni on pieni pyöreä ruokapöytä, minulla on (liian) ahdas kylpyhuone. Kodissani on vieras/työhuone, jossa on kapea sänky. Pidän sitä edelleen Kerttu-kissan huoneena, vaikka Kerttu on jo tuhkattu. En omista suuria astiastoja. 

Olen laiska kestitsemään vierailta. Nuorena oli toisenlaista, järjestimme paljon juhlia. Nykyään koti on minulle pääasiassa turvapaikka, jonne kätkeydyn piiloon pahalta maailmalta. 

torstai 9. lokakuuta 2025

Kun lakkasin yrittämästä

Olen aikoinaan lukenut työterveyslääkäri Juhani Seppäsen kirjan Selvästi juovuksissa (kirja julkaistiin 2011), joka kertoo Seppäsen yrityksestä pidättäytyä alkoholista vuoden ajan. Kirjoittaja kuoli hiljattain hoivakodissa, jonne oli joutunut alkoholidementian vuoksi.  Laura Pörsti kirjoitti kirjan Antiliikkuja siitä, miten yritti tehdä liikunnasta mieluisan tavan. Laura Friman piti vuoden vaatteiden ostolakon ja kirjoitti traumaattisesta kokemuksestaan kirjan nimeltä Tauko

Suunnittelin kirjoittavani kirjan Vuosi ilman kirjoittamista, mutta miten voi kirjoittaa kirjan siitä, ettei kirjoita? R ehdotti nimeksi Lakkasin yrittämästä, vai oliko se Kun lakkasin yrittämästä

Eilen tuli Hylsy (alan kirjoittaa Hylsyn isolla alkukirjaimella). Hylsy on ruma karvainen otus, joka örisee, haisee pahalta, eikä sillä ole alkeellisimpiakaan pöytätapoja. Sen ilmaantuminen vie elämänilon useaksi päiväksi. 

Uin 12.4 asteisessa vedessä ja se auttoi. Ainakin hetkeksi. Vesihoitoja on aikoinaan käytetty mielen sairauksien hoitoon, tuskin kovin hääppöisin tuloksin. Vesihoidot saattoivat kestää niin pitkään, että ammeessa joutui nukkumaankin. Kävin tänäänkin uimassa, sillä tarvitsen päivittäisen kylmäaltistukseni. 

Feministinen aikakausilehti Tulva on valinnut seitsemän miestä, joista yleisö saa valita Suomen kelvollisimman miehen. Ehdokkaat ovat: Paleface, Juha Hurme, Fathi Ahmed, Sixten Korkman, Antti Rinne, Riku Rantala ja Pirkka-Pekka Petelius. En ole ihan vakuuttunut tuosta listasta. Tunnen paljon kelvollisempia.  Lehden sivuilla voi äänestää tai ehdottaa jotakuta listan ulkopuolistakin. 

keskiviikko 8. lokakuuta 2025

Oletko robotti?


Blogini on ohittanut huomaamatta kahden miljoonan kävijän rajan. Ei kannata juhlia, sillä blogissa pistäytyneet eivät välttämättä ole oikeita ihmisiä. Epäilen robotteja. Kaikki "lukijat" eivät osaisi tunnistaa linja-autoa tai liikennevaloja lukuisista kuvista. Miksi ne tunnistuskuvat ovat usein jotain liikenteeseen liittyvää? Miksei vaikka jäniksiä, päivänkakkaroita, sateenvarjoja, kahvikuppeja tai korvapuusteja? Huomaa, että insinöörit ovat olleet asialla.

Löysin suihkulähteeseen liimatun lapun, jossa luki hyppytyynytyydytys ja alla Suomi, Substantiv/ Freude beim Hüpfen auf einem Sprungkissen. Onhan hyppytyynytyydytyksessä monta y-kirjainta. 

Oli pakko keksiä muitakin sanoja, joissa ei ole muita vokaaleja kuin y. Sytytys, synnytys, kysymys, tylytys, synnytyskysymys, pyydys, pyrkyryys, kyy, syy, pylly, mylly, kylpy, pyllykylpy, sylys, hyppy, kylmyys, yllytys, kyyry, kyykky...

Uintiharrastukseni saavutti eilen huippupisteensä. Kävin uimassa kuntosalin jälkeen ja uudestaan illalla, kun R halusi tutustua Mältinrannan uimahuoneeseen. Haluatte varmaan tietää veden lämpötilan: 12.4 astetta.

En ole aikoihin raportoinut kuntosaliryhmästä. Osa osallistujista on vaihtunut, osa kyllästynyt, sairastunut, toivottavasti kukaan ei ole kuollut (sekin on mahdollista, sillä kyseessä on 60+ ryhmä). Nyt porukkaan on liittynyt nainen, jonka hiukset on sidottu tiukalle poninhännälle, ja joka tekee terhakkaita kyykkyjä samalla kun odotamme ohjaajan aloittavan yhteisen alkulämmittelyn.  Jouduin tuon naisen kanssa pieneen sanaharkkaan. Sukulaiseni vihjasi, ettei sellainen ollut minun osaltani yllättävää vaan suorastaan odotettavissa.  



maanantai 6. lokakuuta 2025

Kuningatar Kristiina


Osallistuin teatteriretkeen, jollaisia olisin joskus halveksinut. Nuorena katsoin pitkin nenänvarttani tilausbusseilla teatteriin kuljetettuja ikivanhoja (yli 40-vuotiaita) naisia ja mukaan pakotettuja miehiä. Arvelin bussikyytiläisten olevan oikeasti vain vähäisessä määrin kiinnostuneita itse esityksestä. Voi miten väärässä olenkaan ollut. Busseilla teatteriin saapuu myös teatteria rakastavia ihmisiä. 

Bussilla on mukava matkustaa suoraan teatterille ja varsinkin sieltä kotiin. Tällä kertaa bussin viinitarjoilu toteutui vasta paluumatkalla. Kaikki saivat myös sämpylät, joita jäi neljä ylimääräistä, jotka myös jaettiin halukkaille. Tosin pian huomattiin, että kuski oli jäänyt ilman eväitään.  Yksi matkustaja luopui ylimääräisestä sämpylästään, josta oli jo pikkuisen puraissut. 

Näimme Kuningatarnäytelmän, jota esitetään Helsingin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä. Näytelmä kertoo Ruotsin kuningatar Kristiinasta (1626 Tukholma- 1689 Rooma). Kristiinan aikaan Ruotsi oli suurvalta, johon Suomikin kuului. Kun Kristiina syntyi,  toivottiin kovasti poikaa, ja alkuun häntä luultiinkin pojaksi. Poikaahan oli ennustettukin. Kristiina kuulemma pukeutui usein miesten vaatteisiin ja käyttäytyi kuin mies. Miehen sukupuolielimet kuitenkin puuttuivat.

Kristiina sai hyvän koulutuksen ja hänestä oli tarkoitus tehdä kuningatar. Hänen isänsä, Kustaa II Adolf kuoli 30-vuotisessa sodassa, kun Kristiina oli kuusivuotias. Kristiinasta tuli hallitsija 18-vuotiaana. Kuningatar Kristiina ei  halunnut avioitua tai hankkia lapsia, joten hän adoptoi serkkunsa, josta tuli hänen kruununperijänsä.  Kunigatar on kuulemma sanonut "Naimisiin meno vaatii suurempaa rohkeutta kuin sotaan lähtö".

Kuningatarnäytelmässä Kristiinaa esitti Elsi Sloan, joka on käsittämättömän taipuisa ja vahva. Kristiinalla on näytelmässä suhde hovineitoonsa, mutta ei ole tietoa, oliko tämä historiallisesti totta. 

Kristiina kehitti itseään, luki, halusi edistää oppineisuutta ja kulttuuria. Hän kääntyi katoliseen uskoon ja joutui luopumaan kruunustaan, koska eli luterilaisessa Ruotsissa, jossa moisesta saatettiin tuomita kuolemaan. Hän on kuulemma ainoa ruotsalainen, joka on haudattu Pietarin kirkkoon Vatikaaniin. 

Näytelmän oli käsikirjoittanut Jussi Moila ja ohjannut Sini Pesonen. Tarina oli kiinnostava ja kaikin puolin hyvin tehty. Ehkä joku epämääräinen, vaikeasti määriteltävä ja mitattava koskettavuus jäi minulla vajaaksi. Osa yleisöstä nousi lopussa aplodeeraamaan, mutta moinen epäsuomalainen into ei levinnyt koko yleisöön. Nouseminen olisi ollut järkevää, sillä jaloille oli penkkien välissä melko rajallisesti tilaa. 

Kunigatarnäytelmään oli sävelletty oma musiikkinsa (Aleksi Saura). Näytelmä oli melko äänekäs, toivottavasti näyttelijäparkojen kuulo on otettu huomioon. Vaikuttavinta oli kun Elsi Sloan puhkesi laulamaan. 

Haluan tietää Kristiinasta enemmän ja löysinkin hänestä kertovaa kirjallisuutta.  Mika Kaurismäen elokuva Tyttökuningas (2015) kertoo sekin kuningatar Kristiinasta. Eräs lukija tiesi kertoa, että hänestä on tehty myös Hollywood-elokuva, jossa Kristiinaa näytteli Greta Garbo.

Kuva: Cata Portin, Helsingin kaupunginteatteri 

perjantai 3. lokakuuta 2025

Tavallinen elämä ja riittävästi yliluonnollista


Mike Flanaganin
ohjaaman elokuvan, Chuckin ihmeellinen elämä sanotaan perustuvan Stephen Kingin romaaniin (näin kertoo Helsingin Sanomat), mutta ilmeisesti käsikirjoitus on laadittu hänen novellistaan, joka sisältyy kokoelmaan, joka on julkaistu suomeksi nimellä Mitä enemmän verta. En ole mikään suuri Stephen Kingin tai kauhukirjallisuuden ystävä , mutta tekisi mieli lukea tuo novelli. 

Stephen Kingillä on käsittämättömän laaja kirjallinen tuotanto ja monista kirjoista on tehty elokuvia.  Alkuun hänen käsikirjoituksensa tulivat bumerangina kustantamoista ja hän ripusti hylsykirjeet seinälle hakkaamaansa naulaan, johon niitä kertyi paksu pino. Enää kustantamot eivät välttämättä lähetä kenellekään kielteistä vastausta, ei ainakaan paperilla, vaan ottavat yhteyttä vain siinä tapauksessa, että teksti kiinnostaa heitä. Yleensä ei kiinnosta. Stephen King ei ole luultavasti saanut hylsyjä kymmeniin vuosiin.

Chuckin ihmeellinen elämä alkaa kolmannesta näytöksestä, seuraavaksi esitetään toinen näytös ja viimeisenä ensimmäinen näytös. Nyt haluaisin katsoa Chuckin ihmeellisen elämän uudestaan. Tavallaan Chuckin elämä ei ole mitenkään ihmeellinen vaan oikeastaan aika tavallinen. En halua kirjoittaa juonesta enempää. Pidin elokuvan sentimentaalisuudesta ja rakastin yhtä tanssikohtausta. 

Sain lääkäriajan terveyskeskukseen, vaikka kaikki väittävät, että se on mahdotonta. Vaivani ehtivät oikeastaan mennä ohitse aikaa odotellessani, mutta tein saman kuin isäni, menin lääkäriin joka tapauksessa. Lääkäri oli nuori nainen ja kovin ystävällinen. Hän ei tutkinut minua ollenkaan. Minulle opetettiin lääkiksessä, että tärkeintä on anamneesi ja toiseksi tärkein on status, jota hän ei siis tehnyt, vasta kolmanneksi tulevat laboratorio- ja kuvantamistutkimukset. Sain lähetteen laboratoriotutkimukseen, johon toivoin pääseväni. 

Katson Areenasta ruotsalaista ohjelmasarjaa Unelmakoti, jossa arkkitehti ja toimittaja seuraavat ihmisten rakennusprojekteja. Arkkitehti, jo vanhempi mies pussaa kodinrakentajia molemmille poskille niin että kuuluu äänekäs muiskaus. Odotan niitä märältä kuulostavia suudelmia. Siskoni väitti, että mies suutelee ilmaa, minusta hän pussaa uhrin molempia poskia.  Tekisi mieli kelata ohjelmaa ja katsoa suudelmat hidastettuina. 

Tästä tuli tyylitön ja järjetön sotku, mutta omapahan on blogini.  Tämmöinen on Heidin ihmeellinen elämä, ehkä tästäkin saisi elokuvan jos Stephen King lisäisi siihen muutamia yllättäviä yliluonnollisia tapahtumia. 

maanantai 29. syyskuuta 2025

Aarresaari


Saloa nimitettiin jossain lehdessä Suomen kirpputorikaupungiksi vai peräti kirpputoripääkaupungiksi. Ensin oli Nokia ja sitten tulivat kirpparit. Isäni asuu Salossa, joten oli mahdollista yhdistää sukulaisvierailu ja kirpputoriostokset. 

Kävin poikani kanssa kahdella suurella kirpputorilla, joilla oli houkuttelevat nimet, Aaresaari ja Kirppis-Keidas. Kirppis-Keidas näyttää olevan hopeatilalla Suomen kirpputorien TOP-10 listalla. 

P osti kaksi huomioliiviä (yhteensä euron), ulkovalosarjan (3.5 euroa), minä en ostanut mitään. Ulkovalosarjan toimivuutta ei testattu, mutta olihan se halpa ja oletettavasti myös toimiva. 

Kirppis-Keidas oli siistimpi ja valoisampi kuin Aarresaari. Molemmilla kirppiksillä olisi voinut juoda pullakahvit. 

Kierrätys on järkevää, mutta kuka on alunperin ostanut tämän kaiken roinan ja miksi? Palovaarallisen näköisiä lamppuja, polyesteristä valmistettuja vaatteita, puoliksi käytettyjä suihkuvaahtopulloja, matkamuistoja, kolhiintuneita kattiloita, huumorimukeja ja rumia huonekaluja.  Optimistista hinnoittelua. 

Myytävänä oli myös muovipusseihin pakattua paperitavaraa, vanhoja mainoksia, työtodistuksia ja muuta ryönää, jota löytyy iäkkäiden ihmisten lipastojen laatikoista. Kaikkea ei päässyt näkemään, sillä pussit oli suljettu teipillä ja päällä luki "sitä sun tätä". Paperiden pussittaminen on ollut melkoinen työmaa.

Kirpputorien tulevaisuus on taattu, ihmiset vanhenevat ja kuolevat ja jatkuvasti tyhjennetään jonkun sukulaisen koti, usein suuri omakotitalo, jossa on asuttu vuosikymmeniä.

Aina voi tehdä huippulöydön.  Toisaalta tavarapaljous opettaa, että kannattaa miettiä pitkään, ennen kuin ostaa jonkun hauskan tuliaisen tai halvan vaatteen.  Aina ei ole tullut mietittyä.

Kuva on otettu Aarresaaresta. 

 

torstai 25. syyskuuta 2025

Liian hieno sairaus


Join eilen illalla kylässä pari lasillista viiniä ja kupin kahvia ja vietin levottoman yön. Yö ei ollut kiinnostavalla tavalla rauhaton, ihan yksin pyörin sängyssäni. Onneksi CPAP-laitteen letku ei kiertynyt kaulani ympärille kohtalokkain seurauksin. Onkohan kukaan uniapneapotilas hirttäytynyt vahingossa CPAP-laitteen letkuun? 

Eivätkö ihmiset kerro sairauksistaan, jotta samaa vaivaa sairastavat saisivat lohtua. Jakavat tietoa taudistaan, oli vaiva sitten kuinka nolo tahansa.  Minä en aio jakaa mitään tietoa. En halua lohduttaakaan.  Jos lainaatte kirjojani kirjastosta tai ostatte lastenkirjani, niin saatan sanoa jonkun ystävällisen sanan. 

Miksi muuten jotkut sairaudet ovat hienompia kuin toiset? Harva kehuskelee suolistosairaudellaan, varsinkin jos ripulia ei saada talttumaan. Virtsan karkailu ei ole sairauksien top kympissä, vaikka onkin kovin yleistä. 

Olen tämänkin kertonut, mutta aikoinaan eräs potilas epäili sairastavansa tautia nimeltä systeminen lupus erythematosus (SLE) ja lääkäri sanoi "Ei teidän laisellanne ihmisellä voi olla niin hienoa sairautta".  Kerroin sen nyt uudestaan, sillä täällähän saattaa olla uusia lukijoita. Olikohan se SLE vai sittenkin systeeminen skleroosi?

Parhaita tauteja ovat sellaiset, joilla on hieno nimi, joihin ei liity hallitsemattomia eritteitä ja joihin ei kuole, mutta taudin avulla saavuttaa eteerisen, kapean olemuksen. En kyllä tiedä sellaista tautia. 

Kaikki sairaudet ovat inhottavia, parasta olisi olla täysin terve, mutta kuka myöhäiskeski-ikäinen sitä olisi. Vähintäänkin kärsimme neurooseista ja/tai keskivaikeasta masennuksesta.  Olenko minä myöhäiskeski-ikäinen, en ainakaan vanhus. 

Käyn kaupungin jumpissa (tänään kahvakuula ja kehonhuolto). Ohjaajat vaihtuvat ja edelleen jotkut voivottelevat vatsamakkaroitaan ja allejaan, joita luonnollisesti ei edes ole. Sanoin jumpan jälkeen yhdelle ohjaajalle, että nykyään opetetaan, että omasta kehostaan pitää puhua nätisti. Huomautin myös, ettei hänellä ole edes alleja, mutta hän ei uskonut minua. 

Tähän kannattaa viimeistään lopettaa. Veden lämpötila Mältinrannassa oli 14 astetta.  

Kuvalla ei mitään tekemistä tekstin kanssa. Näpsäisin sen Tammelan kaupungiosasta.

keskiviikko 24. syyskuuta 2025

Pupu Tupuna kilon paloina

Katsoin Johanna Vuoksenmaan televisiosarjaa Hormonit. Sarjan toinen päähenkilö on terapeutti ja kirjailija. Hän tapaa kustannustoimittajaansa ja käy kustantamon juhlissa. Minun oli pakko "kelata" niiden kustantamojuttujen ohitse. 

Suomen Kuvalehdessä haastatellaan tutkija, sosiologi Riie Heikkilää lukemisesta. Kakkosammattinaan Heikkilä suomentaa viihdekirjallisuutta. 

Vuonna 1991 neljäkymmentä prosenttia korkeakoulutetuista oli lukenut kymmenen kirjaa viimeisen puolen vuoden aikana, peruskoulun käyneistä lukeineiden osuus oli 21 prosenttia. Vuonna 2017 näitä lukijoita oli korkeasti koulutetuissa enää 18 ja peruskoulun käyneistä kahdeksan prosenttia. Jospa vapaa-ajan lukeminen vähitellen loppuu kokonaan. 

Minä olen vasta hiljattain ymmärtänyt, etteivät kaikki ihmiset rakasta kirjoja ja kirjastoja. Eivät he kurkista  lomamatkoillaan paikallisiin kirjastoihin. Eikä heidän kurkkuaan kurista rakkaudesta, kun he näkevät kirjaston lastenkirjahyllyt. 

Lapsille ei välttämättä enää lueta vaan annetaan padi käteen. Isä luki minulle suomalaisia kansansatuja ja Tiitiäisen satupuuta, mummo luki Ambomaasta, jossa kasvoi apinanleipäpuita. Puut kiehtoivat minua, kuvittelin niissä kasvavan leipiä. Meille ostettiin kirja-alennusmyynnistä lastenkirjoja ja sain kirjastokortin, kun menin kouluun.  Koulussa me kaikki altistuimme kirjoille.

Luimme omille lapsillekin. Olihan se välillä turhauttavaa, kun he halusivat kuulla samoja tarinoita uudestaan ja uudestaan. Siinä oli kovilla, kun luki samaa Pupu Tupunaa viidettäkymmenettä kertaa.  Heidän isänsä sanoi kirjoittavansa kirjan, jolle antaisi nimeksi "Pupu Tupuna kilon paloina".

Olisko minusta tullut huonompi ihminen, jos olisin saanut kirjojen sijaan padin?  Olisin ainakin voinut googlata Ambomaan ja apinanleipäpuun. 

 

maanantai 22. syyskuuta 2025

Musiikkia iltapäivällä


Terminen syksy ei ole vielä edes saapunut (vuorokauden keskilämpötila ei ole laskenut alle kymmenen asteeen), mutta kulttuurisyksy tulee aina ajallaan. 

Faunien iltapäivä -konsertit ovat alkaneet Tampere-talon pienessä salissa. Pidän konserttisarjasta, sillä jokaisen teoksen taustoista kerrotaan ennen esitystä. En ymmärrä musiikista juuri mitään. 

Ensin Aleksi Mäkimattila esitti Peter Maxwell Daviesin käyrätorvibiisin. Jokaisen osan välissä  Mäkimattila irrotteli soittimestaan osia, valutti niihin kertynyttä nestettä lattialle ja ruuvasi osat paikoilleen. 

Seuraavaksi Katri Nikkanen (viulu) ja Raili Peltonen (piano) soittivat Sibeliusta. He näyttivät siskoksilta ja ovatkin sitä. 

Väliajan jälkeen lavalle tuli trio, Annaleena Jämsä (huilu), Simeon Overbeck (oboe) ja Hanna-Leena Savolainen (piano), soittamaan Madeleine Dringin musiikkia.  Säveltäjä kuulemma esitteli jossain itsensä ja kertoi tulevansa kuusta (naissäveltäjiä onkin melko vähän maan päällä). 

Viimeisenä lavalle kannettiin diskovalo,  ja soittamaan saapui Terapia Q -kvintetti (Lotta Laaksonen, István Szalay, Anna Korhonen, Maija Juuti, Janne Malinen) . He soittivat Aaron Jay Kernisin teoksen 100 Greatest Dance Hits. Teos on saanut innoituksensa vanhoista  televisiomainoksista, joissa kaupattiin halpoja hittikokoelmia. 

En voi sanoa kuuntelevani uudempaa taidemusiikkia kotona, mutta näin livenä se on kiinnostavaa. Onhan muusikoillekin vaihtelua niiden samojen säveltäjien veivaamiselle. Kyllä minä kestän. Ja olihan tässä Sibeliustakin, sävelsi kuulemma näitä pieniä teoksia rahan puutteessa.  


perjantai 19. syyskuuta 2025

Pahan mielen perjantai

Kuva:  Tampereen teatterin tuloaula ja tuntemattoman henkilön selkä.


Hiljalleen selkiintyy, ketkä käyvät Mältinrannassa uimassa päiväaikaan.  Uimapuvut ja naamat alkavat käydä tutuiksi. Nimistä ei ole aavistustakaan.

Olen odottanut veden kylmenemistä, mutta sen lämpötila on jumiutunut reiluun viiteentoista asteeseen. Olen aiemmin käynyt avannossa kylmiltään ilman etukäteisharjoittelua. Nyt haluan tietää tuntuuko kylmään veteen laskeutuminen erilaiselta, kun sen tekee hiljalleen totutellen. Tänään veden lämpötila oli 15.2 astetta. Hidasta laskevaa trendiä on havaittavissa. 

Keskustelimme veden varassa lilluessamme teatterista. Niskavuoren nuorta emäntää (Tampereen teatteri) ja Heleneä (Tampereen työväenteatteri) kehuttiin ja lehdessä ylistettyä Sirkku Peltolan näytelmää Kärpäset (Tampereen työväenteatteri) kritisoitiin, sillä Martti Suosalon repliikeistä ei kuulemma saanut selvää. 

Kävin keskiviikkona tutustumassa remontoituun Tampereen teatteriin. Meille tarjottiin täytekakkua ja kahvia. Samassa pöydässä kanssani istui kaksi ladya, toinen oli entinen näyttelijä ja toinen teki edelleen toimittajan töitä. Seurassamme viihtyi hetken verran komea Ilta-Sanomien toimittaja, jolle väitin "asiantuntevasti", ettei näyttämö pyörinyt Niskavuoren nuoren emännän esityksessä. Kyllähän se pyöri.  En ehtinyt korjata sanomaani, joten hävetti. Mietin hetken, että pitäisikö laittaa sähköpostia, mutta mies oli menossa samana iltana katsomaan esitystä, joten hän varmaankin huomasi pyörimisen toisin kuin minä. 

Kuopiolainen rakennusfirma remontoi Tampereen teatterin. Olen entisenä kuopiolaisena tästä ylpeä. Aikataulu oli pitänyt ja kaikesta oli vain hyvää sanottavaa. Me savolaiset osaamme. Teatteritalo näyttää entiseltä, mutta raikastuneelta. 

Seuraan Instassa toimittaja Virpi Salmea, joka julkaisee mm. materiaalia otsikolla "Feministi pilaa elokuvasi". Finnkinossa  esitetään huomenna patinoitunut musikaali Sound of Music, josta Salmi saisi varmasti hyvää materiaalia. Suunnittelin sen katsomista ihan nostalgiasyystä.  Virpi Salmi julkaisee Instassa myös otsikolla "Pahan mielen perjantai", johon hän kerää kaikenlaista feminististä viikon varrelta. Ilahdun usein hänen ajattelustaan, mutta älkää silti laittako minulle vihapostia. 

tiistai 16. syyskuuta 2025

Niskavuoren nuori emäntä (Tampereen teatteri)

                                             Kuva: Maria Atosuo, Tampereen teatteri


Sain yllättäen kaksi lippua Tampereen teatterin Niskavuoren nuori emäntä  -näytökseen.  Kyseessä oli "omaisten näytös", eikä liput ostanut henkilö voinut niitä käyttää. Asiaan liittyy tragedia, jota en voi enkä halua täällä kertoa.

Suhtauduin näytelmään epäillen, ajattelin Niskavuori-näytelmien olevan niin kuluneita, ettei kukaan saisi niistä mitään uutta irti. Komea maalaistalo, jossa nöyryytetään ja komennellaan rikkaasta talosta naitua miniää, isäntä lamppaa Helsingissä ja rakastaa meijerskaa. 

Olin lapsena nähnyt Niskavuoren nuori emäntä -elokuvan televisiosta ja tarina tuntui kamalan epäreilulta. Elokuvassa Juhani-isäntää näytteli Tauno Palo, nuorta emäntää Loviisaa Emma Väänänen ja Juhanin rakastettua meijerskaa, Malviinaa Kirsti Hurme. Tampereen Teatterissa noissa rooleissa näyttelivät Jussi-Pekka Parviainen, Annuska Hannula ja Pia Piltz. Hyvin se meni. 

Varsinainen ensi-ilta on vasta tulossa. 

En ollut aiemmin huomannut miten paljon Hella Wuolijoen näytelmä tarkastelee sekä sukupuolten että noin yleisemmin ihmisten tasa-arvoa.  Melko piikikkäitä repliikkejä kuultiin.  

Pidin näytelmän lavastuksesta, puvustuksesta (yhdistelmä nykyaikaa ja vanhaa perinteistä) ja äänimaailmasta.  

Yleensä ennen väliaikaa tarinan henkilöihin tutustutaan ja varsinainen räjähdys tapahtuu sen jälkeen, nyt näytelmä tuntui vähän väsähtävän loppupua kohti tai sitten minä väsähdin. Alku meni enemmän ihon alle.

Kaiken kaikkiaan pidin Tampereen teatterin esityksestä. Näytelmästä oli saatu irti paljon nykyihmistäkin koskettavaa.  

Tampereen teatterin suuri näyttämö on remontoitu, kaikki tuntui puhtaalta, mutta edelleen perinteiseltä. Eturiveiltä näkee nykyään muutakin kuin näyttelijöiden kengät. 

Paikalleni istuttuani huomasin, että laukkuni vetoketju ei aukea ja siellä on puhelin, jota en ollut vielä laittanut äänettömälle. Sateenvarjon hihna oli juuttunut vetoketjun väliin. Ei auttanut kuin kiikuttaa laukku kiireesti narikkaan. Väliajalla yritin uudestaan avata vetoketjua, mutta se ei liikahtanutkaan. Sain lainaksi sakset, tein pitkän viillon ja synnytin kännykän ja kotiavaimet. Onneksi ei ollut mikään Louis Vuitton vaan parin kympin Lindexin laukku.  

lauantai 13. syyskuuta 2025

Pelkään arkkupakastimia


Kirjailija Päivi Haanpää kertoi joskus somessa keräävänsä jokaisesta hylsystä (kyse oli apurahahylsyistä) yhden leiman hylsykorttiin. Kun kortti tulee täyteen hän saa jonkun palkinnon. 

Minä kokoan hylsykorttiini kustantamojen lähettämiä hylsyjä. Sain eilen toisen leiman. En ilahtunut leimasta. Kun saan kortin täyteen syön jäätelön, pääsen Särkänniemeen tai nautin viinilasillisen. Hylsy vaikkakin ystävällinen ja kannustava, peräti kehuvakin, hylsy kuitenkin. Kyllähän se itketti, vaikka en missään vaiheessa uskonut, että käsikirjoitukseni menisi läpi tuohon suureen arvokkaaseen kustantamoon. Epäilen hylsyn lempeyden liittyvän siihen, että sen lähettäjä oli ystäväni kustannustoimittaja. 

Minusta tuntuu, etteivät ne kolme kirjaa, jotka minulta on julkaistu, menisi enää läpi siitä tiheästä seulasta, jolla erotetaan myyvät ja palkitut kirjailijat meistä tarpeettomista nysvääjistä. 

Näyttelijä, ohjaaja ja näytelmäkirjailija Lea Klemola kertoi Hesarin 60-vuotishaastattelussa kuinka kirjoittaminen vei hänet ylivireystilaan, tuli rytmihäiriöitä ja yöunet menivät. Hänelle aloitetiin mielialalääkitys. Lehdessä hän kuvaa lääkityksen vaikutusta fantastiseksi, sillä hänelle ei tullut sen aikana yhtään ainutta ideaa. "Se oli muistutus siitä, että ilman kirjoittamista voi elää." 

En vertaile itseäni lahjakkaaseen Lea Klemolaan. Ihailen hänen töitään.

Viime päivinä olen miettinyt sitä 80-vuotiasta lääkäriä, joka on säilönyt kaksi luonnollisen kuoleman kuollutta omaistaan pakastamalla. Hänellä oli kai jotain hautausbisnestäkin, eihän hän muuten niitä ruumiita olisi saanut itselleen. Aikuisen ihmisen pakastaminen vaatiin melko suuren tilankin. Minulle on painunut mieleen lapsuudessani näkemäni televisio-ohjelma, jossa pakastimesta löytyy näyttelijä Ossi Ahlapuron näyttelemän roolihenkilön huurteinen ruumis. Olen sen jälkeen vähän pelännyt arkkupakastimia. 

Kuva on Nokialta, eikä liity aiheeseen mitenkään. 

perjantai 12. syyskuuta 2025

Koirakoulutusta ilman koiraa


Ostin itselleni vyöruusurokotteen (yksi injektio maksaa yli 200 euroa ja niitä tarvitaan kaksi). Tulin molemmista pistoksista tosi kipeäksi, vaikka en ole aiemmin juurikaan saanut rokotesivuvaikutuksia. 

Sain rokotteen aamulla ja illalla alkoi viluttaa, käsi kipeytyi ja otin Buranaa. Nukuin huonosti. Seuraavan päivän palelin ja nukuin. Menetin kahdensadan euron lisäksi yhden vuorokauden. 

Eilen tunsin itseni jo melko terveeksi ja kävin peräkkäin kahvakuulassa, kehonhuollossa ja uimassa (veden lämpötila 15.9 astetta). Olin luullut, että kehonhuollossa maataan patjalla, kuunnellaan panhuilumusiikkia ja rentoutetaan jokainen ruumiinosa yksi kerrallaan. Ei pidä paikkaansa. Oli yllättävän rankkaa.  Nukuin pitkät päiväunet. 

Kirjastosta on tullut taas useita varaamiani kirjoja yhtä aikaa. Minäpä nappasin vielä vippihyllystä Anna-Leena Härkösen muistelmat (Katja Kallio, Taskupainos -Anna-Leena Härkösen elämästä), joka voitti. Sen verran utelias olen. Olin ollut varausjonossa kuudeskymmeneskolmas. Ehkä kirjoitan kirjasta jotain tänne, kunhan olen sen lukenut.

Olen katsonut televisiosta sarjaa, jossa koulutetaan koiran omistajia. Tarvitsen neulomisen taustalle jotain sellaista katsottavaa, jota ei tarvitse seurata kovin tarkasti, joten tämä sopi hyvin. Onko minulla siis ongelmia koirani kanssa? Minulla ei ole minkäänlaista koiraa. 

Eräs kirjailija sanoi, että voihan olla, että ohjelmasta saatuja tietoja tarvitsee myöhemmin kirjoittamista varten.  Monenlaisen roskan katsomista voi kutsua taustatyöksi.

Kuva: lisäsin somisteeksi kuvan Erika Adamssonin maalauksesta.

keskiviikko 10. syyskuuta 2025

Voyeur


Tanssiteatteri MD ja Todellisuuden tutkimuskeskus ovat tuottaneet tanssillisen yhteistuotannon Voyeur, joka on toteutettu yhdessä Pirkanmaan tanssin keskuksen; Nätyn ja Riverian tanssialan koulutuksen kanssa. Esiintyjiä on viisitoista ja kolmasosa heistä on Tanssiteatteri MD:n jäseniä. Voyeur esitetään Hällässä Tampereella. 

Esityspäivänä tulee sähköpostiviesti, jossa varoitetaan kovista äänistä, teatterisavusta ja alastomuudesta. En säikähdä. Saliin mennessä käsketään riisumaan kengät. On kiva hipsutella väliaikaiskatsomoon sukkasillaan. Varsinainen katsomo on tyhjä ja katsojat istuvat näyttämölle rakennetussa nousevassa katsomossa tai lattialla tyynyjen päällä. Onneksi on tarjolla muutama kokoon taitettava tuoli. Esiintyjien ja katsojien välillä on pleksilasi. 

Voyeurista ei todellakaan tule mieleen tirkistely, katsominen kyllä. Esiintyjät liikkuvat lavalla laiskan oloisesti, ottavat kevyttä kontaktia toisiinsa. 

Katson kelloa vartin kohdalla ja ajattelen, että tunti vielä. Tekisi mieli katsoa kännykkää, mutta se kielletään oikein erikseen. Tältä lapsista tuntuu. Sitten jossain vaiheessa annan mennä, enkä ajattele aikaa. Aikaa tulee ajateltua muutenkin liian paljon. 

Esiintyjät alkavat kömpelösti riisua vaatteitaan. Ohuita sukkahousuja, joiden kiskominen jaloista on hankalaa ja vähän huvittavaa. Mietin, että onko heidän ylävartalonsakin peittona sukkahousut, joiden haarakiilaan on leikattu pään menevä aukko. Epäilen, ettei kukaan kiihottu tästä riisuutumisesta. 

Taustalla jyllää äänipilvi, joka hiljalleen voimistuu.Laiska liikkuminen muuttuu nopeatahtisemmaksi. Valoja vaihdellaan.

Ehdin esityksen aikana ajatella aikaa, sukkahousuja, ja sitä onko tämä tanssia (on). Välillä vain istun ja katson. Sitten esitys loppuu. Pyydän anteeksi amatööriyttäni. Onneksi en ole kriitikko.  

Tekijöistä sen verran, että koreografian ovat tehneet Matilda Aaltonen ja Joel Texeira Neves

Kuva: Jussi Ulkuniemi  


sunnuntai 7. syyskuuta 2025

Ei se ollutkaan karhu


Aloitan blogini usein Kävin... Jospa kokeilisin jotain uutta:  

Piipahdin Työväenkirjallisuuden päivillä tai oikeammin tilaisuus kestää vain yhden päivän.

Viivyin pari tuntia, jonka jälkeen siirryin uimaan Mältinrantaan. Näin pahaksi on uintiriippuvuuteni mennyt. 

Anneli Kanto piti innostavan avajaispuheen, jonka voi kokonaisuudessaan lukea hänen blogistaan.  Päivän teemana olivat muutosvoimat. Kanto mainitsi Mahatma Gandhin, joka sanoi, että Ole se muutos, jonka haluat maailmassa tehdä. En ole ollut sitä, mutta onneksi lukuisat ihmiset ovat olleet. 

Minua liikutti muuutoksen tekijä vuosikymmenten takaa. Leski, kolmen lapsen äiti, Ilma Lidgren Imatralta. 

Ilma keräsi marjoja saaresta muiden imatralaisten naisten kanssa ja teki torikauppaa elättääkseen lapsensa. Maanomistaja vei naisten puolukat, sillä hänellä oli niihin omistusoikeus. Ilma ei tähän tyytynyt vaan kävi työväenyhdistyksen juristin kanssa oikeustaisteluun. Tämän ansiosta Suomeen saatiin myöhemmin laki, joka takaa meidän mustikkapiirakkamme. 

Jokaisenoikeudet tuntuvat meistä itsestään selviltä, mutta monessa maassa niitä ei ole. Kiitos Ilma. 

En pidä paneelikeskusteluista, joissa vetäjä kysyy samat kysymykset vuorotellen jokaiselta osallistujalta.  Kuuntelin kuitenkin paneelin Työväenluokkaiset lapset ja nuoret murrosten maailmassa. Paneeliin osallistuivat Mila Teräs, Mikko Malila ja Hanna-Riikka Kuisma. Paneelia veti huolellisesti hommaansa valmistautunut Milla Peltonen.

Olin lukenut näistä vain Hanna-Riikka Kuisman romaanin Korvaushoito. Hanna-Riikka Kuisma sanoi olevansa enemmänkin työttömyys- kuin työväenkirjailija. 

Kuisma sanoi, että laittomista päihteistä riippuvaisista henkilöistä saa käyttää vaikka mitä nimityksiä kuten nisti tai narkkari, kun kenestäkään ihmisestä ei ole sallittua käyttää sitä tunnettua N-sanaa. 

Alfa-PVP:n levittyä Suomeen olen huomannut, että sen käyttäjiä on ryhdytty demonisoimaan. Mitä tehdä kun kohtaa peukkua (en pidä nimityksestä, mutta ei voi mitään) käyttävän henkilön, kysyvät lehdet. Älä tuijota, älä sano hänelle mitään, kierrä kaukaa, juokse pakoon, heittäydy maahan, suojaa niskasi ja näyttele kuollutta. Ai niin se koskikin karhun kohtaamista. 

Eivät nämä ihmiset kaipaa demonisointia vaan apua.  

perjantai 5. syyskuuta 2025

Turvallisuus


Aloitin eilisen päivän nostelemalla kahvakuulaa ja jatkoin siitä eteenpäin kehonhuollolla. Tämän päivän aloitin lihakset kipeinä ja jäykkinä. 

Olisipa sellainen jumppa, jonka nimi olisi loppurentoutus. Siinä maattaisiin jumppasalin lattialla 45 minuutin ajan.  Sitä voi kyllä tehdä kotonakin.

Jumpattuani kaksi tuntia menin vielä Mältinrantaan uimaan. Se ei tuntunut rentouttavalta, sillä päällämme kierteli armeijan helikopteri. Nainen pukutiloissa sanoi, että helikopteri saa hänet tuntemaan olonsa turvalliseksi. Minusta se säksätys oli pelottavalaa. Hän koki, että mitä enemmän armeija näkyy, sitä turvallisempaa on. Minä taas koen päinvastoin. Menkää muualle helikoptereinenne.

Järvessä pari naista oli sitä mieltä, että on turhaa laittaa lisää rahaa uimaopetukseen, sillä hekin olivat oppineet uimaan ilman sitä.  

Politiikka ei sovi uimapaikalle. Yritän keskittyä veden lämpötilasta keskustelemiseen.

Veden lämpötila oli eilen 15.6 astetta. 

Yllä oleva kuva ei liity tekstiin, mutta on kiva, kun voi koristella tekstin kuvalla. 

sunnuntai 31. elokuuta 2025

Isän opetukset

Matkustimme eilen Saloon viettämään isän 95-vuotissyntymäpäiviä. Kirjoitin junassa puheen isälle ja olen muokannut sitä tänä aamuna. 

Isä,  olet saavuttanut korkean iän ja se on sinun, perimäsi ja lääketieen ansiota. Pääasiassa sinun. Olet hoitanut terveyttäsi liikkumalla ja muutenkin. Kerran töistä palatessasi sanoit "väsyttää niin, että vapisuttaa, mutta lenkille on lähdettävä". Juoksu on vaihtunut kävelyihin, joita teet päivittäin.

Olet säilyttänyt murteesi, vaikka olet asunut eläkevuotesi Salossa, jossa puhettasi ilmeisesti ymmärretään. 

Olet opettanut, että "ahneella on paskainen loppu", pitää olla ahkera ja velat on maksettava.  

Olit ammatiltasi meteorologi ja sivistit meitä kertomalla, että ilman lämpötila on varjossa ja auringon paahteessa sama. Herätit meidät katsomaan revontulia ja ukkosmyrskyä. Lapsena piirsin sääkarttojen nurjille puolille. Lukiossa laskit matikan laskut, joita en osannut.

Rakastat kukkia, yleisurheilua, viinereitä ja Bachin musiikkia. 

Katson usein taivaalle ja yritän lukea pilviä kuten sinä, mutta en onnistu. 

Kiitos ja onnea isä!

keskiviikko 27. elokuuta 2025

Puunhalausviikko


Tällä viikolla vietetään puunhalausviikkoa. Muista käydä halaamassa pihapuutasi. Pyydä ensin siltä lupa.

Hämeenpuistossa seisoo metsälehmus (Tilia cordata) nimeltään Tilda. Tilda-neitokainen istutettiin kasvupaikalleen 1880-luvulla. 

Puiden sukupuolittaminen on hassua, sillä Tildassa roikkuvat sekä heteet että emit. Tilda ei tarvitse toista puuta lisääntyäkseen, Tilda hyötyy pölyttäjistä, mutta tuulikin voi hedelmöittää sen. Lehmuksen mesi ei välttämättä tee hyvää kimalaiselle, se saattaa pökertyä ja heittää henkensä liiasta medestä.  Mehiläiset eivät medestä humallu. Myös kirvat innostuvat lehmuksen tarjoamasta makeasta. Tahmea möhnä puiden alla on kirvojen jätöksiä. Olen googlaillut. 

Tildaan on kiinnitetty narulla informaatiota puunhalausviikosta ja suositus halata puuta, ottaa halauksesta kuva ja julkaista se somessa. 

Kun tiedän Tildan korkean iän, miten paljon hiiltä on sitonut elinaikanaan (2022 kg) ja miten paljon se juo hulevettä vuodessa (1800 l), niin arvostan Tildaa yhä enemmän (hulevesi on sadevettä, joka johdetaan pois kaupungin kaduilta ja pihoilta). 

Puunhalausviikolla saa halata myös Hirnua (hevoskastanja 100 v.), Lauria (Euroopan lehtikuusi 130 v.), Sonattoa (japaninsiipipöhkinä 20 v.) ja Toimia (vuorijalava 100 v.)

Katson tästä lähtien puita tarkemmin.

Vilkaisimme ystävän kanssa Marita Liulian näyttelyn Galleria Saskiassa. Maalaukset ovat abstrakteja, mutta  niistä tulivat mieleen maisemat. Taiteilija käyttää paljon kultaa, joten luulin ensin yhden maalauksen kuvaavan joulukuusta. Maalaukset ovat mystisiä ja kauniitakin.  Jos jonkun maalauksista ripustaisi olohuoneeseen, se veisi koko asunnon. 

Eräs 10 000 euron maalaus oli myyty. Kysyin, että kenelle, mutta sitä ei kerrottu.  En muistanut ottaa näyttelystä yhtään kuvaa. 

Hain eilen avaimen Mältinrannan uimahuoneelle ja käväisin samalla uimassa (veden lämpötila 16.2).  

maanantai 25. elokuuta 2025

Sosiaalinen erakko


Olemme siirtyneet aikaan, jolloin pukeutuminen on kaikkeen mahdolliseen varautumista tai arpapeliä. Ennen ulos menemistä kurkin ikkunasta, millaisiin asuihin kaupunkini asukkaat ovat pukeutuneet. Silti kärsin usein vääristä vaatevalinnoista. 

Olen vähän toipunut hylsystä ja suunnittelen tänään meneväni elokuviin. Samaa suunnittelin eilenkin ja toissapäivänä, mutta en saanut aikaiseksi.  Nyt ostin lipun valmiiksi, joten on pakko mennä. Pelkään aina, että minusta tulee erakko. Siskoni ei pitänyt sitä realistisena uhkana. 

Kävin eilen uimassa (16.8 astetta). Nautin nykyään tosi paljon luonnonvesissä uimisesta, vaikka uimapaikkani onkin varsin urbaani. Vesi tuntuu jotenkin pehmeämmältä ja näyttää kauniimmalta kuin uimahallissa. 

Joku väitti, että uimahuoneen avaimet ovat loppuneet, toivottavasti saan omani, sillä olen jo maksanut avaimesta.  

Jokaisessa lehdessä kirjoitettiin jossain vaiheessa Johanna Vuoksenmaan uintiharrastuksesta. Hän oli uinut vähintään viidessäsadassa järvessä.  Vuoksenmaan uimisista kirjoitettiin ainakin Avussa, Kotiliedessä, Suomen kuvalehdessä, Helsingin sanomissa, Maaseudun tulevaisuudessa, Kodin kuvalehdessä, Kirkko ja koti ja Voi hyvin lehdissä

Hengissä ollaan. Tulkaa tekemään haastattelu uintiharrastuksestani.  

Kuvitukseksi valitsin ottamani kännykkäkuvan. 

lauantai 23. elokuuta 2025

Kohti uusia pettymyksiä!


Sain vihdoin päätöksen, jota olin odottanut toiveikkaana, sillä olihan kustannustoimittaja kehunut tekstiäni ja olin muokannut sitä hänen ohjeidensa mukaan. Päätös ei ollut toivomani ja nyt pitäisi yrittää nousta tästä kuopasta. Minua roikotettiin pitkään toivon narussa ja sitten se naru katkaistiin.

On olemassa hoitokeinoja. Aion kokeilla uimista. Ehkä kävelemistä. Pullakahveja. Mahdollisesti menen elokuviin, jos keksin jotain katsomisen arvoista. Ehkä vaivun itsesääliin ja ostan irtokarkkeja.

Luen tällä hetkellä yhdysvaltalaisen Jo Ann Beardin novelleja/ esseitä, jotka ammentavat kirjailijan omasta elämästä. Rakastan teosta Juhlapäiviä ja aion lukea sen heti uudestaan, kunhan olen ensin päässyt kirjan loppuun. En keksi näin äkkiä yhtään suomalaista kirjailijaa, joka kirjoittaisi samaan tapaan. Beard on syntynyt 1955. Huomaa, että hänellä on elämää takanaan. On mistä kirjoittaa ja taitoa kirjoittaa.

Lähetimme aikoinaan ensimmäisen kirjoittamani lääketieteellisen artikkelin yhdysvaltalaiseen oman suppean alani lehteen, joka oli sillä hetkellä maailman arvostetuin. Lehden arvoa mitataan Impact Factorilla, joka saadaan jollain kaavalla siitä, miten usein lehden juttuja referoidaan. 

Olin hyvin toiveikas. Vastaus viipyi harvinaisen pitkään ja moni sanoi, että se on hyvä merkki. No ei ollut. Tuntui raskaalta palata muokkaamaan artikkelia ja lähettämään sitä seuraavaan lääketieteelliseen julkaisuun, joka ei ollut sekään huono. 

Kun se sitten kelpasi, ei ilo ollutkaan yhtä suuri kuin se pettymys siitä ensimmäisestä epäonnistumisesta. 

Hyvä puoli tämän hetkisessä tilanteessani on se, että sain vihdoin nukuttua, sillä enää ei tarvitse jännittää miten käy.  Eihän tässä auta kuin rynnätä kohti uusia pettymyksiä!

 

torstai 21. elokuuta 2025

Puuttuvat haaveet


Ensin tärkein: uimaveden lämpötila oli tänään 17 astetta. Eilen se oli kuulemma 17.3 astetta.

Vietin pari päivää ystävän mökillä, uimme ja saunoimme. Yöllä pelotti mennä pissalle, sillä oli  sysipimeää ja möröt vaanivat pensaikoissa. Kaupungissa ei ole koskaan täysin pimeää. Käytin otsalamppua, joka teki valokiilan ulkopuolelle jäävästä mustasta alueesta vielä pelottavamman. 

Juotiin viiniä ja pohdittiin, onko meillä itseämme koskevia haaveita. Oli vaikea keksiä mitään. Sitten ystävä sanoi, että hän haluaisi osata soittaa pianoa, mutta ei viitsisi harjoitella. Minä taas haluaisin käydä Japanissa, mutta en kuitenkaan saattaisi matkustaa sinne, sillä se on niin vaivalloista. 

Kävimme samalla reissulla Porissa. Anteeksi porilaiset, mutta teidän murteenne kuulostaa sulottomalta. 

Porista saa fiksusta kahvilasta kaksi kahvia ja korvapuustia alle kympillä. Kaupungissa on kaunis puistokatu, jonka keskelle on istutettu kukkia. Reposaari on omaleimainen kaupunginosa. Meri on minulle aina vähän eksoottinen näky. 

Satakunnan museoon oli rakennettu Teemu Muurimäen suunnittelemien iltapukujen näyttely. Ne puvut olivat suorastaan taidetta. Jokainen puku oli täysin erilainen. Näyttelyä varten tehdyllä videolla Muurimäki sanoi, ettei iltapukujen suunnittelijalla olisi Suomessa töitä ilman Linnan juhlia. Puvuista tehdään ensin harjoitteluversio halvasta kankaasta ja sitten vasta se varsinainen kaunis kolttu, joka imartelee käyttäjän vartaloa. Tässä kohdassa tulee FingerPORI mieleen. 

Ex-appeni, joka oli vaatturi ja mallimestari, teki minulle aikoinaan iltapuvun. Lainasin sitä yhdelle kaverille promootioon ja mekolle kaatui jotakin. Iltapukua ei saatu puhdistettua. Ei harmita, sillä ei se vaate mahtuisi minulle enää. Puku oli sinistä samettia ja hyvin yksinkertainen ja kaunis.