Hävettää kirjoittaa tästä. Romaaniani (Ei saa elvyttää) ei ole arvioitu yhdessäkään sanomalehdessä. Huudan kritiikin perään kuin uhmaikäinen. Heittäydyn rähmälleni sanomalehtihyllyn eteen. En saa huomiota siltä, jota kiihkeästi rakastan. Olen kateellinen niille, jotka ovat keränneet sanomalehtikehuja vatsat täyteen.
Olisinko tyytyväinen, jos kirjani olisi teilattu tyylikkäin, pirullisin sanakääntein? Tuskin.
Olen oppinut tuntemaan kirjailijoita, joita harva lukija tietää, sillä heidän kirjoistaan ei kirjoiteta. Heillä saattaa olla laaja ja monipuolinen tuotanto ja pieni uskollinen lukijakunta.
Nekin kirjailijat, jotka saavat huomiota, voivat mielestään kerätä vääränlaista huomiota tai kokevat, että heidän hengentuotteensa on ymmärretty väärin. Olen lukenut Jörn Donnerin olleen katkera, sillä hän koki saaneensa liian vähän arvostusta kirjailijana. Mies joka on sentään voittanut Finlandia-palkinnon (Tommi Melender nimittää Donnerin palkintokirjaa Isä ja poika kädenlämpöiseksi romaaniksi).
Kritiikkejä kirjoitetaan palkituttujen kirjailijoiden
hengentuotteista (Finlandia-palkinto on melko varma tapa saada arvio
seuraavista romaaneista) ja noin yleisesti ottaen kirjoitetaan hyvistä
kirjoista, joka on ymmärrettävää. Kukapa haluaa paskaromaaneja lukea,
tuskin kriitikkokaan, joka on joutunut kaikenlaista soopaa henkensä
pitimeksi kahlaamaan.
Itsestään kirjoittaminen on aina hyvä juttu, autofiktio on muotia. Omasta seksielämästään kirjoittaminen on vielä parempi asia, varsinkin, jos rakkauselämään liittyy jotain epäsovinnaista.
Toimittajien kirjoittamat, kansien väliin painetut tekstit ovat erityisasemassa, niistä kirjoitetaan aina. Esikoiskirjat huomioidaan (hyvä!).
Jos nainen kirjoittaa humoristisesti, niin teos julistetaan chick litiksi, eikä se ansaitse kritiikkiä (tulihan se sieltä). Näitä kirjoja kuitenkin luetaan (jos ne löydetään). On kirjallisuuden genrejä, jotka saavat vähän huomiota kuten runous tai vaikka fantasiakirjat.
Luin Olli Jalosen romaanin Taivaanpallo (suomalaiset pitävät
historiallisista romaaneista ja tämä oli erinomainen). 1600-luvulle
sijoittuva romaani ei vanhene siinä määrin kuin nykyaikaan sijoittuva,
joka olisi nyt jo vanha (romaani julkaistiin 2018).
Alkuvuodesta julkaistu kaunokirja on koko vuoden uutuuskirja vaikka
syksyn kirjat painavat jo päälle. Ne ovat pahimmassa tapauksessa vanhoja
(edellisvuoden kirjoja) jo parin kuukauden kuluttua. Tämän lohdutuksen
sanan kuulin kokeneelta kirjailijalta.
Mietin onko hylätyksi tulemisen kokemuksen taustalla epäily omasta arvosta, sillä eihän romaanin huomioiminen tai sen huomiotta jättäminen muuta tekstiä miksikään. Jos uskoisi itseensä, ei tarvitsisi mokomaa edes miettiä, röyhistäisi vaan typerästi rintaansa ja kirjoittaisi lisää samaa soopaa.
P.S. Kiitos blogisteille, jotka ovat kirjoittaneet kirjastani.
7 kommenttia:
Ilmeisesti termi chick lit kannattaisi heittää romukoppaan (minäkin olen sitä käyttänyt), jos/kun se vie joillain kriitikoilla ajatukset heti B-luokan kirjaan. Tosiasiahan on, että kaikissa genreissä on kaikentasoisia kirjoja. Veikko Huovinen kirjoitti humoristisesti miehistä, mutta hänen töitään ei koskaan selitelty, että ne ovat hyviä huolimatta siitä että ovat äijähuumoria ja Tuomas Kyrö nousi maineeseen Mielensäpahoittajallaan.
Olen lukenut monta hyvä romaania, mukaan lukien kaksi sinulta, joita on tyypitelty chick litiksi. Riikka Pulkkisen 'Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän' on mielsetäni hänen paras romaaninsa.
Kyllä Aurista pitäisi nyt kirjoittaa. Aurit ovat koronan vuoksi entistä ahtaammassa tilassa, siinä olisi näkökulma. Toivottavasti joku toimittaja huomaa tämän!
Ryunous saa vähän huomiota, mutta eikö fantasiakirjat olekin olleet aika isosti esillä, esim. Siiri Enorannan romaanit ja Salla Simukan Lumikki-trilogia? Nuoret lukevat fantasiaa paljon. Jos haluaa lyödä rahoiksi ja saada kirja ulkomaan markkinoille, niin kannattaisi varmaan kirjoittaa dekkari tai fantasiakirja.
Ei niin, että sinä raha perään kyselisitkään. Haluat, että sinun kirjasi ymmärrettäisiin ja siitä pidettäisiin. Niin minäkin tuntisin, jos olisin kirjoittanut ja saanut kirjan julkaistuksi. On se semmoinen puserrus.
Jospa sieltä vielä lehtikritiikkejäkin putoilee.
Fantasiakirjat oletetaan melkein automaattisesti nuortenkirjoiksi. Niiden arvostus on tainnut viime vuosina tosiaan nousta. Lapsille ja nuorille suunnatut romaanit saavat vähemmän kritiikkejä kuin aikusten kirjat. Joskus dekkareita pidettiin vähemmän arvokkaina, nyt niitä näköjään arvioidaan. Minulla on ollut nyt huono säkä, sillä kolme suunniteltua esiintymistä peruuntui koronan takia. Pikkujuttu tietysti sen rinnalla.
Hei!
Ainakin kirjallisuudentutkimuksen puolella KAIKKI ns. populaarit genret (dekkarit, fantasia, scifi, kauhu, rakkaus ja romantiikka jne. jne.) ovat olleet kovasti in viimeistään 1990-luvulta lähtien, "suuressa maailmassa" jo 1970-luvulla.
Ns. vääriä lajityyppejä ei enää ole, kaikki käy!
Samaan aikaan kuitenkin perinteisten paperilehtien kulttuuritoimitukset ovat joutuneet aika ahtaalle jopa niin, että säästösyistä monessa saman lehtitalon maakuntalehdessä julkaistaan täsmälleen samat jutut.
Ts. niin kirja- kuin kaikkia muitakin arvioita ilmestyy nykyään vähemmän kuin ennen - vaikka erilaisten kulttuuritapahtumien määrä on taatusti kasvanut!
Jos et ole juuri esikoiskirjailija tai entuudestaan tuttu jostain muusta yhteydestä, on varmaan ihan onnen kauppaa, saatko ikinä mitään julkista palautetta työstäsi (sama koskee tietysti kaikkia muitakin taiteen aloja). Todella ikävää! Tosin usein käy niin, että kunhan saadaan kuparinen rikki eli eka kritiikki julki, toistenkin lehtien toimittajat intoutuvat kirjoittamaan kirjasta. Toivotaan, että niin käy tälläkin kertaa!
Nyt ajattelisi, että kun niitä tapahtumia ei ole, niin kirjat saisivat enemmän tilaa, mutta näin ei näyttäisi olevan. Tuntuu lapselliselta kipuilla tällaista näissä olosuhteissa, mutta minkäs teet kun olet vain ihminen ja itsekeskeinen.
Meidän blogissamme arvio tuosta kirjastasi on yksi viime aikojen luetuimmista postauksista.
Kiva kuulla. Minäkin jaoin sen Facessa.
Lähetä kommentti