Pientä yhteenvetoa

Ihmettelen ihmisiä, jotka muistavat tarkkaan mitä heille on  tapahtunut kuluneena vuonna saati edellisenä. Muistan vuodesta 2023 lähinnä sen, että ostin toppahousut ja senkin vain siitä syystä, että hankin ne eilen. 

Pitäisi tehdä jonkinlaista yhteenvetoa tästä vuodesta. Aloitan tänään lukemisanamneesista: Luin kahdeksankymmentäkahdeksan kirjaa, en siis kuunnellut vaan luinluin ihan vanhanaikaisesti paperilta. Jätin kirjaston kirjojen sivuille puolukka-, jäätelö-, rasva- ja suklaatahroja. 

Lukemiini kirjoihin kuului kahdeksan runokirjaa, esseitä luin viiden kokoelman verran, dekkareita vain kolme ja LaNu-kirjoja vaivaiset kaksi. 

Mieleeni painuivat ainakin Ali Smithin vuodenaikakirjat, Pirkko Saision lapsuutta ja nuoruutta kuvaavat Pienin yhteinen jaettava, Vastavalo ja Punainen erokirja (ajankohtaisia kirjailijan elämäkerran vuoksi), Iida Turpeisen Elolliset, Hanna Weseliuksen Nimetön- Nanette Kottaraisen muotokuva, Alex Schulmanin Kiirehdi rakkain, Ia Genbergin Yksityiskohdat, Ulla-Leena Lundbergin Jää, Ville-Juhani Sutisen Hajonneen maailman käyttöohje ja Lydia Sandgrenin Läpileikkaus.

Julkaisin lastenkirjan Kuura ja karkaileva isomummo yhdessä kuvittaja Marja Siiran kanssa (jos vaikka ette vielä sitä tiedä). 

Kiitän teitä kaikkia tästä vuodesta ja lähden keittämään kahvia. Joululta jäi taatelikakkua.

Joulun jälkeiset

Nyt joudun synnyttämään joulun jälkeiset ja se vasta onkin kova urakka. Helpompi kuitenkin kuin vuosikertomus, yritysvastuuraportti ja toimintasuunnitelma vuodelle 2024.

Kaksikin julkisuuden henkilöä kertoi haastattelussaan, että jouluaaton pöytään oli jäänyt tyhjä tuoli Aira Samulinin menehdyttyä. Aira Samulin oli kerkeäväinen nainen. Ehkä kaikki tahot eivät edes raportoineet vieraan puuttumista.

Olen käynyt monena vuonna ystävien luona syömässä tapaninpäivänä. Toivon, että he ilmoittavat sitten kaikille, kun heidän tapaninpäiväpöytäänsä ilmaantuu se tyhjä paikka. Lautanen on soveliasta korvata nelikymppisen Heidin kuvalla. 

Kävin toisessa kyläpaikassa jouluaattona syömässä joulupuuroa. Kotimatkalla käväisin Hämeenkadun Prismassa, jossa haahuili muutama ulkomaalainen turisti. Käväisin kaupassa myös eilen aamulla. Näin, kun leipiä tungettiin jätesäkkiin. 

Jaksoin ensimmäistä kertaa käydä nuorisokuoro Sympaatin konsertissa Aleksanterin kirkossa. Konsertti alkoi klo 23, jolloin normaalisti nukun. Laulajilla oli käsissään pienet kynttilälyhdyt, joissa paloivat led-kynttilät. Lyhdyt kirposivat muutaman laulajan käsistä ja he keräsivät hermostuksissaan kieriviä kynttilöitä ja lyhtyjä kirkon lattialta. 

Oikein hyvä joulu, en syönyt jouluruokia. Lapsetkin kävivät.

 

Joulukalenteri (24. luukku)

 

Partiolaisten joulukalenterin viimeisestä luukusta ei paljastunutkaan joulukuusta tai joulupukkia. Ennustukseni ei toteutunut. 

Blogijoulukalenterin jokainen luukku on ollut yllätys myös minulle. 

Joulu taitaa olla syntymän juhla. Lapseni vaimon syntymäpäivä on tänään. Onnea! En edes tiedä lukeeko hän tätä blogia. 

Kun ensimmäinen lapseni syntyi, olin vielä opiskelija. Silloin oli marraskuu ja pimeää. Tuntui kunnia-asialta, etten valittanut kipua, vaikka mieli olisi tehnyt. Kun lapsi oli syntynyt, tunsin sellaista onnea, jota on vaikea kuvata. Olin hengissä ja olin putkauttanut terveen lapsen savolaiselle synnytysosastolle. Lääkärinä ajattelen, että siinä kyse oli endorfiineistakin. Jos olisin tiennyt minkälaisen vastuun otin, en olisi ehkä ollut yhtä rohkea ja heittäytynyt lasten hankintaan. Uskalsin vielä toisenkin kerran ja olen siitä nyt iloinen. 

Siskoni lähetti tänä aamuna kuvan äitini hautakivestä ja sen edessä palavista hautakynttilöistä. Moni asia jäi äidin kanssa puhumatta. En juurikaan ajattele sitä, että äiti on kuollut, minä en vaan voi enää kysyä häneltä mitään. 

Valmistin somehittiä: leivinpaperille levitetään piparkakkuja ja niiden päälle erilaisia suklaalevyjä, hässäkkä työnnetään sata-asteiseen uuniin kymmeneksi minuutiksi. Sulanutta suklaata vedellään jollakin (käytin haarukkaa) niin, että erilaiset suklaat sekoittuvat osittain. Päälle voi ripotella pähkinöitä, karamelleja yms. 

Suklaasta tuli todella äklömakeaa, eikä se oikein kelvannut edes vieraille. Kuvaa ehkä hyvin somemaailmaa, jossa kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Jätän tämän suklaahässäkän odottamaan sotaa, jota nyt Suomeen suorastaan manataan. Sitten kelpaa tämäkin eväs.

Toivotan kaikille rauhallista joulua ja kaipaan rauhaa koko maailmaan.  Voihan epätodennäköisiäkin kehityskulkuja toivoa. Toivominen on ilmaista, joulu on kallis.

Joulukalenteri (23. luukku)

Jouduin kaikesta huolimatta joululahjapaniikkiin ja ostin kaikenlaista tarpeetonta, vaikka olin muuta suunnitellut. Hankin tänä aamuna Tiitiäisen jalanjäljen kokoisen tilkun Tiitiäisen metsää Luonnonperintösäätiöltä. Aion imuroida. 

Avasin joulukalenterista parikymmentä luukkua, jotka ovat jääneet avaamatta. Huomiselle jäi se suurin luukku. Veikkaisin joulukuusta ja/tai joulupukkia. Odotukseni eivät ole kovin korkealla. 

Aiemmin joku joulun päivä ja yö meni päivystäessä. Erikoistuessani otin usein strategisesti juuri tämän 23. päivän, ettei tarvitsisi päivystää jouluaattona ja olin sitten aattona täysin toimintakyvytön. Olinhan valvonut melkein koko yön. Nykyään etupäivystykset on onneksi jaettu lyhyempiin pätkiin (ei ole enää 24 tuntia aktiivista työntekoa putkeen, toki joskus saattoi vähän nukkuakin). Ajattelen lämmöllä niitä hoitajia, jotka auttoivat nuorta lääkäriä.

Jotenkin se päivystäminen oli erilaista jouluna, ainakin silloin nuorena. Siihen liittyi jotain juhlavaa, vaikka se olikin tavallista. Moni työntekijä toi kahvihuoneeseen  herkkuja ja ruokalasta sai jouluruokaa.

Joulukalenteri toivottaa kaikille joulunsa töissä lusiville rauhallista työpäivää ja varsinkin yötä.

Joulukalenteri (22. luukku)

Murrosikäiset pojat pyörivät nykyään Stokkan hajuvesiosastolla kokeilemassa tuoksuja. Sopii minulle, mutta ihmettelen tätä luksustuotteiden ihannointia, joka ulottuu hävyttömän hintaisiin huppareihin ja lenkkareihin.  Hesarissa haastateltiin nuorukaista, joka oli käyttänyt hajuvesiin 600 euroa. Aikoinaan tuon ikäiset pojat haisivat hielle. Ihastuin yhteen koulukaveriin ihan vaan siksi, että hänellä oli puhtaat hiukset. 

Uimahallissa oli ihanaa, vain muutama asiakas. Uin, vesijuoksin, vesijumppasin videon tahdissa, lämmittelin saunassa, join kahvit ja luin Aamulehden. Joku mies kävi kysymässä, onko sukunimeni Puolikangas. Kielsin sellaisen mahdollisuuden. Tuttuni väitti, että kyse on iskuyrityksestä. Mies vaikutti kohtalaisen iäkkäältä, ehti heti kertoa, että lonkka oli leikattu. 

Tänään joulukalenterin luukusta saatte viime hetken lahjavinkin viisitoistavuotiaalle sukulaispojalle: Roja Amber Aoud parfyymi 720 euroa. 

• Alkutuoksun nuotit: Lemon, Bergamot, Lime.
• Sydäntuoksun nuotit: Rose de Mai, Jasmin de Grasse, Ylang Ylang, Fig.
• Pohjatuoksun nuotit: Cinnamon, Saffron, Patchouli, Oakmoss, Sandalwood, Aoud, Benzoin, Orris, koivu, Ambergris, Musk.

Joulukalenteri (21. luukku)

Käväisin Suomalaisessa kirjakaupassa, jossa vanhempi mieshenkilö etsi lastenkirjaa. Olin kuulevinani puhetta mummokirjasta (luultavammin kyseessä oli ylioptimistinen kuuloharha). Myyjä valisti ostajaa  "Lapset pitävät pieruhuumorista". 

Pierusta on kirjoitettu lastenloruja kirjassa nimeltä Pierun elämää (Malin Klingenberg, suomennos Hannele Huovi). Takakansi lupaa päräyttävää pierulyriikkaa. Epäilemättä löytyy monta muutakin aihetta käsittelevää teosta.

Pitkät, paksut tai nuoret sekä harmaahapset,/ pyhimykset tai konnat ja etenkin lapset-/ jokainen, jolla on sydän, selkäranka ja suolet/ voi paremmin kun ulos pieraisee huolet.

Muistin juuri lapsuuden lällätyksen: Läl, läl, läl, läl lieru, Pekalta pääsi pieru, keskellä kirkonmäkkee, siel oli paljon väkkee. 

Suoli saattaa olla nolo, mutta kovin tarpeellinen elin.

Nyt sitten arvaattekin, että joulukalenterin  suolesta putoaa pökäle nimeltä Kuura ja karkaileva isomummo (ei sisällä pieruhuumoria) ja tietysti jouluinen sananlasku: Tulis joulu, että sais yölläkin syödä. Lukijalahjaksi bonussananlasku: Kun on joulu, niin on joulu, paistahan akka toinen silakka. En ole koskaan kuullut kenenkään käyttävän moista patriarkaalista sananlaskua. 

Joulukalenteri (20. luukku)

Näin viime yönä unta tohtori Jenni Haukiosta ja presidentti Sauli Niinistöstä. Aaro poika ei unessa esiintynyt. 

Kuuntelin radiosta pätkän, jossa Haukiota haastatateltiin hänen muistelmateoksestaan Sinun tähtesi täällä ja päädyin siihen, ettei teos ole minua varten. Kirja kuulosti sovinnaiselta ja tylsältä. 

Lehdissä käytetään Haukiosta ja Niinistöstä nimitystä presidenttipari, joka kuulostaa oudolta. Ihan kuin kaksi presidenttiä olisi kimpassa. 

Haukio ja Niinistö vastaanottivat tämän vuoden jouluterveiset jo 14.12. Metsäylioppilaat toivat varastetun tai sitten ihan laillisen kuusen, Cantores minores -kuoro lauloi, Folkhälsanin varapuheenjohtaja lausui tervehdyssanat, jonka jälkeen paikalle saapui Lucia-neito kuoroineen, kukkakauppiaat kukkineen, eläin- ja luonnonsuojelujärjestöt kasviskoreineen, maataloustuottajat kinkkuineen, kalastajat toivat kilohaileineen ja Karjalan liitto lahjoitti tietysti karjalanpiirakoita. Ei pääse jouluna nälkä yllättämään.

Tämän päivän joulukalenterin luukussa Jenni Haukio ja Sauli Niinistö huiskuttavat kuin kuninkaalliset. 

Joulukalenteri (19. luukku)

Ostin  lähikaupasta taateleita. Taateleilla on nyt kova kysyntä, ne ovat kausituote. En tiedä saako sellaisia kakkutaateleita kesällä.  Näinä päivinä taateleita on työläämpää hankkia kuin kannabista. 

Lähi-Salen nainen löysi hyllystä suorakulmaisen möhkäleen haluamaani tuotetta. Olisin mielelläni ostanut toisen paketin kotivaraksi. Jossain täytyy olla kone, joka puristaa kuivatut taatelipalmun hedelmät ryhdikkäiksi suorakulmioksi.  Joulun aikaan masiina litistää taateleita vuorokaudet ympäriinsä.

Lähikaupan nainen sanoi "Soitan huomenna haitaria täällä".  Oletan, että on kyse joululauluista, joita tulee nyt joka tuutista. Olen kaappijouluihminen ja salajoululaulukansalainen ja puhun joulusta sarkastiseen tyyliin, etten paljastuisi.

Jonakin vuonna kisattiin siitä, kuka onnistui pisimpään välttämään Whamin jouluhitin Last Christmas. Biisi näyttää olevan vuodelta 1984 ja sen on tehnyt jo edesmennyt George Michael, jonka alkuperäinen nimi oli Georgios Kyriacos Panayiotou.  

Oma joululauluinhokkini on Joulumaa, joka soi joskus Kuopion Sokoksella jatkuvasti. Säe Voi, jos jostain saada voisin suuren puurokauhan. Sillä antaa tahtoisin mä maailmalle rauhan! saa minulla aikaan oksennusrefleksin. Mikä sitten on suosikkini? En osaa päättää.

Joulukalenterin 19. luukusta paljastuu täydellinen taatelikakku.

Joulukalenteri (18. luukku)

Joululahjat ovat ihania saada ja varsinkin antaa, mutta kun nykyään kaikilla on kaikkea, niin lahjasta saattaa tulla pelkkä riesa. Lahjatoivetta ei saa esille, vaikka uhkaisi puukolla tai taivaspaikan menetyksellä.

Onneksi voi ostaa vaikkapa puuntaimen, vuohen, koulupuvun, kanan, hyötykasvien siemeniä, huovan, jalkapallon tai koulutarvikkeet.  Nämä lahjat löytyvät Kirkon ulkomaanavun sivulta, mutta muitakin mahdollisuuksia on runsaasti. 

Lapset ovat tietysti eri asia. Sain usein käytettyinä ostettuja urheiluvälineitä (en tykännyt) tai sitten kun toivoin jotakin, lahja oli melkein oikea, mutta joku vähän halvempi versio himoitusta tuotteesta. Pidin kirjalahjoista. Oli ihana lukea joulun pyhinä. En tiedä tykkäävätkö lapset niistä enää. Omilla lapsilla on taatusti omat joululahjapettymyksensä ja suosikkinsa.  

Valokuvassa lapsuudenperheeni istuu joulupöydässä, kaikilla on pyjamat ja äiti on rullannut päähänsä papiljotit. Pöydän vieressä seisoo komea kuusi, jossa palavat oikeat kynttilät.  Haisee lipeäkalalle, sillille, kinkulle ja lanttulaatikolle. Äiti on juuri sanonut, ettei jouluna saa riidellä. Ehkä sellainen kuva on olemassa, saatan muistaa väärinkin.

Laiskana ihmisenä ostin jo yhden lahjan Lääkärit ilman rajoja -järjestöltä. Olen hiljalleen jättäytymässä kaupallisen jouluhössötyksen ulkopuolelle. Jos minulla olisi lapsenlapsia, juoksisin hiki selkää pitkin valuen kaupasta toiseen.

Tänäänkin joulukalenterin luukusta löytyy tehtävä: Laittakaa pieni rahasumma jollekin teille mieleiselle hyvää tekevälle taholle. Saa lahjoittaa suuremmankin summan, jos siihen on resursseja.

Joulukalenteri (17. luukku)

Kävin kirjailijoiden ja kuvataiteilijoiden yhteisissä pikkujouluissa Taidekeskus Mältinrannassa. 

Tampereen taiteilijaseuraan kuuluu lähes kolmesataa jäsentä ja Pirkkalaiskirjailijoihin sata vähemmän. 

Kiersimme taidekeskuksen työtilat, joihin kuuluu taiteilijoille vuokrattava korkea monumenttihuone nostureineen. Luin, että tilaan voi ajaa jopa autolla. Siitä vaan monumenttia rakentamaan.

Muissa työhuoneissa näkyi jykeviä pöytiä, vetokaappi, keramiikkauuni, ruuvipenkkejä, hitsauslaite, trukki, metalli- ja vannesaha, pylväsporakone, mankelin näköisiä, jämäköitä antiikkisilta vaikuttavia koneita. Värejä, liuottimia, metalli- ja lasilevyjä. Miten kaikki oli saatu nostettua kapeita portaita rakennuksen toiseen kerrokseen?

Kirjailija tarvitsee kynän, lehtiön, sitkeyttä, huonon ryhdin, läppärin ja pöydän. Teetä tai kahvia. Ehkä työhuoneen. 

Joku kehui vaatettani. Sanoin ostaneeni kimonon alennusmyynnistä puoleen hintaan (niin kuin olinkin). Vaatteen polyesteri on tehty kierrätetyistä muovipulloista. Sitten toinen henkilö kehui erään miestaiteilijan yllä olevaa paitaa ja tämä sanoi kaivelleensa vaatteen roskiksesta.

Korvakoruni saivat kehuja. Korvikseni kasvavat ja minä vanhenen. Tavoitteenani on lopulta päätyä linnanjuhlien massiiviseen Seela Sella -korvakoruun (jos muistatte hopeisen tai ainakin hopean värisen korun taiteilijan oikeassa korvassa). 

Tämän päivän joulukalenterin luukusta saatte tehtävän. Käykää allekirjoittamassa kansalaisaloite "Pelastetaan lukutaito -Kirjan arvonlisäveroa ei saa nostaa"

Joulukalenteri (16. luukku)

Tämän luukun avaaja saa kokea myötähäpeää. Runokurssilla kirjoitettua. Älkää pelätkö, en ryhdy runoilijaksi.

 

Lintuystävällistä rakentamista

poliisilaitoksen katolle on pystytetty kalalokin koti.

Hiirihaukan näköinen virkailija kököttää pleksin takana,

kurkkii kuin kottarainen pesäkolostaan.

Odotushuoneessa sirkutetaan

lintujen ja ihmisten kielillä.

Passikuvasta tuijottaa helmipöllö

väreillä ja ilman

yhtä harmaa.

Otetaan sormenjäljet

eikä anneta enää takaisin.

Passi haetaan myöhemmin R-kioskilta

talletetaan lipaston laatikkoon odottamaan jotakin.

Joulukalenteri (15. luukku)

Joka vuosi putkahtaa liuta uusia sanoja, joista Kotimaisten kielten keskus julkaisee poimintoja. Osa sanoista jää käyttöön, jotkut katoavat ikiajoiksi. 

Tiesittekö muuten, että selfie kuului vuoden 2013 sanapoimintoihin?

Tämän vuoden listassa jurnuttaa aivopesuri, hämmästyttää Barbenheimer (yhteisnimitys samaan aikaan ensi-illassa olleille, suuren suosion saavuttaneille Barbie- ja Oppenheimer-elokuville, ei tule jäämään yleiseen käyttöön!), ärsyttää dynaaminen hinnottelu, tuntuu petokselta hiihtomuusikko (ääniteknikko, joka lisää hiihtokisoista välitettävään lähetykseen sopivia hiihtämisen ääniä syntetisaattorilla, koska aitoja ääniä ei saa taltioitua kaikkialta ladun varresta), yllättää ihmisvastaaja, koirakärryt (ostoskärryt, joissa voi kuljettaa myös koiraa), liikuttaa musiikkitahto (lista musiikista, jota toivoo soitettavan itselleen, jos ei elämäntilanteensa vuoksi enää kykene ilmaisemaan tahtoaan), pelottaa pörssisähkö ja roadman. Eikä sitten enää pelotakkaan, sillä kaikelle on nimi.

Tänään joulukalenterin luukusta yllättäen pöllähtääkin kaunisääninen terveysaseman ihmisvastaaja nauhoitetun tiedotteen sijaan. Muistakaa kuitenkin, että joulukalenteri on vain satua.

Joulukalenteri (14. luukku)

Joulukalenterikirjoittaminen tökkii. Jumittaa lumihangessa, liukastelee jalkakäytävillä ja asettuu aivan liian usein sohvalle makoilemaan.

Katsoin Omapostista, että tilaamani Kuurat ja isomummot saapuvat tänään. Uskaltauduin siitä huolimatta kaupungille. Tulevat varmemmin sillä tavoin. Harrastan maagista ajattelua, ikään kuin omat tekemiseni vaikuttaisivat postin logistiikkaan.

Olen menossa pikkujouluihin. Ne ovat usein noloja. Toivottavasti nämäkin. Juhlat järjestetään nyyttäriperiaatteella, joten en tiedä mitä veisin.  Alkoholia? Sipsejä? Suklaata? Hedelmiä?

Tämän päivän joulukalenterin luukusta saatte pari päivää kestävän pikkujoulukrapulan.

Joulukalenteri (13. luukku)

Voi kun tulisi jo joulu! Joulukalenterisuoni alkaa jo ehtyä. 

Kävin eilen Kivessä kuuntelemassa Runoraatia, jota vetää Erkki Kiviniemi ja vakiraatilaisina toimivat Heikki Salo ja Niina Hakalahti. Runot lausuu Erika Magnuson. Mainio tapahtuma.

Vieraana oli tällä kertaa kuvataiteilija ja kirjailija Viggo Wallensköld. Sairaalassa kanyylista käytetään usein nimeä viggo, mietin miksi. Googlaten selvisi, että se on ollut joskus kyseisen tarvikkeen tuotenimi. Viggo on myös pohjoismainen miehen etunimi. Pidän Viggo Wallensköldin maalauksista.  Sellainen olisi kerran ollut taidelainaamossa ja minua harmittaa vieläkin etten ostanut. Nyt olisin sen jo maksanut.

Joulurunoja ei raadille tarjottu. Hyvä niin. Mietin onko hyviä joulurunoja olemassa. Netistä löyhähtää vain imeliä lurituksia. Keksin  aamuyöstä valvoskellessani oman "joulurunon", jonka julkaisen ihan vaan koska kukaan ei kontrolloi tekemisiäni:

Nyt sitten sensuroin "joulurunoni", kun olin ensin editoinut sitä muutaman kerran. Unohtakaa se. Tarjoan tilalle oikean runoilijan, Juhani Ahvenjärven runon:

JOULU

Aurinko on matalalla
kieli juuttuu telineeseen,
jonka yllä tuulettuvat matot.
Lumi leikkii valon kanssa:
violetit katot

Joulukalenteri (12. luukku)

Aleksanterin kirkossa järjestetään perinteisesti Tampereen teatterin näyttelijöiden joulukonsertti. Kirkko täyttyy jo tuntia ennen konsertin alkua. Vilahdin pyhäkköön parin tyypin vanavedessä varttia ennen konserttia sivuovesta, johon oli kiinnitetty lappu Kulku pääovesta.  Niin röyhkeä osaan olla, kun kukaan ei näe.

Päädyin istumaan pylvään taakse, joka oli oikeus ja kohtuus. En nähnyt orkesteria tai laulajia ennen kuin nousin seisoskelemaan seinän vierustalle.  Konsertti oli ilmainen, mutta meiltä kerättiin rahaa ruokapankkia varten. Annoin keräykseen vähän revenneen kympin setelin.

Joululaulujen kuunteleminen ei saa minua liikuttumaan, mutta kun niitä veisataan yhteislauluna, kurkkuani kuristaa. 

Silloin on pakko ajatella rottia, jotka uivat viemäreissä ja lihovat sulaneella kinkkurasvalla, jota ihmiset valuttavat sinne. Sieltä ne kroolaavat ihmisten vessanpönttöihin, josta ne hyppäävät kun vähiten odotat. Pidän nykyään vessanpytyn kannella painona kahvakuulaa.  

Opiskeluaikojen kosteissa pikkujouluissa laulettiin Juice Leskisen joululaulua Sika, jossa lauletaan: Sika se kuulan kalloon saa/ Sika sen setä teurastaa/ Sika, ja setä verta juo/ Sika, se joulumielen tuo.

Tänään joulukalenterin luukusta putkahtaa pätkä M.A. Nummisen Joulupukki puree ja lyö   laulun sanoitusta. 

Pukki isän kampittaa,
Lasten päätä tukistaa,
Pöydän ääreen rynnistää,
Ruuat säkkiin kähveltää.

 

Perhe itkuun pillahtaa,
Pukki kaapit koluaa,
Porot sisään laukkaavat,
Kaiken vihreen haukkaavat.

Joulukalenteri (11. luukku)

Joulupuuhat vievät kunnon ihmisten ajan, joten on helpointa lämmittää edellisen päivän ruokia, lukea tuttuja kirjoja ja televisiostakin tulee uusintoja.

Kirjoitan siis asiasta, josta olen kirjoittanut aiemminkin. Erikoistuin sisätauteihin Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Erikoistumisaikana silloiset apulaislääkärit (nykyään käytetään termiä erikoistuva lääkäri) sijaistivat ajoittain ensiapualueen ylilääkäriä. Se oli ihan haluttu pesti, sillä hallinnolliset hommat oli jätetty sijaiselta pois ja oli jopa aikaa lukea erikoislääkäritenttiin. 

Eräänä joulun tienoon päivänä Savon sanomista soitettiin "ensiapualueen ylilääkärille" ja kysyttiin, oliko päivystykseen tullut montakin liikaa kinkkua syönyttä henkilöä. Sanoin, ettei minulla ollut tietoa sellaisesta. Sitten toimittaja kysyi, mitä pitää tehdä, jos on syönyt liikaa kinkkua ja suosittelin syömään kinkkua kohtuudella. Hän tiedusteli, että kuinka kauan kinkku säilyy jääkaapissa ja sanoin, ettei se ole osaamisaluettani.

Seuraavana päivänä kinkkuhaastattelu ilmestyi Savon sanomissa. Juttu oli kehystetty mustilla raameilla ja siinä julistettiin, että olin suositellut kinkun syöntiä vain kohtuudellla. Kyllä minua hävetti. 

Sitten tämän päivän joulukalenterin luukku: Nyt aion ylittää erään häpeän ja laitan tähän linkin Anna Paldarin haastatteluun Kirjakävelyllä-podcastiin. Paldarilla on hieno radioääni. Haastattelu tapahtui etänä, enkä nähnyt häntä, joten en todellakaan ollut parhaimmillani.  Haastattelu on julkaistu ymmärtääkseni lähes sellaisenaan. Yllättäen minua jännittikin. Kirjafestarihaastattelu meni loistavasti tähän verrattuna. Haluaisin unohtaa koko jutun, mutta Anna Paldarin vuoksi en halua. Löytyy muuten myös Open Spotifysta. Tässä linkki podcastiin. 

Joulukalenteri (10. luukku)

Nyt lienee aika kirjoittaa joulukuusesta. Vai onko liian varhaista ottaa kuusi puheeksi?

Joulupuu on tasaoksainen kuusenlatva tai viljelty kuusipuu, joka sahataan ja pystytetään paraatipaikalle, ihan sitä tarkoitusta varten hankittuun kuusenjalkaan. Kuusi koristellaan ja valaistaan sähkökynttilöin. Variseva ranka kannetaan joulun jälkeen ulos ja asetellaan nojailemaan roskasäiliöiden viereen, josta se muutaman viikon kuluessa häviää. En tiedä minne. Jotkut erikoisuuden tavoittelijat valitsevat kuusen sijaan vaikkapa joulukatajan. 

Instasta olen huomannut, että eräät ovat jo koristelleet olohuoneensa muovikuusella, jollaista taas kunnon kuusipuristi ei voi hyväksyä ja se aiheuttaa somessa vihanpitoa puolin ja toisin. 

Lapsuudenkodissani kuusi tuotiin sisälle vasta jouluaattona. Siitä puhuttiin koko joulunaika. Isä muistaa minkälainen kuusi on ollut vaikkapa vuonna 1986. Kaikessa muussa pyrittiin säästämään, mutta ei joulupuussa. Jos kuusi kaikesta huolimatta osoittautui liian harvaksi, isä porasi puunrunkoon reikiä ja istutti niihin lisäosia. 

Tampereen Keskustorilla seisova joulukuusi näyttää minusta aina kenottavan pikkuisen vinossa. 

Tänään joulukalenterin luukusta ilmestyy aito valmiiksi koristeltu muovikuusi.

Joulukalenteri (9.luukku)

Havaitsen itsessäni pientä joulukalenteriuupumusta.  Onkohan joku joutunut lopettamaan joulukalenterihomman burn outin takia. Minulla se alkaa olla lähellä.

Tein vegaanista hernekeittoa. Sitä voi kauhoa tarvitsematta pelätä läskinpaloja. En halua muutenkaan syödä niin sympaattista eläintä kuin sika, enkä erityisemmin mitään eläintä. 

Joulun jälkeen tehdään perinteisesti hernekeittoa kinkun tähteistä, sillä rahat ovat loppu. Kukaan ei kuitenkaan halua syödä tuota soppaa. Ajatuskin on vastenmielinen. Keiton jämät pakastetaan ja heitetään myöhemmin pakastinta sulatettaessa biojätteisiin. 

Aikoinaan professori Veikko Tähkä piti meille yhden psykiatrian pienryhmäopetuksen, jossa hän hypnotisoi kurssikaverini. Tähkä mumisi unettavalla äänellä: Oikea kätesi on painava, vasen kätesi on painava, jalkasi ovat painavat jne. Opiskelukaverini osoittautui hyväksi koekaniiniksi ja vaipui hypnoosiin helposti. 

Tähkä sanoi, että olet seitsemänvuotias ja on joulu. Tämä tyyppi kertoi näkevänsä joulukuusen, kynttilöitä ja punaisen lelutraktorin. "Kun heräät, sinulle tulee suuri tarve saada ikkuna auki" tai jotain tähän tapaan. Sitten professori alkoi laskea: kymmenen, yhdeksän, kahdeksan jne. 

Opiskelija heräsi ja sanoi kyllä muistavansa kaiken ja sen ikkunajutunkin, mutta pyysi silti avaamaan ikkunan ja heti. 

Professori valitsi ajankohdaksi joulun, sillä se on usein mukavaa aikaa.  Seitsenvuotias elää todennäköisesti elämänsä seesteisintä hetkeä. 

Nyt teille kävi hyvä säkä, sillä tänään saatte joulukalenterista punaisen lelutraktorin.

Joulukalenteri (8.luukku)

Historioitsijat ovat varsin yksimielisiä siitä, että sellainen henkilö kuin Jeesus on elellyt, mutta ei kukaan tiedä milloin hän tarkalleen syntyi. Raamattu on jäänyt minulta lukematta, mutta Jeesuksen syntymäpäivää ei kuulemma mainita kyseisessä kirjassa. Joulun tienoo tuntui aikoinaan sopivalta ajankohdalta (siinä taisi olla joku pakanallinen juhla). Päiväkin alkoi niillä main pidentyä, joten sopi Jumalan pojan syntyä. 

En ota kantaa uskonasioihin, vaikka nykyään kirkkoon kuulunkin. 

Jos Jeesuksen syntymäpäiväksi olisi merkitty vaikka toinen helmikuuta, olisivat joulukuun loppupuolella syntyneet saaneet pitää syntymäpäivänsä ihan kuin muutkin lapset, mutta se olisi ollut menetys helmikuun alussa maailmaan tulleille. 

Meillä kotona puhuttiin joulupukista, tontuista ja Urho Kekkosestakin enemmän kuin Jeesuksesta, joten en ole alan erityisosaaja. 

Luen Sirkka Turkan koottuja runoja, joten saatte tämän päivän joulukalenterin luukusta Turkan Jeesus-runon, joka ei mielestäni ole rienaava vaan sympaattinen.  Ei tässä olla Uutta testamenttia polttamassa. 

Jeesus se käveli tietä hyräillen itseksensä:

tilituli tilimeni, 

tuo tyhjätasku.

Kun hän lopulta oli valmis

hän levitti kätensä tyhjät

ja sanoi kansalle.

Olen tehnyt itselleni moninkertaiset maailmanloput

ja nyt olen väsynyt.

Mutta menkää te

ja olkaa rauhassa ja lempeät

kuin täti Annan perunat. 

Sirkka Turkka, Mies joka rakasti vaimoaan liikaa

Joulukalenteri (7.luukku)

Romanttiset jouluelokuvat kuuluvat joulun aikaan yhtä tiukasti kuin vihreät kuulat, piparit ja punainen tarjoussähkökynttelikkö. Yleensä elokuvat ovat niin kamalaa höttöä, että hävettää katsoa. Love Actually on hyvää viihdettä, mutta muita vastaavia ei heti tule mieleen. Kyllä niitäkin todennäköisesti löytyy. Elokuvassa näyttelee romanttisten komedioiden grand old man Hugh Grant (hän on muuten jo 63-vuotias). 

Jos kaipaa anarkistisempaa meininkiä, suosittelen lämpimästi Tia Kouvon ohjaamaa Mummolaa. No sitä ei voi kylläkään mainita romanttiseksi komediaksi, vaan Mummola kuuluu jouluun kuin humalassa toikkaroiva sukulainen tai palaneet joulutortut. 

Kuulin joidenkin harrastavan romattisia jouluelokuvia katsoessaan bingoa, johon kuuluvat ainakin seuraavat tärpit: kaakao, luistelu, lumikinokset, takkatuli ja suudelma. Joku arveli romanttisten jouluelokuvien rahoituksen tulevan kristillisiltä tahoilta, mahdollisesti peräti Yhdysvaltain raamattuvyöhykkeeltä, niin säädyllisiä ne ovat.

Mies ja nainen (kyseessä on tietysti valkoinen heteropari) vihaavat alkuun toisiaan. Kuinka usein oikeassa elämässä toisiaan vihaavat henkilöt päätyvät yhteen? 

Tämän päivän joulukalenterin luukusta putkahtaa siirappinen jouluelokuva. Nautitaan kaakaon ja tädin lahjottamien Pandan juhlapöydän suklaakonvehtien kera.

Joulukalenteri (6.luukku)

Kadun tätä joulukalenterihommaa. 

Olen tänään kuullut Finlandian kahdesti ja laulanut Maamme-laulun Tampere-talon katsomossa yhdessä kuoron ja muun konserttiyleisön kanssa. Melkein itkin, mutta en kuitenkaan.

Keittiön pöydällä palaa kaksi kynttilää, toinen valkoinen, toinen vaaleanruskea, valkopilkullinen. Jälkimmäinen on vinossa. Isä on ollut aina tarkka itsenäisyyspäiväkynttilöistä, eivätkä nämä täyttäisi standardeja, ovat eripituisiakin. Isäkään ei taida enää uskoa, että kynttilöiden puuttuminen ikkunalaudalta paljastaisi, että talossa asuu kommunisteja

Mistäköhän  Teemu Muurimäen yhteystiedot saa, jos tarvitsisi teettää leninki linnan juhliin. Haluaisin viiden metrin laahuksen. Mielummin överit kuin vajarit sanoi lukupiiriystäväni, joka oli pukeutunut lurexiin viimekertaisessa lukupiiritapaamisessa. 

Näin itsenäisyyspäivänä saatte joulukalenterista sinivalkoiset itsenäisyyspäiväkynttilät (Tokmanni 3.99 euroa).

Joulukalenteri (5.luukku)

Joko olette hankkineet neljä kiloa kapakalaa, neljäsataa grammaa soodaa ja kaksi litraa sammutettua kalkkia? Onhan teillä kaksi juuriharjaa, saha ja puusaavi?  Kunnon ihminen tekee lipeäkalan alusta lähtien ihan omin kätösin. Saattaa muuten mennä joulu pilalle.

Onhan sika lahdattu ja makkarat tehty?

Englantilaisen joulukakun suhteen ollaan jo jälkijunassa. Olethan kuitenkin muistanut kostuttaa kakkua konjakilla parin viikon välein, ettei ole päässyt kuivahtamaan tai ettei konjakki ole mennyt parempiin suihin. Kakun kostutus on vähän kuin kukkien kastelu, saattaa joskus unohtua. 

Jos luulet, että joulu tulee itsekseen, niin väärässä olet. 

Ei hätää, saat tänään joulukalenterista puusaavin, kaksi juuriharjaa ja hyväteräisen sahan. 

Joulukalenteri (4.luukku)

Face-kaverini julkaisee tavarajoulukalenteria. Tämänaamuiseen kuvaan oli kerätty seitsemän ripsientaivutinta. 

Toinen kuvaa lintuja. Olen päättänyt kehua ihmisiä ja sanoin hänelle, että hän on kehittynyt lintukuvaajana valtavasti (joka on siis totta). Hän väitti, että hänellä on vaan parempi (kalliimpi) kamera. En usko, että on kyse siitä.

Kirjafestareilla kävin vielä kehumassa Ville-Juhani Sutisen, jonka tunnistin kuvien perusteella. Hän otti kehun vastaan tyynen arvokkaasti.

Partiokalenterista löytyy tänään nelisilmäinen ja monijalkainen otus. Raukalla on päässään tonttulakki.  

Minun kalenteristani ponnahtaa y-kirjain. 

Häpeällä tästäkin selviää. Tämä ei ole mitenkään omakohtainen.

 

Lyhyt syksy

pyryn syy.

 

Ryysyt myttyyn

ryyppyyn.

Syyhy yy, yy, yy!

 

Rynkky ryskyy

kyykkyyn!

Joulukalenteri (3. luukku)

Päivi Haanpää haastatteli minua Kuurasta ja isomummosta Tampereen kirjafestareilla.  Haastattelu meni mielestäni tosi hyvin ja haastattelija oli erinomainen. Kuulijoita ei ollut edes kymmentä ja muutamat heistä olin valheellisesti houkutellut paikalle ämpäreillä, kahveilla ja konjakeilla. Lastenkirjahaastattelut järjestettiin toisen kerroksen nurkassa. Signeerasin parin kaverin kirjat. Heidän mielestään Kuura ja karkaileva isomummo oli ihana.

Kävin kuuntelemassa Sirpa Kähköstä, jolla oli useampiakin esiintymisiä suurissa saleissa. Siitä huolimatta kuulijat hädin tuskin mahtuivat niihin sisälle. 

Kähkönen puhui Jutta Urpilaisesta, jonka ahkeruudesta ja tunnollisuudesta mainittiin tänään Hesarissa moneen kertaan. Niinhän menestyneistä naisista aina sanotaan. Kympin tyttöjä ja tylsiä ahertajia, ilman suuria visioita ja nuorten lupaavien avustajien kähmintää. Kun haastattelija oli sanonut Kähköstä ahkeraksi kirjailijaksi, hän oli sanonut "Ei, minä olen lahjakas kirjailija". 

Tänään saatte joulukalenterista ruskean paperipussin, josta löytyy omena ja piparkakku. Älkää syökö kaikkea kerralla.

Joulukalenteri (2. luukku)

Ostin Inter Rail- kortin Black Friday -viikolla 25 prosentin alennuksella. Eilen tuli viesti, että matkalle on jo hoppu. Sain lähes paniikkikohtauksen. Kohtaus ilmeni sohvalle heittäytymisenä, silmien sulkemisena ja yrityksenä unohtaa koko ongelma.

Onneksi maata pitkin matkustavien ryhmästä oli joku jo ottanut yhteyttä sinne kansainväliseen junalippukauppaan ja ilmeni, että viesti oli virheellinen. Myöhemmin sain korjausviestin, jonka mukaan kortti pitää aktivoida 1.6.2024 mennessä, ihan kuten olin asian ymmärtänytkin. Ei tarvitse vielä tänään pakata. 

Kun lupasin joulukalenterin, minulla ei ollut aavistustakaan, millaisen. Mennään päivä kerrallaan. Se voi olla ihan vaan tätä tavallista blogijorinaa. Partiolaisten joulukalenterista paljastui tänään ketun selässä istuva valkopartainen tonttu. 

Yritän vielä toisella vokaalilla (e), joka onkin huomattavasti vaikeampi kuin a. 

 

Pelle pesee herneet.

Kenelle? Evelle.

 

Eve tekee esseen,

menee Heseen.

 

Perkeleen esseen tekele.

Enne.

 

Helle.

Joulukalenteri (1. luukku)

Kaikilla on nykyään joulukalenteri, jonka luukuista löytyy vaikka mitä: teetä, suklaata, leluja (seksi- ja tavallisia), kahvia jne. Osa kalentereista on tehty selkeästi aikuisille. Nykyään kaikki saavat olla lapsia, paitsi ehkä jotkut lapset.

Sain ihan vaan partiojoulukalenterin, joka on perinteistä laatua. En ole vielä kurkistanut ensimmäistä kuvaa. Maltan juuri ja juuri odottaa ja säästää sen iltaan.

Päätin perustaa "Ei saa mennä ulos saunaiholla"- joulukalenterin. Koskaan ei tiedä mitä täältä saa, joulukinkun, pyjaman, koronan vai polkupyörän. Tarjoan ensimmäiseksi jännittävän a-tarinan:

Arka varas kaahaa Saksassa

raahaa kassaa.

 

Salla jahtaa varasta

ajaa takaa

rakastaa vaaraa.

Ahtaa rahkaa ja kasvattaa massaa.

 

Salla ja varas tapaavat rannalla

jatkavat samaa matkaa.

Raatamatta

saavat kahlata rahassa.

 

Sataa taas kaatamalla.