Ihmettelen ihmisiä, jotka muistavat tarkkaan mitä heille on tapahtunut kuluneena vuonna saati edellisenä. Muistan vuodesta 2023 lähinnä sen, että ostin toppahousut ja senkin vain siitä syystä, että hankin ne eilen.
Pitäisi tehdä jonkinlaista yhteenvetoa tästä vuodesta. Aloitan tänään lukemisanamneesista: Luin kahdeksankymmentäkahdeksan kirjaa, en siis kuunnellut vaan luinluin ihan vanhanaikaisesti paperilta. Jätin kirjaston kirjojen sivuille puolukka-, jäätelö-, rasva- ja suklaatahroja.
Lukemiini kirjoihin kuului kahdeksan runokirjaa, esseitä luin viiden kokoelman verran, dekkareita vain kolme ja LaNu-kirjoja vaivaiset kaksi.
Mieleeni painuivat ainakin Ali Smithin vuodenaikakirjat, Pirkko Saision lapsuutta ja nuoruutta kuvaavat Pienin yhteinen jaettava, Vastavalo ja Punainen erokirja (ajankohtaisia kirjailijan elämäkerran vuoksi), Iida Turpeisen Elolliset, Hanna Weseliuksen Nimetön- Nanette Kottaraisen muotokuva, Alex Schulmanin Kiirehdi rakkain, Ia Genbergin Yksityiskohdat, Ulla-Leena Lundbergin Jää, Ville-Juhani Sutisen Hajonneen maailman käyttöohje ja Lydia Sandgrenin Läpileikkaus.
Julkaisin lastenkirjan Kuura ja karkaileva isomummo yhdessä kuvittaja Marja Siiran kanssa (jos vaikka ette vielä sitä tiedä).
Kiitän teitä kaikkia tästä vuodesta ja lähden keittämään kahvia. Joululta jäi taatelikakkua.