Pientä yhteenvetoa

Ihmettelen ihmisiä, jotka muistavat tarkkaan mitä heille on  tapahtunut kuluneena vuonna saati edellisenä. Muistan vuodesta 2023 lähinnä sen, että ostin toppahousut ja senkin vain siitä syystä, että hankin ne eilen. 

Pitäisi tehdä jonkinlaista yhteenvetoa tästä vuodesta. Aloitan tänään lukemisanamneesista: Luin kahdeksankymmentäkahdeksan kirjaa, en siis kuunnellut vaan luinluin ihan vanhanaikaisesti paperilta. Jätin kirjaston kirjojen sivuille puolukka-, jäätelö-, rasva- ja suklaatahroja. 

Lukemiini kirjoihin kuului kahdeksan runokirjaa, esseitä luin viiden kokoelman verran, dekkareita vain kolme ja LaNu-kirjoja vaivaiset kaksi. 

Mieleeni painuivat ainakin Ali Smithin vuodenaikakirjat, Pirkko Saision lapsuutta ja nuoruutta kuvaavat Pienin yhteinen jaettava, Vastavalo ja Punainen erokirja (ajankohtaisia kirjailijan elämäkerran vuoksi), Iida Turpeisen Elolliset, Hanna Weseliuksen Nimetön- Nanette Kottaraisen muotokuva, Alex Schulmanin Kiirehdi rakkain, Ia Genbergin Yksityiskohdat, Ulla-Leena Lundbergin Jää, Ville-Juhani Sutisen Hajonneen maailman käyttöohje ja Lydia Sandgrenin Läpileikkaus.

Julkaisin lastenkirjan Kuura ja karkaileva isomummo yhdessä kuvittaja Marja Siiran kanssa (jos vaikka ette vielä sitä tiedä). 

Kiitän teitä kaikkia tästä vuodesta ja lähden keittämään kahvia. Joululta jäi taatelikakkua.

Joulun jälkeiset

Nyt joudun synnyttämään joulun jälkeiset ja se vasta onkin kova urakka. Helpompi kuitenkin kuin vuosikertomus, yritysvastuuraportti ja toimintasuunnitelma vuodelle 2024.

Kaksikin julkisuuden henkilöä kertoi haastattelussaan, että jouluaaton pöytään oli jäänyt tyhjä tuoli Aira Samulinin menehdyttyä. Aira Samulin oli kerkeäväinen nainen. Ehkä kaikki tahot eivät edes raportoineet vieraan puuttumista.

Olen käynyt monena vuonna ystävien luona syömässä tapaninpäivänä. Toivon, että he ilmoittavat sitten kaikille, kun heidän tapaninpäiväpöytäänsä ilmaantuu se tyhjä paikka. Lautanen on soveliasta korvata nelikymppisen Heidin kuvalla. 

Kävin toisessa kyläpaikassa jouluaattona syömässä joulupuuroa. Kotimatkalla käväisin Hämeenkadun Prismassa, jossa haahuili muutama ulkomaalainen turisti. Käväisin kaupassa myös eilen aamulla. Näin, kun leipiä tungettiin jätesäkkiin. 

Jaksoin ensimmäistä kertaa käydä nuorisokuoro Sympaatin konsertissa Aleksanterin kirkossa. Konsertti alkoi klo 23, jolloin normaalisti nukun. Laulajilla oli käsissään pienet kynttilälyhdyt, joissa paloivat led-kynttilät. Lyhdyt kirposivat muutaman laulajan käsistä ja he keräsivät hermostuksissaan kieriviä kynttilöitä ja lyhtyjä kirkon lattialta. 

Oikein hyvä joulu, en syönyt jouluruokia. Lapsetkin kävivät.

 

Joulukalenteri (24. luukku)

 

Partiolaisten joulukalenterin viimeisestä luukusta ei paljastunutkaan joulukuusta tai joulupukkia. Ennustukseni ei toteutunut. 

Blogijoulukalenterin jokainen luukku on ollut yllätys myös minulle. 

Joulu taitaa olla syntymän juhla. Lapseni vaimon syntymäpäivä on tänään. Onnea! En edes tiedä lukeeko hän tätä blogia. 

Kun ensimmäinen lapseni syntyi, olin vielä opiskelija. Silloin oli marraskuu ja pimeää. Tuntui kunnia-asialta, etten valittanut kipua, vaikka mieli olisi tehnyt. Kun lapsi oli syntynyt, tunsin sellaista onnea, jota on vaikea kuvata. Olin hengissä ja olin putkauttanut terveen lapsen savolaiselle synnytysosastolle. Lääkärinä ajattelen, että siinä kyse oli endorfiineistakin. Jos olisin tiennyt minkälaisen vastuun otin, en olisi ehkä ollut yhtä rohkea ja heittäytynyt lasten hankintaan. Uskalsin vielä toisenkin kerran ja olen siitä nyt iloinen. 

Siskoni lähetti tänä aamuna kuvan äitini hautakivestä ja sen edessä palavista hautakynttilöistä. Moni asia jäi äidin kanssa puhumatta. En juurikaan ajattele sitä, että äiti on kuollut, minä en vaan voi enää kysyä häneltä mitään. 

Valmistin somehittiä: leivinpaperille levitetään piparkakkuja ja niiden päälle erilaisia suklaalevyjä, hässäkkä työnnetään sata-asteiseen uuniin kymmeneksi minuutiksi. Sulanutta suklaata vedellään jollakin (käytin haarukkaa) niin, että erilaiset suklaat sekoittuvat osittain. Päälle voi ripotella pähkinöitä, karamelleja yms. 

Suklaasta tuli todella äklömakeaa, eikä se oikein kelvannut edes vieraille. Kuvaa ehkä hyvin somemaailmaa, jossa kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Jätän tämän suklaahässäkän odottamaan sotaa, jota nyt Suomeen suorastaan manataan. Sitten kelpaa tämäkin eväs.

Toivotan kaikille rauhallista joulua ja kaipaan rauhaa koko maailmaan.  Voihan epätodennäköisiäkin kehityskulkuja toivoa. Toivominen on ilmaista, joulu on kallis.

Joulukalenteri (23. luukku)

Jouduin kaikesta huolimatta joululahjapaniikkiin ja ostin kaikenlaista tarpeetonta, vaikka olin muuta suunnitellut. Hankin tänä aamuna Tiitiäisen jalanjäljen kokoisen tilkun Tiitiäisen metsää Luonnonperintösäätiöltä. Aion imuroida. 

Avasin joulukalenterista parikymmentä luukkua, jotka ovat jääneet avaamatta. Huomiselle jäi se suurin luukku. Veikkaisin joulukuusta ja/tai joulupukkia. Odotukseni eivät ole kovin korkealla. 

Aiemmin joku joulun päivä ja yö meni päivystäessä. Erikoistuessani otin usein strategisesti juuri tämän 23. päivän, ettei tarvitsisi päivystää jouluaattona ja olin sitten aattona täysin toimintakyvytön. Olinhan valvonut melkein koko yön. Nykyään etupäivystykset on onneksi jaettu lyhyempiin pätkiin (ei ole enää 24 tuntia aktiivista työntekoa putkeen, toki joskus saattoi vähän nukkuakin). Ajattelen lämmöllä niitä hoitajia, jotka auttoivat nuorta lääkäriä.

Jotenkin se päivystäminen oli erilaista jouluna, ainakin silloin nuorena. Siihen liittyi jotain juhlavaa, vaikka se olikin tavallista. Moni työntekijä toi kahvihuoneeseen  herkkuja ja ruokalasta sai jouluruokaa.

Joulukalenteri toivottaa kaikille joulunsa töissä lusiville rauhallista työpäivää ja varsinkin yötä.

Joulukalenteri (22. luukku)

Murrosikäiset pojat pyörivät nykyään Stokkan hajuvesiosastolla kokeilemassa tuoksuja. Sopii minulle, mutta ihmettelen tätä luksustuotteiden ihannointia, joka ulottuu hävyttömän hintaisiin huppareihin ja lenkkareihin.  Hesarissa haastateltiin nuorukaista, joka oli käyttänyt hajuvesiin 600 euroa. Aikoinaan tuon ikäiset pojat haisivat hielle. Ihastuin yhteen koulukaveriin ihan vaan siksi, että hänellä oli puhtaat hiukset. 

Uimahallissa oli ihanaa, vain muutama asiakas. Uin, vesijuoksin, vesijumppasin videon tahdissa, lämmittelin saunassa, join kahvit ja luin Aamulehden. Joku mies kävi kysymässä, onko sukunimeni Puolikangas. Kielsin sellaisen mahdollisuuden. Tuttuni väitti, että kyse on iskuyrityksestä. Mies vaikutti kohtalaisen iäkkäältä, ehti heti kertoa, että lonkka oli leikattu. 

Tänään joulukalenterin luukusta saatte viime hetken lahjavinkin viisitoistavuotiaalle sukulaispojalle: Roja Amber Aoud parfyymi 720 euroa. 

• Alkutuoksun nuotit: Lemon, Bergamot, Lime.
• Sydäntuoksun nuotit: Rose de Mai, Jasmin de Grasse, Ylang Ylang, Fig.
• Pohjatuoksun nuotit: Cinnamon, Saffron, Patchouli, Oakmoss, Sandalwood, Aoud, Benzoin, Orris, koivu, Ambergris, Musk.

Joulukalenteri (21. luukku)

Käväisin Suomalaisessa kirjakaupassa, jossa vanhempi mieshenkilö etsi lastenkirjaa. Olin kuulevinani puhetta mummokirjasta (luultavammin kyseessä oli ylioptimistinen kuuloharha). Myyjä valisti ostajaa  "Lapset pitävät pieruhuumorista". 

Pierusta on kirjoitettu lastenloruja kirjassa nimeltä Pierun elämää (Malin Klingenberg, suomennos Hannele Huovi). Takakansi lupaa päräyttävää pierulyriikkaa. Epäilemättä löytyy monta muutakin aihetta käsittelevää teosta.

Pitkät, paksut tai nuoret sekä harmaahapset,/ pyhimykset tai konnat ja etenkin lapset-/ jokainen, jolla on sydän, selkäranka ja suolet/ voi paremmin kun ulos pieraisee huolet.

Muistin juuri lapsuuden lällätyksen: Läl, läl, läl, läl lieru, Pekalta pääsi pieru, keskellä kirkonmäkkee, siel oli paljon väkkee. 

Suoli saattaa olla nolo, mutta kovin tarpeellinen elin.

Nyt sitten arvaattekin, että joulukalenterin  suolesta putoaa pökäle nimeltä Kuura ja karkaileva isomummo (ei sisällä pieruhuumoria) ja tietysti jouluinen sananlasku: Tulis joulu, että sais yölläkin syödä. Lukijalahjaksi bonussananlasku: Kun on joulu, niin on joulu, paistahan akka toinen silakka. En ole koskaan kuullut kenenkään käyttävän moista patriarkaalista sananlaskua. 

Joulukalenteri (20. luukku)

Näin viime yönä unta tohtori Jenni Haukiosta ja presidentti Sauli Niinistöstä. Aaro poika ei unessa esiintynyt. 

Kuuntelin radiosta pätkän, jossa Haukiota haastatateltiin hänen muistelmateoksestaan Sinun tähtesi täällä ja päädyin siihen, ettei teos ole minua varten. Kirja kuulosti sovinnaiselta ja tylsältä. 

Lehdissä käytetään Haukiosta ja Niinistöstä nimitystä presidenttipari, joka kuulostaa oudolta. Ihan kuin kaksi presidenttiä olisi kimpassa. 

Haukio ja Niinistö vastaanottivat tämän vuoden jouluterveiset jo 14.12. Metsäylioppilaat toivat varastetun tai sitten ihan laillisen kuusen, Cantores minores -kuoro lauloi, Folkhälsanin varapuheenjohtaja lausui tervehdyssanat, jonka jälkeen paikalle saapui Lucia-neito kuoroineen, kukkakauppiaat kukkineen, eläin- ja luonnonsuojelujärjestöt kasviskoreineen, maataloustuottajat kinkkuineen, kalastajat toivat kilohaileineen ja Karjalan liitto lahjoitti tietysti karjalanpiirakoita. Ei pääse jouluna nälkä yllättämään.

Tämän päivän joulukalenterin luukussa Jenni Haukio ja Sauli Niinistö huiskuttavat kuin kuninkaalliset. 

Joulukalenteri (19. luukku)

Ostin  lähikaupasta taateleita. Taateleilla on nyt kova kysyntä, ne ovat kausituote. En tiedä saako sellaisia kakkutaateleita kesällä.  Näinä päivinä taateleita on työläämpää hankkia kuin kannabista. 

Lähi-Salen nainen löysi hyllystä suorakulmaisen möhkäleen haluamaani tuotetta. Olisin mielelläni ostanut toisen paketin kotivaraksi. Jossain täytyy olla kone, joka puristaa kuivatut taatelipalmun hedelmät ryhdikkäiksi suorakulmioksi.  Joulun aikaan masiina litistää taateleita vuorokaudet ympäriinsä.

Lähikaupan nainen sanoi "Soitan huomenna haitaria täällä".  Oletan, että on kyse joululauluista, joita tulee nyt joka tuutista. Olen kaappijouluihminen ja salajoululaulukansalainen ja puhun joulusta sarkastiseen tyyliin, etten paljastuisi.

Jonakin vuonna kisattiin siitä, kuka onnistui pisimpään välttämään Whamin jouluhitin Last Christmas. Biisi näyttää olevan vuodelta 1984 ja sen on tehnyt jo edesmennyt George Michael, jonka alkuperäinen nimi oli Georgios Kyriacos Panayiotou.  

Oma joululauluinhokkini on Joulumaa, joka soi joskus Kuopion Sokoksella jatkuvasti. Säe Voi, jos jostain saada voisin suuren puurokauhan. Sillä antaa tahtoisin mä maailmalle rauhan! saa minulla aikaan oksennusrefleksin. Mikä sitten on suosikkini? En osaa päättää.

Joulukalenterin 19. luukusta paljastuu täydellinen taatelikakku.

Joulukalenteri (18. luukku)

Joululahjat ovat ihania saada ja varsinkin antaa, mutta kun nykyään kaikilla on kaikkea, niin lahjasta saattaa tulla pelkkä riesa. Lahjatoivetta ei saa esille, vaikka uhkaisi puukolla tai taivaspaikan menetyksellä.

Onneksi voi ostaa vaikkapa puuntaimen, vuohen, koulupuvun, kanan, hyötykasvien siemeniä, huovan, jalkapallon tai koulutarvikkeet.  Nämä lahjat löytyvät Kirkon ulkomaanavun sivulta, mutta muitakin mahdollisuuksia on runsaasti. 

Lapset ovat tietysti eri asia. Sain usein käytettyinä ostettuja urheiluvälineitä (en tykännyt) tai sitten kun toivoin jotakin, lahja oli melkein oikea, mutta joku vähän halvempi versio himoitusta tuotteesta. Pidin kirjalahjoista. Oli ihana lukea joulun pyhinä. En tiedä tykkäävätkö lapset niistä enää. Omilla lapsilla on taatusti omat joululahjapettymyksensä ja suosikkinsa.  

Valokuvassa lapsuudenperheeni istuu joulupöydässä, kaikilla on pyjamat ja äiti on rullannut päähänsä papiljotit. Pöydän vieressä seisoo komea kuusi, jossa palavat oikeat kynttilät.  Haisee lipeäkalalle, sillille, kinkulle ja lanttulaatikolle. Äiti on juuri sanonut, ettei jouluna saa riidellä. Ehkä sellainen kuva on olemassa, saatan muistaa väärinkin.

Laiskana ihmisenä ostin jo yhden lahjan Lääkärit ilman rajoja -järjestöltä. Olen hiljalleen jättäytymässä kaupallisen jouluhössötyksen ulkopuolelle. Jos minulla olisi lapsenlapsia, juoksisin hiki selkää pitkin valuen kaupasta toiseen.

Tänäänkin joulukalenterin luukusta löytyy tehtävä: Laittakaa pieni rahasumma jollekin teille mieleiselle hyvää tekevälle taholle. Saa lahjoittaa suuremmankin summan, jos siihen on resursseja.

Joulukalenteri (17. luukku)

Kävin kirjailijoiden ja kuvataiteilijoiden yhteisissä pikkujouluissa Taidekeskus Mältinrannassa. 

Tampereen taiteilijaseuraan kuuluu lähes kolmesataa jäsentä ja Pirkkalaiskirjailijoihin sata vähemmän. 

Kiersimme taidekeskuksen työtilat, joihin kuuluu taiteilijoille vuokrattava korkea monumenttihuone nostureineen. Luin, että tilaan voi ajaa jopa autolla. Siitä vaan monumenttia rakentamaan.

Muissa työhuoneissa näkyi jykeviä pöytiä, vetokaappi, keramiikkauuni, ruuvipenkkejä, hitsauslaite, trukki, metalli- ja vannesaha, pylväsporakone, mankelin näköisiä, jämäköitä antiikkisilta vaikuttavia koneita. Värejä, liuottimia, metalli- ja lasilevyjä. Miten kaikki oli saatu nostettua kapeita portaita rakennuksen toiseen kerrokseen?

Kirjailija tarvitsee kynän, lehtiön, sitkeyttä, huonon ryhdin, läppärin ja pöydän. Teetä tai kahvia. Ehkä työhuoneen. 

Joku kehui vaatettani. Sanoin ostaneeni kimonon alennusmyynnistä puoleen hintaan (niin kuin olinkin). Vaatteen polyesteri on tehty kierrätetyistä muovipulloista. Sitten toinen henkilö kehui erään miestaiteilijan yllä olevaa paitaa ja tämä sanoi kaivelleensa vaatteen roskiksesta.

Korvakoruni saivat kehuja. Korvikseni kasvavat ja minä vanhenen. Tavoitteenani on lopulta päätyä linnanjuhlien massiiviseen Seela Sella -korvakoruun (jos muistatte hopeisen tai ainakin hopean värisen korun taiteilijan oikeassa korvassa). 

Tämän päivän joulukalenterin luukusta saatte tehtävän. Käykää allekirjoittamassa kansalaisaloite "Pelastetaan lukutaito -Kirjan arvonlisäveroa ei saa nostaa"

Joulukalenteri (16. luukku)

Tämän luukun avaaja saa kokea myötähäpeää. Runokurssilla kirjoitettua. Älkää pelätkö, en ryhdy runoilijaksi.

 

Lintuystävällistä rakentamista

poliisilaitoksen katolle on pystytetty kalalokin koti.

Hiirihaukan näköinen virkailija kököttää pleksin takana,

kurkkii kuin kottarainen pesäkolostaan.

Odotushuoneessa sirkutetaan

lintujen ja ihmisten kielillä.

Passikuvasta tuijottaa helmipöllö

väreillä ja ilman

yhtä harmaa.

Otetaan sormenjäljet

eikä anneta enää takaisin.

Passi haetaan myöhemmin R-kioskilta

talletetaan lipaston laatikkoon odottamaan jotakin.

Joulukalenteri (15. luukku)

Joka vuosi putkahtaa liuta uusia sanoja, joista Kotimaisten kielten keskus julkaisee poimintoja. Osa sanoista jää käyttöön, jotkut katoavat ikiajoiksi. 

Tiesittekö muuten, että selfie kuului vuoden 2013 sanapoimintoihin?

Tämän vuoden listassa jurnuttaa aivopesuri, hämmästyttää Barbenheimer (yhteisnimitys samaan aikaan ensi-illassa olleille, suuren suosion saavuttaneille Barbie- ja Oppenheimer-elokuville, ei tule jäämään yleiseen käyttöön!), ärsyttää dynaaminen hinnottelu, tuntuu petokselta hiihtomuusikko (ääniteknikko, joka lisää hiihtokisoista välitettävään lähetykseen sopivia hiihtämisen ääniä syntetisaattorilla, koska aitoja ääniä ei saa taltioitua kaikkialta ladun varresta), yllättää ihmisvastaaja, koirakärryt (ostoskärryt, joissa voi kuljettaa myös koiraa), liikuttaa musiikkitahto (lista musiikista, jota toivoo soitettavan itselleen, jos ei elämäntilanteensa vuoksi enää kykene ilmaisemaan tahtoaan), pelottaa pörssisähkö ja roadman. Eikä sitten enää pelotakkaan, sillä kaikelle on nimi.

Tänään joulukalenterin luukusta yllättäen pöllähtääkin kaunisääninen terveysaseman ihmisvastaaja nauhoitetun tiedotteen sijaan. Muistakaa kuitenkin, että joulukalenteri on vain satua.

Joulukalenteri (14. luukku)

Joulukalenterikirjoittaminen tökkii. Jumittaa lumihangessa, liukastelee jalkakäytävillä ja asettuu aivan liian usein sohvalle makoilemaan.

Katsoin Omapostista, että tilaamani Kuurat ja isomummot saapuvat tänään. Uskaltauduin siitä huolimatta kaupungille. Tulevat varmemmin sillä tavoin. Harrastan maagista ajattelua, ikään kuin omat tekemiseni vaikuttaisivat postin logistiikkaan.

Olen menossa pikkujouluihin. Ne ovat usein noloja. Toivottavasti nämäkin. Juhlat järjestetään nyyttäriperiaatteella, joten en tiedä mitä veisin.  Alkoholia? Sipsejä? Suklaata? Hedelmiä?

Tämän päivän joulukalenterin luukusta saatte pari päivää kestävän pikkujoulukrapulan.

Joulukalenteri (13. luukku)

Voi kun tulisi jo joulu! Joulukalenterisuoni alkaa jo ehtyä. 

Kävin eilen Kivessä kuuntelemassa Runoraatia, jota vetää Erkki Kiviniemi ja vakiraatilaisina toimivat Heikki Salo ja Niina Hakalahti. Runot lausuu Erika Magnuson. Mainio tapahtuma.

Vieraana oli tällä kertaa kuvataiteilija ja kirjailija Viggo Wallensköld. Sairaalassa kanyylista käytetään usein nimeä viggo, mietin miksi. Googlaten selvisi, että se on ollut joskus kyseisen tarvikkeen tuotenimi. Viggo on myös pohjoismainen miehen etunimi. Pidän Viggo Wallensköldin maalauksista.  Sellainen olisi kerran ollut taidelainaamossa ja minua harmittaa vieläkin etten ostanut. Nyt olisin sen jo maksanut.

Joulurunoja ei raadille tarjottu. Hyvä niin. Mietin onko hyviä joulurunoja olemassa. Netistä löyhähtää vain imeliä lurituksia. Keksin  aamuyöstä valvoskellessani oman "joulurunon", jonka julkaisen ihan vaan koska kukaan ei kontrolloi tekemisiäni:

Nyt sitten sensuroin "joulurunoni", kun olin ensin editoinut sitä muutaman kerran. Unohtakaa se. Tarjoan tilalle oikean runoilijan, Juhani Ahvenjärven runon:

JOULU

Aurinko on matalalla
kieli juuttuu telineeseen,
jonka yllä tuulettuvat matot.
Lumi leikkii valon kanssa:
violetit katot

Joulukalenteri (12. luukku)

Aleksanterin kirkossa järjestetään perinteisesti Tampereen teatterin näyttelijöiden joulukonsertti. Kirkko täyttyy jo tuntia ennen konsertin alkua. Vilahdin pyhäkköön parin tyypin vanavedessä varttia ennen konserttia sivuovesta, johon oli kiinnitetty lappu Kulku pääovesta.  Niin röyhkeä osaan olla, kun kukaan ei näe.

Päädyin istumaan pylvään taakse, joka oli oikeus ja kohtuus. En nähnyt orkesteria tai laulajia ennen kuin nousin seisoskelemaan seinän vierustalle.  Konsertti oli ilmainen, mutta meiltä kerättiin rahaa ruokapankkia varten. Annoin keräykseen vähän revenneen kympin setelin.

Joululaulujen kuunteleminen ei saa minua liikuttumaan, mutta kun niitä veisataan yhteislauluna, kurkkuani kuristaa. 

Silloin on pakko ajatella rottia, jotka uivat viemäreissä ja lihovat sulaneella kinkkurasvalla, jota ihmiset valuttavat sinne. Sieltä ne kroolaavat ihmisten vessanpönttöihin, josta ne hyppäävät kun vähiten odotat. Pidän nykyään vessanpytyn kannella painona kahvakuulaa.  

Opiskeluaikojen kosteissa pikkujouluissa laulettiin Juice Leskisen joululaulua Sika, jossa lauletaan: Sika se kuulan kalloon saa/ Sika sen setä teurastaa/ Sika, ja setä verta juo/ Sika, se joulumielen tuo.

Tänään joulukalenterin luukusta putkahtaa pätkä M.A. Nummisen Joulupukki puree ja lyö   laulun sanoitusta. 

Pukki isän kampittaa,
Lasten päätä tukistaa,
Pöydän ääreen rynnistää,
Ruuat säkkiin kähveltää.

 

Perhe itkuun pillahtaa,
Pukki kaapit koluaa,
Porot sisään laukkaavat,
Kaiken vihreen haukkaavat.

Joulukalenteri (11. luukku)

Joulupuuhat vievät kunnon ihmisten ajan, joten on helpointa lämmittää edellisen päivän ruokia, lukea tuttuja kirjoja ja televisiostakin tulee uusintoja.

Kirjoitan siis asiasta, josta olen kirjoittanut aiemminkin. Erikoistuin sisätauteihin Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Erikoistumisaikana silloiset apulaislääkärit (nykyään käytetään termiä erikoistuva lääkäri) sijaistivat ajoittain ensiapualueen ylilääkäriä. Se oli ihan haluttu pesti, sillä hallinnolliset hommat oli jätetty sijaiselta pois ja oli jopa aikaa lukea erikoislääkäritenttiin. 

Eräänä joulun tienoon päivänä Savon sanomista soitettiin "ensiapualueen ylilääkärille" ja kysyttiin, oliko päivystykseen tullut montakin liikaa kinkkua syönyttä henkilöä. Sanoin, ettei minulla ollut tietoa sellaisesta. Sitten toimittaja kysyi, mitä pitää tehdä, jos on syönyt liikaa kinkkua ja suosittelin syömään kinkkua kohtuudella. Hän tiedusteli, että kuinka kauan kinkku säilyy jääkaapissa ja sanoin, ettei se ole osaamisaluettani.

Seuraavana päivänä kinkkuhaastattelu ilmestyi Savon sanomissa. Juttu oli kehystetty mustilla raameilla ja siinä julistettiin, että olin suositellut kinkun syöntiä vain kohtuudellla. Kyllä minua hävetti. 

Sitten tämän päivän joulukalenterin luukku: Nyt aion ylittää erään häpeän ja laitan tähän linkin Anna Paldarin haastatteluun Kirjakävelyllä-podcastiin. Paldarilla on hieno radioääni. Haastattelu tapahtui etänä, enkä nähnyt häntä, joten en todellakaan ollut parhaimmillani.  Haastattelu on julkaistu ymmärtääkseni lähes sellaisenaan. Yllättäen minua jännittikin. Kirjafestarihaastattelu meni loistavasti tähän verrattuna. Haluaisin unohtaa koko jutun, mutta Anna Paldarin vuoksi en halua. Löytyy muuten myös Open Spotifysta. Tässä linkki podcastiin. 

Joulukalenteri (10. luukku)

Nyt lienee aika kirjoittaa joulukuusesta. Vai onko liian varhaista ottaa kuusi puheeksi?

Joulupuu on tasaoksainen kuusenlatva tai viljelty kuusipuu, joka sahataan ja pystytetään paraatipaikalle, ihan sitä tarkoitusta varten hankittuun kuusenjalkaan. Kuusi koristellaan ja valaistaan sähkökynttilöin. Variseva ranka kannetaan joulun jälkeen ulos ja asetellaan nojailemaan roskasäiliöiden viereen, josta se muutaman viikon kuluessa häviää. En tiedä minne. Jotkut erikoisuuden tavoittelijat valitsevat kuusen sijaan vaikkapa joulukatajan. 

Instasta olen huomannut, että eräät ovat jo koristelleet olohuoneensa muovikuusella, jollaista taas kunnon kuusipuristi ei voi hyväksyä ja se aiheuttaa somessa vihanpitoa puolin ja toisin. 

Lapsuudenkodissani kuusi tuotiin sisälle vasta jouluaattona. Siitä puhuttiin koko joulunaika. Isä muistaa minkälainen kuusi on ollut vaikkapa vuonna 1986. Kaikessa muussa pyrittiin säästämään, mutta ei joulupuussa. Jos kuusi kaikesta huolimatta osoittautui liian harvaksi, isä porasi puunrunkoon reikiä ja istutti niihin lisäosia. 

Tampereen Keskustorilla seisova joulukuusi näyttää minusta aina kenottavan pikkuisen vinossa. 

Tänään joulukalenterin luukusta ilmestyy aito valmiiksi koristeltu muovikuusi.

Joulukalenteri (9.luukku)

Havaitsen itsessäni pientä joulukalenteriuupumusta.  Onkohan joku joutunut lopettamaan joulukalenterihomman burn outin takia. Minulla se alkaa olla lähellä.

Tein vegaanista hernekeittoa. Sitä voi kauhoa tarvitsematta pelätä läskinpaloja. En halua muutenkaan syödä niin sympaattista eläintä kuin sika, enkä erityisemmin mitään eläintä. 

Joulun jälkeen tehdään perinteisesti hernekeittoa kinkun tähteistä, sillä rahat ovat loppu. Kukaan ei kuitenkaan halua syödä tuota soppaa. Ajatuskin on vastenmielinen. Keiton jämät pakastetaan ja heitetään myöhemmin pakastinta sulatettaessa biojätteisiin. 

Aikoinaan professori Veikko Tähkä piti meille yhden psykiatrian pienryhmäopetuksen, jossa hän hypnotisoi kurssikaverini. Tähkä mumisi unettavalla äänellä: Oikea kätesi on painava, vasen kätesi on painava, jalkasi ovat painavat jne. Opiskelukaverini osoittautui hyväksi koekaniiniksi ja vaipui hypnoosiin helposti. 

Tähkä sanoi, että olet seitsemänvuotias ja on joulu. Tämä tyyppi kertoi näkevänsä joulukuusen, kynttilöitä ja punaisen lelutraktorin. "Kun heräät, sinulle tulee suuri tarve saada ikkuna auki" tai jotain tähän tapaan. Sitten professori alkoi laskea: kymmenen, yhdeksän, kahdeksan jne. 

Opiskelija heräsi ja sanoi kyllä muistavansa kaiken ja sen ikkunajutunkin, mutta pyysi silti avaamaan ikkunan ja heti. 

Professori valitsi ajankohdaksi joulun, sillä se on usein mukavaa aikaa.  Seitsenvuotias elää todennäköisesti elämänsä seesteisintä hetkeä. 

Nyt teille kävi hyvä säkä, sillä tänään saatte joulukalenterista punaisen lelutraktorin.

Joulukalenteri (8.luukku)

Historioitsijat ovat varsin yksimielisiä siitä, että sellainen henkilö kuin Jeesus on elellyt, mutta ei kukaan tiedä milloin hän tarkalleen syntyi. Raamattu on jäänyt minulta lukematta, mutta Jeesuksen syntymäpäivää ei kuulemma mainita kyseisessä kirjassa. Joulun tienoo tuntui aikoinaan sopivalta ajankohdalta (siinä taisi olla joku pakanallinen juhla). Päiväkin alkoi niillä main pidentyä, joten sopi Jumalan pojan syntyä. 

En ota kantaa uskonasioihin, vaikka nykyään kirkkoon kuulunkin. 

Jos Jeesuksen syntymäpäiväksi olisi merkitty vaikka toinen helmikuuta, olisivat joulukuun loppupuolella syntyneet saaneet pitää syntymäpäivänsä ihan kuin muutkin lapset, mutta se olisi ollut menetys helmikuun alussa maailmaan tulleille. 

Meillä kotona puhuttiin joulupukista, tontuista ja Urho Kekkosestakin enemmän kuin Jeesuksesta, joten en ole alan erityisosaaja. 

Luen Sirkka Turkan koottuja runoja, joten saatte tämän päivän joulukalenterin luukusta Turkan Jeesus-runon, joka ei mielestäni ole rienaava vaan sympaattinen.  Ei tässä olla Uutta testamenttia polttamassa. 

Jeesus se käveli tietä hyräillen itseksensä:

tilituli tilimeni, 

tuo tyhjätasku.

Kun hän lopulta oli valmis

hän levitti kätensä tyhjät

ja sanoi kansalle.

Olen tehnyt itselleni moninkertaiset maailmanloput

ja nyt olen väsynyt.

Mutta menkää te

ja olkaa rauhassa ja lempeät

kuin täti Annan perunat. 

Sirkka Turkka, Mies joka rakasti vaimoaan liikaa

Joulukalenteri (7.luukku)

Romanttiset jouluelokuvat kuuluvat joulun aikaan yhtä tiukasti kuin vihreät kuulat, piparit ja punainen tarjoussähkökynttelikkö. Yleensä elokuvat ovat niin kamalaa höttöä, että hävettää katsoa. Love Actually on hyvää viihdettä, mutta muita vastaavia ei heti tule mieleen. Kyllä niitäkin todennäköisesti löytyy. Elokuvassa näyttelee romanttisten komedioiden grand old man Hugh Grant (hän on muuten jo 63-vuotias). 

Jos kaipaa anarkistisempaa meininkiä, suosittelen lämpimästi Tia Kouvon ohjaamaa Mummolaa. No sitä ei voi kylläkään mainita romanttiseksi komediaksi, vaan Mummola kuuluu jouluun kuin humalassa toikkaroiva sukulainen tai palaneet joulutortut. 

Kuulin joidenkin harrastavan romattisia jouluelokuvia katsoessaan bingoa, johon kuuluvat ainakin seuraavat tärpit: kaakao, luistelu, lumikinokset, takkatuli ja suudelma. Joku arveli romanttisten jouluelokuvien rahoituksen tulevan kristillisiltä tahoilta, mahdollisesti peräti Yhdysvaltain raamattuvyöhykkeeltä, niin säädyllisiä ne ovat.

Mies ja nainen (kyseessä on tietysti valkoinen heteropari) vihaavat alkuun toisiaan. Kuinka usein oikeassa elämässä toisiaan vihaavat henkilöt päätyvät yhteen? 

Tämän päivän joulukalenterin luukusta putkahtaa siirappinen jouluelokuva. Nautitaan kaakaon ja tädin lahjottamien Pandan juhlapöydän suklaakonvehtien kera.

Joulukalenteri (6.luukku)

Kadun tätä joulukalenterihommaa. 

Olen tänään kuullut Finlandian kahdesti ja laulanut Maamme-laulun Tampere-talon katsomossa yhdessä kuoron ja muun konserttiyleisön kanssa. Melkein itkin, mutta en kuitenkaan.

Keittiön pöydällä palaa kaksi kynttilää, toinen valkoinen, toinen vaaleanruskea, valkopilkullinen. Jälkimmäinen on vinossa. Isä on ollut aina tarkka itsenäisyyspäiväkynttilöistä, eivätkä nämä täyttäisi standardeja, ovat eripituisiakin. Isäkään ei taida enää uskoa, että kynttilöiden puuttuminen ikkunalaudalta paljastaisi, että talossa asuu kommunisteja

Mistäköhän  Teemu Muurimäen yhteystiedot saa, jos tarvitsisi teettää leninki linnan juhliin. Haluaisin viiden metrin laahuksen. Mielummin överit kuin vajarit sanoi lukupiiriystäväni, joka oli pukeutunut lurexiin viimekertaisessa lukupiiritapaamisessa. 

Näin itsenäisyyspäivänä saatte joulukalenterista sinivalkoiset itsenäisyyspäiväkynttilät (Tokmanni 3.99 euroa).

Joulukalenteri (5.luukku)

Joko olette hankkineet neljä kiloa kapakalaa, neljäsataa grammaa soodaa ja kaksi litraa sammutettua kalkkia? Onhan teillä kaksi juuriharjaa, saha ja puusaavi?  Kunnon ihminen tekee lipeäkalan alusta lähtien ihan omin kätösin. Saattaa muuten mennä joulu pilalle.

Onhan sika lahdattu ja makkarat tehty?

Englantilaisen joulukakun suhteen ollaan jo jälkijunassa. Olethan kuitenkin muistanut kostuttaa kakkua konjakilla parin viikon välein, ettei ole päässyt kuivahtamaan tai ettei konjakki ole mennyt parempiin suihin. Kakun kostutus on vähän kuin kukkien kastelu, saattaa joskus unohtua. 

Jos luulet, että joulu tulee itsekseen, niin väärässä olet. 

Ei hätää, saat tänään joulukalenterista puusaavin, kaksi juuriharjaa ja hyväteräisen sahan. 

Joulukalenteri (4.luukku)

Face-kaverini julkaisee tavarajoulukalenteria. Tämänaamuiseen kuvaan oli kerätty seitsemän ripsientaivutinta. 

Toinen kuvaa lintuja. Olen päättänyt kehua ihmisiä ja sanoin hänelle, että hän on kehittynyt lintukuvaajana valtavasti (joka on siis totta). Hän väitti, että hänellä on vaan parempi (kalliimpi) kamera. En usko, että on kyse siitä.

Kirjafestareilla kävin vielä kehumassa Ville-Juhani Sutisen, jonka tunnistin kuvien perusteella. Hän otti kehun vastaan tyynen arvokkaasti.

Partiokalenterista löytyy tänään nelisilmäinen ja monijalkainen otus. Raukalla on päässään tonttulakki.  

Minun kalenteristani ponnahtaa y-kirjain. 

Häpeällä tästäkin selviää. Tämä ei ole mitenkään omakohtainen.

 

Lyhyt syksy

pyryn syy.

 

Ryysyt myttyyn

ryyppyyn.

Syyhy yy, yy, yy!

 

Rynkky ryskyy

kyykkyyn!

Joulukalenteri (3. luukku)

Päivi Haanpää haastatteli minua Kuurasta ja isomummosta Tampereen kirjafestareilla.  Haastattelu meni mielestäni tosi hyvin ja haastattelija oli erinomainen. Kuulijoita ei ollut edes kymmentä ja muutamat heistä olin valheellisesti houkutellut paikalle ämpäreillä, kahveilla ja konjakeilla. Lastenkirjahaastattelut järjestettiin toisen kerroksen nurkassa. Signeerasin parin kaverin kirjat. Heidän mielestään Kuura ja karkaileva isomummo oli ihana.

Kävin kuuntelemassa Sirpa Kähköstä, jolla oli useampiakin esiintymisiä suurissa saleissa. Siitä huolimatta kuulijat hädin tuskin mahtuivat niihin sisälle. 

Kähkönen puhui Jutta Urpilaisesta, jonka ahkeruudesta ja tunnollisuudesta mainittiin tänään Hesarissa moneen kertaan. Niinhän menestyneistä naisista aina sanotaan. Kympin tyttöjä ja tylsiä ahertajia, ilman suuria visioita ja nuorten lupaavien avustajien kähmintää. Kun haastattelija oli sanonut Kähköstä ahkeraksi kirjailijaksi, hän oli sanonut "Ei, minä olen lahjakas kirjailija". 

Tänään saatte joulukalenterista ruskean paperipussin, josta löytyy omena ja piparkakku. Älkää syökö kaikkea kerralla.

Joulukalenteri (2. luukku)

Ostin Inter Rail- kortin Black Friday -viikolla 25 prosentin alennuksella. Eilen tuli viesti, että matkalle on jo hoppu. Sain lähes paniikkikohtauksen. Kohtaus ilmeni sohvalle heittäytymisenä, silmien sulkemisena ja yrityksenä unohtaa koko ongelma.

Onneksi maata pitkin matkustavien ryhmästä oli joku jo ottanut yhteyttä sinne kansainväliseen junalippukauppaan ja ilmeni, että viesti oli virheellinen. Myöhemmin sain korjausviestin, jonka mukaan kortti pitää aktivoida 1.6.2024 mennessä, ihan kuten olin asian ymmärtänytkin. Ei tarvitse vielä tänään pakata. 

Kun lupasin joulukalenterin, minulla ei ollut aavistustakaan, millaisen. Mennään päivä kerrallaan. Se voi olla ihan vaan tätä tavallista blogijorinaa. Partiolaisten joulukalenterista paljastui tänään ketun selässä istuva valkopartainen tonttu. 

Yritän vielä toisella vokaalilla (e), joka onkin huomattavasti vaikeampi kuin a. 

 

Pelle pesee herneet.

Kenelle? Evelle.

 

Eve tekee esseen,

menee Heseen.

 

Perkeleen esseen tekele.

Enne.

 

Helle.

Joulukalenteri (1. luukku)

Kaikilla on nykyään joulukalenteri, jonka luukuista löytyy vaikka mitä: teetä, suklaata, leluja (seksi- ja tavallisia), kahvia jne. Osa kalentereista on tehty selkeästi aikuisille. Nykyään kaikki saavat olla lapsia, paitsi ehkä jotkut lapset.

Sain ihan vaan partiojoulukalenterin, joka on perinteistä laatua. En ole vielä kurkistanut ensimmäistä kuvaa. Maltan juuri ja juuri odottaa ja säästää sen iltaan.

Päätin perustaa "Ei saa mennä ulos saunaiholla"- joulukalenterin. Koskaan ei tiedä mitä täältä saa, joulukinkun, pyjaman, koronan vai polkupyörän. Tarjoan ensimmäiseksi jännittävän a-tarinan:

Arka varas kaahaa Saksassa

raahaa kassaa.

 

Salla jahtaa varasta

ajaa takaa

rakastaa vaaraa.

Ahtaa rahkaa ja kasvattaa massaa.

 

Salla ja varas tapaavat rannalla

jatkavat samaa matkaa.

Raatamatta

saavat kahlata rahassa.

 

Sataa taas kaatamalla.

Tule Tampereen kirjafestareille ja muuta höpinää

Ostin eilen Inter Rail -kortin, kun sen sai vielä tarjoushintaan. Kolme tuntia ennen kyseisen tarjouksen päättymistä. Maksoin 25 euroa ylimääräistä siitä, että voin tarvittaessa perua koko homman. Kortti pitää aktivoida viimeistään 1.6.2024. 

Viime yönä luonnollisesti valvoin ja näin eteeni avautuvan Euroopan, myöhästelevät junat, roistot, jotka haluavat anastaa matkatavarani, luteiset hotellit, täydet junavaunut, pandemian ja huolen siitä, miten saan kaiken tavaran kulkemaan. Yritin tehdä rauhoittavia hengitysharjoituksia. Eivät ne auttaneet. 

Olen ollut vain kerran interrailaamassa, olin silloin 17-vuotias. Moni asia on muuttunut sen jälkeen. Ostin tuolloin Inter rail -kortin Kuopion rautatieasemalta, nyt sen saa vain nettikaupasta. Kortti oli pieni vihkonen, johon saattoi ihan itse kirjoittaa kynällä seuraavan pääteaseman. Mietittiin kiinnostaisiko matkustaa Lagnauhun (semmoisessakin paikassa käytiin, kun sattui sopivasti matkan varrelle, sain kutisevia näppylöitä) vai Venetsiaan (juotiin elämämme kalleimmat Coca colat). Mahdollisimman monessa maassa piti käydä. 

Tuskin pääsen tällä kertaa kuulemaan, kun freiburgilainen taksinkuljettaja soittaa ja laulaa niityllä Leonard Cohenin biisejä. En tule todennäköisesti käymään paikallisten asukkaiden kanssa salaisessa homodiskossa, jossa nähtiin miehiä tanssimassa hitaita keskenään (kova juttu niihin aikoihin), yöpymään ihmisten lattioilla tai retkeilymajojen yhteisissä makuusaleissa. 

Eilen äänitettiin Kirjakävelyllä podcast, tänään mietin, että mitäköhän kaikkea tuli sanottua. Laitan linkin, kunhan se julkaistaan.

Sunnuntaina järjestetään Tampere-talolla kirjafestarit. Esiinnyn sunnuntaina klo 12 tilassa, joka nimi on Puistolämpiö 2. Olisin kiitollinen, jos joku jaksaisi tulla kuuntelemaan. Paljon mielenkiintoista ohjelmaa on tarjolla. Sunnuntain ohjelman linkki löytyy tästä: Sunnuntain ohjelma.

Ylikapellimestari

Sain Tampereen Filharmonian kausikortin lainaksi ystävältä, jolla oli eilen muuta menoa. 

Tampereen ihannekapellimestari Santtu-Matias Rouvali on vaihtunut britti Matthew Hallsiin. Wikipedian mukaan uuden ylikapellimestarin ala on ollut vanha musiikki ja kosketinsoittimet (klavikordi, cembalo?), myös laulu mainitaan.  Käsittääkseni kenestäkään ei tule suoraan kapellimestaria. Rouvali oli rumpali. Siitä huolimatta kaikki ihailivat häntä.

Eilisen konsertin nykyteoksen (Switch) on säveltänyt Andrew Norman ja solistina riehui lyömäsoitinspsesialisti Colin Currie. Hän ei huitonut mitenkään vaarallisesti vaan löi ainoastaan soittimiaan ja niitäkin tarkasti. Mies juoksi pikajuoksijan vauhdilla lavalle vasta silloin kuin solistinen osuus alkoi. En ymmärrä musiikista juuri mitään, mutta tykkäsin tästä todella fyysisestä esityksestä. 

Filharmonian yleisö koostuu pääasiassa kypsää ikää käyvistä pariskunnista ja harmaahiuksisista naisista. Kesken Brahmsin teosta joku alkoi kilistä. Ääni kantautui vieressäni istuvan naisen käsilaukusta. Hän oli ohjelmoinut kännykkänsä ilmoittamaan iltalääkityksen ottoajan. 

Kyllä me tämän Hallsin kanssa pärjätään.

Älä laita kynttilää vakan alle

Aloitin aktiivisen kynttiläkauden tällä viikolla.

Kynttilää on käytetty jonkinlaisena elämänohjeiden metaforana jo pitkään: Älä polta kynttilää molemmista päistä. Älä laita kynttilää vakan alle. Lapsena ajattelin näitä ihan konkreettisesti ja ihmettelin, miksi joku olisi niin tyhmä, että sytyttäisi kynttilän molemmat päät (eihän siellä näy sitä lankaakaan, jota jostain syystä sydämeksi tai sydänlangaksi nimitetään) tai pistäsi palavan kynttilän päälle jonkun korin.

Runoraadissa Heikki Salo sanoi kyllästyneensä laululyriikan metaforiin, vaikka on itse viljellyt niitä. Salon laulussa "kaipuun kaljakori kilisee" jne. Hector taas lauloi olevansa hautausmaa, loputon yö, kirjallisuus, Jeesus lapsi ilman Mariaa, Raamattu uus jne. 

VR myy alennushintaisia Inter rail -kortteja ja sain matkustusvimman. Alennuskortti pitää hankkia 28.11 mennessä ja sitä voi käyttää jonnekin kesäkuulle. Korttia ostettaessa tarvitaan voimassa oleva passi. Minä ja asiakirjani ovat vanhentuneet. 

Kävin valokuvassa. Nainen vilautti ottamaansa kuvaa kameralta. Näytin oravalta, joka oli  kerännyt molemmat poskensa täyteen pähkinöitä. Hän kysyi haluanko itselleni myös paperikuvan. En halunnut. 

Täytin passihakemuksen netissä. Ohjeessa sanottiin, että minun on käytävä poliisilaitoksella. Olisin saanut ajan maaliskuulle, joten menin eilen poliisilaitokselle jonottamaan. Varustauduin läppärillä ja romaanilla ja ravitsin itseni kunnolla ennen urakkaa. Harkitsin eväitäkin. Jonotin puoli tuntia. En uskaltanut keskittyä kirjaani, sillä pelkäsin menettäväni vuoroni. Otin passin pikana (maksoin 19 euroa ylimääräistä) ja tänään passi tuli R-kioskiin. 

En tiedä lähdenkö edes interrailaamaan.  

Anna Paldar tekee Kirjakävelyllä -podcastia ja nyt on vuoroni esiintyä siinä. Eilen järjestettiin nauhoituksen pre-check Zoomissa. Olin varma, että mokaan jotenkin, mutta en mokannut. On vielä mahdollista töppäillä varsinaisessa nauhoituksessa. 

Olen löytänyt runoilija Sirkka Turkan. Olen lukenut hänen runojaan aiemminkin, mutta nyt olen varannut itsestäni pienen runonurkan erityisesti hänelle.

 

Pimeys

Marraskuun pimeys on vuosittainen vastoinkäymisemme, pohjoisen pallonpuoliskon virhe, jota vastaan taistelemme kirkasvalolampuin ja ostamalla matkan johonkin ruuhkaiseen turistikohteeseen. Loppusyksyn etelänlomasta on tullut keskiluokkaisen ihmisen rutiini.  Puoli Suomea parveilee lentokenttien turvatarkastuksissa hankaliin vuorokaudenaikoihin, ahtautuu meluisille rannoille ja syö hampurilaisia turistikuppiloissa, joiden ruokalista on väännetty Google-kääntäjällä suomeksi. 

Pimeysruikutus alkaa jo syyskuussa, vaikka vielä ei edes ole pimeää.  Valon vähäisyys on sitä paitsi tunnetusti ohimenevää. Kynttilät loistavat. Kirjoja voi lukea kirkasvalolampun häikäisevässä valossa. Lika ei näy.  Kerron uutisen: Päivä alkaa taas pidentyä 21. joulukuuta.  Alkuun se tapahtuu ryömien, vain viisi minuuttia viikossa, myöhemmin saman verran vuorokaudessa. 

En ole mikään matkustamisen vastustaja, matkustaminen tuo uusia ajatuksia, oppii kaikenlaista, tutustuu ihmisiin ja onhan se monesti kivaa. Olen täällä blogissakin kirjoittanut matkoistani.

Laskin oman hiilijalanjälkeni. En ole viime vuosina lentänyt (työssä ollessani matkustin tosi paljon, tein myös lomamatkoja, joten olen kyllä oman osuuteni ilmaston lämpenemisen hyväksi tehnyt), syön vegaanisesti, en omista autoa, ostan elektroniikan käytettynä, mutta vaatteet hankin uutena. Odotin saavani kehuja. Ei. Minun pitäisi vähentää hiilijalanjälkeäni 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Pitäisikö minun muuttaa maakuoppaan, jättää peseytymättä ja syödä biojätteitä saadakseni edes pienen taputuksen olalleni. 

Hesarissa on kirjoitettu lastenkirjojen tasosta. Pelkään Kuuran ja karkailevan isomummon päätyvän jollekin Hesarin "Varo näitä: Teimme listan vuoden paskimmista lastenkirjoista"-listalle.

Kerro miltä pääsi sisällä näyttää?

Päätin lopettaa Reuma-lehden kolumnistin hommat tämän vuoden loppuun. Yksi kolumni on vielä tulossa (olen jo lähettänyt sen), mutta siinä se sitten on. Olen saanut positiivista palautetta, mutta alkoi tuntua, että olen etääntynyt liikaa reumatologiasta ja sairaalamaailmasta. Haluaisivat minut kuulemma mielellään edelleen siihen hommaan. Otin sen kehuna.

Luin Varpu Tavin kirjan Viisaus on vanhoissa naisissa (joissakin on, toisissa ei). Varpu Tavi haastattelee mm. kirjailija Anneli Kantoa, jota arvostan kovin. Kanto herää seitsemältä, aloittaa kirjoittamisen heti aamusta, jatkaa kunnes syö lounaan, nukkuu päiväunet, tekee taustatyötä, kirjoittaa, kunnes katsoo uutiset eikä muistaakseni enää sen jälkeen kirjoita. Menee nukkumaan. Ihan tarkkaan en muista hänen aikataulujaan, mutta hän on todella ahkera. Olen laiska paska. 

Sain viestin, että romaanini Ei saa elvyttää varastokappaleet makuloidaan eli hävitetään. En tiedä miten se tapahtuu, ilmeisesti kirjat päätyvät paperimassan raaka-aineeksi. Ehkä niitä hakataan lekalla.

Makulointi-ilmoitus ei erityisemmin piristä, mutta tämä on kuitenkin ymmärtääkseni yleinen käytäntö. Myymättömien kirjojen varastointi maksaa ja jatkuvasti sisään tunkee uutta varastoitavaa. Onneksi kirjan sähköiset versiot jäävät. 

Minulle tarjoutui (niin on tapana) mahdollisuus ostaa romaaniani edulliseen hintaan ja tilasin niitä kaksikymmentä  kappaletta. Minunkin varastoillani on rajansa ja hintansa.

Molempien kirjojen makulointi-ilmoitukset ovat olleet varovaisia ja ensimmäinen oli erityisen empaattisesti ilmaistu, joten kaipa kustantamossakin tiedetään, ettei mokoma hävitys tunnu kivalta. 

Kirja on vähän kuin vaate, se on muodissa vain hetken. On tietysti olemassa klassikkovaatteita ja kirjoja, joita on aina tarjolla. Pitäisi kirjoittaa klassikko, niin ei makuloitaisi. Oma syy.

Eräs tuttuni kysyi Facessa, miltä kenenkin pään sisällä näyttää. Yritäpä tarkkailla, mitä nyt ajattelet, niin siitähän ei tule mitään. Kirjoitin tämän, käänsin katseeni vasempaan ja näin viherkasvini, en ajatellut juuri mitään, katsoin oikeaan, näin Kertun nukkumassa nojatuolissa, jonka päällä lojuu kissankarvainen villapeitto, joka pitäisi puistella pihalla. Tiedostin koko ajan, että nyt sitten ajattelen Kerttua ja villapeittoa. 

Olkapääni tuntuvat kipeiltä ja mietin kuntosaliohjaajaa ja sporttista nuorta miestä, joka juoksi juoksumatolla niin lujaa, että siinä oli riskinsä.  

Nämä ajatukset eivät tulleet esille mitenkään erityisen hyvässä järjestyksessä vaan sotkuisina ja epätäydellisinä. Solmuisempina ja takkuisempina kuin ne tänne kirjoitin.

Lapsuus

Istun sohvalla läppäri sylissäni. Kerttu tassuttelee reisieni ylitse eikä osaa päättää kummalla puolellani makoilisi. Nyt se kehrää vasemmassa kyljessäni.  Kuin istuisin moottoroidun karvahatun vieressä.

Minulle selvisi vasta aikuisena, että olen viettänyt pari ensimmäistä vuottani mummojen hoidossa Pohjois-Savossa. Olen kirjoittanut tästä tänne moneen kertaan ja kirjoitan varmaan edelleen. Vanhempani asuivat Helsingissä, nykymaailmassa se olisi sama kuin he olisivat majailleet New Yorkissa. Ei siinä todellakaan käyty joka viikonloppu. Olen hiljalleen selvitellyt varhaislapsuuttani lähinnä vanhoista kirjeistä.

Muutin vanhempieni luo Helsinkiin kaksi ja puolivuotiaana. Nuori tätini hoivasi minua alkuun, äitini kävi töissä ja isäni opiskeli. Tätini kirjoitti äidilleen kirjeitä, joista käy ilmi, että kyselin jatkuvasti, milloin palaan Savon perukoille. "Luulee varmaan, että on täällä vain käymässä", hän  kirjoitti. 

Hoitajani oli opetellut lausumaan runoja, sillä "Heidille pitää jatkuvasti runoilla". Isänikin luki minulle Kirsi Kunnaksen runoja. Varsinkin suosikkiaan Kattila ja perunat.

Tätini leipoi munkkeja ja minä söin niitä kuusi kappaletta. Söin kokonaisen pannukakun. Pian hoitajani sitten vaihtui.

Kun puhun näistä ajoista, saan jatkuvasti kuulla, että sehän oli siihen aikaan ihan tavallista. Lapsia heiteltiin sukulaiselta toiselle, nuorten vanhempien oli tärkeää kouluttautua ja edetä elämässään. Kaikki osaavat kertoa samanlaisia tarinoita. Meistä on tullut kunnon kansalaisia. 

Ei se poista ajatusta kaksi ja puolivuotiaasta lapsesta, joka ikävöi, eikä ymmärrä mistä on kyse. 

Junaylpeä

Istun junassa. Ruotsissa on kuulemma lentohäpeän ohella käytössä nimitys, joka kuvaa ylpeyttä, jota junalla matkustava tuntee. Junamatkasta otetaan mielellään kuvia someen, lentokoneen ikkunasta napattuja pilvikuvia ei juurikaan julkaista ja lentoasemalla otettuja kännykkäkuvia näkee harvoin. 

Minun on vaikea suhtautua postitiiviseen palautteeseen. En pidä kritiikistäkään. Suomalaisen kirjakaupan sivulle tullut kehu mietitytti. Olisiko sen antaja tuttu. Sivulle kirjattu etunimi ja sukunimen ensimmäinen kirjain tuntuivat vierailta. Seuraavana päivänä keksin kenestä saattaisi olla kyse. Ei se sinänsä heikennä kehun arvoa, eikä sammuta tähtiä.  Julkaisin kyseisen arvion Instassa, jonka jälkeen minua hävetti. Tietysti. 

Olen luultavammin ainoa suomalainen, joka ei katsonut ohjelmaa, johon presidenttiehdokkaat valitsivat kappaleet, joiden arvelivat nostavan heidän suosiotaan ja arvailivat sitten minkä biisin muut olivat poimineet  ja kertoivat liikuttavia tarinoita. . 

Kuuntelin myöhemmin Mika Aaltolan kertomuksen miehestä, joka oli soittanut hänelle ja kertonut elvyttäneensä iäkästä vaimoaan. Ensihoitajat eivät suostuneet elvyttämään, sillä vaimolla oli elvytyskielto. Yleensä kieltoon on joku hyvä syy ja asiasta ainakin pitäisi keskustella etukäteen. 

Junaylpeänä istun täydessä vaunussa, jossa kaikki tuntuvat räiskivän viruksia yhteiseen hengitysilmaamme. 

Mittausvirhe

Olen uudelta ammatiltani kukkienkastelija. Se onkin vaativa ja vastuullinen työtehtävä. Siihen ei järjestetä kursseja edes työväenopistolla. Kyllä pitäisi sellainen saada. Seinään kiinnitetyssä avainnaulakossa roikkuvat kahdet vieraat avaimet. 

Lauantaina kastelin yhden ystävän kukat ja sunnuntaina toisen. Molemmat pitävät hauskaa jossain päin maailmaa. Entä jos viherkasvit homehtuvat tai vaihtoehtoisesti törröttävät kohta kuivina ja elvytyskelvottomina ruukuissaan. Ketä sitten syytetään?

Pyynikin uimahalli on kiinni, koska uutisten mukaan "vedestä on löytynyt bakteeri". Ehkä ne saavat sen kalastettua ja nuijittua hengiltä. Kuulostaa hassulta, ihan kuin siellä uisi se yksi ainoa pseudomonaspöpö.

Eräs sukulainen oli huolissaan kuumemittarin alhaisten lukemien vuoksi. Potilaat toisinaan valittivat, että heillä on alilämpöä. Moni piti sitä jopa vaarallisempana kuin kuumetta ja halusi tietää, että mistä se johtuu. Minäpä tiedän: Se johtuu mittausvirheestä. Ellei henkilö ole ikäväkseen joutunut jäisen veden varaan tai sammunut lumihankeen ja kärsi sen vuoksi hypotermiasta.

Pitäisi kirjoittaa viimeinen kolumni Reuma-lehteen ja se aiheuttaa paineita. Tavallisesti olen kirjoittanut tekstin ihan tuosta vaan. Suunnittelin kirjoittavani eutanasiasta, mutta sitten se alkoi tuntua liian rankalta lopetukselta. Onhan tämä maailma tällä hetkellä täynnä vihaa, sotaa ja kuolemaa. Kirjoitin sitten sellaisen tekstin, jossa muistellaan vanhoja hauskoja tapahtumia ja ripotellaan sekaan eutanasiaa. Kuulostaa todella epäonnistuneelta strategialta ja sitähän se tietenkin onkin.

Mensuuri

Tiedätte varmaan Elimäen tarkoituksen, humoristisen teoksen, jossa etsitään uusia merkityksiä paikannimille. Sen esikuva on englanninkielinen teos The Meaning of Liff.  

Kirjoituskurssilla teimme vastaavia muunnoksia oudoista sanoista, joiden oikeasta merkityksestä meillä ei ollut aavistustakaan. Olen kirjoittanut nämä opettajan antamista sanasista. Niitä oli enemmänkin, mutta kaikkea en ehtinyt selittää. Kiva leikki, sanoja voi etsiä vaikka erilaisista luetteloista, sanakirjoista tai käyttää paikkakuntien nimiä.

Mensuuri: Kuukautisista ei saa puhua, eikä kirjoittaa. Mensuuria noudattavissa valtioissa kuukautissuojia ei saa pitää esillä kaupan hyllyssä, vaan niitä pitää pyytää myyjältä kuiskaten.

Pikööri: Likööri, jonka isotäti Pirkko on ostanut Mallorcan matkalta 70-luvulla. Pikööripullo avataan kun kaikki muu viina on juotu. 

 

Kaularöhkä: Kaulalla sijaitseva kookas kasvain, jota asianomainen ei ole huomannut. Muut kyllä. Luultavammin hyvälaatuinen. 

 

Lopuskat: Jämäruuista tehdyt piirakat. Syöminen omalla vastuulla. 

Hyyde: Jälkiruoka, jonka laatua voi vain arvailla. Maistuu pahalta. Sisältää liivatetta, ei sovi vegaaniseen ruokavalioon.

Kajahde: Kahvilan kaiuttimista Kaustisilla raikuva tekoreipas kansanmusiikki.

Unelmasalkku

Uimahallissa oli sunnuntaina vilskettä. Eläkeläisiä ja lapsiperheitä. Pukuhuoneessa yhteisen kaappijonon edessä penkillä puuhasteli keski-ikäinen yskivä nainen. Katsoin tarkemmin, vaikutti siltä, että hän teki koronatestiä. Uimahallin tiloissa! Sanoin: "Et kai sinä ihan oikeasti tee koronatestiä". Hän myönsi tekevänsä, mutta lisäsi "Ei minulla ole koronaa". Testi näytti olevan sellainen, jossa pystyi koronapikatestin lisäksi tekemään vastaavan influenssatestin. Siinä hän sitten rassasi puikolla nenäänsä. Hän jäi pipetoimaan näytteitä, kun minä poistuin. En jäänyt odottamaan testin tulosta. 

Nainen ajatteli, että kaupungin tilat ovat hänen omiaan ihan siinä missä oma olohuonekin. Uimahallin pukuhuoneen kalusteita hän ei ollut päässyt valitsemaan, mutta hän sai mielestään käyttää penkkiä työpöytänään. Hänelle ei ollut tullut mieleen jäädä kotiin flunssaa sairastamaan.  Samat ihmiset varaavat kahvilapöydät takeillaan, juttelevat elokuvateattereissa ja vastailevat kännykkään konserteissa. 

Osallistun Unelmasalkku-kisaan. Siinä jokainen sai 100 000 euroa kuviteellista rahaa sijoiteltavaksi. Minähän sijoitin niin, että minulla on nyt 10 000 euroa vähemmän kuin silloin kun aloitin. Olisi kannattanut sijoittaa aseisiin (tämä oli ironiaa). 

Pirulliset sukkahousut

Käyn nykyään hengailemassa kirjaston lastenosastolla. Luin kirjojen nimiä ja huomasin mielenkiintoisen teoksen, jonka nimi oli Pirullinen poro (Pilkullinen poro).  Mielenkiintoni väheni lähes 90 prosenttia, kun ymmärsin kirjan oikean nimen. Varmasti erinomainen lastenkirja.

Haahuilin eilen L:n kanssa kirjamessuilla. Ostin messukeskuksesta leikkuulaudan.

Etsin oman kirjani, joka oli aseteltu täyteen ahdetun pöydän laidalle ihan kustantamon osaston äärimmäisen vasempaan nurkkaan. Tuntui pahalta, kunnes ymmärsin, että jonkunhan on sielläkin oltava. Kuten huomaatte, yritän vähitellen kulkea kohti  Pollyanna -vanhuutta. En ole vielä siellä, mutta teen jo tarvittavia harjoitteita. 

Kaiken lisäksi olin ostanut vyötäröä kiristämättömät sukkahousut, vaikka kiristävä vyötärökuminauha ei ole ongelmani. Jouduin koko päivän nostelemaan sukkahousujeni valuvaa housuosaa. 

Marjatta on kirjoittanut ihanan blogiarvion kirjastani (linkki)!

Hallintohimmeli

Kuntosaliryhmässä ohjaajamme sanoi "Laitanko tankoon valmiiksi painot, jos haluat tehdä maastavetoja". Minusta tuntui, että hän sekotti minut johonkin toiseen. Kiitin avusta.  Hän neuvoi oikean tekniikan. 

Olen hyvä ja kiltti oppilas jopa kuntosaliryhmässä. Mielistelen auktoriteetteja. Koulussa fysiikan tunnilla pääni meni kerran sekaisin ja metelöin toisen oppilaan kanssa, jolloin opettaja sanoi "Sinäkin Brutukseni." Palasin heti ruotuun.

Haluaisin kertoa olleeni vilkas ja rohkea, vaikka olin ujo ja tottelevainen. Niillä ominaisuuksilla ei kehuskella.

Julkaisen taas kerran runokurssilla muutamassa minuutissa kirjoittamani runon. Tai ehkä se on runo. Sain kutsun tilaisuuteen, jossa eräs lääkärikollega piti esitelmän aiheesta hallintohimmeli. En mennyt sinne. 

Hallintohimmelistä mieleeni tulvahti joulu. Tiesittekö, että himmeli tulee Germaanisten kielten sanasta Himmel (taivas)? Päätän olla häpeämättä tekstiä. Eihän tässä ole mitään järkeä, mutta missä sitten on.

Viimevuotinen hallintohimmeli keinuu keittiön katossa.

Ikkunoista vetää ja on kylmä.

Olemme Hallinnon kanssa kahdestaan kotona.

Silitän Hallinnon selkää ja Hallinto nuolee kättäni.

Sillä on karhea kieli, eikä se yleensä pure.

Hallintohimmeli on askarreltu jänteistä, vanhoista lomakkeista ja väsymyksestä.

Revin hallintohimmelin katosta ja syömme sen hyvällä ruokahalulla.

Jälkeenpäin haukumme yhdessä ohikulkijoita.

Vasemman käden blogi

Osallistun ihanalle runokurssille. Runojen kirjoittaminen ei ehkä olekaan jotain ihan mystistä, sellaista johon pystyvät vain terävimmät älyköt. Oudot hyypiöt, jotka kauhovat aivoistaan arkeen kuulumattomia sanayhdistelmiä.

Kotitehtäväksi saimme jonkun luonto-objektin kotiin kantamisen ja luontorunon kirjoittamisen. Tarkoitus oli käyttää kaikkia aisteja. Toin kotiin vaahteranlehden. Valintani ei osoita räjähtävää luovuutta. Paijasin ja haistelin lehteä ja kuuntelin mitä se sanoi. Sillä ei ollut mitään asiaa minulle. 

Luin Riina Katajavuoren Vasemman käden runot (Tammi, 2023). Olin kuullut, että kirjasta löytyy runo, joka on saanut inspiraationsa Hailuodon hautausmaalta, jossa minäkin olin kävellyt innoitusta löytämättä. Huhu piti paikkansa. 

Siteeraan pätkän kokoelman "nimirunoa": Vasemman käden runot/ kirjoitetaan hitaasti ja huomaamatta/ silloin kuin pitäisi tehdä jotain muuta. Pidän kovasti tästä ajatuksesta (pidin myös kyseisestä runokokoelmasta). Tykkään myös kurssilla mainitusta termistä "napostelukirjoittaminen". Minua eivät elämän synkät virrat inspiroi. 

Netistä olen huomannut, että Kuura ja karkaileva isomummo on ilmaantunut tipoittain joihinkin kirjastoihin täällä ja muualla. Varsinkin muualla. Miksi kukaan kälviäläinen, petäjävetinen, kivijärveläinen tai valkeakoskelainen ei lainaa sitä? Kysyn vaan. Kuura ja isomummo kärsivät tästä ostrakismistä (=sosiaalinen hyljeksintä ja torjunta).

Tuberoosa

Olen kärsinyt kirjan julkaisun jälkeisestä alakulosta. Kukaan ei ole nostanut lippua salkoon Kuuran ja karkailevan isomummon kunniaksi. Lehdet eivät ole kinunneet haastatteluja, eikä minua ole pyydetty televisioon esiintymään. Elämä on jatkanut vakaata kulkuaan (siitä pitäisi olla iloinen).  

Vierailin Luviallla. Etsimme ja löysimme sieniä, saunoimme (ihanat luvialaiset lauteet!), uimme meressä ja katsoimme Haluatko miljonääriksi -tietovisaa. Oli leppoisaa.

R harrastaa hajuvesiä ja minäkin haluaisin ryhtyä naiseksi, joka tuoksuu mandariinilta, pionilta, gardenialta, tuberoosalta, kielolta, bergamontilta, greipiltä... Kävin Stokkalla haistelemassa parfyymeja ja laitoin R:lle ehdotuksen eräästä tuoksusta. Hän sanoi käyttävänsä kyseistä valmistetta siivouspäivinä. 

Tässä R:n ehdotus hajuvedekseni (jonka julkaisen tietenkin ilman lupaa): Päivätuoksuksi jotakin rentoa, mutta kuitenkin ”koossa pysyvää”, tiedostavaa....... Illaksi lämmintä, jossa olisi jotakin twistiä. Ei mitään vaatimatonta kuitenkaan. Pidän tuosta viimeisestä lauseesta.

S sanoi, että sitruunainen tuoksu pudottaa naisen iästä kymmenen vuotta.

Suomessa ollaan varovaisia tuoksujen suhteen. Muualla maailmassa kaikki lemuaa: pesuaineet, vessapaperi ja ohikulkijat. Haluaisin tuoksun, jonka lähinnä aavistaa.  Hajuvesikeskustelu käynnistyi vetiveristä, joka on eteerinen öljy (en ole koskaan kuullutkaan). Vetiveriä käytetään erityisesti miesten haju- ja partavesissä.

Paikallinen menestys!

Perjantaina vietettiin Pirkkalaiskirjailijoiden 80-vuotissynttäreitä. Yritin kääntää otsatukkani tyylikkäästi ja pöyheästi pois otsalta ja poltin vasempaan ohimooni punaisen läntin. M luuli, että siltä kohdalta on napsaistu ihokoepala.

Osallistuin Pirkkalaisten juhlallisuuksiin Tampereen raatihuoneella ja ravintola Laternassa. Raatihuoneella puheen piti joku nainen, joka on hierarkiassa Kalervo Kummolan alapuolella ja välitti myös pormestarin terveiset. Pirkkalaiskirjailijoiden puheenjohtaja puhui ja jaettiin Alex Matson-palkinto runoilija, kustantaja J.K. Ihalaiselle. Saimme kuohuviiniä, kahvia, sekä suolaista ja makeaa syötävää, molemmat oli aseteltu valmiiksi samalle lautaselle. Jos olisi halunnut nauttia pelkän leivonnaisen, olisi ollut pakko syödä myös voileipäkakkua.

Siirryimme ravintola Laternaan, jossa söin kantarellirisottoa, kuuntelimme vapaamuotoisempia puheita ja mainiota muusikkoa nimeltään Pelkkä Poutanen. 

Oli mukavaa, eikä mitään kamalaa tapahtunut. Seuraavana aamuna kuitenkin tuntui siltä, että tuli puhuttua liikaa ja se alkoi vähän ahdistaa. Lauloin ahdistuslaulua, Eppujen Ryyppäämään, ryyppäämään -sävelellä, mutta sanat kuuluivat "Ahdistaa, ahdistaa, joka aamu ahdistaa jne.", vaikka joka aamu ei ahdistakaan. Kyllä siitä apua oli. Häpeälaulu on samantapainen, ja siihenkin saa valita melodian ihan itse.

Kävimme lauantaina syömässä ravintola Nonnissa parin ystävän kanssa. Ruoka oli hyvää, eikä Nonni ollut liian hieno vaan sopivan rento. 

Näimme sen jälkeen Frenckellillä Kari Hotakaisen näytelmän Ihmisiksi, joka kertoo yhteiskunnan ulkopuolella jätevuorella asustavasta miehestä ja naisesta, jotka pyrkivät yhteiskunnan jäseniksi. Aamulehti nakkasi näytelmälle viisi tähteä, joka lisäsi odotuksia, mutta aiheutti myös pettymystä. Näytelmä tuntui jotenkin loppuvan kesken. Edessämme istui pariskunta, joka nauroi jo siinä vaiheessa, kun yhtään repliikkiä ei vielä ollut lausuttu. 

Ratinan Suomalaisessa kirjakaupassa lastenkirjani oli aseteltu pystyyn ja sen väliin oli pistetty lappu, johon oli painettu teksti Paikallinen menestys!

Innostavat ihmiset

Kirjauduin Omapostin sivuille, jossa arvioitiin Kirjavälityksen paketin saapumispäiväksi tätä päivää. Eilen Kuuran ja karkailevan isomummon tekijänkappaleet viipyilivät vielä Tampereella, ja tänään ne viettävät päivää Ylöjärvellä. Kai niiden piti käydä sielläkin.  

Paketti ei jäänyt Ylöjärvelle vaan saapui juuri kohteeseensa. Kotiin asti kantoivat.

Ystävä  tuli maanantaina kylään Kuopiosta. Olemme luokkakavereita ja tunteneet toisemme melkein aina. Tiedän, että hän syö mielellään leipää ja juustoa, on kova kävelemään ja muistaa asioita, jotka olen unohtanut. 

Maanantaina reippailimme Näsijärven rantaa ja joimme punaviinilasilliset konttiravintolassa, josta avautui hieno järvimaisema. Seuraavat punaviinit joimme Sisko ja sen veli-baarissa. Tänään joimme munkkikahvit Pyynikin näkötornin kahvilassa. 

Eilen kävimme toisen luokkakaverin ja hänen miehensä luona Härmälänrannassa. Ostimme tuliaisiksi Alkon myyjän suosituksesta punaviiniä, jota hän piti loisto-ostoksena. Viini haisi navetalle, joka on ilmeisesti kyseisen ranskalaisviinin toivottu ominaisuus.

L lähti tätinsä luo ja myöhemmin illalla hän tapaa vielä poikansa. 

En ole kirjoittanut vierailun aikana mitään (ihan hyvä asia). En usko, että olisin koskaan alkanut kirjoittaa, ellen asuisi yksin. Hailuodon residenssin pienessä kirjatapahtumassa kysyttiin, mistä saamme inspiraatiomme kirjoittamiseen, J:n vastausta en muista, mutta huomasin yllättäen sanovani, että ihmiset inspiroivat minua. Toisinaan omista sanoistaan yllättyy.

Kuura ja karkaileva isomummo on saapunut kaupunkiin

Kuura ja karkaileva isomummo on saapunut muutamaan kirjakauppaan. En ole vielä saanut tekijänkappaleita. Otavan markkinointi teki kirjasta erinomaisen tiedotteen. En tiedä lukeeko niitä tiedotteita kukaan. Toivottavasti. 

Lähdin toivioretkelle Ratinan Suomalaiseen kirjakauppaan, josta netin mukaan piti löytyä hengentuotettani. Löysin! 

Neljä kappaletta Kuuraa ja karkailevaa isomummoa kyyristeli arkana Tammen lastenromaanien, Spider-Man, Naamioitu vaara ja Etsiväkerho Hurrikaani ja kurpitsakostaja välissä. Eroa omalla kirjallani ja sen vierustovereilla oli kun Yliopiston almanakalla ja perheraamatulla. 

Otin oman pikkuläpyskäni, lehteilin sitä varovasti ja palautin vahingoittumattomana noiden kahden suuren väliin. Kirjani selkämys paljastui käärijänvihreäksi. 

Myyntipöydällä oli näyttävästi esillä Cristal Snow'n lastenkirjaa Penni Pähkinäsydän. Tarinoita Tuulenpesän metsästä. Onnea Cristal! 

Kävelin Haloselle ja ostin juhlamekon. Olin varmaan jotenkin sekaisin.

Pimeä ei tullut tälläkään kertaa vähitellen vaan se heitettiin yhtenä päivänä niskaamme kuin sammutuspeite. Pimeys on taas kerran yllättänyt meidät. En löydä heijastimiani.

Nyrkkisääntö

Tehy kampanjoi sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalla yleistä väkivaltaa vastaan Nyrkkisääntö-kampanjalla. Jokainen voi maalata silmänsä mustaksi tai laittaa nyrkkinsä silmän peitoksi ja jakaa kuvansa somessa.

Kampanja koskee hoitotyötä tekeviä henkilöitä. Viimeisimmässä Lääkärilehdessä oli juttu lääkäreistä, jotka ovat joutuneet potilaan tai kollegan vainoamiksi. 

Työskentelin 80-luvun loppupuolella osastolla, jossa makasi pieni vaarattoman näköinen mummo. Kädet lepäsivät sievästi peitolla ja päätä peitti huivi, joka oli solmittu tiukasti leuan alle. Sanoin vanhukselle, että hän pääsisi samana päivänä kotiin. Silloin mummo löi yllättäen minua nyrkillä kipeästi olkavarteen. Pienestä kädestä löytyi hämmästyttävän paljon voimaa. Hän ei sitten vissiin halunnut lähteä kotiin. Jotkut eivät halua. En muista, mitä sitten tapahtui. Minua taisi koko episodi huvittaa. Selvisin mustelmalla.

Luokkakaveriani (psykiatri) potilas löi puukolla hartiaan ja hänelle jäi siitä pysyvä hermovamma. Ehkä potilas oli psykoosissa. 

Humalaiset ovat päivystyksessä uhkailleet, mutta ne uhkaukset olen jo unohtanut. 

Luin netistä, että Kuura ja karkaileva isomummo on jo tilattavissa Karistolta, Suomalaisesta kirjakaupasta ja Adlibrikseltä. Tottahan kaikki sen hankkivat. 

Kurssikokous

Viime viikonlopun kurssikokoukseen osallistui neljäkymmentäkahdeksan entistä kurssikaveria (tunnistin edelleen lähes jokaisen). Noin sata opiskelijaa aloitti Kuopion lääkiksessä 1977. 

Kokoontuminen järjestettiin Leppävirralla kurssikaverin ja hänen miehensä matkailuyrityksessä, ihanassa Villa Wallessa. Tiilirakennus on toiminut ainakin vanhainkotina. Villa Wallessa on ruokasali, yöpymistiloja ja sauna ja siellä järjestetään tilauksesta juhlia. Huoneet ovat viihtyisiä ja jokainen niistä on erilainen. Näkee, ettei minimalistisesta sisustuksesta perusteta, vaan keräily on verissä. Kaikkeen liittyy tarina. 

Päivä meni rattoisasti. Ensin käsittelimme kurssikaverit, jotka olivat kuolleet sitten viime tapaamisen. Olen kuullut, että naislääkäreillä on akateemisista aloista lyhyin keskimääräinen elinaika (johtuu itsemurhista). Kuolleissa oli kyllä sekä miehiä että naisia. Ikävä kyllä osa on jollain tavalla myötävaikuttanut omaan kuolemaansa.

Työasioista keskusteltiin aiempaa vähemmän, sillä olihan moni jo jäänyt eläkkeelle. Juttelin tosin U:n kanssa lonkkaleikkauksista, joita hän oli tehnyt Italiassa. E kertoi kiinnostavia juttuja psykedeeleistä masennuksen hoidossa. J nousi välillä seisomaan kertoakseen Jope Ruonansuu -vitsin,vaikka yritimme sitä estää. T soitti kitaraa ja lauloi. 

Vetäydyin viihtyisään huoneeseeni puolilta öin, mutta en saanut oikein nukutuksi. Aamukävelyllä löysimme A:n kanssa kantarelleja, jotka luovutimme keittiöön ja ne ilmaantuivat hetken päästä aamiaispöytään putsattuina ja paistettuina.

Seuraaava kokoontuminen sovittiin järjestettäväksi 2027. 

Yllä kuva huoneestani.

Residenssijakson loppu

Viikon residenssijakso on ohi. Jännä huomata, miten ystävällisiä luotolaiset olivat minulle, ihan vieraalle ihmiselle. Toivottivat hyvät huomenet ja päivät kylänraitilla. 

Kävin syömässä Pad Thai-annoksen ruokakioskilla, jonne jouduin polkemaan viisi kilometriä. Nautin ruokani muovipöydän ääressä ulkona. Kaksi nuorehkoa miestä pohti vanhan miehen harrastusten aloittamista. Niihin kuuluivat heidän mielestään hiihto ja pyöräily.

Pyörän satula oli liian matalalla, eikä löytynyt työkalua, jolla nostaa sitä. Toinen residenssivieras pyöräili samaan aikaan Marjaniemeen sillä paremmalla pyörällä. Se oli ihan reilua, sillä hänellä on pitemmät jalat. 

Paluumatkalla kohti Oulua bussikuski jakoi postin tien vieren laatikkoriveihin. Hän toivotti matkustajat bussiin sanomalla "Tervetuloa" tai "Wellcome", jos bussiin nousi muu kuin suomalainen. 

Lautalla kuski sai nipun mainosheijastimia, jotka hän jakoi meille kuudelle matkustajalle. Hän demonstroi, miten heijastin kietaistaan käden ympärille ja heijastinkättä heilutetaan ylös ja alas bussia pysäyttäessä. 

Joimme J:n kanssa viimeisen illan kunniaksi paikallisen panimon olutpullollisen puoliksi. Istuimme keittiön pöydän ääressä oluella me kaksi: kalliolainen parikymppinen kirjallisuuden opiskelija ja savolaissyntyinen eläkeläinen. Ehkä me molemmat opimme jotakin.

Tuolijumppakunta

Hailuodon kirjasto tarkastettu. Sympaattinen, viihtyisä, pieni. Hyllyssä ei näkynyt minun kirjojani, joka on tietysti puute. Haluaisin ajatella, että ne ovat lainassa, mutta epäilen, ettei se ole oikea selitys niiden puuttumiseen.

Lapset tulivat pyytämään kirjastovirkailijalta uutta kirjastokorttia, mutta heillä oli liikaa myöhästymismaksuja. Maksukatto oli ylitetty, josta seuraa lainauskielto. Kirjastovirkailija sanoi, että maksut pitäisi maksaa. Heltyi kuitenkin ja lainakirjat heltisivät. Erinomaista! Muistelen, että joissain kirjastossa lastenkirjoista ei peritä myöhästymismaksua.

Kun kerroin kirjastokäynnistäni Facessa, eräs kirjailija kirjoitti, että siellä on joskus pidetty tuolijumppia. Kirkossakin oli tuolijumppa. Ehkä tuolijumppia järjestetään myös Salessa, paloasemalla ja kunnanvirastolla.  

Kysyin residenssissa päivisin työskentelevältä valokuvaajalta Hailuotolaisista yrityksistä. Hän arveli, että tärkeimmät ovat Hailuodon panimo ja Polarmoss, joka värjää ja valmistaa jäkälästä sisustuselementtejä vaikkapa seinille. Niitä viedään eniten Saksaan ja Italiaan.  En tiedä mitä siitä ajattelen.Ehkä minun ei tarvitse ajatella mitään. 

Join kahvit kahvilassa, joka on auki keskiviikkoisin ja viikonloppuisin. Mustikkapiirakka oli hyvää. Siellä oli asiakkaina suomea puhuva pariskunta, joka kertoi tulevansa Australiasta ja he kysyivät kahvilanpitäjältä, mistä he voisivat poimia marjoja ja sieniä. Melkein meinasin neuvoa heidät kantarellipaikkaan, mutta en kuitenkaan tehnyt sitä.

Kävelin tänä aamuna uudestaan Kirkkosalmen lintutornille. Oli niin kaunista, että silmiä kirveli. En ikävä kyllä tunne lintuja, enkä omista kiikaria, mutta näin kaksi joutsenta. Toinen lipui kaikessa rauhassa veden pintaa ja toinen laskeutui taivaalta ja alkoi rähistä. Olikohan kyseessä pariskunta.